Ehtoollisesta

[Josefus]

Franz Pieper kirjoittaa Ehtoolista käsittelevässä jaksossaan, ketä on
laskettava ehtoolliselle:

""" 2. ainoastaan sellaiset kristityt, jotka voivat koetella
itseänsä (1. Kor. 11:28). Tämä sulkee pois ehtoollisen käytöstä
lapset, tajuttomat, kuoleman kielissä tiedottomina olevat,
mielisairaat jne.;"""

Onko tuossa sanassa "mielisairaat" joku käännösvirhe vai mikä, sillä
jos se pitäisi paikkansa, niin silloinhan ketään ei voitaisi päästää
ehtoolliselle, koska kaikkienhan meidän mielemme on sairas
syntiinlankeemuksen seurauksena, eikä kukaan kykene tasa-painoiseen
ajatteluun? Jos taas sillä tarkoitetaan erityisesti psykologien
tekemää diagnoosia jonkun henkilön mielentilasta, niin mihin vedetään
raja? En tosiaankaan haluaisi olla tässä asiassa pastorin roolissa,
koska pastorihan vastaa aivan suoraan Jumalalle siitä kenelle hän
ehtoollisen toimittaa ja tai keneltä sen epää.

[Josefus]

Tuli vielä mieleeni tällainenkin kohta:

26. Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne: ei ole monta
inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista,
27. vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi
saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen
Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään,
28. ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen
Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen,
joka jotakin on,
29. ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä. 1.Kor. 1: 26-29.

[Sakari Meinilä]

Paavalin maininta on sanottu aika selkeään tilanteeseen, jossa syötiin
ja juotiin "erottamatta muusta" ja oltiin jopa juovuksissa. Tämän
korjaukseksi tuo "koettelu". Ilmeisesti rajana on se, voiko
osallistuja ymmärtää, että kyse ei ole esim. vain tavallisesta
ruokailusta, eli hän ei osaa erottaa asiaa muusta syömisestä.
Tällöinhän sakramentin idea uskon ateriana ei toteudu.

Paavalin tilanteessa oli käsittääkseni kyse ihmisistä jotka olisivat
henkisten kykyjensä puolesta voineet tajuta asian, mutta jonkinlainen
ylimielisyys tai veltostuminen aiheutti heidän epäkunnioittavan
suhtautumisensa ehtoolliseen.

Ymmärtämätön kuten mielisairas ei itse toisaalta mielestäni tee
myöskään syntiä, koska (tämän tapaisen) synninkin edellytys lienee
tieto asian kiellettyydestä. Mutta jakajan kannalta ehkä on valvottava
sitä etteivät "asiat menisi plörinäksi" kun ehtoolisen ideaa ei
tajuta. Rajoitus ei tässä tapauksessa myöskään tietenkään koske
osallistujan pelastusta, joten asi ei vaivaa itseäni paljoakaan.


SM

[Sakari Meinilä]

Ehkä tässä puhutaan hiukan eri asiasta, tavallaanhan itse
kristinuskokin on "hulluutta" maailman silmissä. Mutta se ei itsessään
ole hulluutta koska Paavali sanoo että "me kuitenkin puhumme
viisautta". Se on vain eri viisautta, ja maailman viisaudesta onkin
luovuttava jotta voisi omaksua Jumalan viisauden. Sehän on ihmisen
viisautta suurempaa.

Tarkoitettaneen siis ristin pahennusta, joka avautuu uskolle
evankeliumin kuulemisen kautta, ei älyllisen järkeilyn jne. kautta.

Tiedemiehet eivät esim. siis olisi voineet luoda kristinuskoa järkensä
voimilla, vaan takana on Jumalan oma toiminta historiassa ja Hänen
ilmoituksensa mm. ilmestysten kautta.

Jos lapsikin voi uskoa, ei kyseessä ole vain järjen asia.

SM

[Josefus]

Sakari kirjoitti:

"""Paavalin maininta on sanottu aika selkeään tilanteeseen, jossa
syötiin
ja juotiin "erottamatta muusta" ja oltiin jopa juovuksissa. Tämän
korjaukseksi tuo "koettelu". Ilmeisesti rajana on se, voiko
osallistuja ymmärtää, että kyse ei ole esim. vain tavallisesta
ruokailusta, eli hän ei osaa erottaa asiaa muusta syömisestä.
Tällöinhän sakramentin idea uskon ateriana ei toteudu."""

Kiitos Sakari! Tämä selvensikin paljon ja näinhän tuo kohta Raamatussa
aivan selkeään näyttää opettavankin, ei siis sitä ymmärtääkö
ehtoolliselle osallistuja ehtoollisteologian pohjaan saakka, kuten
esim., sen mitä sakramentaalisella uniolla tarkoitetaan. Kaiketi
riittää, että osallistuja ymmärtää siinä tarjottavan syntien
anteeksiantamusta, muuta kait ei voi vaatia?

[Sakari Meinilä]

Syntien anteeksiantamuksen ymmärtäminen on tavoitteena kaikessa
evankeliumissa, siinä, mikä saarnataan ja siinä, mikä liittyy sanan
kautta myös sakramentteihin.

Itsensä koetteleminen on minusta vähän eri kategoriaan liittyvä asia
kuin oppi ehtoollisesta. Jos syö suorastaan "erottamatta muusta" on
aika karkeassa harhassa. Lisäksi esiintyy sellaista opetusta
ehtoollisesta, joka tekee tyhjäksi siinä olevan lohdutuksen
asettamalla väliin ihmissuorituksia tai kääntämällä katseen pois
mainitusta anteeksiantamuksesta.

Puolustuksen esipuheessa erotetaan tietämättömyydestä erehtyvät
yksinkertaiset ja toisaalta opettajat:

"Olemme näet täysin varmoja siitä, että myös niissä kirkoissa jotka
toistaiseksi eivät ole päässeet sovintoon kanssamme, on monia
viattomia ja vilpittömiä ihmisiä, jotka eivät oikein ymmärrä koko
asiaa eivätkä ole mieltyneet siihen herjaukseen joka kohdistetaan
pyhään ehtoolliseen."

(...)

Jumaluusoppineiden ja pappien velvollisuutena on Jumalan sanan
pohjalta sopivalla tavalla muistuttaa niitä jotka yksinkertaisuuttaan
ja tietämättömyyttään ovat erehtyneet, siitä vaarasta joka uhkaa
heidän sieluaan. Vakuutamme täten kaikkivaltiaan Jumalan kasvojen
edessä ja koko kristikunnan kuullen, ettemme tällä kristillisellä
sovintoasiakirjalla missään tapauksessa pyri antamaan aihetta kurjien,
ahtaalla olevien kristittyjen painostamiseen ja vainoamiseen.
Tunnemmehan heitä kohtaan kristillistä rakkautta ja erityistä
sääliä." (Suomen evl. kirkon Tunnustuskirjat (2007), s. 36).

Tämä helpotti ainakin minua tuossa Tunnustuskirjojen opillisten
asioiden tarkassa painottamisessa.

Oikea oppi näet ei ole mikään suoritus ja uusi laki joka tulee
täyttää, vaan sen tarkoitus on säilyttää se Raamatun lohdutus josta
Paavali puhuu ("Kaikki mikä ennen on kirjoitettu...on...jotta meillä
Raamatun lohdutuksen kautta olisi toivo", muistinv.). Tämä tavoite voi
monesti jäädä vahingossakin peittoon sinänsä tarpeellisissa
opillisissa taisteluissa evankeliumin ilosanoman puolustuksessa.

Toisaalta virheellinen opetuskin voi viedä anteeksiannon näkyvistä.
Mainitsemasi reaalipreesenssi suuntautuu käsittääkseni mm. sellaista
opetusta vastaan, joka asettaa Kristuksen läsnäolon ehtoollisessa
uskosta riippumaan. Näin ihminen ei voi kiinnittää katsettaan yksin
asetussanoissa luvattuun armoon, vaan joutuu lisäksi miettimään omaa
uskoaan, eli huomio jakaantuu kahtaalle. Oma usko taas on usein
epävarma ja tällainen opetus siis siirtää mainitun Kristuksen
läsnäolon leivässä ja viinissä epävarman uskoni varaan, siitä
riippumaan. Silloin myös jatkosanat asetussanoissa: "...syntien
anteeksiantamiseksi" joutuvat saman epävarmuuden kohteeksi. Nähnet
miten anteeksi anto tässä peittyy.

Näitä torjutaan sitten oikealla opilla joka palauttaa uskon katseen
takaisin Raamatussa julistettuun ehdottomaan anteeksiantamukseen.


Sakari M.

[Sakari Meinilä]

No, Josefus, joko meni liian monimutkaiseksi?
Sakari :)

> > anteeksiantamusta, muuta kait ei voi vaatia?- Piilota siteerattu teksti -
>
> - Näytä siteerattu teksti -

[Josefus]

Ei mennyt liian monimutkaiseksi, en vain ole päässyt tälle foorumille
kun viimeinen selainpäivitykseni jotenkin torpedoi yhteyteni tänne?

Kirjoitit:

"""Oikea oppi näet ei ole mikään suoritus ja uusi laki joka tulee
täyttää, vaan sen tarkoitus on säilyttää se Raamatun lohdutus josta
Paavali puhuu ("Kaikki mikä ennen on kirjoitettu...on...jotta meillä
Raamatun lohdutuksen kautta olisi toivo", muistinv.). Tämä tavoite voi
monesti jäädä vahingossakin peittoon sinänsä tarpeellisissa
opillisissa taisteluissa evankeliumin ilosanoman puolustuksessa.

Toisaalta virheellinen opetuskin voi viedä anteeksiannon näkyvistä.
Mainitsemasi reaalipreesenssi suuntautuu käsittääkseni mm. sellaista
opetusta vastaan, joka asettaa Kristuksen läsnäolon ehtoollisessa
uskosta riippumaan. Näin ihminen ei voi kiinnittää katsettaan yksin
asetussanoissa luvattuun armoon, vaan joutuu lisäksi miettimään omaa
uskoaan, eli huomio jakaantuu kahtaalle. Oma usko taas on usein
epävarma ja tällainen opetus siis siirtää mainitun Kristuksen
läsnäolon leivässä ja viinissä epävarman uskoni varaan, siitä
riippumaan. Silloin myös jatkosanat asetussanoissa: "...syntien
anteeksiantamiseksi" joutuvat saman epävarmuuden kohteeksi. Nähnet
miten anteeksi anto tässä peittyy."""

Näistä jälkimmäistä totuutta ei nähdäkseni kuitenkaan pidä painottaa
sillä tavoin, että uskon merkitys sakramentin vastaanottamisessa
sivuutetaan sen varjolla, että pelätään kaikenlaisen puheen uskosta
sakramentin vastaanottamisen välineenä johtavan itsetarkkailuun.
Sanoohan mm. Luther:

"""Ei siis myöskään voi olla totta, että sakramenteissa asuisi
vanhurskauttamisen vaikuttava voima tai että ne olisivat armon
vaikuttavia merkkejä. Sillä sellaista puhutaan uskon vahingoksi,
tuntematta jumalallista lupausta, paitsi jos sakramentteja sanotaan
vaikutusvoimaisiksi siinä merkityksessä, että ne antavat varmasti ja
tehokkaasti armon silloin, kun epäilemätön usko on olemassa. Mutta se,
ettei pidetä niitä tässä merkityksessä vaikuttavina, ilmenee siitä,
että opetetaan sakramenttien hyödyttävän kaikkia, myöskin jumalattomia
ja uskottomia, kunhan nämä vain eivät tee suoranaista vastarintaa,
ikään kuin ei juuri uskon puute olisi itsepintaisin ja turmiollisin
armon este. Siinä määrin he ovat muuttaneet sakramentin käskyksi ja
uskon teoksi! Sillä jos sakramentti suo minulle armon sen tähden, että
otan sen vastaan, silloin saan todellakin armon oman tekoni
perusteella enkä uskosta; en myöskään saa sakramentista lupausta, vaan
ainoastaan Jumalan asettaman ja säätämän merkin."""

Martti Luther, Valitut Teokset, Kasteen Sakramentista, s. 436.

Reaalipreesens on siis kyllä toden totta riippumaton uskostani, mutta
toisaalta ilman uskoa minulle ei sakramentista ole mitään hyötyä,
päinvastoin haittaa.

[Sakari Meinilä]

Olet oikeassa, vain usko saa hyödyn armonälineistä kristinuskossa.
Uskon ja sen kohteen suhde on herkkä. Toisaalta ei saa opettaa
katolisten tavoin sakramentin itsevaikuttavuutta ilmankin uskoa ("ei
vastusta" -argumentti). Toisaalta ihmistä pitäisi varjella omaan
uskoon tuijottamisesta.

Usko ei ole uskoa uskoon, vaan uskon kohteeseen. Itselleni selventävää
on ollut osaltaan ns. välittömän uskon ja välillisen uskon erotus
(siis turvautuva usko joka ei pohdi itseään, "fides directa" ja
pohdiskeleva tai opillinen usko "fides reflexa", joka voi ajatella
myös uskoa itseäänkin). Pelastava usko ei katso itseensä vaan (sanan
kautta) Kristukseen. Tässä mielessä uskoa vaaditaan, tai mieluummin:
se lahjoitetaan sanan kuulemisen kautta juuri tuohon sanaan.

Joskus havainnollistin näitä eri tapoja itselleni seuraavalla
vertauksella: Katolinen ajatus, jossa sakramentti vaikuttaa ilman
uskoa, on kuin väite: "sokeakin näkee". Uskoa liiaksi korostava
näkemys taas sanoo: "Silmä saa auringon loistamaan". Tasapainoinen
luterilainen näkemys sanoo: "Terve silmä näkee auringon, joka kyllä
loistaa ilmankin silmän vaikutusta." Jos uskon pitää saada aikaan
sakramentin teho, se tarkoittaisi samaa kuin että silmä polttokatseena
sytyttäisi lampun hehkumaan ja näkisi sen vasta sitten.

Ajattelisin että juuri sakramentti osaltaan (sanan kautta) synnyttää
ja vahvistaa sitä uskoa, joka sen hyödykseen vastaanottaa.

SM

> > > - Näytä siteerattu teksti -- Piilota siteerattu teksti -

[Luterilainen veli]

Ymmärrän Pieperin tarkoittavan "mielisairaalla" juurikin kuten
keskustelussa selostettu. Hänen tarkoittamansa mielisairaus on
vastaavassa kategoriassa kuin "tajuttomat", "kuoleman kielissä
tiedottomina olevat" ts. koomassa olevat, joilta yleisen käsityksenkin
mukaan puuttuu ymmärrykselliset tai tiedolliset perusedellytykset
käsittää, mistä ehtoollisessa on kysymys. "Lapset" tässä kategoriassa
tarkoittavat samaa, siis pikkulapsia. Ehtoollinenhan ei ole mikään
hokkuspokkus-taikatemppu, joka vaikuttasi ikään kuin mekaanisesti sen
perusteella, että se ylipäätään toimitetaan tai se ylipäätään
nautitaan ruumiillisesti. Usko ja tietty tietoisuus ja ymmärrys
ehtoollisen olemuksesta ja merkityksestä ovat nähdäkseni Raamatun
mukaan välttämättömiä siitä saatavalle hyödylle. Uskoa tai sen
puuttumista emme näe mutta tiedollisesta ymmärryksestä voi
vastuuntuntoinen pastori perusteltuja päätelmiä tehdä.

yst.t.Lv