Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

Diili ja Ignis

56 views
Skip to first unread message

jasu

unread,
Apr 26, 2005, 9:41:26 AM4/26/05
to
Katsoin Diilin loppukohtauksen sunnuntaina. Mutta Sarasvuo kuulutti
lopputuloksen niin sekavasti, että en näköjään ollut ymmärtänyt
puoliakaan, että kuka palkattiin ja mihin firmaan.

Asianlaita valkeni minulle vasta tänään kun vilkaisin Iltalehdessä
ollutta juttua.

Näinhän se koko episodi suunnilleen meni:

- Ketään ei lopulta palkattu Trainers Houseen, niinkuin alun perin oli
luvattu.

- Sen sijaan Trainers House on perustanut uuden kehitysyhtiön nimeltään
Ignis Oy http://tinyurl.com/9y3h2

- Diilin voittajaksi julistettiin Olli Rikala, ja hänet palkattiin Ignis
Oy:hyn Business Opportunity Directoriksi. Eli alkuperäinen titteli,
mutta siis eri firmaan.
http://www.mtv3.fi/ohjelmat/diili/

- Diili-kisan kakkonen Jan Saarinen palkattiin myös Ignis Oy:hyn, mutta
toimitusjohtajaksi, ja siis Olli Rikalan esimieheksi.
Myös Diilin Sami Niemi, Tiina Kalliokoski ja Tatjana Heikkinen
palkattiin Ignis Oy:m palkkalistoille.

- Ignis sinällään on ikivanha tavaramerkki, muun muassa jääkaappeja
myytiin70-luvulla Ignis -tuotemerkillä.
Firman nimeltä Finnish Rescue Networkin toimesta netissä ilmestyy
jonkinlainen lehti tai lehdykkähärdeli tms., nimeltään Ignis. He ovat
myös rekisteröineet itselleen www.ignis.fi nettiosoitteen.

- Nyt tämä nettilehti ja Sarasvuon Ignis Oy käyvät kiistaa siitä,
kummalla on oikeus ko. www.ignis.fi osoitteeseen.
http://www.rescue.fi/

- Sarasvuo käytti aikaisemmin WSOY:tä kustantajanaan, mutta jou-
tui heidän kanssaan riitoihin, kun Sarasvuon aikaisempi 90-luvul-
la ilmestynyt kirja oli markkinoilla täysi floppi, ja julkaistiin
ainoastaan WSOY:n osoittaman säälin vuoksi.
Tästä suivaantuneena Sarasvuo perusti kirjankustantamon Trainers
housen alaisuuteen. Ja saikin kustannettua peräti 5 kappaletta
kirjoja ulos, ennenkuin Sarasvuo päättikin luopua kirjankus-
tantamisesta.

Nyt Sarasvuon upouusi 145-sivuinen pikaelämänohjekirja nimeltään
"Huomiotalous - Diilin opetukset" on juuri ilmestynyt Otavan kustan-
tamana. Trainers House/Sarasvuon ja WSOY:n väliset suhteet ovat
pysyneet edelleen kylminä.

. . .
Olikohan tuossa jo kaikki?? Tämä tuntuu leviävän kuin pullataikina.

Varmaan Ignis Oy:ltä ja heidän uudelta superhenkilökunnaltaan tulee
nopeasti uusia, kansallisen tason aloitteita koko suomenmaan
nostamiseksi.
j-a-s-u

Mika Ristolainen

unread,
Apr 26, 2005, 10:26:13 AM4/26/05
to
jasu wrote:
>
> Näinhän se koko episodi suunnilleen meni:.....

Tätä lukiessa tulle vain mieleen, että olen toiminut ihan oikein, kun
olen vaihtanut TV:n kanavaa heti, kun ruudulla on lukenut diili (jokin
muu on viitannut ko. ohjelaan) :-)

--
-MR- / Mika Ristolainen
Poista ".poista" ja ".invalid" vastatessasi mailiin"

JiiHoo

unread,
Apr 26, 2005, 10:41:44 AM4/26/05
to
jasu <jasu.not....@dnainternet.fi> kirjoitti...

>
> Varmaan Ignis Oy:ltä ja heidän uudelta superhenkilökunnaltaan tulee
> nopeasti uusia, kansallisen tason aloitteita koko suomenmaan
> nostamiseksi.

Jollei parin viikon sisällä ala kuulua juttuja Igniksen uskomattomista
diileistä ja suorastaan galaksit räjäyttävistä voitoista, niin täytynee
vaatia selitystä Sarasvuolta. Mikä siellä nyt mättää, eikö Suomi
pelastukkaan?

--
#######################################
Kääk! Oletko nähnyt kamalampaa sigua?
#######################################

Jani Kivisola

unread,
Apr 26, 2005, 12:21:19 PM4/26/05
to
jasu <jasu.not....@dnainternet.fi> wrote in news:426E4506.2C0696B0
@dnainternet.fi:

> Olikohan tuossa jo kaikki?? Tämä tuntuu leviävän kuin pullataikina.

Mulla herää kysymys: mikä helkutin Business Opportunity Director? Ja
erityisesti: eikö sitä voisi sanoa suomeksi.

-jani

K Markus Viljanen

unread,
Apr 26, 2005, 1:27:25 PM4/26/05
to
"Jani Kivisola" <maxp...@mbnet.fi> wrote

> Mulla herää kysymys: mikä helkutin Business Opportunity
> Director? Ja erityisesti: eikö sitä voisi sanoa suomeksi.

Puhelinmyyjä.

KMarkusV

Kaija Tuuna

unread,
Apr 27, 2005, 3:38:55 AM4/27/05
to

"Jani Kivisola" <maxp...@mbnet.fi> kirjoitti
viestissä:Xns9644C4558D616ja...@195.197.54.116...

Eihän se olisi trendikästä?


Kaija


Bender

unread,
Apr 27, 2005, 6:32:58 AM4/27/05
to

"Kaija Tuuna" <kaija...@sci.fi> kirjoitti
viestissä:mnHbe.11607$yZ3...@reader1.news.jippii.net...

Niin, onhan hampurilaispaikkojen työntekijätkin nykyään jotain "shift
managereita" tjsp. Nostaa varmaan kummasti itsetuntoa...


Tero P. Mustalahti

unread,
Apr 27, 2005, 7:12:44 AM4/27/05
to
Bender wrote:

> Niin, onhan hampurilaispaikkojen työntekijätkin nykyään jotain "shift
> managereita" tjsp. Nostaa varmaan kummasti itsetuntoa...

"Shit manager" on vuoropäällikko eli kyseisen vuoron työnjohtaja. Onhan
hänellä jonkin verran vastuutakin erityisesti silloin, kun omistaja ei
itse ole paikalla. Ihan klassinen pikkupomo siis, hampurilaispaikan
vastine B. Virtasen Murikalle, mutta ei nyt kuitenkaan ihan sama kuin
standardi pihvinkääntäjä, vaikka joutuukin pitkälti samoja töitä
tekemään ainakin osan ajasta. Palkkakin on kuulemma aika selvästi
parempi (joskaan ei erityisen hyvä absoluuttisessa mielessä).


Tero P. Mustalahti

jasu

unread,
Apr 29, 2005, 4:39:16 AM4/29/05
to
> . . .
> Olikohan tuossa jo kaikki?? Tämä tuntuu leviävän kuin pullataikina.

Ei näköjään mitään ole loppumassa. Diilistä, Ignis Oy:n tulevista
yhteiskunnallisista avauksista ym. ja niiden jälkipuinneista saattaa
hyvinkin riittää juttua koko loppuvuoden ajaksi.

Viimeisin riita koskee Sarasvuon kilpailijoille TV:ssä lupaamaa 7.500
euron "valmennusstipendiä". Suuri yleisö ja Diilin kilpailijat luulivat
kyseessä olevan reilun 7.500 euron rahapalkinnon. Mutta Sarasvuon
Stipendissä ei kuitenkaan ole kyse rahasta, vaan valmennuskursseista
joita istutaan Trainers Housen koulutuspaikoissa.

Sarasvuon Stipendin mukainen valmenuskurssi tarkoittaa asumista viiden
tähden hotelleissa kartanomajoituksessa. Neljän ruokalajin illallista ja
ilmaisia hierontapalveluita. Ajallisesti stipendillä saisi 2 viikon
koulutusjakson.

Useiden muiden Diililäisten ohella Hanne Serjo ja Kristiina Salo eivät
enää halua lisäkoulutusta Sarasvuolta. Salo oli ohjelman takia kuusi
viikkoa poissa töistä ja ilman palkkaa. Kolmen lapsen yksinhuoltajana
hän ehti jo luvata lapsilleen uudet polkupyörät Diili-stipendin turvin.
Jari Sarasvuo on julkisesti kertonut Diilin tuottavan yhtiölleen
miljoonia euroja ajan mittaan. Siihen nähden Kristiina Salon mielestä ei
olisi ollut kohtuutonta jos stipendi olisi annettu rahana.

-"Meillä näitä kursseja kohti on jonossa pari - puolenkymmentä ihmistä,
joukossa on myös pörssiyhtiöiden toimitusjohtajia. Jotkut ottavat jopa
pankista lainaa päästäkseen mukaan", Sarasvuo maalaa.

-"Tuli kummallinen olo, kun sain Helmenkalastajalta tekstiviestin, että
on esiintynyt haluttomuutta ottaa lahjaa vastaan", Sarasvuo kertoo.

-"Kurssille ei ole pakko tulla, jos lahja ei kalpaa se palautuu
antajalle", Sarasvuo kuittaa.

Sarasvuon mukaan Diili-ohjelma on ollut kaikkien aikojen keskustelluin
TV-ohjelma Suomessa, kautta aikojen. Alkaa vaikuttaa siltä että tässä
onkin vasta jäävuoren huippu esillä, lisää keskustelun aihetta on
tulossa vielä roppakaupalla.
j-a-s-u

Pasi Pikkupeura

unread,
Apr 29, 2005, 5:04:43 AM4/29/05
to
"jasu" kirjoitti:

> Viimeisin riita koskee Sarasvuon kilpailijoille TV:ssä lupaamaa
> 7.500 euron "valmennusstipendiä".

Vähän epäilisin, että "stipendistä" oikeasti riideltäisiin, vaan
tässä Sarasvuon viljelemä retoriikka on vain näykkäissyt häntä
itseään persuuksista.

Yleensä stipendi kai ymmärretään apurahana johonkin tarkoitukseen,
kuten valmentautumiseen tai tiettyyn projektiin.

Sarasvuon retoriikassa (vai pitäisikö jo puhua uudesta kielestä,
sillä Sarasvuollahan on sanoille ihan omat merkityksensä) stipendi
tarkoittaa lahjakorttia oman yrityksen tuotteisiin.

Tai eihän se ollut edes lahjakortti, sillä lahjakortin saa käyttää
vapaasti. Tässä kilpailijoille on lahjoitettu tietty kurssitus.

Mutta kalskahtaahan se televisiossa paljon komeammalta, kun lupaa
7500 euron sitpendin sen sijaan, että kertoo tarjoavansa halukkaille
ilmaisen kahden viikon kurssin.


Mika Viljanen

unread,
Apr 29, 2005, 5:10:24 AM4/29/05
to
jasu <jasu.not....@dnainternet.fi> wrote:
> Sarasvuon mukaan Diili-ohjelma on ollut kaikkien aikojen keskustelluin
> TV-ohjelma Suomessa, kautta aikojen.

En ihmettele, jos Sarasvuo yrittää moista hehkuttaa tai on jopa oikeasti
tuota mieltä. Itse uskaltaisin silti veikata, että esim. linnan juhlat
ovat ihan vuosittain lähes yhtä paljon tapetilla. Eivät tietenkään yhtä
pitkään, kun kestävät kevään sijasta vain yhden illan, mutta
kokonaismäärältään huomio lienee samaa luokkaa.

(Saatan kyllä olla aika reilustikin väärässä, kun olen tottunut
ohittamaan molemmista kertovat lööpit ihan refleksinä.)

--
MJV . "Of those who say nothing, few are silent."
- Thomas Neill

Jyri 'jryi' Jokinen

unread,
Apr 29, 2005, 5:37:02 AM4/29/05
to
jasu (jasu.not....@dnainternet.fi):

> -"Tuli kummallinen olo, kun sain Helmenkalastajalta tekstiviestin, että
> on esiintynyt haluttomuutta ottaa lahjaa vastaan", Sarasvuo kertoo.

Helmenkalastaja on fiksu jätkä: ei tarvinnut edes kuutta viikkoa
kuunnella Sarasvuon puhetta, kun huomasi jo, ettei se vieläkään ole
sanonut mitään.

--
jryi

JiiHoo

unread,
Apr 29, 2005, 5:57:24 AM4/29/05
to
Mika Viljanen <mika.v...@iki.fifi.invalid> kirjoitti...

> jasu <jasu.not....@dnainternet.fi> wrote:
> > Sarasvuon mukaan Diili-ohjelma on ollut kaikkien aikojen keskustelluin
> > TV-ohjelma Suomessa, kautta aikojen.
>
> En ihmettele, jos Sarasvuo yrittää moista hehkuttaa tai on jopa oikeasti
> tuota mieltä. Itse uskaltaisin silti veikata, että esim. linnan juhlat
> ovat ihan vuosittain lähes yhtä paljon tapetilla.

Eihän Linnan juhlat ole kuin korkeintaan viikon lööpeissä ja jutuissa,
joten moni asia menee sen ohitse, kun tarkastellaan pidempää aikaväliä.

Sarasvuohan on oikein väittänyt asiasta olevan tutkimustietoa ja
luulisi, että jos Jari puhuu puutaheinää, niin varmasti moni haluaisi
käräyttää hänet valehtelusta.

Niilo Paasivirta

unread,
Apr 29, 2005, 10:35:47 AM4/29/05
to
jasu wrote:
> Viimeisin riita koskee Sarasvuon kilpailijoille TV:ssä lupaamaa 7.500
> euron "valmennusstipendiä". Suuri yleisö ja Diilin kilpailijat luulivat
> kyseessä olevan reilun 7.500 euron rahapalkinnon. Mutta Sarasvuon
> Stipendissä ei kuitenkaan ole kyse rahasta, vaan valmennuskursseista
> joita istutaan Trainers Housen koulutuspaikoissa.

Eikö noi dillen...siis diilin osallistujat ole oppineet mitään? Kyllähän
nyt kuka tahansa heistä käy käden käänteessä myymässä tuon stipendin
johonkin yritykseen 7500 eurolla tai saa siitä jopa vielä enemmänkin.

--
Niilo Paasivirta E-mail: n...@iki.fi URL: http://www.iki.fi/%7Enp/
"V on tyylinä toimivin, sen tietää jokainen gimmakin!"
- Matti Nykänen, "V-tyyli"

Bender

unread,
Apr 29, 2005, 10:53:24 AM4/29/05
to

"jasu" <jasu.not....@dnainternet.fi> kirjoitti
viestissä:4271F2B4...@dnainternet.fi...
>> . . .

>
> Sarasvuon mukaan Diili-ohjelma on ollut kaikkien aikojen keskustelluin
> TV-ohjelma Suomessa, kautta aikojen. Alkaa vaikuttaa siltä että tässä
> onkin vasta jäävuoren huippu esillä, lisää keskustelun aihetta on
> tulossa vielä roppakaupalla.

Joo, tämä vatipää sanoi jossain ajankohtaisohjelmassa, että Diili on "ihan
omissa sfääreissään kommenttien suhteen" joita on 250 000 000
(kaksisataaviisikymmentä miljoonaa). Hieman niitä muita haastateltavia
hymyilytti moinen paskanjauhanta.


Timo MK Pietilä

unread,
Apr 29, 2005, 12:12:43 PM4/29/05
to

"Bender" <ben...@futurama.com> kirjoitti viestissä
news:ETrce.268$v%6....@read3.inet.fi...
Itse uskon, että Suomen ainakin eniten internetissä ikinä keskusteltu
ohjelma on Babylon 5. Olen ihan saletin varma, että nettikeskustelua siitä
on ollut parikin kertaluokkaa enemmän kuin jostain hiton diilistä.

Pentti Lajunen

unread,
Apr 29, 2005, 12:55:50 PM4/29/05
to

Mika Viljanen <mika.v...@iki.fifi.invalid> writes:
> jasu <jasu.not....@dnainternet.fi> wrote:
>> Sarasvuon mukaan Diili-ohjelma on ollut kaikkien aikojen keskustelluin
>> TV-ohjelma Suomessa, kautta aikojen.
>
> En ihmettele, jos Sarasvuo yrittää moista hehkuttaa tai on jopa oikeasti
> tuota mieltä. Itse uskaltaisin silti veikata, että esim. linnan juhlat
> ovat ihan vuosittain lähes yhtä paljon tapetilla. Eivät tietenkään yhtä
> pitkään, kun kestävät kevään sijasta vain yhden illan, mutta
> kokonaismäärältään huomio lienee samaa luokkaa.

Sitä on vissiin sit tutkittu kaikki eri ohjelmista käytyjen
keskusteluiden määrät kautta aikain kun tuollaista voidaan väittää...

Silkkaa propagandaa myöskin pöyhistellä tuollaisella asialla sillä
ei keskustelun määrä yksin kerro saavutetun "huomion" laadusta,
mikä vaikuttaa puolestaan siihen, miten tämä jatkossa realisoituu
tuloina.

Sarasvuon viime sunnuntain Hesarissa ollut vastaus arvostelijoilleen
oli aika hupaisaa luettavaa. Miesparka on tainnut onanoida hiukka liikaa
oman päänsä sisällä...

--
hauskaa vaappua

JiiHoo

unread,
Apr 29, 2005, 1:28:35 PM4/29/05
to
Timo MK Pietilä <spam...@jippii.fi> kirjoitti...

>
> > Joo, tämä vatipää sanoi jossain ajankohtaisohjelmassa, että Diili on "ihan
> > omissa sfääreissään kommenttien suhteen" joita on 250 000 000
> > (kaksisataaviisikymmentä miljoonaa). Hieman niitä muita haastateltavia
> > hymyilytti moinen paskanjauhanta.
> >
> >
> Itse uskon, että Suomen ainakin eniten internetissä ikinä keskusteltu
> ohjelma on Babylon 5. Olen ihan saletin varma, että nettikeskustelua siitä
> on ollut parikin kertaluokkaa enemmän kuin jostain hiton diilistä.

Muissa medioissa siitä ei sitten paljon ole puhuttukaan ja olen pirun
iloinen asiasta.

Message has been deleted
Message has been deleted

Mikael Willberg

unread,
May 1, 2005, 10:46:41 AM5/1/05
to
In article <slrnd74h...@nemesis.co.jyu.fi>,

Niilo Paasivirta <n...@iki.fi> wrote:
>
>Eikö noi dillen...siis diilin osallistujat ole oppineet mitään? Kyllähän
>nyt kuka tahansa heistä käy käden käänteessä myymässä tuon stipendin
>johonkin yritykseen 7500 eurolla tai saa siitä jopa vielä enemmänkin.

Aivan, tästähän saadaan oiva jatko-osa, jossa yritetään saada sopivaa
diiliä tuosta stipendistä. Sitä käydään siis kauppaamassa kaikille
potentiaalisille yritysjohtajille, jotka ovat aiempien kommenttien
mukaan jopa ottaneet lainaa päästäkseen kurssitettaviksi.


Mig

--
**** Mikael Willberg ***** "Oh dear", says God, "I hadn't thought of that" **
* * and promptly vanishes in a puff of logic. *
* Tampere * (Douglas Adams) *
******** Finland ************************************************************

0 new messages