4.10.2013 18:19, Jukka Lahtinen kirjoitti:
> Hiukan ihmettelen tuota usein nähtyä tehdasasetusten palautuskehotusta.
Tarve saattaa olla laitekohtaista. Panasonicin TV:ni ei sitä tunnu
vaativan, mutta Topfieldin boxi sen vaatii - muuten vanhat kanavat eivät
poistu ja jos vielä menee palauttamaan aikaisemmat asetukset, niin vielä
hullumpaan suuntaan menee.
Joissakin tilanteissa operaattori myös muuttaa kanavien arvoja niin,
että tehdasasetusten palautus ja uudelleenhaku on paikallaan.
> Miten (varsinkin kahdessa laitteessa samaan aikaan) voisi itsestään
> asetukset mennä sekaisin niin että tietyt kanavat lakkaisivat näkymästä
> vaikka muut näkyvät kuten ennenkin? Varsinkin kun ei ole mitään
> asetuksia säätänyt välissä. Jos kaikki kanavat lakkaisivat näkymästä
> jommassa kummassa laitteessa, niin silloin voisi päätellä vian olevan
> siinä laitteessa.
Operaattorin tekemät muutokset joikkakin kanavilla saattavat tuon saada
aikaiseksi.
> Mutta tulinpa tässä kokeilleeksi, että irrotin boxin takaa seinästä
> tulevan ja telkkariin menevän antennikaapelin ja liitin ne toisiinsa
> boxin ohi. Tällöin telkkari näytti kadoksissa olleet kanavat.
Kannattaisi tarkistaa noiden antennikaapeleiden kunto.
> Lieneekö signaali vain heikentynyt niin, että telkkari ei enää löydä
> heikoimmin kuuluvia kanavia boxin kolmen virittimen läpi kulkevasta
> signaalista.. pitäisiköhän siis hankkia jonkinlainen signaalinvahvistin,
> jollaisia olen jossain nähnyt olevan myynnissä?
Boxisi ei kaikesta päättäen ole Cable Ready hyväksyttyä mallia, koska
tietääkseni niissä kaikissa on vain 2 viritintä.
Muistaakseni VU+ ultimon viestiketjun perusteella yritin tiutustua ko.
laitteeseen ja sen sivuilla puhuttiin tämän tyyppisestä ongelmasta, kun
on 3 viritintä. Siellä oli muistaakseni siihen jokin ratkaisukin (2-jako
antennirasiaan ja toinen kaapeli TV:lle ja toinen boxille - muistaakseni).
Kaipaamasi kanavat ovat taajuuksilla (162 ja 186)MHz. Nuo taajuudet
saattavat mennä hieman huonosti läpi joistakin laitteista.
Voisit koittaa niitä hakea boxista 162000 kHz, 64 QAM ja 6900 ksym/s ja
186000 KHz, 256 QAM ja 6900 kSym/s arvoilla.
> Vielä kaksi viikkoa sitten kaikki salaamattomat ja tilatut kanavat
> tosiaan näkyivät niin kuin pitääkin.
Tuo viittaisi kaapeliongelmaan. Kokeile ensin vaihtaa nuo 2 yllä
mainittua kaapelia keskenään.
>> Jos ei tehdasasetusten palautus auta, soita DNA:n asiakaspalveluun tai
>> heidän vikanumeroonsa.
>
> Pitää kyllä soitella.
>
Voi olla, että ei tuota tulosta, jos boxisi ei ole Cable Ready mallia.