Vipu valittaa toriparkista korkeimpaan hallinto-oikeuteen

0 views
Skip to first unread message

Eva-Liisa Raekallio

unread,
May 7, 2013, 8:11:29 AM5/7/13
to vipu-t...@googlegroups.com
TIEDOTE

Julkaisuvapaa 7.5.2013

Viherpunainen vasemmisto ry valittaa toriparkista korkeimpaan hallinto-oikeuteen


Turun toriparkkia mahdollistavaa kaavaa ei tule mielestämme hyväksyä. Turun hallinto-oikeus hylkäsi valituksemme 5.4.2013 kaupunginvaltuuston toriparkkia puoltavasta päätöksestä. Toriparkin rakentaminen tuo mukanaan suuria ympäristö- ja liikennevaikutuksia, joita ei kuitenkaan selvitetty tarpeeksi kaavaa valmisteltaessa.

Valituksemme perustuu siihen, että kaava kaatui aiemmin ympäristö- ja liikennevaikutusten riittämättömiin selvityksiin. Tällä kertaa esimerkiksi selvitysten pohjavesimallinnus ei käynyt läpi käsittelyä ympäristö- ja kaavoituslautakunnassa koska katsottiin, ettei lautakuntakäsittelyä tarvittu. Mielestämme uusissa selvityksissä on tuotu esiin sellaisia toriparkin mukanaantuomia ongelmia, jotka olisi tullut ottaa huomioon ja myös käsittelyyn lautakunnassa.

Liikenne lisääntyy rakentamisen aikana paikoittain jopa 50 %, mutta näiden lisäysten vaikutuksia ei ole selvityksissä käyty läpi perusteellisesti.

Vaadimme toriparkkikaavan kumoamista ja sen palauttamista uuteen valmisteluun. Kumoamisen lisäksi vaadimme puolueettomia asiantuntijalausuntoja pohjavesiselvityksistä.

Reply all
Reply to author
Forward
0 new messages