Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

Alennuin ostamaan digipoksin.

0 views
Skip to first unread message

SOS

unread,
Apr 26, 2006, 3:54:03 PM4/26/06
to
Moro,

Sori, en ole aiemmin paljon seurannut tätä ryhmää.

Alennuin hankkimaan halvimman digipoksin jonka kaupasta löysin (YLE teeman
vuoksi).

plussat:
Magee on tuo ohjelma guide.
Näkee mitä menee missäkin kanavalla, voisivat vielä lisää pistää
ohjelmistaan infoa.

negat:
-Miksi TV1 ja TV2 toimivat hienosti kuvasuhteiden kanssa mutta muut kanavat
ei?
-Jos valkkaan vakkapa MTV3 kanavan ja sanon ettei tekstiä niin teksti näkyy
silti? Vittu, minua on huijattu.
-Kuvan laatu on on parempi kuin normi antemmi vastaanotossa. Mutta kuvassa
näkyy liiallisen pakkauksen aiehuttamat virheet.,Väriliu'ut eivät näy kovin
hienosti.

Onko ongelmana se, ettei viittitä käyttää "digi-TV:n" ominaisuuksia hväksi
vai joku tekninen ongelma?

t:S


Eero Volotinen

unread,
Apr 26, 2006, 3:56:08 PM4/26/06
to

> -Jos valkkaan vakkapa MTV3 kanavan ja sanon ettei tekstiä niin teksti näkyy
> silti? Vittu, minua on huijattu.

Jep, vain 1-2 lähettävät DVB-tekstiä.

--
Eero

Mikko Tuumanen

unread,
Apr 26, 2006, 3:59:10 PM4/26/06
to
SOS <sami.s...@satttanen.fi.invalid> kirjoitti 26.04.2006:
> -Miksi TV1 ja TV2 toimivat hienosti kuvasuhteiden kanssa mutta muut kanavat
> ei?

Sattumaa tällä kertaa. Kaikilta kanavilta tulee edelleen
letterbox-ohjelmia (jos niitä tarkoitit, eli mustat palkit joka
puolella) ja myös aitoa laajakuvaa, koska tv-yhtiöille tulisi
uskomattoman paljon kalliimmaksi hankkia aito laajakuvaversio.

> -Jos valkkaan vakkapa MTV3 kanavan ja sanon ettei tekstiä niin teksti näkyy
> silti? Vittu, minua on huijattu.

Kolmonen, nelonen ja subtv olivat nössöjä, eivätkä uskaltaneet ottaa
dvb-tekstejä käyttöön yhtä aikaa Ylen kanssa. Siitä nimitys "ylen
tekstit", vaikka oikea nimi onkin "DVB tekstitys".

> Onko ongelmana se, ettei viittitä käyttää "digi-TV:n" ominaisuuksia hväksi
> vai joku tekninen ongelma?

Juuri tuo. Ei viitsitä, kun se maksaisi vähän rahaa. Liiallisen
pakkauksen häviitäminen taas maksaisi paljon rahaa, kun pitäisi
pystyttää lisää kanavanippuja.

--
En lue top-postauksia, enkä pienellä kirjaimella alkavia virkkeitä.
http://users.utu.fi/mijutu/nyyssit.html

Harri Markkula

unread,
Apr 26, 2006, 4:25:16 PM4/26/06
to
>> Onko ongelmana se, ettei viittitä käyttää "digi-TV:n" ominaisuuksia
>> hväksi vai joku tekninen ongelma?
>
> Juuri tuo. Ei viitsitä, kun se maksaisi vähän rahaa. Liiallisen
> pakkauksen häviitäminen taas maksaisi paljon rahaa, kun pitäisi
> pystyttää lisää kanavanippuja.

Tuosta voi sitten edelleen näppärästi päätellä, ettei boxilla kannata
heittää flunssaista tipua, vaikkei kuva aina olisikaan priima.

Vika kun ei ole laittessa, vaan lähetyksessä.

Terv: Harri


Eero Volotinen

unread,
Apr 26, 2006, 4:51:44 PM4/26/06
to
Harri Markkula kirjoitti:

Ja kun olisi edes sitä DD 5.1 ääntä..

--
Eero

Antti Toivonen

unread,
Apr 26, 2006, 6:16:06 PM4/26/06
to
Eero Volotinen wrote:
> Jep, vain 1-2 lähettävät DVB-tekstiä.

Oikeammin YLE:n kanavat (TV1, TV2, Teema, YLE24 ja FST) sekä MTV3+
silloin tällöin.

-Antti

Henri Tapani Heinonen

unread,
Apr 27, 2006, 2:23:13 AM4/27/06
to
"SOS" <sami.s...@satttanen.fi.invalid> kirjoitti
viestissä:e2oj4s$iv6$1...@phys-news4.kolumbus.fi...

> -Jos valkkaan vakkapa MTV3 kanavan ja sanon ettei tekstiä niin teksti
> näkyy silti? Tippu, minua on huijattu.

Höh. Totta kai se teksti näkyy, kun se on "poltettu" kiinni kuvaan. En
tiedä, onko sinua kauppias (tai joku) huijannut, mutta onhan tästäkin
asiasta ollut keskustelua jo digiboksien alkuajoista lähtien. Kaikki kanavat
eivät vielä ole hypänneet dvb-tekstityskelkkaan mukaan.

--
Henri Tapani Heinonen (filosofian ylioppilas fysiikasta)


Timo Raunio

unread,
Apr 27, 2006, 2:56:42 AM4/27/06
to
"Henri Tapani Heinonen" <henri.h...@mbnet.fi> wrote

> Höh. Totta kai se teksti näkyy, kun se on "poltettu" kiinni kuvaan.

> Kaikki kanavat eivät vielä ole hypänneet dvb-tekstityskelkkaan mukaan.

Hyvä näin!! Näitä ohjelmia voi pikakatsoa kuvakelauksella. En tiedä vielä
yhtään tallentavaa boksia, joka osaisi näyttää dvb-tekstit kuvakelauksen
aikana... :-(

TR


Pertti Wahlstén

unread,
Apr 27, 2006, 3:11:15 AM4/27/06
to

NIINPÄ!
Mutta pitääkö se olla tätä pirullista dynaamista tekstitystä ?
Eikö se aikaisemmin käytössä ollut DVB-tekstitys olisi kelvannut ?

Pertti Kosunen

unread,
Apr 27, 2006, 4:47:27 AM4/27/06
to
Timo Raunio wrote:
> Hyvä näin!! Näitä ohjelmia voi pikakatsoa kuvakelauksella. En tiedä vielä
> yhtään tallentavaa boksia, joka osaisi näyttää dvb-tekstit kuvakelauksen
> aikana... :-(

VDR osaa.

http://www.cadsoft.de/people/kls/vdr/

Matti Kaki

unread,
Apr 27, 2006, 5:18:59 AM4/27/06
to
In article <slrne4vk8f...@sorvankyla.yok.utu.fi>, mij...@utu.fi says...

>
>
>SOS <sami.s...@satttanen.fi.invalid> kirjoitti 26.04.2006:
>> -Miksi TV1 ja TV2 toimivat hienosti kuvasuhteiden kanssa mutta muut kanavat
>> ei?
>
>Sattumaa tällä kertaa. Kaikilta kanavilta tulee edelleen
>letterbox-ohjelmia (jos niitä tarkoitit, eli mustat palkit joka
>puolella) ja myös aitoa laajakuvaa, koska tv-yhtiöille tulisi
>uskomattoman paljon kalliimmaksi hankkia aito laajakuvaversio.
>
>> -Jos valkkaan vakkapa MTV3 kanavan ja sanon ettei tekstiä niin teksti näkyy
>> silti? Vittu, minua on huijattu.
>
>Kolmonen, nelonen ja subtv olivat nössöjä, eivätkä uskaltaneet ottaa
>dvb-tekstejä käyttöön yhtä aikaa Ylen kanssa. Siitä nimitys "ylen
>tekstit", vaikka oikea nimi onkin "DVB tekstitys".

Vai olisiko kyse ihan vaan rahasta? Ainakin MTV:ssä. Kaikki viedään
läpi halvimmalla mahdollisella tavalla josta asiakkaat eivät valita.
Tai valittavat mutta kun ne valittajat eivät ole niitä Maikkarin
tärkeimpiä asiakkaita eli mainostajia niin ei paljon vaikuta asiaan.
Muut asiakkaat eli katsojat tyytyvät siihen mitä heille annetaan
kunhan vaan jotain annetaan. Big Brotheria ja halpoja jenkkisarjoja
sekä vielä halvempia elokuvia ja vielä väärällä kuvasuhteella. Liekö
ovat halvempia kuin kunnollisella kuvasuhteella olevat joita 4 näyttää?

--
Matti Kaki at iki dot fi http://www.sci.fi/~oh2bio
=========== Location: 60.414 N 25.097 E ===========
Navigare Necesse Est - Vivere Non Est Necesse

Juha Ruismäki

unread,
Apr 27, 2006, 6:05:30 AM4/27/06
to
Matti Kaki wrote:
> Vai olisiko kyse ihan vaan rahasta?

Tuskin, kun tekniikka siellä ilmeisesti on valmiina siitä
päätellen, että MTV3+ DVB-tekstejä käyttää.

> Ainakin MTV:ssä. Kaikki viedään
> läpi halvimmalla mahdollisella tavalla josta asiakkaat eivät valita.
> Tai valittavat mutta kun ne valittajat eivät ole niitä Maikkarin
> tärkeimpiä asiakkaita eli mainostajia niin ei paljon vaikuta asiaan.
> Muut asiakkaat eli katsojat tyytyvät siihen mitä heille annetaan
> kunhan vaan jotain annetaan. Big Brotheria ja halpoja jenkkisarjoja
> sekä vielä halvempia elokuvia ja vielä väärällä kuvasuhteella. Liekö
> ovat halvempia kuin kunnollisella kuvasuhteella olevat joita 4
> näyttää?

No voihan vihne, noinko tosiaan on? Toista se oli ennen, vai
mitä?

Juha

De Moni

unread,
Apr 27, 2006, 9:47:51 AM4/27/06
to
Timo Raunio wrote:
> Hyvä näin!! Näitä ohjelmia voi pikakatsoa kuvakelauksella. En tiedä vielä
> yhtään tallentavaa boksia, joka osaisi näyttää dvb-tekstit kuvakelauksen
> aikana... :-(

Sitten vedän itteni ainaki jojoon jos muutki kanavat siirtyy tuohon
inva-tekstitykseen, ku mullaki on tapana katella ohjelmat paikoitellen
2x-nopeudella (tehokasta ajansäästöä:-) Ketä ne kuvaan poltetut tekstit
on muka haitannu, hurreja?

Eero Pajarre

unread,
Apr 27, 2006, 3:42:23 PM4/27/06
to
"Timo Raunio" <zi...@hotmail.com> writes:


> Hyvä näin!! Näitä ohjelmia voi pikakatsoa kuvakelauksella. En tiedä vielä
> yhtään tallentavaa boksia, joka osaisi näyttää dvb-tekstit kuvakelauksen
> aikana... :-(
>


Yle on tehnyt kompromissin, ja lähettää myös teksti-tv tekstityksen.
Ainakin Topfieldissä sitä voi katsoa myös pikakelauksella.

Pitää vain ensin panna pikakelaus päälle, ja sitten tuo
tekstitv sivu esiin (esim TV1 muistaakseni sivu 451). Kun
teksitv sivu on päällä ei kelausvauhtia voi enää säätää, vain
pause toimii.

Tuon käyttäminen ei ole kovinkaan hankalaa, sillä, ainakin
viimeisimmällä firmwarella, Toppy muistaa, mikä tekstitv sivu
oli haettu. Eli, kun on valinnut oikean sivun (451, 452 jne),
saa sen päälle tai pois tekstitv napilla ja voi välillä
säätää kelausnopeutta etc.

En tiedä toimisiko tuo myös TV:n tekstitv:llä?


Eero

Message has been deleted

hoo-s

unread,
Apr 29, 2006, 6:44:37 AM4/29/06
to

"Pertti Kosunen" <pertti....@pp.nic.fi> kirjoitti
viestissä:zy%3g.86$_83...@read3.inet.fi...

> Timo Raunio wrote:
>> Hyvä näin!! Näitä ohjelmia voi pikakatsoa kuvakelauksella. En tiedä
>> vielä
>> yhtään tallentavaa boksia, joka osaisi näyttää dvb-tekstit kuvakelauksen
>> aikana... :-(


Humaxin taulu tv osaa myös.No sehän ei olekkaan tallentava digiboxi.

hoo-s


Message has been deleted

os...@oskut.fi

unread,
May 2, 2006, 7:24:30 AM5/2/06
to
>> Hyvä näin!! Näitä ohjelmia voi pikakatsoa kuvakelauksella. En tiedä vielä
>> yhtään tallentavaa boksia, joka osaisi näyttää dvb-tekstit kuvakelauksen
>> aikana... :-(
>
> Medion nnnnn kaapelimalli (Hullut päivät noin 219e) näyttää.
> Juuri aamulla katsoin Poliisi-TV:n ja sen jälkeen tulleen
> Venäjän Poliisi-TV:n yhteen putkeen kelauksella.

Eipä näytäkään. Taisi olla poltetut.

Esa Hämäläinen

unread,
May 2, 2006, 1:18:42 PM5/2/06
to
os...@oskut.fi kirjoitti:

Medionia näytti olevan 219 euron hintaan muutamia Jumbon Expertillä.
C-versioita näytti olevan tarjolla ja T-malleja ehkä? varastossa.

anonym

unread,
May 5, 2006, 8:35:44 AM5/5/06
to
"riku" <ri...@none.invalid.com> wrote in message
news:pa3e52p8agn0lsf6p...@4ax.com...

>>Humaxin taulu tv osaa myös.No sehän ei olekkaan tallentava digiboxi.
>
> Jos se kerran ei ole tallentava, miten siinä muka onnistuu kuvakelaus?

Eihän tossa niin sanottu... vaan että se ei ole tallentava boksi.
Humaxilla on telkkareita joissa on kovalevy tallennusta varten.


0 new messages