Google Ryhmät ei enää tue uusia Usenet-postauksia tai ‐tilauksia. Aiempi sisältö on edelleen nähtävissä.
Hylkää

TTVK ry lähettelee randomilla uhkaavia kirjeitä

241 katselukertaa
Siirry ensimmäiseen lukemattomaan viestiin

hasa

lukematon,
1.12.2011 klo 5.38.301.12.2011
vastaanottaja
Viisaammat neuvoivat minut ottamaan effiin yhteyttä seuraavassa
kuvaamassani asiassa.

Saimme vaimoni nimellä osoitetun kirjeen Tekijänoikeuden tiedotus- ja
valvontakeskus ry:n lakimieheltä. Kirjeessä väitettiin
nettiliittymästämme tehdyn tekijänoikeusloukkauksen syyskuussa. Oli
jaettu 5500 musiikkiteosta DirectConnect vertaisverkossa. Heillä oli
kuulemma kuvakaappaus DC++:sta ja jokin networkmonitor-tyyppisen
softan loki todisteena.

Olivat sitten hankkineet käräjäoikeuden päätöksellä Elisalta
teletunnistetiedot selvittämästään IP-osoitteesta, mistä tämä teko oli
tehty.

Pahaksi onneksi tekohetken ja selvityshetken välissä oli kaksi
kuukautta ja tämän tekijän IP-osoite siirtyi meidän taloutemme
käyttöön, kun saatiin uusi nopeampi liittymä. Elisa antoi IP:n
nykytilannetta vastaavan haltijan tiedot tälle yhdistykselle ja
yhdistys syyttää meitä rinta kaarella.

Kirjeessä edettiin varsin suorasukaisesti yhteydenottopyyntöön, että
asia voitaisiin sopia ja sopia maksuehdoista (!!!!!!). Jos
yhteydenottoa ei tulisi, asia voitaisi viedä oikeuteen.

Otin jo yhteyttä ja selvitin lakimiehelle, ettei meillä ole mitään
vertaisverkko-ohjelmia (ei todellakaan ole) eikä varsinkaan 20Gt
musiikkia 512kb uplinkkiin yhteyden takana (järjetöntä). Tajusin vasta
myöhemmin tuon IP:n vaihtumisen ja selvitinkin eräistä lokeista että
näin on tapahtunut.

Onkohan tämä ihan reilua ? Mitä jos syytöksien kohteena olisi joku
täysin internettiä tuntematon, joka ei osaisi reagoida asiaan. Mitä
jos asia vietäisiin oikeuteen ja tuomio tulisi tällaisten
pitämättömien todisteiden pohjalta ??? Oikeusmurhahan sellainen olisi.
On jo riittävän törkeää, että ihmisiä piinataan moisilla
oikeudenkäyntiuhkauksia sisältävillä kirjeillä.

t. Harri Salminen

Jyrsa

lukematon,
1.12.2011 klo 8.12.391.12.2011
vastaanottaja
Hei,

En puhu Effin puolesta, vaikka jäsen olenkin.

> Olivat sitten hankkineet käräjäoikeuden päätöksellä Elisalta
> teletunnistetiedot selvittämästään IP-osoitteesta, mistä tämä teko oli
> tehty.

Tämä on aika jännä. Olisin kuvitellut että päätös nimenomaan koskee
tunnistetietoja tekohetkellä eikä päätöksen antohetkellä. Olen tosin
optimisti ja oletin, että joku prosessissa on ns. vihjeellinen. Olin
ilmeisesti
väärässä.

> Onkohan tämä ihan reilua ? Mitä jos syytöksien kohteena olisi joku
> täysin internettiä tuntematon, joka ei osaisi reagoida asiaan. Mitä
> jos asia vietäisiin oikeuteen ja tuomio tulisi tällaisten
> pitämättömien todisteiden pohjalta ??? Oikeusmurhahan sellainen olisi.
> On jo riittävän törkeää, että ihmisiä piinataan moisilla
> oikeudenkäyntiuhkauksia sisältävillä kirjeillä.

Jos multa kysytään niin tässä on mahdollisuus nolata TTVK menemällä
julkisuuteen asian kanssa. Pressiä varmasti kiinnostaa
tekijänoikeusjärjestöjen
toiminta juuri nyt kun Arhinmäki ja tekijänoikeusmaksut.

Todennäköisesti jos osaat valmiiksi lyödä faktoja tiskiin niin TTVK
perääntyy
vähin äänin. FWIW voisin kuvitella että tässä voidaan jo pohtia
täyttyvätkö
huijauksen tai kiristyksen tuntomerkit. Kannattaa kysyä lakimieheltä,
mä oon
vaan (viittä vaille) insinööri.

--
Jyrsa

Tapani Tarvainen

lukematon,
1.12.2011 klo 8.22.071.12.2011
vastaanottaja
hasa <has...@gmail.com> writes:

> Viisaammat neuvoivat minut ottamaan effiin yhteyttä seuraavassa
> kuvaamassani asiassa.

Yleensä Effiin saa parhaiten yhteyden joko
webbilomakkeella http://www.effi.org/yhdistys/palaute/
tai sähköpostitse vaikkapa osoitteella ef...@effi.org.

Tätä uutisryhmää Effin hallitus ei seuraa kovinkaan säännöllisesti.
(Nyt puheenaoleva tapaus on tullut hallituksen tietoon, kun
joku ystävällinen lukija välitti sen eteenpäin.)

--
Tapani Tarvainen
0 uutta viestiä