On Thu, 28 Mar 2013 19:58:20 +0000, kaj.stenberg wrote:
> John Smith <
som...@microsoft.com> wrote:
> Erityisesti minua kiinnosti tämä 2D->3D ominaisuus.
> Valitettavasti tulos ei miellyttänyt. Ehkä olisi vaatinut totuuttelua
> mutta ostos jäi tekemättä. Hinnallakin oli osuutensa päätökseen.
Ihan teorian kannalta, miten 2D->3D ominaisuus voisi toimia järkevästi,
kun ohjelmalähteessä on 2 ulottovuutta ja se näytetään 3 ulottuvuutena?
Kerrpa algoritmi, jolla puuttuva parametria generoidaan järkevästi, kun
sitä ei ole ohjelmalähteessä annettu.
Eiköhän kyseessä ole myyntikkka, jolla ihmisiä saadaan ostaan 3D
telkkareita tilanteessa, jossa oikeita 3D lähetyksiä ei ole saatavissa.
Minua kiinnostaisi se, jaksaako 3D lähetyksiä katsoa edes tekniikan
osalta jokapäiväisessä käytössä, vai onko se jotenkin niin hankalaa, että
ei viitsi. Tai alkaako päätä särkeä yms.
Yhtään hyvää 3D elokuvaa en ole nähnyt, sillä kaikki 3D-elokuvani ovat
olleet sellaisia, joissa insinöörit ovat leikkineet tekniikalla ja
efekteillä. Ensinhän elokuvissa hahmot sijoitettiin valkokankaan eteen,
katjien syliin, jotta katsoja saa vastinetta rahalleenn, kun nyrkkeilijät
huitovat samantien katsjojiltakin silmän mustaksi. Sitten joku keksi,
että voi niitä hahmoja laittaa valkokankaak taaksekin.
Kiinnostavaksi tämä tekniikka tulee minusta vasta sen arkipäiväistymisen
jälkeen. Sitten kun lapset ovat saaneet sillä leikkiä tarpeeksi ja
taiteilija käyttää sitä oman näkemyksensä toteutuskeinona silloin kun on
tarpeen. Toisihan se uudenlaista läsnäolon tuntua.
Provosoiden: Jos ohjelmatkin ovat tällä heykellä lasten leikkimistä tällä
tekniikalla, niin eikös ole ihan sama, että telkkaritkin on lasten
leluja, kunhan nillä on kiva leikkiä? Leluilla leikkii aikansa, sitten
kyllästyy ja lelu jää nurkaan pölyttymään, jollei mene rikki jo aiemmin.
--
Re...@iki.fi.nospam.invalid
http://www.iki.fi/Reijo