Raamatun ja Tunnustuskirjojen suhde?

[Sakari Meinilä]

Tämä otsikon kysymys minusta kummittelee taustalla usein
kuultavassa lausahduksessa "Yksin sana ei ole koskaan yksin"

Olen käsittänyt otsikon suhteen yksinkertaisesti seuraavasti.

Raamattu on periaatteessa ja käytännössäkin yksin riittävä etsittäessä
vastausta ja korkeinta auktoriteettia - sitä "ehdottomasti viimeistä
sanaa" - kaikkiin, mihin hyvänsä pelastusta koskevaa oppia tai oikeaa
elämää koskeviin kysymyksiin, ongelmiin, harhaoppeihin ja opetuksesta
esitettyihin vastaväitteisiin kirkossa.

Raamattu on kuitenkin varsin laaja teos. Jodenkin erikoisongelmien
vastaus sijaitsee hajallaan tätä suurta teosta ja vaatii siten
uskovalta kritityltäkin aikamoista vaivannäköä ja harrastuneisuutta
kaivaa kaikki kutakin asiaa nimenomaan koskevat kohdat esiin.

Kaikki krstillisen seurakunnan jäsenet eivät kuitenkaan ehdi, osaa tai
jaksa kahlata läpi riittävällä huolellisuudella koko tekstimassaa
("yksin kirjoitukset" ei siis mielestäni tarkoita että kaikki
kysymykset olisivat aivan helppoja)

Eri aikoina Raamatussa sijaitsevaa totuuden kokonaisuutta vastaan on
hyökätty ja useimmiten aina eri suunnista. Vihollinen ei ole tyhmä, se
yrittää aina uusia, ennen kokemattomia strategioita.

Edellä sanotusta minulle syntyy seuraava kuva kristillisen kirkon koko
historiasta:

Alkuaikoina taisteltiin enemmänkin mm. Jumalan olemuksesta
(Kolminaisuusoppi) tai Kristuksen olemuksesta (kaksiluonto-oppi),
sittemmin vaikkapa armosta ja tahdonvapaudesta (Pelagius), ja paljon
myöhemmin uskon ja armon vanhurskaudesta tekojen ja ansioiden
vanhurskautta vastaan. Tämä poiki samana aikana paljon
seuraamuskysymyksiä ja on ollut ehkä perusteellisin näistä kirkon
Raamattutaisteluista. Myös kysymys kirkon virasta ja Raamatun
suhteesta (yksin kirjoitukset) tulivat tällöin ennen näkemättömän
tarkkaan käsittelyyn tosi kirkon toimesta (-->uskonpuhdistus).

Edellä kuvatun kirkkohistorian hengellinen tulkinta: Paholainen
käyttämällä yllyttämiään harhaopettaja pyrki milloin miltäkin kohtaa
tunkeutumaan kristinuskon linnoitukseen, suojamuurin heikkoja kohtia
joka taholta etsien..

Valvovat vastuulliseen asemaan päässeet kristityt kunakin aikana
kuitenkin keskittyivät tarmolla kuhunkin hyökkäykseen eli opilliseen
kysymykseen siihen saakka ennennäkemättömällä huolellisuudella. He
esittivät raamattuperustelunsa kooten sen suurella vaivalla eri
tahoilta pyhiä Raamatun kirjoituksia, yhtenäisesti juuri sen päivän
tarpeisiin. Löydetty totuus kuitenkin tietysti säilyy totuutena siitä
eteenkinpäin, maailman loppuun asti.

Peraatteessa kulloinenkin prosessi on voitava toistaa kenen hyvänsä
toimesta myöhemmin ja siis myös tänään pelkästään Raamattua apuna
käyttäen (tarkennan että mikään ulkoinen syy ei sitä estä, mutta
ihmisen aika, mahdollisuudet ja kyvykkyys voivat sen kyllä sisäisenä
syynä estää). Tulos olisi huolellisella tutkistelulla aina sama. kuin
jo aiemmin aikaansaatu, kaikissa noissa kirkkohistorian opillisissa
taisteluissa.

Siksi ei esim. voida vedota yhteenkään kirkolliskokoukseen ohi
Raamatun. Kirkolliskokousten päätökset on aina voitava tarkistaa
uudestaan Raamatun avulla. Oikeat päätökset kestävät aina tämän
tarkastelun, väärät eivät kestä.

Me luterilaiset olemme varmoja, että nuo mainitut kolminaisuusoppia
tai kaksiluoto-oppia koskeneet muinaiset päätökset ovat oikeita. Tämä
johtuu siitä, että ne todella ovat Raamatun mukaisia, mikä on edelleen
mahdollista todentaa yhä uudelleen Raamattuun vertaamalla. Lutherilta
esim. löytyy juuri tämän tapaista pohdiskelua Kirkkopostillasta(kin)
esim. Krisutksen jumaluuteen liittyvänä. Emme siis usko niihin yli tai
ohi Raamatun - ikäänkuin ehdottomasti ja periaatteellisesti emme
tulisi toimeen ilmankin noita kirkolliskokouksia, joissa asiat
ratkaistiin.

Vaan me ajattelemme kaikista Raamatun ulkopuoleisista tosista
symboleista että ne jo kokonaisuudessaan ovat täysin Raamattuun
sisältyviä, Raamatussa jo ratkaistuja ja loppuun asti vietyä oppeja.Se
tieto joka vaadittiin kaikkiin taisteluihin sisältyi kokonaisena ja
riittävänä itse Raamattuun.

Olemme silti kiitollisia ja yksimielisiä kaikkien noiden
kirkolliskokousten kanssa, että ne ovat nähneet aikanaan tuon suuren
vaivan ja tunnustaneet uloskinpäin (siis "Raamatusta ulospäin")
Raamatun opin tuossa ajankohtaisessa kysymyksessä sekä sen
vastustajille että koko oikealle kirkkokansalle. Täten he näet
pelastivat juuri tuon Raamatun opin myös kirkolle, siis ihmisille,
kristtyille heidän autuudekseen. Oppia ei siis mitenkään "luotu", vaan
se oli jo oikeana Raamaussa. Mutta kirkkotaistelun kautta se s ä i l
y i "myös meidän keskellämme" (vrt.Isä meidän -rukouksen "tapahtukoon
sinun tahtosi" selitystä: "siis myös meidän keskuudessamme") eikä
jäänyt yksin raamatun sisään,jolloin se ei olisi ketään ihmistä
hyödyttänyt.

Näin ollen "yksin Raamattu" ei toisaalta ole koskaan myöskään noita
oikeita siitä johdettuja oppeja vastaan, koska ne juuri sisältyvät ja
ovat sisältyneet ainiaan tähän Raamattuumme, joka on muuttumaton.

Onhan luonnolllistakin, että emme ole ainoita jotka historian saatossa
olemme ammentaneet oikein itse Raamatusta. On aina oikein kiittää
hyvin tehdystä työstä sen tekijöitä, myös aiempia sukupolvia. On
samoin oikein aina pitäytyä oikein Raamatusta ammennettuun Raamatun
totuuteen, olipa tämä "ammentaminen" tapahtunut minä aikakautena
tahansa. Ja on väärin tuomita Raamatusta oikein ammennettu totuus
ilmanmuuta Raamatun vastaisena, vain sillä perusteella, että se "on
Raamatun ulkopuolella". Ulkopuolella olevahan voi olla myös Raamatun
mukaista.

Eikö asia ole näin?. Mitä mieltä ollaan?



Sakari Meinilä