Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

Tv-shopin parhaat?

145 views
Skip to first unread message

Juha Kallioinen

unread,
Oct 27, 1998, 3:00:00 AM10/27/98
to
TV-shopissa taitaa pyoria nyt 'kanavan' historian luotettavimpiin
kuuluva mainos. Puhun nyt tietenkin tasta Siluet 40 laihdutus /
kiinteytys geelista, jonka versioksi on nerokkaasti valittu
kielialuettamme hyodyntamaan espanjankielinen mestariteos. Lieneeko
osasyyna valintaan myos kanavillamme paraikaa pyoriva The Fast Show,
jonka 'Chanel 9' parodiaan on vaikea olla loytamatta yhtalaisyyksia.

Tunteeko kukaan yhtaan ihmista, joka olisi tosiaan ostanut jotain
TV-shopista?? Kaipa siellakin mainostaminen jotain maksaa, eli kai
siita on paatteleminen, etta joku niitakin tuotteita ostaa, etta
valmistajilla riittaa rahat mainoksiin edes.

No hyvista huumoriplajayksistahan ne tavarat aina valilla kayvat.
Menevat samaan luokkaan kuin spam-mailessa ja ideakuvastoissa
mainostettavat hyodykkeet :-)

Mitas kaikkea hauskaa te muistatte tv-shopissa mainostettaneen?

-Juha

--
//Juha.Ka...@hut.fi

Jaakko Salonen

unread,
Oct 27, 1998, 3:00:00 AM10/27/98
to
Juha Kallioinen kirjoitti viestissä <714uq3$ddt$1...@news.cs.hut.fi>...

>Mitas kaikkea hauskaa te muistatte tv-shopissa mainostettaneen?

No esim. MotorUp, joka tuli jonain kesänä käytännössä joka päivä aamulla
MacGyverin jälkeen. Kun ei ollut muuta tekemistä, jäin aina katsomaan
mainoksen, ja lopulta aloin jopa uskoa siihen. Myöhemmin Tekniikan Maailma
testasi em. aineen ja tulos oli nolla. Että sillälailla harhaanjohtavasta
mainonnasta. :)

--
Jaakko * http://jaakko.cjb.net * Remove POISTATEKSTI from e-mail


V. Yliniemi

unread,
Oct 27, 1998, 3:00:00 AM10/27/98
to
Jaakko Salonen kirjoitti viestissä <714qcd$a03$1...@hiisi.inet.fi>...

>Juha Kallioinen kirjoitti viestissä <714uq3$ddt$1...@news.cs.hut.fi>...
>>Mitas kaikkea hauskaa te muistatte tv-shopissa mainostettaneen?
>
>No esim. MotorUp, joka tuli jonain kesänä käytännössä joka päivä aamulla
>MacGyverin jälkeen. Kun ei ollut muuta tekemistä, jäin aina katsomaan
>mainoksen, ja lopulta aloin jopa uskoa siihen. Myöhemmin Tekniikan Maailma
>testasi em. aineen ja tulos oli nolla. Että sillälailla harhaanjohtavasta
>mainonnasta. :)


Käy katsomassa sivulla http://www.ostos-tv.fi/motorup.html
kuinka kilpaautoilijat kehuvat MotorUpia.

--clip--
Alberto Hevian Formula Toyotaan laitettiin MotorUpia 10% öljyn määrästä.
Hän kertoi innoissaan kisan jälkeen:

"Auton teho nousi. Etenkin ylämäessä oli enemmän puhtia. Kone kävi
tasaisemmmin. Moottorin käyntilämpötila aleni yli 10 astetta. Tehot
lisääntyivät selvästi. Aine on todella vaikuttava!"
"Varikolla huomasimme kaikki, että auton karstoittunut pakoputki
oli puhdistunut yhden lähdön aikana."


Kurt Sevón, kilpamekanikko, laittoi Artsin Formula 4 -rata-autoon
MotorUpia:

"Moottorin käyntilämpötila oli alhaisempi kuin ennen MotorUpia ja
siten autosta irtosi enemmän tehoa"
"Kone kesti kuormitusta paremmin kuin aikaisemmin"

Arto "Artsi" Laitinen, Formula 4 -kuljettaja:
"Aiomme ehdottomasti käyttää MotorUpia myös jatkossa!"
--clip--

--
V. Yliniemi / ville.y...@kolumbusX.fi (poista X)

Kai Nikulainen

unread,
Oct 27, 1998, 3:00:00 AM10/27/98
to
Juha Kallioinen kirjoitti viestissä <714uq3$ddt$1...@news.cs.hut.fi>...
>Mitas kaikkea hauskaa te muistatte tv-shopissa mainostettaneen?

Kaikista paras/pahin mielestäni oli se "Jeesuksen syntymäristi", jossa oli
aito siru kivestä Jeesuksen syntymäpaikalta... Mainoksessahan mm.
sanottiin, että Jumala kyllä kuuntelee kaikkien rukouksia, mutta ristiä
käyttämällä saa itselleen oikein kuuman linjan :-) Ja sitten oli joukko
onnellisia ristin omistajia, jotka kertoivat miten paljon paremmin heidän
rukouksensa on nyt kuultu... Myös se, että juontaja oli Khan "Star Trek:
The Wrath of Khanista", hymyilytti ihan pikkuisen...

Kaitsu

Tero Paananen

unread,
Oct 27, 1998, 3:00:00 AM10/27/98
to
In <714uq3$ddt$1...@news.cs.hut.fi> kal...@koivu.hut.fi (Juha Kallioinen) writes:

>Mitas kaikkea hauskaa te muistatte tv-shopissa mainostettaneen?

Lotto-Mestari!!

Mika ERINOMAINEN tuoteidea. Ja mainos suorastaan huokuu
asiantuntemusta arvauksen tieteellisella alalla.

-TPP

Ville Forss

unread,
Oct 27, 1998, 3:00:00 AM10/27/98
to
In article <714uq3$ddt$1...@news.cs.hut.fi>, kal...@koivu.hut.fi
says...

>TV-shopissa taitaa pyoria nyt 'kanavan' historian luotettavimpiin
>kuuluva mainos. Puhun nyt tietenkin tasta Siluet 40 laihdutus /
>kiinteytys geelista, jonka versioksi on nerokkaasti valittu
>kielialuettamme hyodyntamaan espanjankielinen mestariteos. Lieneeko
>osasyyna valintaan myos kanavillamme paraikaa pyoriva The Fast
>Show, jonka 'Chanel 9' parodiaan on vaikea olla loytamatta
>yhtalaisyyksia.

Minulle tuli ensimmäisenä Siluet 40 -mainoksen nähtyäni mieleen,
että tämähän on ihan kuin jostain Pedro Almodovarin leffasta.

Mahtaako tuo muuten olla espanjalainen? Aurinkorannat ym.
viittaisivat siihen, mutta kaipa se jostain muualtakin voisi
olla? (Portugalista?)

>No hyvista huumoriplajayksistahan ne tavarat aina valilla kayvat.
>Menevat samaan luokkaan kuin spam-mailessa ja ideakuvastoissa
>mainostettavat hyodykkeet :-)
>

>Mitas kaikkea hauskaa te muistatte tv-shopissa mainostettaneen?

Meikäläisen suosikki on Paul Kingin juontama Greatest Hits of
the 80's (tms.) joka nyt ei tosin ole niin hirveän camp, vaan
ihan kivaa katsottavaa muutenkin (niitten videopätkien ansiosta).
(Nythän sen on Nelosella korvannut The Love Generation, jossa
soitetaan mukamas hippimusiikkia 60-luvulta, vaikka mukana on
myös esim. Hawkwindin Silver Machine ja Black Sabbathin Paranoid.
Vaan väliäkö tuolla...)

Motor Up oli myöskin hauska. Harmi kun sitä ei näytä enää tulevan.
Siinä oli paljon hyviä repliikkejä.

Ja ne laihdutusjutut ovat kanssa aina uskomattomia. Tuo Siluet 40
lienee niistä kaikista uskomattomin.

--
Ville Forss
vfo...@icenet.fi
http://koti.icenet.fi/~vforss/


Antti Makela

unread,
Oct 27, 1998, 3:00:00 AM10/27/98
to
Juha Kallioinen wrote in message <714uq3$ddt$1...@news.cs.hut.fi>...

>Mitas kaikkea hauskaa te muistatte tv-shopissa mainostettaneen?


MotorUp oli hyvä, ja ennen MotorUppia minusta paras oli silloin Ostos-TVn
tullessa joskus vuosia sitten heti pyörimään lähtenyt Miracle Blade. "Voit
käyttää sitä Kotona, Autossa, Veneessä ja työkalulaatikossa!". Hinta vain
muutama satanen. Ja kaupan päälle sai koko veitsisarjan ja
appelsiininpuristimia sekä vielä toisen samanlaisen veitsen, elikkä
lopputulos oli se että Miracle Blade on joku kympin kirjekuoriterä.

- Antti Mäkelä


Anssi Kela

unread,
Oct 27, 1998, 3:00:00 AM10/27/98
to
Juha Kallioinen <kal...@koivu.hut.fi> wrote

> TV-shopissa taitaa pyoria nyt 'kanavan' historian luotettavimpiin
> kuuluva mainos. Puhun nyt tietenkin tasta Siluet 40 laihdutus /
> kiinteytys geelista

:-)

Tuo on todellakin ehkä parasta mitä ruudusta tällä hetkellä tulee.
"Tieteellinen läpimurto! Syvältä viidakosta on löydetty laihduttava
juuri..." Täytyy kyllä olla aika Homer Simpson, että tuohon lankeaa!

-Anssi-

Timo Pennanen

unread,
Oct 27, 1998, 3:00:00 AM10/27/98
to
In article <01be01fb$66131be0$052ac5c3@default>, "Anssi Kela"
<anssi...@dlc.fi> wrote:

Mutta hei.
Se annos joka maksaa oliko se nyt 395 markkaa, on 2 x 60 grammaa, eli
kilohinnaksi tulee yli kolme tonnia. (Unohdamme nyt mukana seuraavan
mittanauhan.) Jos on kovasti paksu vartalo, taitaa koko puteli kulua
yhteen sivelyyn. Kysynkin nyt: voivatko asiat olla siinä pisteessä, että
täysin tehotonta salvaa myytäisiin valtakunnankanavalla kolmen tonnin
kilohinnalla? Jos päätön hinta pohjautuu sittenkin siihen että se myös
tehoaa, olkoonkin vaikutusaika vain viidestä yhdeksään päivää?

TPnnnn

--
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _

­ Ettekö te tiedä, kuka minä olen?

Pentti J Lajunen

unread,
Oct 28, 1998, 3:00:00 AM10/28/98
to

Kaikki treenivälinemainokset. Asiasta viis kunhan
kauniita fitness-pimuja riittää.


Aki Korhonen

unread,
Oct 28, 1998, 3:00:00 AM10/28/98
to
Antti Makela wrote:
>
> joskus vuosia sitten Miracle Blade. "Voit

> käyttää sitä Kotona, Autossa, Veneessä ja työkalulaatikossa!".

Kaikkea soopaahan ne siellä kauppaa, eikä niihin tuotteisiin aina edes
oikein kiinnitä huomiota.

Eräs ikimuistettava on joku autoon asennettava liukkauden ja pakkasen
varoitin - mikä lienikään. Edelleenkin hymyilyttää, kun muistelee
selitystä: "Nerokkaan kiinnitysmekanisminsa ansiosta sopii kaikkiin
autoihin". Samalla kuvassa herra vääntää peltiruuvia auton pohjasta
läpi.

-Aki-

"Make it idiot-proof and someone will make a better idiot."

Taavi Horila

unread,
Oct 28, 1998, 3:00:00 AM10/28/98
to
Kai Nikulainen <ka...@sci.fi> kirjoitti Tue, 27 Oct 1998 22:22:26 +0200:

: Kaikista paras/pahin mielestäni oli se "Jeesuksen syntymäristi", jossa oli


: aito siru kivestä Jeesuksen syntymäpaikalta...

Eikös tästä käyty aikanaan kiistelyäkin. Kun tuossa mainoksessa sanottiin
että Jeesuksen syntymäluolasta ja meille kun on opetettu että se olikin
talli... :-)

--
Taavi Horila Student, University of Jyvaskyla,
http://www.jyu.fi/~taakho School of Economics and Business
--- Economists can supply it for demand ! ---

Janne Samuli Kauppila

unread,
Oct 28, 1998, 3:00:00 AM10/28/98
to
Antti Makela <m15...@proffa.cc.tut.fi> wrote:
: MotorUp oli hyvä, ja ennen MotorUppia minusta paras oli silloin Ostos-TVn
: tullessa joskus vuosia sitten heti pyörimään lähtenyt Miracle Blade. "Voit
: käyttää sitä Kotona, Autossa, Veneessä ja työkalulaatikossa!". Hinta vain

: muutama satanen. Ja kaupan päälle sai koko veitsisarjan ja
: appelsiininpuristimia sekä vielä toisen samanlaisen veitsen, elikkä
: lopputulos oli se että Miracle Blade on joku kympin kirjekuoriterä.

Toki on muistettava Miracle Bladen ylistyslauseista paras, jaloin ja
kaunein, eli:"Leikkaa vaikka terästä!"
Joku paremmin tietävä voisi varmistaa tai kumota muistikuvani (aikaa on
kai jo yli viisi vuotta), jonka mukaan kyseisellä veitsellä tosiaan
yritettiin sahata jotain rautakankea muistuttavaa esinettä...
--
Janne Kauppila

"The Road goes ever on...",J.R.R. Tolkien

Petteri Jarvinen

unread,
Oct 28, 1998, 3:00:00 AM10/28/98
to
>Pakko kai jonkun on niitä ostaa, kun keskustassa näin tuon TV-shopkaupan,
ja
>siellä oli varastot pullollaan tavaraa. Tuskin kukaan tavaraa varastoi joka
ei
>sitten liiku.


Tehkääpä ensi kerralla empiirinen tutkimus kun tilaatte jotain postilla.
Kun posti on siirtynyt pakettien noudossa itsepalveluun, voi hyllyjä
tutkimalla saada hyvän käsityksen suomalaisten postimyyntikulttuurista.

Ja kyllä: aika monta Motor-up -pakettia sieltä hyllyiltä löytyy, vielä
TM:n testin jälkeenkin.

Petteri

Miikka Joutsenvirta

unread,
Oct 28, 1998, 3:00:00 AM10/28/98
to
> Toki on muistettava Miracle Bladen ylistyslauseista paras, jaloin ja
>kaunein, eli:"Leikkaa vaikka terästä!"
> Joku paremmin tietävä voisi varmistaa tai kumota muistikuvani
>(aikaa on kai jo yli viisi vuotta), jonka mukaan kyseisellä veitsellä
>tosiaan yritettiin sahata jotain rautakankea muistuttavaa esinettä...

Heh heh ...

Miracle blade mainoksen USA versiossa tosiaan jyrsittiin noin
2 mm paksua teräspalkkia, ja kyllä lastu lensi :-)

Suomen versiossa muistaakseni bladea käytettiin johonkin peltiperkkiin ja
kuparijohtoon.

Suomessa mainos kiellettiin.
Syynä oli muistaakseni "valheellinen mainonta".
Eikä mainosta ehditty näyttää kuin n. 2 vuotta joka päivä...

miik...@vtoy.fi

Bruno Helenius

unread,
Oct 28, 1998, 3:00:00 AM10/28/98
to
Juha Kallioinen wrote:
> Tunteeko kukaan yhtaan ihmista, joka olisi tosiaan ostanut jotain
> TV-shopista?? Kaipa siellakin mainostaminen jotain maksaa, eli kai

En tunne, mutta itse ostin halvan kopion eräästä
TV-Shop-tuotteesta. Vuosia sitten mainostettiin
semmoista porakoneeseen liitettävää hiontalaitetta,
jossa saranoituja teräslankoja/puikkoja sojotti
keskustasta ulospäin. Sen piti olla ultimate-vehje
maalinpoistoon kaikilla pinnoilla, mutta ainakin
puun se pilasi täysin ja kaiken lisäksi laukesi
käytössä mun naamalleni. Onneksi oli suojalasit
silmillä. Sain kaikki 20 markkaani takaisin
rautakaupasta, josta sen olin ostanut.
--
Bruno Helenius

"If the phone doesn't ring, baby, you'll know it's me"

Mika Iisakkila

unread,
Oct 28, 1998, 3:00:00 AM10/28/98
to
vfo...@icenet.fi (Ville Forss) writes:
> Motor Up oli myöskin hauska. Harmi kun sitä ei näytä enää tulevan.
> Siinä oli paljon hyviä repliikkejä.

Tälläkin viikolla nähnyt jo kerran. Uudemmista lempparini on Sleep
Buddy ja eritoten sen ilmastointijärjestelmän demonstraatio. Siinä ei
tosin suomennos pääse aivan alkuperäisen tasolle... (pliis, ei
aloiteta käännöskeskustelua silti)
--
http://www.hut.fi/u/iisakkil/ - remove the "no spam" -stuff from
mail address when replying

Janne Haapala

unread,
Oct 28, 1998, 3:00:00 AM10/28/98
to
On 27 Oct 1998, Juha Kallioinen wrote:

>
> Mitas kaikkea hauskaa te muistatte tv-shopissa mainostettaneen?
>

> -Juha

No ainakin tämä melko uusi Chuck Norrisin kuntoiluvehje on melkoisen
hupaisa. Yleensäkin nämä kaikki kuntoiluvehkeet on siitä hauskoja kun
niiden käyttö ei ole raskasta ja jalkoja ja käsiä voi nakella kevyen
näköisesti kestohymy päällä ja silti väitetään, että ne olisivat
tehokkaita... Dental White on myös klassikko, ala-asteella soitettiin
pilapuheiluita tv-shoppiin ja oltiin muka tilaamassa pariksi vuodeksi
varastoon dental whiteä :)
Lisäksi hauskaa tv-shopeissa on se kuinka ne kaikki aina muka kämmäilevät,
lasit kaatuu, lautaset tippuu, tuskan irvistys naamalla väännetään rättejä
ja siivotaan ym...
Kannattaa muuten katsoa myös ulkomaisten kanavien
tv-shoppeja, ne on hauskoja kun niissä aina yleisö hurraa hämmästyksestä
ja vaikka mitä.

+++-----------------------------------+++
+++ Janne Haapala +++
+++ http://www.dlc.fi/~warlord +++
+++ E-mail: haa...@lyseo.edu.ouka.fi +++
+++ war...@dlc.fi +++
+++-----------------------------------+++


Taavi Horila

unread,
Oct 28, 1998, 3:00:00 AM10/28/98
to
Mika Iisakkila <mi...@pingrid.fi.no.sp.am> kirjoitti 28 Oct 1998 10:56:02 +0200:

: Tälläkin viikolla nähnyt jo kerran. Uudemmista lempparini on Sleep


: Buddy ja eritoten sen ilmastointijärjestelmän demonstraatio. Siinä ei

Toi Sleep Buddy on kyllä hieno laite. Siinä on ilmastointijärjestelmä ja
muisti, jonka avulla se palautuu alkuperäiseen muotoonsa!

Perttu Raivio

unread,
Oct 28, 1998, 3:00:00 AM10/28/98
to

Miracle Blade... Eikö kenenkään muun mielestä ole outoa tarjo-
ta kylkiäisiksi kokonaista veitsisarjaa veitselle, jota mai-
nostetaan lauseella "ainoa veitsi, jota tulet koskaan tarvit-
semaan"? No, voihan ne pääartikkelin redundanteiksi tekemät
kylkiäiset antaa sitten vaikkapa köyhille.

--
On the pop front, House music will continue to lose ground to the more
fashionable Garage sound, which in turn will give way, in mid-June, to
the Patio beat and thence, by October, to Garden music which will be
followed, with any luck, by Down the Drive music and, eventually, A Very
Long Way Away Indeed music.
- Stephen Fry, Predictions for the Year 1989

Haba

unread,
Oct 28, 1998, 3:00:00 AM10/28/98
to
Pentti J Lajunen wrote in message ...

>
>Kaikki treenivälinemainokset. Asiasta viis kunhan
>kauniita fitness-pimuja riittää.
>


Näistä treenivälineistä sen verran, että aikanaan Pulmusissa
esitettiin jakso, jossa Charlene 'Lucy' Tilton yritti kaupitella
Bundyn perheelle TV:stä tuttua Abdomenizeria.

Eipä tainnut tulla kauppoja.
--
-Haba-
ha...@rock.com


Jari Lehtinen

unread,
Oct 28, 1998, 3:00:00 AM10/28/98
to

>Mitas kaikkea hauskaa te muistatte tv-shopissa mainostettaneen?

Lähtemättömän vaikutuksen teki nerokas Eurokielenkääntäjä,
jonka tuotenimen olen onnellisesti unohtanut. Mainospalassa
naikkonen naputteli koneeseen lausetta "Time is money, but
common sense is capital". Juuri ennen kuin kuva leikattiin
pois, ehti tarkkasilmäinen katselija havaita, että käännös-
ohjelma tarjosi mykistävää käännöstä:
"Aika on raha, mutta yleinen järki on pääkaupunki."

Ja ajatella, VAIN 399.-!

Tekno-Kekko
Lahti

Jaakko Salonen

unread,
Oct 28, 1998, 3:00:00 AM10/28/98
to
Taavi Horila kirjoitti viestissä <716n14$q...@kanto.cc.jyu.fi>...

>Toi Sleep Buddy on kyllä hieno laite. Siinä on ilmastointijärjestelmä ja
>muisti, jonka avulla se palautuu alkuperäiseen muotoonsa!

Ilmastointijärjestelmä = pari kourua

Muisti = kyllähän vaahtomuovi palautuu muotoonsa muutenkin, mitä erikoista
siinä on?

Muuten, kun mainoksessa demonstroitiin nukkumista ilman SB:tä niin
demohenkilön selkä oli aivan kaarella, josta nainen sai tungettua kätensäkin
ali. Mutta, kun kokeilin samaa asiaa kotona _ilman_ SB:tä ei selän alla
tuntunut olevan minkäänlaista koloa.

Venyttiköhän demohenkilö selkäänsä vain näytön vuoksi? Kuka tietää...

Jaakko Salonen

unread,
Oct 28, 1998, 3:00:00 AM10/28/98
to
Janne Samuli Kauppila kirjoitti viestissä <716hl3$ofl$1...@verkko.uwasa.fi>...

>kaunein, eli:"Leikkaa vaikka terästä!"
> Joku paremmin tietävä voisi varmistaa tai kumota muistikuvani (aikaa on
>kai jo yli viisi vuotta), jonka mukaan kyseisellä veitsellä tosiaan
>yritettiin sahata jotain rautakankea muistuttavaa esinettä...

En tiedä, liittyykö se tähän, mutta jossain TVShopin
keittiöveitsimainoksessa leikattiin katiskaa ja alumiinista juomatölkkiä
halki. Näytti luistavan ihan hyvin, vaikkakin leikkaaja ei ollut niitä
kaikkein heikoimpia ihmisiä :).

Jaakko Salonen

unread,
Oct 28, 1998, 3:00:00 AM10/28/98
to
Zorlim (Sami Lehtinen) kirjoitti viestissä
<36362d5...@news.clinet.fi>...

>siellä oli varastot pullollaan tavaraa. Tuskin kukaan tavaraa varastoi joka
ei
>sitten liiku.

No ei noista TV-Shop tyypeistä tiedä...

>Rexonan mainoksessa, jossa sanotaan että voisimme tehdä pelkästään
tehokkaan

PNussintaa: Se oli kyllä Nivean mainos. :)

>kauhistunut ilme naamallaan. Samoin kaikissa ennen ja jälkeen kuvissa on
>kiinnitettävä huomiota kyseisissä kuvissa oleviin ilmeisiin, jotka ovat
>toisaalta ihan toisarvoinen juttu itse vertailunkannalta, mutta
psykologisesti
>tuiki tärkeätä. Ennen kuvassa ihminen on huonon ryhdin kanssa, ja apea ilme

Useissa sellupoistoaineissa on kuvat kuvattu tarkoituksella eri
valaistuksessa. Vastavalossa kenen tahansa kankut näyttävät piiskatuille
joulukinkuille.

>Orbitrekki, ja sen uskomaton user-flekti on kyllä mielestäni hieno homma.

...jossa erittäin monimutkainen automaattinen relevantti
hypertuuletusjärjestelmä.

Ojala Pasi 'Albert'

unread,
Oct 28, 1998, 3:00:00 AM10/28/98
to
In article <717cug$oan$1...@hiisi.inet.fi>,

Jaakko Salonen <jaakko.po...@pp.inet.fi> wrote:
>demohenkilön selkä oli aivan kaarella, josta nainen sai tungettua kätensäkin
>ali. Mutta, kun kokeilin samaa asiaa kotona _ilman_ SB:tä ei selän alla
>tuntunut olevan minkäänlaista koloa.

Itse asiassa selän pitäisikin olla hieman kaarella, että se olisi
siinä loivassa ässämuodossa, joka on vähiten lihaksia rasittava
muoto, varsinkin seisoessa tai istuessa. (AFAIK)

Kyllä kiropraktikot tykkäävät uusista asiakkaista.

-Pasi
--
"We were right .. about you."
-- Delenn to Sinclair in Babylon 5:"Soul Hunter"

Johanna K Knuutinen

unread,
Oct 28, 1998, 3:00:00 AM10/28/98
to
Juha Kallioinen <kal...@koivu.hut.fi> wrote:
> Tunteeko kukaan yhtaan ihmista, joka olisi tosiaan ostanut jotain
> TV-shopista?? Kaipa siellakin mainostaminen jotain maksaa, eli kai

Joo. Onhan ne vanhempani sieltä vissiin jotain kuntoiluvehkeitä
tilanneet.

> Mitas kaikkea hauskaa te muistatte tv-shopissa mainostettaneen?

Hauskoja on siivousvehjemainokset, jossa pehmeälle matolle kaadetaan
viiniä, kahvia, koneöljyä yms. törkyä ja sitten tehomoppi
pyyhkii kaiken siististi pois.

Miracle Blade on kaikkien aikojen suosikkini ja tänään nauroin
sille Sleep Buddylle, jonka päältä voi ajaa katujyrällä ja silti
se palaa alkuperäiseen muotoonsa!!

--
J.K.K:

Johanna Knuutinen / http://www.helsinki.fi/~jkknuuti
jkkn...@cc.helsinki.fi / Insert clever quote here
----------------------------------------------------

Johanna K Knuutinen

unread,
Oct 28, 1998, 3:00:00 AM10/28/98
to
Antti Makela <m15...@proffa.cc.tut.fi> wrote:
> Juha Kallioinen wrote in message <714uq3$ddt$1...@news.cs.hut.fi>...
> >Mitas kaikkea hauskaa te muistatte tv-shopissa mainostettaneen?

> MotorUp oli hyvä, ja ennen MotorUppia minusta paras oli silloin Ostos-TVn
> tullessa joskus vuosia sitten heti pyörimään lähtenyt Miracle Blade. "Voit
> käyttää sitä Kotona, Autossa, Veneessä ja työkalulaatikossa!". Hinta vain
> muutama satanen. Ja kaupan päälle sai koko veitsisarjan ja
> appelsiininpuristimia sekä vielä toisen samanlaisen veitsen, elikkä
> lopputulos oli se että Miracle Blade on joku kympin kirjekuoriterä.

Mieleeni on ikuisiksi ajoiksi jäänyt jonkun mainoksessa olleen
tyytyväisen Miracle Bladen omistajan lausahdus "I love my Miracle
Blade, I use it every day..."

Ville Forss

unread,
Oct 28, 1998, 3:00:00 AM10/28/98
to
In article <nf7u30p...@viulu.hut.fi>, plaj...@viulu.hut.fi
says...

>Kaikki treenivälinemainokset. Asiasta viis kunhan
>kauniita fitness-pimuja riittää.

Joista yhdessä on oikein luonnenäyttelijöiden kunkku,
pasifistisika Chuck Norris. Sekä tietysti Chuckin hyvät
ystävät, Christie Brinkley ja Tom Campanaro (tms.)

Kyllä siinä abdomeenit paukkuu. (Vai mitä kankkua sillä
sitten pienennettiinkään.)

Jouni Karhu

unread,
Oct 28, 1998, 3:00:00 AM10/28/98
to
Mika Iisakkila <mi...@pingrid.fi.no.sp.am> wrote:
>vfo...@icenet.fi (Ville Forss) writes:
>> Motor Up oli myöskin hauska. Harmi kun sitä ei näytä enää tulevan.
>> Siinä oli paljon hyviä repliikkejä.
>
>Tälläkin viikolla nähnyt jo kerran. Uudemmista lempparini on Sleep
>Buddy ja eritoten sen ilmastointijärjestelmän demonstraatio. Siinä ei

Sleep Buddyn demonstraatiobeibellä on varmaan hauskaa, kun sitä
väännetään ihan ihmeelliseen nukkuma-asentoon :) Kyllä siinä
selkäranka varmasti paukkuukin. Ihminen kun kuitenkin vaihtaa
nukkuessaan asentoa, jää tuommoiset Sleep Buddyt mietityttämään.

Entäs sitten se paputyyny? Ei palakaan, ei . . . (mikä ihmeen
Subokawatyyny tms. se olikaan)

--
'I have something to say! | 'The Immoral Immortal' \o JJ Karhu
It is better to burn out, | -=========================OxxxxxxxxxxxO
than to fade away!' | kur...@modeemi.cs.tut.fi /o

Jaakko Manelius

unread,
Oct 28, 1998, 3:00:00 AM10/28/98
to
Taavi Horila <taa...@poista.cc.jyu.fi> wrote:
>Mika Iisakkila <mi...@pingrid.fi.no.sp.am> kirjoitti 28 Oct 1998 10:56:02 +0200:
>Toi Sleep Buddy on kyllä hieno laite. Siinä on ilmastointijärjestelmä ja
>muisti, jonka avulla se palautuu alkuperäiseen muotoonsa!

Ja sitten testataan miten sleep buddy ja erilaiset muut tuotteet
palautuvat alkuperäiseen muotoonsa. On se kyllä ihme kun ei kasa jyviä
(!?) palaudu alkuperäiseen muotoonsa. Mitäs muita aineita siinä oli? Tuo
jyväkasa jäi kyllä mieleen... :-)

--
Jaakko Manelius
j...@asdfgh.pp.sci.fi

Pentti J Lajunen

unread,
Oct 29, 1998, 3:00:00 AM10/29/98
to

Bruno Helenius <janne.h...@ntc.nokia.com> writes:

> En tunne, mutta itse ostin halvan kopion eräästä
> TV-Shop-tuotteesta.


Olisit uskonut vaan mainosta ja varonut halpoja kopioita.

Pentti J Lajunen

unread,
Oct 29, 1998, 3:00:00 AM10/29/98
to

j...@sci.fi (Jari Lehtinen) writes:

> Lähtemättömän vaikutuksen teki nerokas Eurokielenkääntäjä,
> jonka tuotenimen olen onnellisesti unohtanut. Mainospalassa
> naikkonen naputteli koneeseen lausetta "Time is money, but
> common sense is capital". Juuri ennen kuin kuva leikattiin
> pois, ehti tarkkasilmäinen katselija havaita, että käännös-
> ohjelma tarjosi mykistävää käännöstä:
> "Aika on raha, mutta yleinen järki on pääkaupunki."

Taitaa olla Euroword 96. Paska kääntäjä, mutta sanoja siinä
on aika hyvin (Saksa, Ruotsi, Ranska ja Englanti... jenkkienglantia
tosin jäin kaipaamaan).

> Ja ajatella, VAIN 399.-!

Jos oli sama tuote, niin Anttila myi hintaan 149,-
Paketin kannessa mainostettiin TM:n testivoittajaksi.
Ostin pois hetken mielijohteesta. Argh, tulinko kusetetuksi
ja olenko nyt huono ihminen? Mitä sanoo nettiraati?

Jani Laaksola

unread,
Oct 29, 1998, 3:00:00 AM10/29/98
to
> In article Jaakko Salonen, jaakko.po...@pp.inet.fi says...

>
> Muisti = kyllähän vaahtomuovi palautuu muotoonsa muutenkin, mitä erikoista
> siinä on?
>
> Muuten, kun mainoksessa demonstroitiin nukkumista ilman SB:tä niin
> demohenkilön selkä oli aivan kaarella, josta nainen sai tungettua kätensäkin
> ali. Mutta, kun kokeilin samaa asiaa kotona _ilman_ SB:tä ei selän alla
> tuntunut olevan minkäänlaista koloa.
>
> Venyttiköhän demohenkilö selkäänsä vain näytön vuoksi? Kuka tietää...

Tuo Sleep Buddy on kyllä ihan ehdoton. Ei ihan äkkiä tule esimerkiksi
mieleen toista mainosta jossa jyrän kanssa olisi ajeltu
kaupattavan tuotteen päälle.

Vaahtomuoville tulee aika kivasti hintaa, kun n. 300mk (muistaakseni)
Sleep Buddystä pyydetään.

Ruism{ki Juha-Heikki

unread,
Oct 29, 1998, 3:00:00 AM10/29/98
to
In article <nf74sso...@oboe.hut.fi>,

Pentti J Lajunen <plaj...@oboe.hut.fi> wrote:
>Jos oli sama tuote, niin Anttila myi hintaan 149,-
>Paketin kannessa mainostettiin TM:n testivoittajaksi.
>Ostin pois hetken mielijohteesta. Argh, tulinko kusetetuksi
>ja olenko nyt huono ihminen? Mitä sanoo nettiraati?

Olen käyttänyt jo vuosikausia tuon saman ohjelman vielä vanhempaa
versiota, ja sen suhteen ei ole valittamista. Sanavarasto on suuri
ja sisältää ihan mukavasti erikoissanastoakin. Aikanaan kun valitsimme
Eurowordin testasimme useampaakin vastaavaa ohjelmaa ja se oli
kyllä silloin selvästi paras. Nykyään kilpailua on varmasti enemmän.

Jos Miracle Blade on TV-shopin paras, niin Euroword on sitten varmaan
huonoin?

Jatkot sfnet.atk.ohjelmistot-ryhmässä.

Juha

Erkki Hakala

unread,
Oct 29, 1998, 3:00:00 AM10/29/98
to
vfo...@icenet.fi (Ville Forss) wrote:

>pasifistisika Chuck Norris. Sekä tietysti Chuckin hyvät
>ystävät, Christie Brinkley ja Tom Campanaro (tms.)

Juu ja Christine saa airobisen hyödyn samalla, kun tekee liikkeet
selällään (... back to back ...).

--
Erkki Hakala


Hannu H{rk|nen

unread,
Oct 29, 1998, 3:00:00 AM10/29/98
to
On 28 Oct 1998 09:10:00 +0200, Taavi Horila <taa...@NOSPAMcc.jyu.fi> wrote:
>Kai Nikulainen <ka...@sci.fi> kirjoitti Tue, 27 Oct 1998 22:22:26 +0200:
>
>: Kaikista paras/pahin mielestäni oli se "Jeesuksen syntymäristi", jossa oli
>: aito siru kivestä Jeesuksen syntymäpaikalta...
>
>Eikös tästä käyty aikanaan kiistelyäkin. Kun tuossa mainoksessa sanottiin
>että Jeesuksen syntymäluolasta ja meille kun on opetettu että se olikin
>talli... :-)

Ketään tuskin yllätti, että mainoksen mallikuluttajat puhuivat
englantia hieman etelävaltiolaisittain. :)

-Hannu


Matti Aumala

unread,
Oct 29, 1998, 3:00:00 AM10/29/98
to

Zorlim (Sami Lehtinen) kirjoitti viestissä
<3637f07...@news.clinet.fi>...
>Mielikuva mainokset hanuriin ja faktat esille. Intel:in mainoksista
>puhumattakaan.
Jos ne mainokset nyt jaksaisivat olla edes jotenkin ymmärrettäviä, mutta
eii..

Kun ostaa mikromikon, niin naapurin täti murtautuu seinän läpi koneen
sisään kiljumaan. En minä ainakaan halua mitään rääkyvää ämmää monitorini
sisään. Ja jos haluankin niin ostan sellaisen ihan erikseen. Ihme mainos
8-P


--
Matti Aumala , A8
mjau...@nettilinja.fi

Matti Aumala

unread,
Oct 29, 1998, 3:00:00 AM10/29/98
to

Ruism{ki Juha-Heikki kirjoitti viestissä <7196vg$66q$1...@posti.cc.tut.fi>...

>Jos Miracle Blade on TV-shopin paras, niin Euroword on sitten varmaan
>huonoin?

Uskomatonta! TV-shopissa myydään jotain josta on edes jossain määrin
hyötyä? Miten tällaista on päässyt tapahtumaan? Pitäisi varmaan valittaa
harhaanjohtavasta mainonnasta. Onneksi olivat sentään hinnoitelleet sen
yläkanttiin.

Muistaakseni joskus TV-shopissa myytiin jotain kumouksellista
joulutorttu-gizmoa (plop!) Hinta oli jotain satasen pintaan ja mukana tuli
muutakin roinaa. Anttila möi samaan aikaan samaisia värkkejä hintaan
9,90...


>Jatkot sfnet.atk.ohjelmistot-ryhmässä.
No ei tässä tapauksessa.

Jouni Merikari

unread,
Oct 29, 1998, 3:00:00 AM10/29/98
to
Jaakko Manelius <j...@asdfgh.pp.sci.fi> wrote:

: palautuvat alkuperäiseen muotoonsa. On se kyllä ihme kun ei kasa jyviä


: (!?) palaudu alkuperäiseen muotoonsa. Mitäs muita aineita siinä oli?

Kasa höyheniä... hmm saas nähdä miten käy? Entäs vaahtomuovi... ei ole
totta! Se palautui takaisin samaan muotoon!

--
Jouni Merikari | Papinkatu 8 B 31
jm5...@uta.fi | 33200 Tampere Finland
www.uta.fi/~jm59026 | Tel: 050 - 5278475

Jouni Merikari

unread,
Oct 29, 1998, 3:00:00 AM10/29/98
to
Janne Samuli Kauppila <e75...@loisto.uwasa.fi> wrote:

: Joku paremmin tietävä voisi varmistaa tai kumota muistikuvani (aikaa on


: kai jo yli viisi vuotta), jonka mukaan kyseisellä veitsellä tosiaan
: yritettiin sahata jotain rautakankea muistuttavaa esinettä...

Jep, kanaverkkoa, vai oliko se sittenkin jokin toinen veitsisarja.
Myöhemmin mainoksen tuohon kohtaan lisättiin pieni vinkki: "Emme
kuitenkaan suosittele." Hehh.. vieläkin hymyilyttää.

Jouni Merikari

unread,
Oct 29, 1998, 3:00:00 AM10/29/98
to
: Mitas kaikkea hauskaa te muistatte tv-shopissa mainostettaneen?

Mitä eikö kukaan muista päänahkaa hierovaa harjaa... voi luoja.
Tai esim. moottoriveneeseen asennettavaa gyroskooppimukinpidikettä.
On se hyvä ettei juomat läiky konjakkilasista, kun pitää päästä
sataakahtakymppiä kesämökille.

Osmo Ronkanen

unread,
Oct 29, 1998, 3:00:00 AM10/29/98
to
In article <717btg$6eb$1...@tron.sci.fi>, Jari Lehtinen <newsgroups> wrote:
>
>
>>Mitas kaikkea hauskaa te muistatte tv-shopissa mainostettaneen?
>
>Lähtemättömän vaikutuksen teki nerokas Eurokielenkääntäjä,
>jonka tuotenimen olen onnellisesti unohtanut. Mainospalassa
>naikkonen naputteli koneeseen lausetta "Time is money, but
>common sense is capital". Juuri ennen kuin kuva leikattiin
>pois, ehti tarkkasilmäinen katselija havaita, että käännös-
>ohjelma tarjosi mykistävää käännöstä:
>"Aika on raha, mutta yleinen järki on pääkaupunki."
>
>Ja ajatella, VAIN 399.-!

Toi nimikin sanoo, että kyse on sanakirjasta. Ei se sen
kummemminkäsittääkseni analysoi lauserakennetta vaikka lauseen saakin
kirjoitettua sisään. On käyttäjän asia tuntea työkalun rajoitukset.
Kielikoneelta saa ohjelmia, jotka tekevät kunnon käännöstä, mutta
hintaluokka on sitten eri. Tosin on 399:kin mielestäni liikaa
tollaisesta.

Osmo


Jaakko Salonen

unread,
Oct 29, 1998, 3:00:00 AM10/29/98
to
Jouni Karhu kirjoitti viestissä <363a9969...@news.cc.tut.fi>...

>Entäs sitten se paputyyny? Ei palakaan, ei . . . (mikä ihmeen
>Subokawatyyny tms. se olikaan)

Sobakawa. Miten joku voi nukkua moisen ryynisäkin päällä... kaikein parasta
oli, kun mainoksessa väitettiin tattarinkuorien supistuvan kosteuden kanssa.
Kenenköhän pää hikoaa niin paljon että tyyny on tarpeeksi märkä, ja onko
sitten kivaa kun tyyny rutisee ja supistuu...

Jukka Aho

unread,
Oct 29, 1998, 3:00:00 AM10/29/98
to
Pentti J Lajunen <plaj...@oboe.hut.fi> kirjoitti:

> Euroword 96. Paska kääntäjä, mutta sanoja siinä on aika
> hyvin (Saksa, Ruotsi, Ranska ja Englanti... jenkkienglantia
> tosin jäin kaipaamaan).

Euroword on pohjimmiltaan vain käännössanaluettelo. Joku oikea
sanakirja (kuten M·O·T Sanastin) voisi olla kertaluokkaa
hyödyllisempi ostos, koska sellaisessa tulevat mukana
kaikki normaalin sanakirjan palvelut (kuten esimerkiksi
lausumisohjeet ja käyttöesimerkit).

-- znark
Suezilla povi rivo, palli-Zeus.

Ari Saastamoinen

unread,
Oct 29, 1998, 3:00:00 AM10/29/98
to
Bruno Helenius <janne.h...@ntc.nokia.com> writes:

> keskustasta ulospäin. Sen piti olla ultimate-vehje
> maalinpoistoon kaikilla pinnoilla, mutta ainakin
> puun se pilasi täysin ja kaiken lisäksi laukesi
> käytössä mun naamalleni. Onneksi oli suojalasit

Siinäs sen näit - "Varo halpoja kopioita!!!" 8-)

Minä pidän kyllä edelleenkin kärkipäässä sitä ihan kotimaisilla
kanavilla pyörinyttä pesupallohässäkkää (En ainakaan muista
ulkomaankanavilla siihen törmänneeni). "Kehittää
sähkömagneettisia värinäaaltoja" (vai miten se nyt menikään) joilla kaikki
vaatteet puhdistuu.


Ja tämä menee TV-aiheen ulkopuolelle, mutta Ideakuvastossa on ihan
yhtä upeita tuotteita. Esim. TV:lle pöytäantenni, joka "sieppaa
aallot suoraan ilmasta" (Mitäs muuta antennin pitäisi tehdä?)

--
Arzka oh3mqu+...@vip.fi
1. Valitse sopiva paikka, ei ihmisten tai rakennusten lahella, jossa
paukku voi aiheuttaa hairiota. - Iso-Kiinalaisen kayttoohje

Tompy

unread,
Oct 29, 1998, 3:00:00 AM10/29/98
to

Bruno Helenius wrote in message <3636C6...@ntc.nokia.com>...

>Juha Kallioinen wrote:
>> Tunteeko kukaan yhtaan ihmista, joka olisi tosiaan ostanut jotain
>> TV-shopista?? Kaipa siellakin mainostaminen jotain maksaa, eli kai
>
>En tunne, mutta itse ostin halvan kopion eräästä
>TV-Shop-tuotteesta.

En tunne minäkään.

Se minua rassaa Tv-shopin mainoksissa, että siellä mainostettua tuotetta
tulee auttamatta varottua ostamasta mistään liikkeestä edes 10-osahintaan.
Nytkin HongKongissa on myynnissä alle satasen maksava lattiamoppi, jota
tv-shopilla mainostetaan parempana kuin harjaa jauhojen ja nesteiden
lattialta poistamiseksi. Itse olin vastaavanlaisen nähnyt joskus
siivousliikkeessä Vuosia sitten ja kyseistä 'design'ia kehuttiin toimivaksi.
Tv-shopissa moppi oli muistaakseni kolme kertaa kalliimpi (sininen vempain).


Paras mainos (otsikko :) ) on mielestäni whitening -tahna (se, missä on
hammaslääkäreiltä kopioitu vaalentumistaulukko). Tuli itse vahingossa
kaupasta ostettua Colgaten Natural Whitening -tahnaa vahingossa ja
ei-tupakoitsijana se mömmö ei kyllä tehnyt mitään hampaiden värille.

Otto J. Makela

unread,
Oct 30, 1998, 3:00:00 AM10/30/98
to
Ari Saastamoinen <oh3mq...@populo.vip.fi> writes:

> Minä pidän kyllä edelleenkin kärkipäässä sitä ihan kotimaisilla
> kanavilla pyörinyttä pesupallohässäkkää (En ainakaan muista
> ulkomaankanavilla siihen törmänneeni). "Kehittää sähkömagneettisia
> värinäaaltoja" (vai miten se nyt menikään) joilla kaikki vaatteet puhdistuu.

Yhtä sorttia noita ei enää saa, kun FBI ratsasi firman pääpaikan jenkeissä.
Mutta kyllä niitä toimimattomia pallukoita on silti vaikka kuinka monta:
http://www.worldwidescam.com/show.htm

Joissakin noissa on markkinointi-ideana pyramidi, eli sinun pitää hommata
lisää pallon käyttäjiä, ja ne taas hommaavat lisää ja niin edespäin.
Kuten tavallista, näissä saippuamormoonikuvioissa itse tuote on toissijainen
ja tärkeintä on että pyramidi kasvaa...
--
/* * * Otto J. Makela <ot...@cc.jyu.fi> * * * * * * * * * * * * * * * * */
/* Phone: +358 14 613 847, BBS: +358 14 211 562 (V.32bis/USR-HST,24h/d) */
/* Mail: Cygn.k.7 E 46/FIN-40100 Jyvaskyla/Finland, ICBM: 62:14N 25:44E */
/* * * Computers Rule 01001111 01001011 * * * * * * * * * * * * * * * * */

Sami Kuhmonen

unread,
Oct 30, 1998, 3:00:00 AM10/30/98
to
Jouni Karhu wrote:

>
> Mika Iisakkila <mi...@pingrid.fi.no.sp.am> wrote:
> >Tälläkin viikolla nähnyt jo kerran. Uudemmista lempparini on Sleep
> >Buddy ja eritoten sen ilmastointijärjestelmän demonstraatio. Siinä ei
>
> Sleep Buddyn demonstraatiobeibellä on varmaan hauskaa, kun sitä
> väännetään ihan ihmeelliseen nukkuma-asentoon :) Kyllä siinä
> selkäranka varmasti paukkuukin. Ihminen kun kuitenkin vaihtaa
> nukkuessaan asentoa, jää tuommoiset Sleep Buddyt mietityttämään.

Ja esittelijä kehuu kuinka Buddy nyt estää tahattomat kääntyilyt yöllä.
Herranjestas, jos tuo tyyny tungetaan joko jalkojen väliin ja nukutaan
kyljellään tai jalkojen alle ja nukutaan selällään, saa tunkea kyllä
minut ainakin pakkopaitaan ja siteisiin että paikallaan pysyy. Kyllä
ihmisen pitää yölläkin heilua, voi olla aika jäykkänä aamusella muuten.


--
Sami Kuhmonen | sa...@iqs.fi |
iQs Partners Finland | i...@iqs.fi |
http://www.iqs.fi/ | 09-4114 0099 |

Sami Kuhmonen

unread,
Oct 30, 1998, 3:00:00 AM10/30/98
to
Taavi Horila wrote:
>
> Kai Nikulainen <ka...@sci.fi> kirjoitti Tue, 27 Oct 1998 22:22:26 +0200:
>
> : Kaikista paras/pahin mielestäni oli se "Jeesuksen syntymäristi", jossa oli
> : aito siru kivestä Jeesuksen syntymäpaikalta...
>
> Eikös tästä käyty aikanaan kiistelyäkin. Kun tuossa mainoksessa sanottiin
> että Jeesuksen syntymäluolasta ja meille kun on opetettu että se olikin
> talli... :-)

Ja eikös tämänkin joku selittänyt sillä että tallit olivat tuohon aikaa
luolia tai jotain? Jaksaisikohan sitä Dejanewssittää, ei taida vielä.

Ville Forss

unread,
Oct 30, 1998, 3:00:00 AM10/30/98
to
In article <ltww5j1...@populo.vip.fi>, oh3mq...@populo.vip.fi
says...

>Minä pidän kyllä edelleenkin kärkipäässä sitä ihan kotimaisilla
>kanavilla pyörinyttä pesupallohässäkkää (En ainakaan muista
>ulkomaankanavilla siihen törmänneeni). "Kehittää
>sähkömagneettisia värinäaaltoja" (vai miten se nyt menikään) joilla
>kaikki vaatteet puhdistuu.

Vähän samantyyppinen kuin se Silver Star -puhdistuslevy, jolla
kalliit esineet muuttuivat takaisin kiiltäviksi hopeanvärisiksi,
olivat ne alunperin sitten mistä tahansa tehdyt.

Elektrolyysi ei taida olla sama asia kuin puhdistus...

Hannu H{rk|nen

unread,
Oct 30, 1998, 3:00:00 AM10/30/98
to
>Ari Saastamoinen <oh3mq...@populo.vip.fi> writes:
>
>> Minä pidän kyllä edelleenkin kärkipäässä sitä ihan kotimaisilla
>> kanavilla pyörinyttä pesupallohässäkkää (En ainakaan muista
>> ulkomaankanavilla siihen törmänneeni). "Kehittää sähkömagneettisia
>> värinäaaltoja" (vai miten se nyt menikään) joilla kaikki vaatteet puhdistuu.

Nyt ei puhuta enää teeveemainoksesta, mutta idioottimaisesta
markkinoinnista kuinktein. Kuusamon Uistimen katalogissa mainostetaan
siimaa, jossa jotkin _molekyylit_ on kiinnitetty toisiinsa _hartsilla_.
Tästä syystä mainostettu siima on muita parempaa. Kristus varjele.

-Hannu


Haverinen

unread,
Oct 30, 1998, 3:00:00 AM10/30/98
to
>Toi Sleep Buddy on kyllä hieno laite. Siinä on ilmastointijärjestelmä ja
>muisti, jonka avulla se palautuu alkuperäiseen muotoonsa!

Mikähän mahtoi olla nimeltään se ihmeellinen tyyny, joka takasi taatusti
hyvät unet? Muistan vaan kuinka onnellinen äiti kertoo mitä kaikkea hyvää
tyyny on aiheuttanut kersalle. Poika oli kuulemma alkanut menestyä koulussa
tyynyn oston jälkeen. Lisäksi poika oli päivisin virkeämpi ja heräsi aamulla
aikaisin siivoamaan ja soittamaan pianoläksynsä ennen kouluun lähtöä.
Jestas, tollehan löytyis mullakin käyttöä!

-Henkka-

Jan Sandvik

unread,
Oct 31, 1998, 3:00:00 AM10/31/98
to
In article <715ek6$bga$1...@baker.cc.tut.fi>, m15...@proffa.cc.tut.fi says...

> MotorUp oli hyvä, ja ennen MotorUppia minusta paras oli silloin Ostos-TVn

MotorUp mainoksessa oli hauskaa kun moottori oli jääkuution sisällä,
niinkuin se todistaisi siellä olevan jotenkin ympäristöä kymempää...

Oma lukunsa oli se selluliittivoide (jonka nimeä en nyt saa päähäni)
päälle piti pukea "mikrohierovat housut". Ja todisteena
ennen/jälkeen kuvat. Valokuvaajana minä saisin saman tuloksen
aikaan ilman rasvoja/housuja, sillä "ennen"-kuva oli otettu
jyrkässä sivuvalossa jotta kaikki selluliittipahkurat
näkyisivät parhaalla mahdollisella tavalla. "Jälkeen"-kuva
oli taas otettu käyttämällä paljon tasaisempaa valaistusta... :)

-Jan


Timo Rossi

unread,
Oct 31, 1998, 3:00:00 AM10/31/98
to
In article <ltww5j1...@populo.vip.fi>, Ari Saastamoinen wrote:
> Minä pidän kyllä edelleenkin kärkipäässä sitä ihan kotimaisilla
> kanavilla pyörinyttä pesupallohässäkkää (En ainakaan muista
> ulkomaankanavilla siihen törmänneeni). "Kehittää
> sähkömagneettisia värinäaaltoja" (vai miten se nyt menikään) joilla kaikki
> vaatteet puhdistuu.

"Mikroprosessorin synnyttämät mekaaniset magneettiaallot"

ellen nyt ihan väärin muista...

--
// Timo Rossi <tro...@iki.fi> //

Ville Forss

unread,
Oct 31, 1998, 3:00:00 AM10/31/98
to
In article <71ernc$jn6$3...@news1.global-one.fi>, jan.s...@multi.fi
says...

>Oma lukunsa oli se selluliittivoide (jonka nimeä en nyt saa
>päähäni) päälle piti pukea "mikrohierovat housut". Ja todisteena
>ennen/jälkeen kuvat. Valokuvaajana minä saisin saman tuloksen
>aikaan ilman rasvoja/housuja, sillä "ennen"-kuva oli otettu
>jyrkässä sivuvalossa jotta kaikki selluliittipahkurat
>näkyisivät parhaalla mahdollisella tavalla. "Jälkeen"-kuva
>oli taas otettu käyttämällä paljon tasaisempaa valaistusta... :)

Oliko tuo se ruotsalainen juttu? Ne kuvat olivat kyllä niin
tökeröitä, että mahtaako löytyä ainuttakaan joka ei sitä
"huijausta" huomaisi?

Siinä toisessa housulaihdutusjutussahan sitten suurin niistä
saava hyöty näytti mainoksen perusteella olevan se, että likaiset
vanhat talonmiehet kuolaavat pihalla perään.

Jlantto

unread,
Nov 2, 1998, 3:00:00 AM11/2/98
to
Me pilailtiin aina ala-asteella tv-shopista. Esim Miracle Blade.
Nykyään sitten Shogun, se kampa joka saa hiuksetkin kasvamaan ja kaikkea
muuta älytöntä. Minua säälittää ne ihmiset jotka niitä mainostavat.
Muistatteko Micro Wawen?Jos oikein muistan.
en tä sen mikron tapaisen hommelin.

Harri Kokkola

unread,
Nov 2, 1998, 3:00:00 AM11/2/98
to
: Oma lukunsa oli se selluliittivoide (jonka nimeä en nyt saa päähäni)

: päälle piti pukea "mikrohierovat housut". Ja todisteena
: ennen/jälkeen kuvat. Valokuvaajana minä saisin saman tuloksen
: aikaan ilman rasvoja/housuja, sillä "ennen"-kuva oli otettu
: jyrkässä sivuvalossa jotta kaikki selluliittipahkurat
: näkyisivät parhaalla mahdollisella tavalla. "Jälkeen"-kuva
: oli taas otettu käyttämällä paljon tasaisempaa valaistusta... :)

Ei muuten kannata syödä tv:n ääressä ja katsoa tuota mainosta :(

: -Jan

Sekin oli aikoinaan aika huvittava mainos, missä myytiin muovista
taitettavaa leikkuulautaa. Myyntivalttinahan pidettiin sen hygieenisyyttä,
jota biologitkin kävivät kommentoimassa. Kuinkakohan monta ruokamyrkytysta
puiset leikkuulaudat on aiheuttaneet?!

Mainoksessa vielä kehuttiin, ettei muoviseen leikkuulautaa tule naarmuja,
vaikka sen päällä leikkaa veitsellä. Tsiisus! Jopa siinä mainoksessa näkyi
tomaatinpunaiset naarmut pesun jälkeen.


--
Harri
www.iwn.fi/~kokkola/pil.html

Jlantto

unread,
Nov 2, 1998, 3:00:00 AM11/2/98
to

Me pilailtiin aina ala-asteella tv-shopista. Esim Miracle Blade.
Nykyään sitten Shogun, se kampa joka saa hiuksetkin kasvamaan ja kaikkea
muuta älytöntä. Minua säälittää ne ihmiset jotka niitä mainostavat.
Muistatteko Micro jonkin?Jos oikein muistan.
entä sen mikron tapaisen hommelin jota ilman ei tulisi toimeen sillä saattoi
tehdä vaikka mitä.
Sitten se leivinpaperi jolla sai kaikki ruskistumaan mikrossa jopa.
Ja se Didi7 joka sai kynsienaluset puhtaiksi(tuo vaatii vaikka mitä vahvoja
pesuaineita mutta olipa onneksi Didi7).
Äskettäin oli pesuliina jolla sai pestyä vaikka mitä tietenkin ja vain
uhdellä liinalla joka laitettiin pesukoneeseen.

Jlantto

unread,
Nov 2, 1998, 3:00:00 AM11/2/98
to
Tässä tulee pilailu valituista paloista jonka eräs tuttuni on tehnyt omasta
päästään:

Hyvä, että huomasitte yhteydenottomme näinkin
pikaisesti. Nimittäin tämänkertainen kirjeemme
sisältää aivan erinomaisen tarjouksen! Liimatkaa vain
kaikki oheiset 68 liimamerkkiä oikeaan järjestykseen
keltaiselle tilauskortille (johon toivottavasti
muistitte rastia osoitteenmuutoksenne lisäksi myös
sen, että ette halua ottaa tämänkertaista
tarjoustamme vastaan, mikäli asia sattuisi niin
ikävästi olemaan) ja oheisen tilauspäällikön
tervehdyksen takana olevat irroitettavat
skorpioninkuvat valkoisen ei-kortin punaisiin
ruutuihin. Tällä tavoin voitte osallistua
arvontaamme, johon lisäksenne osallistuu vain 7,9 %
asuinlääninne asukkaista. Olette siis harvojen ja
valittujen joukossa! Se kannattaa Teidän käyttää
välittömästi hyödyksenne!! Ettehän toki millään voisi
jättää tällaista arvontaa osallistumispanostanne
vaille!
Lisäksi voitte tilata ilmaisen (huomatkaa: siis
Teille TÄYSIN ILMAISEKSI!) kirjasarjan, joka kertoo
trooppisista sairauksista. Siitäkin teille voi olla
arvaamatonta hyötyä tulevaisuudessa!!
Eikä siinäkään vielä kaikki! Ette arvaakaan, mitä
kaikkea voisitte saavuttaa liittymällä uuteen
VIP-kerhoomme, johon kuuluu 0,000014 % asuinlääninne
viereisen läänin asukkaista, joilla on napatyrä.
Kerhon jäsenille lähetetään automaattisesti 30 kertaa
kuukaudessa palapeli, jonka ratkaisun voi lähettää
paluupostissa suoraan meille. Palkinnoksi voittaja
nimittäin voi saada jopa samaisen palapelin uudelleen
hajotettuna. Kuvitelkaapa, mikä tilaisuus!
Toivon, että harkitsette tarjoustamme!!

asiakaspalvelupäällikkö
A.Lonnelmäki
Firma


Antti Makela

unread,
Nov 2, 1998, 3:00:00 AM11/2/98
to
Harri Kokkola wrote in message <71k48s$btr$1...@news.clinet.fi>...

>Sekin oli aikoinaan aika huvittava mainos, missä myytiin muovista
>taitettavaa leikkuulautaa. Myyntivalttinahan pidettiin sen hygieenisyyttä,


Muistui juuri mieleen takavuosilta ne "kengänpohjalliset", jotka
suojasivat meitä ympäröivältä sähkösäteilyltä, kun johtoja kulkee joka
paikassa.. Siinä oli joku ruotsalainen tohtorikin puffaamassa tuotetta, ja
oikein havainnollistavat vilkkuvalokroppamallit kertomassa että miten sähkö
vaikuttaa ;)

- Antti Mäkelä


Mikko Sillanpää

unread,
Nov 2, 1998, 3:00:00 AM11/2/98
to
On 27 Oct 1998 21:24:01 GMT, Ville Forss <vfo...@icenet.fi> wrote:
>
>Minulle tuli ensimmäisenä Siluet 40 -mainoksen nähtyäni mieleen,
>että tämähän on ihan kuin jostain Pedro Almodovarin leffasta.
>
>Mahtaako tuo muuten olla espanjalainen? Aurinkorannat ym.
>viittaisivat siihen, mutta kaipa se jostain muualtakin voisi
>olla? (Portugalista?)
>

haiskahtaa jollekin etelä-amerikalle (ehkä)


--
Mikko Sillanpaa 'Jutun kanssa on jo
Skinnarilankatu 28 E 4 oppinut elämään'
53850 Lappeenranta (test) - HS 12.10.1998
Tel. 040-5414063

Sami Kuhmonen

unread,
Nov 6, 1998, 3:00:00 AM11/6/98
to
Jan Sandvik wrote:
>
> In article <715ek6$bga$1...@baker.cc.tut.fi>, m15...@proffa.cc.tut.fi says...
>
> > MotorUp oli hyvä, ja ennen MotorUppia minusta paras oli silloin Ostos-TVn
>
> MotorUp mainoksessa oli hauskaa kun moottori oli jääkuution sisällä,
> niinkuin se todistaisi siellä olevan jotenkin ympäristöä kymempää...

Ja tietenkinhän sen toisen moottorin starttaamiseen käytetty akku oli
aivan loppu, toisin kuin sen Motorappimoottorin. Miksei noi voi joskus
olla edes lähellä realistisuutta noi mainokset... (Ei, ei tarvitse
vastata. Siksi ettei tuote möisi silloin)

Petteri Aranne

unread,
Nov 9, 1998, 3:00:00 AM11/9/98
to
Timo Rossi wrote:
>
> In article <ltww5j1...@populo.vip.fi>, Ari Saastamoinen wrote:
> > Minä pidän kyllä edelleenkin kärkipäässä sitä ihan kotimaisilla
> > kanavilla pyörinyttä pesupallohässäkkää (En ainakaan muista
> > ulkomaankanavilla siihen törmänneeni). "Kehittää
> > sähkömagneettisia värinäaaltoja" (vai miten se nyt menikään) joilla kaikki
> > vaatteet puhdistuu.
>
> "Mikroprosessorin synnyttämät mekaaniset magneettiaallot"

Tuohan kuulostaa melkein Sex Pistolsin mekaaniselta äänensärkijältä joka
aikaansaa räkäisen kätkättävän äänen....

--
petteri aranne
http://www.internetix.fi/
petteri...@internetix.fi

Janne Junnonen

unread,
Nov 10, 1998, 3:00:00 AM11/10/98
to
> On 27 Oct 1998 21:24:01 GMT, Ville Forss <vfo...@icenet.fi> wrote:
> >
> >Minulle tuli ensimmäisenä Siluet 40 -mainoksen nähtyäni mieleen,
> >että tämähän on ihan kuin jostain Pedro Almodovarin leffasta.
> >
> >Mahtaako tuo muuten olla espanjalainen? Aurinkorannat ym.
> >viittaisivat siihen, mutta kaipa se jostain muualtakin voisi
> >olla? (Portugalista?)
> >
>
> haiskahtaa jollekin etelä-amerikalle (ehkä)

No voi hyvät hyssykät ja taalainmaan taliaivot: mainoshan on
ilmiselvästi Mehikosta. Tuo pitäisi tajuta jo viimeistään siinä
vaiheessa, kun kuvausryhmä menee Acapulcon biitsille lomalaisia
haistattelemaan.


Ilkka Sorsa

unread,
Nov 17, 1998, 3:00:00 AM11/17/98
to
Zorlim (Sami Lehtinen) (zor...@cyberdude.com) wrote:

: Mitä mieltä olette Omo-tableteista, musta noi on taas uusi "huuhaa" tempaisu,
: yhtä hyvin voivat pistää ne samat tökötit pulveriin, kuin tabletteihin. Paitsi

Huomaat oitis kun kompastut pyykkimytty sylissa, mytyn paalla valmiiksi
avaamasi mikropesujauhesaekki.

--
-Ipe
[ http://www.kyamk.fi/~y95silso/mp3 ]

Heimo-K Laukkanen

unread,
Nov 17, 1998, 3:00:00 AM11/17/98
to
Ilkka Sorsa <y95s...@kyamk.fi> wrote:

: Huomaat oitis kun kompastut pyykkimytty sylissa, mytyn paalla valmiiksi
: avaamasi mikropesujauhesaekki.

Voisi sanoa, että tyhmät kärsii. Onhan meillä mahdollisuus kaatua myös
valmiiksi avattu maitotölkki kädessä, mutta siltikään en haluaisi maitoa
tableteiksi ,-)

-huima

Jarno Antikainen

unread,
Nov 17, 1998, 3:00:00 AM11/17/98
to
In article <6t9s27...@localhost.localdomain>, Aki Karjalainen wrote:
>> Zorlim (Sami Lehtinen) (zor...@cyberdude.com) wrote:
>>: Mitä mieltä olette Omo-tableteista, musta noi on taas uusi "huuhaa" tempaisu,
>
>Juu, mutta vähän aikaa sitten nestemäinen pesuaine oli maailman parasta, kun
>se liukenee hetkessä. Nyt tabletit ovatkin äkkiä parhaita.

Seuraava askel lienee Omokaasu, mutta se menee jo enemmän paavorissas-osastolle.

-jarno

Kaisa Haatanen

unread,
Nov 18, 1998, 3:00:00 AM11/18/98
to
Jarno Antikainen <za...@sei.dat.tele.fi> wrote in article
> Seuraava askel lienee Omokaasu, mutta se menee jo enemmän
paavorissas-osastolle.

Paavo Rissanen! Pitkästä aikaa! :)
Montakohan vuotta siitä on kun PR lykkäsi käteeni yhden raporteistaan...
Kymmenen? Kyllä aika sitten *kuluu*!

Kaisa

Ilkka Sorsa

unread,
Nov 18, 1998, 3:00:00 AM11/18/98
to
Heimo-K Laukkanen (hkla...@cc.helsinki.fi) wrote: : Ilkka Sorsa
<y95s...@kyamk.fi> wrote:

Eli jauhemuoto on ehdottomasti pisimman markkinoillaoloaikansa ansiosta
ehdottomasti optimaalisin tapa varastoida ja kayttaa pesuaineita?

Itse pesen kuitenkin sen verran harvoin pyykkia etta tuollainen
tablettisysteemi on aivan omiaan. Oletan etta siina on sumplittu se
ainemaara keskimaaraisen pyykkikasan mukaan. Tarkoittaa sita ettei tule
tuupattua liikaa moskaa viemariin. Ekomies sanoisi etta maailma pelastuu.
Siina sivussa tulee hoitoon myos se sotkemispoliittinen asia.
Kaikenmaailman lienta ja jauhetta annostellessa on tosiaan mahdollista
lahmoa aineet pitkin lattioita. Which is not nice. Tabletein asia on
varsin aivoja vaatimaton homma. Oikeat pyykit koneeseen, tabletit peraan
ja ohjelma kayntiin.

Tietty jos haluaa aivoilleen jotain todellista kayttoa, voi tosiaan
kayttaa bulkkitavarana myytavia pesuaineta ja pidemman aikavalin
puitteissa optimoida kaytetyn pesuainemaaran halutun pesutuloksen mukaan,
puhumattakaan tietysti hyvanolontunteesta jonka saa tuotteen onnistuneesta
annostelusta. Itselleni pyykinpesu ei kuitenkaan aiheuta mitaan
varsinaisia elamyksia. Joistain fillarilenkin jaljilta olevissa sukissa ei
ole paljoa ihailemista, kunhan vain saa ripeasti koneeseen ja sielta
narulle kuivumaan.


--
-Ipe, pyykkituvan aanitorvi, omotablettien puolesta henkeen ja vereen
jo vuodesta 1998.
[ http://www.kyamk.fi/~y95silso/mp3 ]

J. Strömberg

unread,
Nov 19, 1998, 3:00:00 AM11/19/98
to
Ilkka Sorsa wrote:
>
> Itse pesen kuitenkin sen verran harvoin pyykkia etta tuollainen
> tablettisysteemi on aivan omiaan. Oletan etta siina on sumplittu se
> ainemaara keskimaaraisen pyykkikasan mukaan. Tarkoittaa sita ettei tule
> tuupattua liikaa moskaa viemariin. Ekomies sanoisi etta maailma pelastuu.

taitaa Ekomies kyllä hyppiä kiukusta puuhkuen, koska
pakkausmateriaalia on kyllä käytetty tuhlailevasti.

Eikä tuo aine ole laisinkaan taloudellisempaa, vaikka mainos niin
lupaakin: Katsokaapa kilohintaa ja vertaa "tavalliseen"
pakkausmuotoon. Onko eroa?

Itse asiassa tässä pesuainejutussa onkin enemmän rahastuksen meininki.
taitaa olla hieman huijauksenkin hajua, vaikkakin vähäistä. Mitenkäs
siinä erään toisen pesuaineen mainoksessa sanottiinkaan? ".. siniset
_energiahiukkaset plaa plaa.." Niin siis MITKÄ?

Humpuukia, sanon minä. Ostan aina halvinta, eikä ole vaatteet sen
huonommin pestyjä kuin näillä kalliimmikaan aineilla pestyinä.

Jussi Strömberg, poikamies joka pesee pyykkinsä ihan itse.

Osmo Ronkanen

unread,
Nov 19, 1998, 3:00:00 AM11/19/98
to
In article <365cf646...@news.clinet.fi>,
Zorlim (Sami Lehtinen) <zor...@cyberdude.com> wrote:
>
>Parhaiten toi ilmenee musta hamasharjoissa. Jossain on varsi mutkalla, toisessa
>on erivärisiä harjaksia, yhdessä on eri pituisia harjaksia. jossain on
>joustovarsi ettei paina liian lujaa. Yhdessä harjassa on eri kovuisia harjaksia
>reunalla kuin keskellä, ja jossain harjassa harjakset on kiinnitetty joustavaan
>kumisköntsään. Sama se, oli se sitten miten hieno vaan. Paitsi että tommonen
>3l1+3 harja on tietenkin 2-3 kertaa kalliimpi kuin tavallinen.
>

Hammasharjan hinnassa ei oikein kannata lähteä säästämään. En tietenkään
tässä puolusta mitään tiettyä tyyppiä. Kannatta etsiä sellainen, joka
sopii parhaiten käteen ja jolla ylettää takahampaisiin.

Osmo


Jake

unread,
Nov 19, 1998, 3:00:00 AM11/19/98
to
Ja hammasharjoista vielä: Tätä uusinta ja hienointa hammasharjaa
mainostetaan termillä "multi-action" tai jotain sinnepäin. Mikä ihmeen
multi-action!? Hammasharjaahan käytetään vain hampaiden harjaamiseen, eikö?
Vanhat hammasharjat on toki asia erikseen...

Jake

Ilkka Sorsa

unread,
Nov 19, 1998, 3:00:00 AM11/19/98
to
: > tuupattua liikaa moskaa viemariin. Ekomies sanoisi etta maailma pelastuu.

: taitaa Ekomies kyllä hyppiä kiukusta puuhkuen, koska
: pakkausmateriaalia on kyllä käytetty tuhlailevasti.

Kylla ekomieskin taipuu kun omonainen katsoo syvalle silmiin ja pehmealla
aanella kehoittaa ottamaan yhteytta omoinf.. No Jaa.

: Eikä tuo aine ole laisinkaan taloudellisempaa, vaikka mainos niin


: lupaakin: Katsokaapa kilohintaa ja vertaa "tavalliseen"
: pakkausmuotoon. Onko eroa?

Never seen, never heard. Itseasiassa eilen sattui silmiini ensimmaista
kertaa telkusta ko. pillerien mainos. Hyva idea, vaara firma.

Awgh! Melkein unohdin boikottini.. Olen jo verella vannonut etten koskaan
osta vaippoja, terveyssiteita, shampoota, deodoranttia, muroja enka
etenkaan omoa.

Ehka tassa viela toimeen tulee. Katsellaan sitten kun ensimmaisen kerran
kaadun sen pyykkimytyn kanssa. Toistaiseksi saa pesujauheet keikkua miten
haluavat.

Taloudellisuus saattaa kylla pitaa osaltaan paikkansa. Itse tulen
annostelleeksi jauheita hieman overkill-tyyliin. Huuhteluvetta ei viela
luokitella ongelmajatteeksi muttei paljon puutukaan..

: Itse asiassa tässä pesuainejutussa onkin enemmän rahastuksen meininki.


: taitaa olla hieman huijauksenkin hajua, vaikkakin vähäistä. Mitenkäs
: siinä erään toisen pesuaineen mainoksessa sanottiinkaan? ".. siniset
: _energiahiukkaset plaa plaa.." Niin siis MITKÄ?

=] Mieleen tuli joku corega tabs mainos jossa kuplat poreilevat ja voimaa
loytyy.

: Humpuukia, sanon minä. Ostan aina halvinta, eikä ole vaatteet sen


: huonommin pestyjä kuin näillä kalliimmikaan aineilla pestyinä.

Et ilmeisesti kuitenkaan _halvinta_ silla omien kokemusten mukaan juttu on
hieman sama kuin tiskiaineiden kanssa. Jos mielii saada jotain aikaan
saallisessa ajassa, sita moskaa on syyta olla. Toista enemmin kuin toista
ja niinmuodoin ne mainosten n kertaa pidemmat astiapinot yms. pitavat
kylla (jossain maarin) paikkansa.
Vaan juttu on niin etta tottuneena el cheapo aineen annostelijana
ensimmainen puserrus uudesta kapitalistipesulitkupurnukasta vie veteen
ehka puolet sisallosta.
Kuka alkaa valmistamaan fairy-yhteensopivaa korkkia jossa on hieman
vahemmin horo reika?

--
-Ipe
[ http://www.kyamk.fi/~y95silso ]

Jaakko Salonen

unread,
Nov 19, 1998, 3:00:00 AM11/19/98
to
J. Strömberg kirjoitti viestissä <36534F90...@dlc.fi>...

>Itse asiassa tässä pesuainejutussa onkin enemmän rahastuksen meininki.
>taitaa olla hieman huijauksenkin hajua, vaikkakin vähäistä. Mitenkäs
>siinä erään toisen pesuaineen mainoksessa sanottiinkaan? ".. siniset
>_energiahiukkaset plaa plaa.." Niin siis MITKÄ?

Jeah. Itse näin kyseisen lafakan edustajan sanovan suorassa lähetyksessä
vastauksena kysymykseen "Mitä näissä uusissa tableteissa on?" "Sitä
tavallista OMOa.".

Miksiköhän jauheen puristaminen tableteiksi tuo "Aivan uudenlaisen puhtauden
tunteen"?

--
Jaakko * http://jaakko.cjb.net * Remove POISTATEKSTI from e-mail


Timo Pennanen

unread,
Nov 19, 1998, 3:00:00 AM11/19/98
to
In article <731362$m...@idefix.eunet.fi>, "Jake"
<Jarkko....@innovarch.fj> wrote:


Entäs se että harjoille on jo pitkään annettu titteli "Professional"?
Viitannee siihen, että on olemassa ammatikseen hampaita harjaavia ihmisiä
ja hekö sitten tuollaisia käyttävät?

TPnnnn

--
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _

­ Ettekö te tiedä, kuka minä olen?

Juhana Kouhia

unread,
Nov 20, 1998, 3:00:00 AM11/20/98
to
In article <731imq$mva$1...@news.inet.fi>,

Jaakko Salonen <jaakko.po...@pp.inet.fi> wrote:
>
>Jeah. Itse näin kyseisen lafakan edustajan sanovan suorassa lähetyksessä
>vastauksena kysymykseen "Mitä näissä uusissa tableteissa on?" "Sitä
>tavallista OMOa.".
>
>Miksiköhän jauheen puristaminen tableteiksi tuo "Aivan uudenlaisen puhtauden
>tunteen"?

Puhdas lompakko?

Eniten ihmetyttää se, että ennen saman valmistajan jauhemaista pesuainetta
mainostettiin johtavana pesuaineena, mutta nyt samainen jauhe tuottaakin
paskaisia pyykkejä.

Juhana

Kimmo Mikonranta

unread,
Nov 20, 1998, 3:00:00 AM11/20/98
to
Ilkka Sorsa wrote:

> =] Mieleen tuli joku corega tabs mainos jossa kuplat poreilevat ja voimaa
> loytyy.

Ja mikä parasta: Kun laittaa likaisen kanamunan ja Coregan illalla vesi-
lasiin, aamulla ovat tekohampaat puhtaat.

v...@iki.fi

unread,
Nov 22, 1998, 3:00:00 AM11/22/98
to
Asian vierestä mutta...

: Entäs se että harjoille on jo pitkään annettu titteli "Professional"?


: Viitannee siihen, että on olemassa ammatikseen hampaita harjaavia ihmisiä
: ja hekö sitten tuollaisia käyttävät?

Intissä Niinisalossa meillä oli Lotus Professional WC-paperia.
Eli siis... ammattipaskantajille? ;)


Esa Heikkinen

unread,
Nov 22, 1998, 3:00:00 AM11/22/98
to

Timo Pennanen se tarinoi aiheesta Re: Tv-shopin parhaat?...

TP> Entäs se että harjoille on jo pitkään annettu titteli "Professional"?
TP> Viitannee siihen, että on olemassa ammatikseen hampaita harjaavia ihmisiä
TP> ja hekö sitten tuollaisia käyttävät?

Niin - onhan olemassa kengänkiilloittajiakin... Ihan varmasti jossain on
myös hampaiden harjaajia, ja juuri heidän tarpeisiinsa on kehitetty nämä
professional harjat, saman harjan kun pitää kestää asiakkaalta toiselle..

oh4...@sci.fi

* WWF-Reader v0.60 (reg.) *
--
|Fidonet: Esa Heikkinen 2:223/100
|Internet: Esa.He...@lair.sicom.fi

0 new messages