Pohjoismailla on pitkä kollektiivinen historia ja arvopohja, joille
yhteistyö on jo vuosikymmenten ajan perustunut. Pohjoismaissa
tasa-arvo, luonnonläheisyys, avoin kansalaisyhteiskunta ja
yhteisöllisyys ovat tärkeitä, yhdistäviä teemoja. Monenkeskisessä,
globalisoituvassa maailmassa yhteistyötä tehdään yhä aktiivisemmin
myös muiden maiden ja järjestöjen kanssa eri puolilla maailmaa. Miten
pohjoismainen yhteistyö tässä muuttuvassa verkostossa kehittyy ja mitä
lisäarvoa siitä on pienille, pohjoisille valtioille ja sen nuorille?
Ulkoministeriö kokoaa nuorten työryhmän pohtimaan ja tekemään
esityksiä pohjoismaisesta yhteistyöstä. Tavoitteena on kirjata
tuoreita näkökulmia sisältävä kannanotto siitä, miten nykyistä
pohjoismaista yhteistyötä tulee kehittää, jotta sen merkitys säilyisi
tulevaisuudessakin. Erityistä huomiota kiinnitetään lasten ja nuorten
asemaan, ml. kielten ymmärtämiseen. Työskentelyn aikana työryhmä
kuulee asiantuntijoita ja keskustelee eri sidosryhmien kanssa.
Työryhmä jättää raporttinsa pohjoismaisesta yhteistyöstä vastaavalle
Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbille.
Allianssi kokoaa ehdokkaat ja tekee esityksen ulkoministeriölle, joka
nimittää työryhmän. Ryhmään haetaan alle 29-vuotiaita nuoria ympäri
Suomea, joilla on monipuolista nuorisopoliittista osaamista ja
näkemystä. Tavoitteena on koota mahdollisimman monipuolinen työryhmä
pohtimaan pohjoismaista yhteistyötä esimerkiksi politiikan,
maahanmuuton ja pohjoismaisen identiteetin näkökulmasta. Työryhmän
työskentelyaika on maaliskuu-lokakuu 2012. Ryhmän kannanotto
julkistetaan lokakuussa 2012 ennen Pohjoismaiden Neuvoston Helsingissä
pidettävää 60 v -juhlaistuntoa 30.10.-1.11.2012.
Ryhmään haetaan toimittamalla vapaamuotoinen hakemus, josta käy ilmi
motivaatiosi ja osaamisesi ryhmän toimeksiantoon liittyen, sekä CV
Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry:lle sähköisesti osoitteeseen
k...@alli.fi<mailto:k...@alli.fi> 1.3.2012 klo 16.00 mennessä.
Lisätietoja: Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry
Jarkko Lehikoinen,
jarkko.l...@alli.fi<mailto:jarkko.l...@alli.fi>, puh.
040-9004876
Henni Axelin, henni....@alli.fi<mailto:henni....@alli.fi>, puh.
040-9004881