Mitä tuosta nyt voisi sanoa, niin arvattavaa oli, jotta roskan määrä jälleen
lisääntyy, vaikka LVM ympäripyöreästi haluaa antaa ymmärtää: "Liikenne- ja
viestintäministeriö pitää tärkeänä monipuolista ohjelmistotarjontaa ja
erikoisradioiden toiminnan kehittämistä." Onkohan LVM:llä mahdollisesti
monipuolinen-käsitteen kanssa jotain epäselvyyttä vai mikä selittää Novan ja
Kissin laajentumisen jälleen? Ilmeisesti on tai parempana vaihtoehtona heitä
ei vähempää kiinnosta, miten lupia jaetaan. Nyt sattui vaan nopat menemän
tähän suuntaan.
* Sport jatkaa nykyisillä taajuuksillaan, vain omistajamuutos hyväksyttiin
Sputnikin tavalla (kuten lähes poikkeuksetta näin tehdäänkin).
Viimeksimainittuun olisi toki voinut toimiluvassa edellyttää vähän tarkempaa
linjausta, mutta eihän sitä nykyään mitään...
* Lahden 99 saa käyttööntä Mikkelin Suomipopin tilapäiskäytössä olleen
107,5:n (Classic Hollolan kuuntelu siis tästä lähtien tuhoon tuomittu sillä
seudulla ja jatkuvat paikoitellen hankalatkin häiriöt välimaastossa) ja
Heinolan 87,6:n. Mikäli 99:lla on kiinnostusta soveltaa vähän
lähetinsuunnittelussa (vrt. Jaalan 91,0), eikä pakko tunkea 87,6:ta juuri
Heinolaan, hyvällä paikalla ja kilowatin teholla tuon ansiosta 99:n kuuntelu
onnistuisi Lahdesta aina Mikkeliin saakka.
* Hikisen paskan lähettäminen Lahden seudulla jatkuu 103,0:lla.
* West jatkaa nyt jälleen Huittisten Sanomalehden omistuksessa. Mikäli
oikein muistan, ennen puhelinyhtiön ostoa kanava saattoi toimia jonkun
lehden tai vastaavan mediakonsernin omistuksessa. Jos omistaja todellakin
oli vielä sama, mitä jäkeä tässä on venkslata edes-takaisin ohjelmiston ja
nimenvaidon kustannuksella?
* Seinäjoki jatkaa Lapualta. Miksi tämä lupa edes haettiin uudestaan, oliko
siinäkin tapahtunut jotain muutoksia?
* Positiivisin yllätys: Aaltonen sai jatkuvan luvan Mikkeliin ja
Mäntyharjulle tutuilla taajuuksilla! Nyt sitten alkaa suunnittelu ensinnäkin
kanavan nimestä, sillä Kesäradio voi ehkä muina vuodenaikoina herättää
hieman ihmetystä, varsinkin kun se toteutettiin alunalkaen kesän ajaksi.
* Iskelmä-ketjutusta alkaa kuulumaan Juvalla nyt ensi kertaa keväällä LV:llä
käytössä olleen 87,8:n kautta. Kuten arvata saattaa, suurella
todenäköisyydellä siirtyy Mikkeliin, ellei Ficora toivonmukaan laita
hanttiin, kuten yritettäessä siirtää Iskelmä Turun 105,5:ttä Rymättylän
Airistosta Topinojalle. Tuossa toki olisi huomattavasti pidempi matka, joten
sijoittaminen mahdollisemman lähelle Mikkeliä ainakin on taattu.
* NRJ Vaasa sai ilmeisesti uuden paikallisluvan Vaasaan 93,9:lle. Tulee
lähettelemään arvattavasti ilmeisesti keskustan tuntumasta Rehumyllyltä 96,7
& 99,5 & 102,0 kanssa 200W:lla.
* Oy Suomen Uutisradio Ab: voi helll*****!!! Suureksi onneksi todettakoon,
jotta nämä kummatkin ovat vain paikallistaajuuksia, eivät mitään kymmeniä
kilowattejen suurmyllyjä. Tästä huolimatta lähetteet tukkii kuitenkin lähes
saman alueen Digitan muiden verkkojen suurtehomyllyjen kanssa
antenninkorkeuksien ollessa hyviä. 107,9:tä ei kyllä Ylläkselle ole
listattu, joten mistäköhän ovat tuonkin repineet. 105,8 puolestaan löytyy
julkisesta taajuusvarauslistasta paikallistehoisten (max 1kW) joukosta.
* Classic aloittaa Jämsässä 88,8:lla. Eli nyt onnistuu kuuntelu hyvin JKL:n
ja Jämsän välillä sekä tietenkin siitä laajemmallakin alueella.
* Dei saanut puolestaan Poriin ennen parillasadalla watille(?)
tilapäiskäytössä olleen 95,7:n. Rovaniemellä päästää puolestaan jyräämään
Vennivaaralta kilowatin myllyllä 93,4:llä (ihmettelen muuten, mikseivät
myöntäneet tätä Kiss-roskalle, varmasti on sitä haettukin). Lisäksi
Kokkolaan 104,3:lla, mikä ollutkin tilapäiskäytössä 3kk:n jaksoilla jo
muutaman kuukauden (vai oliko se nyt viimeksi 103,4MHz)? Haapaveden Nova
toki terrorisoi tuon kuuluvuutta, muttei voi mitään niiden eräiden
taajuusjakoihin liittyvien syiden vuoksi.
* Kiss-paskaa alkaa puolestaan pursuamaan ennenkaikkea Joutsenolta 94,2:lla
10kW:n myllyllä. Tällöin ei ainakaan voida valittaa olevan
kuuluvuusongelmista itä-Suomessa. Auttanee paljon myös Kerimäen 104,2:n
ongelmallisuudessa.
Lisäksi Iisalmesta 2kW:lla 103,1:lle ovat myös luvan myöntäneet (enää vain
107,9 vapaa siellä, joka paikoitellen käyttökelvoton vakituisesti
lentoliikenteen vuoksi).
* Suomibob ei saanutkaan Mikkeliin jatkuvaa lupaa, vaan 91,0 Varkauteen ja
vahvistettu viralliseksi Mäntsälän hankalasti häiriöllinen 103,4MHz.
* Sävelradio (hieman yllättävä tapaus) saanut Lahteen ennen tilapäiskäytössä
olleen 94,2:n. Eli eipä nyt sitten Riihimäelle ja muulle ko. alueiden
turhille taajuustukoille (sillä alueella yhteensä 3 lähetintä) tapahtunut
mitään. Siirtynee Hollolan Digitan asemalle 1kW:n teholla.
* Reissuradiolle hölmöt jälleen myöntäneet luvat Kotkaan ja Mäntyharjulle,
vaikka ei näytä olevan minkäänlaisia taloudellisia edellytyksiä saada
kuulumaan ohjelmaa edes Lohjalla tai Itä-Uudellamaalla. On toki parempi kuin
myöntää nämäkin jollekin Kissille.
* Dei aloittaa Pietarsaaressa häiriöttömällä 105,9:llä. Kannattaisi kokeilla
sijoitusta myös Kruunupyyn Digitan asemalle, jolloin kuuluvuusalue
luonnollisesti huomattavasti laajempi ja Kokkolankaan seudulla ei mitään
ongelmaa.
* Majakka saanut Rymättylään 30W:n 87,8MHz:n. Mitä ihmettä? Siis mitä ne nyt
tällaisella alle sadan watin pikkulähettimellä tekee ja vielä samassa
kunnassa Airismaan kilowattisen 89,0:n kanssa?? Suuri mysteeri, miksi edes
tätä hakivatkaan.
* Kajauksen Kuusamon (Ruka) 101,8 vihdoinkin myönnetty jatkuvaksi.
* Kaimax Media (eli Ankkuri ja Radioasema Q): Vuokattiin 96,3 & Ruukkiin eli
ilmeisesti Ouluun 92,5. Tämä onkin odottamaton tapaus, mitä tulevat näillä
tekemään. Ilmeisesti laajentamaan kuuluvuutta Ankkurin osalta? Ei, Ruukin
92,5 tuleekin paikkamaan Raahen 89,5:n aiheuttamaan häiriö-ongelmaa, kun
toimitsijalla ei muuten ole kiinnostusta valittaa häiriöistä. Vuokatti
(toivonmukaan tulee Digitan asemalle) tulee lähettelemään ilmeisesti Q:ta.
>3) Hylätään seuraavien hakijoiden hakemukset:
>LAB42 avoin yhtiö
Mikähän tämäkin on? On muuten hakenut ennenkin, eikä ole myönnetty mitään.
>Lahden Kääntöpiiri ry
Lahteen olisi kyllä voinut antaa paikallisen luvan myös toisellekin
yritykselle. Piti vaan antaa Sävelradiolle ainut haettavissa ollut taajuus,
vaikka he omilla järjestelyillään olisivat saattaneet saada siirretty
Riihimäen 94,7:n sinne (Ficora tosin ei olisi voinut suostua, joten se
siitä).
Tätä en vielä muistanut:
>Kevyt Kanava Oy
>Kalajoki 104,6 MHz, Pattijoki 89,9 MHz
Eli Iskelmäradio Pohjanmaa alkaa kuulumaan myös Kalajoella ja Pattijoella.
Seuraavalla kierroksella varmaan yrityksessä Oulun seutu, siellä kun on
yllättävästi vapaita häiriöttömiä taajuuksia vielä käyttämättä, joita
voisivat harkita ainakin myös NRJ ja SkiRadio nykyisten tilallensa.
Mikä herjaussyyte? Eihän tässä ketään ole herjailtu, vain arvosteltu
tavanomaiseen tapaan roskaradioita, joten kiinnostaisi vähän tietää, mitä
tarkoitat tarkemmin tällä?
Joo, tämä oli kieltämättä kova sana! Jos Mr Aaltonen vaan jaksaa tehdä
"pysyvästäkin" asemasta musiikkivalikoimaltaan niin laajan kuin Kesäradio
oli ja pistää vielä hieman lisää puhtia ohjelmien suunnitteluun niin
asemalla lienee menestystä kilpailussa Plus RPM:n kans - vaikka hakkaa se
RPM:n jo Kesäradion ohjelmillakin! Onkin mielenkiintoisa seurata mitä Plus
RPM tulee tekemään kilpailutilanteessa eli ryhtyykö se panostamaan
ohjelmapuoleensa kunnolla (syytä ainakin olisi...) vai vetäytyykö se
suosiolla ja liittyy johonkin ketjuun, kuten aikoinaan Plussaan. Taannoin
Plus-ketjun loppumisesta kertovassa lehtiuutisessa RPM:n pomo vakuutti
aseman seisovan omilla jaloillaan, mutta Plussaa ohjelma on kuitenkin ollut.
Siksi hieman epäilenkin RPM:n rahkeiden riittävyyttä paikallisessa
kilpailutilanteessa.
> * Iskelmä-ketjutusta alkaa kuulumaan Juvalla nyt ensi kertaa keväällä
LV:llä
> käytössä olleen 87,8:n kautta. Kuten arvata saattaa, suurella
> todenäköisyydellä siirtyy Mikkeliin
Mikkeliin se kaiketi siirtyy ja hyvä niin ettei oo Savonlinnan naapurissa
tuhoamassa käyttökelpoista Es-kelitaajuutta...
Kyllä näin on. Hyvin todenäköistä RPM:n kohdalta, jotta Iskelmään mennään.
Hehee, mutta eipäs olekaan, kun tulee Pirkanmaan Viestintäpalvelu omalla
Iskelmälään (mistähän muuten SBS on tässäkin päättänyt, millä
alitoiminimellänsä se lupia hakee? Ko. toiminimi eli tytäryhtiö on on sen
verran vakuuttava, jotta käyttävät sitä?). Siinä on ketjujen osalta RPM:llä
vaihtoehdot vähissä. Saisi kyllä vetää koko paskankin alasta, vapautuisi
siellä SLN:n seudulla hyvä brittitaajuus 96,7 MHz vähäksi aikaa, kunnes
seuraava lupakierros jälleen käydään.
>Plus-ketjun loppumisesta kertovassa lehtiuutisessa RPM:n pomo vakuutti
>aseman seisovan omilla jaloillaan, mutta Plussaa ohjelma on kuitenkin
ollut.
>Siksi hieman epäilenkin RPM:n rahkeiden riittävyyttä paikallisessa
>kilpailutilanteessa.
>
Niin, mutta eihän itsenäisenä jatkossa toimiminen tarkoittanut tätä Plussan
säilyttämistä (muita asemia kun ei enää ole)? Mainittiinko siinä jutussa
mitään, oliko RPM:n tarkoitus palata siihen hyvään aikaan ennen Plussaa vai
jatkaako suoraan nykyisestä?
Nimenomaan monopoli jos mikäs muukaan pelasti RPM:n aikanaan kaatumasta
muutamien muiden paikallisradioiden myötä. Kun ei ole kilpailijoita, voidaan
ei työntää mitä roskaa vaan, kunhan mainokset vaan myy.
Onko toiveita, että tuo 94.2 MHz tuliskin vain 500 W - 1 kW? Jos on, niin
olis hyvä. Tuo 10 kW lie taajuuden suurin sallittu maximiteho? Kerimäen
104.2 MHz:llä tais olla 1 kW tuo maximi? Tuosta Kerimäestä vielä sen verran,
että tuli taas viikko
takaperin todettua radion kanssa havainnoimalla, että sen lähetin on
edelleen Kerimäen Digitan mastossa, vaikka Ficoran listassa se muuttui
sillon yhdessä välissä Savonlinnaksi. Kuuluvuus ei ole muuttunut koko
aikana, eli voisi olettaa että on edelleen 500 W tai sitten on ollut 1 kW
kokoajan.
> * Suomibob ei saanutkaan Mikkeliin jatkuvaa lupaa, vaan 91,0 Varkauteen ja
> vahvistettu viralliseksi Mäntsälän hankalasti häiriöllinen 103,4MHz.
Varkaus kuuluisi hätävarana (jos ei muualta Mikkeliläiset Suomipoppia saa)
muuten jotenkuten myös Mikkelissä, mutta selvää on että Joutseno 90.9 MHz
häiriköi.
>
> * Sävelradio (hieman yllättävä tapaus) saanut Lahteen ennen
tilapäiskäytössä
> olleen 94,2:n. Eli eipä nyt sitten Riihimäelle ja muulle ko. alueiden
> turhille taajuustukoille (sillä alueella yhteensä 3 lähetintä) tapahtunut
> mitään. Siirtynee Hollolan Digitan asemalle 1kW:n teholla.
>>
> Lahteen olisi kyllä voinut antaa paikallisen luvan myös toisellekin
> yritykselle. Piti vaan antaa Sävelradiolle ainut haettavissa ollut
taajuus,
> vaikka he omilla järjestelyillään olisivat saattaneet saada siirretty
> Riihimäen 94,7:n sinne (Ficora tosin ei olisi voinut suostua, joten se
> siitä).
>
Tuo Riihimäen 94.7 MHz tosiaan tuntuu turhalta Riihimäellä käydessäni
tehtyjen havaintojen mukaan. Sävelradion saa niin monesta paikasta siellä,
jopa Pernajasta asti kuuluu. (ainakin kuudelta taajuudelta kuului silloin
piiska-antennilla äkkiä kokeiltuna) Arolampi joutas roskikseen ja taajuus
parempaan käyttöön. Soppaa lisää hämmensi kaapeliverkon vuotava
Sävelradion taajuus, jota en kyllä tähän hätään muista. Nyt kun vielä Lahti
tulee lisää 94.2 MHz:lle, niin on varsinkin Riihimäen pohjoispuolella
asuville taas yksi taajuus lisää. :-) Vertailun vuoksi tasan ei käy onnen?
lahjat, täällä ei Sävelradio kuultavissa vakituisesti ensimmäiseltäkään
taajuudelta kuunneltavasti. Samoin on tullut säästyttyä Sportilta ja
Iskelmältä.
J.N
>http://192.102.44.142/scripts/cgiip.exe/WService=lvm/cm/pub/showdoc.p?docid=
>1735&channeltypeid=13&channelid=&channelitemid=4898&tmplanguageid=
Sitaatteja em. tiedotteesta:
>Radiotoimiluvat tulivat haettaviksi, kun useat yritykset olivat lopettaneet toimintansa tai
>niiden omistussuhteet olivat muuttuneet.
No ei kai tuo omistussuhteiden vaihtuminen niin vakavaa ole. Radio
Plus Tampere, Radio Sointu ja muutama Radio 957:n taajuus ainakin
voivat lähettää Iskelmäradiota ilman mitään turhia luvan kyselyjä
LVM:ltä.
>Paikallisradioluvat myönnettiin sellaisille hakijoille, joilla hakemuksen ja aiemman
>näytön perusteella katsotaan olevan parhaimmat edellytykset toimintaan.
Lue: Uusien paikallisradioyrittäjien on erittäin vaikea saada lupaa
koska niillä ei ole aiempaa näyttöä. Varmuuden vuoksi kannattaa
paikallisradioluvatkin antaa erikoisradioille.
>Viestinnän monipuolisuuden ja sananvapauden kannalta liikenne- ja viestintäministeriö halusi
>luparatkaisussa painottaa myös paikallisradiotoiminnan kehittämistä.
>Paikallisradioista Radio 99, Putkiradio, Radio Seinäjoki ja Radiotupla jatkavat toimintaansa uudella
>omistajalla. Samuli Aaltonen Tmi aloittaa paikallisradiotoiminnan Mikkelissä, Pirkanmaan Viestintäpalvelu Oy
>Juvalla ja NRJ Finland Oy Vaasassa.
Hmm, Pirkanmaan Viestintäpalvelu Oy (=SBS) ja NRJ. Tämähän se on sitä
todellista paikallisradiotoimintaa :-)
Tiedotteentekijä ei näytä tietävän että Radiotupla on jo pidempään
kutsunut itseään Westiksi. No eipä kai tuo ole ihme kun Ficoran
paikallisradiolistalta löytyy vielä Radio Plus Tampere ja Radio
Sointukin (tosin West näyttää olevan siellä oikein).
Jouni
10kW on listattu ainakin julkisessa taajuuslistassa ja luultavasti näin
lukee myös GE84:ssä. Eli kuuluvuus tulee olemaan nykyisten 30kW myllyjen
luokkaa, sillä Kissistä ollessa kyse tuskin Anjalankosken Sportin kaltaisia
tehonrajoitteita ja sen vuoksi huonompaa antennipaikkaa tuskin tulee. Ellei
sitten itänaapurissa ole estämässä taas joku tälläkin taajuudella. Voisiko
EFMH:n tiedoista tuossa 94,0-94,4-välillä jotain olla liian lähellä
Joutsenoa?
>että tuli taas viikko
>takaperin todettua radion kanssa havainnoimalla, että sen lähetin on
>edelleen Kerimäen Digitan mastossa, vaikka Ficoran listassa se muuttui
>sillon yhdessä välissä Savonlinnaksi. Kuuluvuus ei ole muuttunut koko
>aikana, eli voisi olettaa että on edelleen 500 W tai sitten on ollut 1 kW
>kokoajan.
>
Ei kai ne muutosta ole tehneet. Saattahan tuo olla jokin (epätavallinen?)
virhekin Ficoralla, kun Kerimäki on suluista hävinnyt. Olisi jo muuten aika
alkaa siirtelemään sitä SLN:ään, jos kerta lupakin sinne kilowatilla on
saatu. Tulisi tämän perusteella ilmeisesti Talvisaloon sitten Ruuniksen
ollessa poissuljettu PV:n suunnalta koituvien valituksien vuoksi.
SBS käyttääkin tätä omaa tyyliään ja kokeilee, kuinka pitkälle
nykysäännöillä päästään ilman viranomaisten reaktioita.
>Lue: Uusien paikallisradioyrittäjien on erittäin vaikea saada lupaa
>koska niillä ei ole aiempaa näyttöä. Varmuuden vuoksi kannattaa
>paikallisradioluvatkin antaa erikoisradioille.
Nimenomaan. Tätähän tyyliä LVM on noudattunutkin viimevuosina ahkerasti. Eli
pienemmät *eivät saa* edes mahdollisuutta yrittää, vaan helpolla menee luvat
SBS:lle tai vastaavalla puljulle. Tällä kierroksella lupien hakijoita oli
kyllä tavanomaista vähemmän ottaen huomioon viimeisen ja maaliskuussa -99
käydyn kierroksen, mikä pistin bandin monessa kohtaa mullin mallin
sananvallan puuttuessa vielä silloin Ficoralta.
Kyllä tarkoitus oli palata aikaan ennen Plussaa eli sitä sillä omilla
jaloilla seisomisella tarkoitettiin. Valitettavasti en ole enää löytänyt
itse artikkelia vaikka muistelenkin leikanneeni sen talteen mutta tältä osin
muistini kyllä pelaa... :)
> Nimenomaan monopoli jos mikäs muukaan pelasti RPM:n aikanaan kaatumasta
> muutamien muiden paikallisradioiden myötä. Kun ei ole kilpailijoita,
voidaan
> ei työntää mitä roskaa vaan, kunhan mainokset vaan myy.
Ainakin huhuja RPM:n talousvaikeuksista ennen Plussaa kieltämättä oli.
Kesällä oli aika mielenkiintoista huomata että Kesäradio oli saanut
yllättävän paljon mainostajia etenkin Lahti-Juva-väliltä muttajopa
kuuluvuusalueensa ulkopuoleltakin. RPM:llä oli ja on edelleen omat
vakiomainostajansa etenkin Mikkelin kaupunkialueelta, mutta muualta
Kesäradio oli tosiaan haukannut ison siivun!
Ei tuollainen puhekielenomainen alatyylinen kielenkäyttö kirjoitetussa
tekstissä julkisella forumilla ole mitään arvostelua tavanomaiseen
tapaan. Kyllä sanottavansa pitää voida kirjoittaa muutenkin vaikka
olisi kuinka kiivaita mielipiteitä asioista. Juuri se on sitä muiden
lukijoiden huomioonottamista mistä moni täällä ryhmässä on yrittänyt
sinulle sanoa, kuka fiksummin, kuka vähemmän fiksusti, mutta tähän
asti huonoin tuloksin.
Jouni
Seuraava haukkaus voisi olla, että laajalle kuuluva 96.7 MHz myös Kesäradion
käyttöön, sillä luultavasti myös Savonlinnalaiset olisivat enemmän
kiinnostuneita tuosta, kuin RPM:stä. Tuo voi olla kyllä toiveajattelua,
luulen minäkin että
tuo RPM luovuttaa kohta, ja 96.7 MHz saa seuraa Iskelmä-ketjusta. Sen
jälkeen saavatkin miettiä, että mitä 89.7 MHz:lle tehdään, sillä siinä
vaiheessahan Mikkeliläisillä on jo 87.8 MHz toiminnassa.
J.N
Niinpä. Tuossa alkuviestissä saattoi tosiaan esiintyä jonkin verran liikaa
alatyyliä, muuten siihen ei olisin näin huomiota kiinnitetty.
GE84 tuntee Joutsenolle vain taajuudet 96.2 ja 105.3 (kumpikin 200W ND) eikä
ympäristökunnistakaan löydy tuota 94.2:ta.
>Voisiko
> EFMH:n tiedoista tuossa 94,0-94,4-välillä jotain olla liian lähellä
> Joutsenoa?
EFMH ei tunne ensimmäistäkään Venäläistä asemaa tuolla taajuusalueella.
"Asioista perillä olevat lähteet" kertovat että Kesäradion uudeksi
nimeksi tulee Radio Aaltonen!
risto
Mystistä. Ihmettelen kyllä vaan, miten se on sille julkiselle varauslistalle
sitten ilmestynyt ja vielä 10kW teholla. Pientä virhettä ei toki voine
jättää huomiotta. Jokatapauksessa tuolla 200W:n plaanillakin teho tulisi
olemaan 1kW ja hyvältä antennipaikalta kuuluvuus laaja, vähän 30kW:n myllyjä
pienempi.
Auttaisiko tämä vähän Kerimäen 104,2:n kuuluvuus- ja häiriöongelmissa
varsinkin tehon ollessa tosiaan 10kW?
Pitkään tätä palstaa seuranneena olen huomannut, että annat hieman
turhan helposti omia kommenttejasi radioasemien sisällöistä. On OK, että
kommentoidaan taajuksia, lähettimiä ja niiden sijaintia, mutta jätä ne
asemia koskevat kommentit nyt vähemmälle. SBS:n sisällä ollaan hyvin
tietoisia sinusta ja seurataan negatiivisia kommenttejasi konsernia
kohtaan. Jokaisella on oikeus muodostaa oma mielipiteensä, mutta sen
jatkuva toistaminen negatiivisessä mielessä ei ole mielestäni
soveliasta.
Musiikki on monimuotoista ja eri ihmiset tykkäävät erilaisesta
musiikista. Sama juttu on vaikkapa autoissa: toinen tykkää mersusta,
toinen citroenista. Myös naismauissa lienee miesten keskuudessa
erilaisia mielipiteitä?
Kiss FM on tehty konseptilla, joka on euroopan yleisin ja kohderyhmänä
ovat nuoret, jotka Kiss FM tavoittaa päivittäin. Myös kuuntelijaluvut
osoittavat, että toiminta on kannattavaa. Musiikki ei ole välttämättä
sinun makuusi, mutta löydät varmasti itsellesi, jonkun muun radiokanavan
haukkumatta, että "paska-kissin paska tehomylly." Yritä pysyä
asiallisuudessa, jos sinulla on tarvetta kommentoida asemien sisältöä.
Ystävällisin terveisin:
Petri Lindqvist
Osittain kyllä, mutta ei ihan oikeassa paikassa kylläkään. Kyllähän Joutseno
vahva on täällä Punkaharjulla ainakin, ehkä pienempi paha vähän heikko
signaali, kun se että Nova puskee läpi yhden kymmenyksen ylemmältä
taajuudelta.
J.N
Millä tavalla ollaan, mistä tiedät? Oletko siellä hommissa? Toivottavasti
tietolähteelläsi on hyvä pohja, eikä tämä ole vain arvailu, eihän?
Saa olla hyvinkin. Asemat ovat kuitenkin julkisia medioita, joiden
haukkuminen eli kritisoiminen ei mitään herjaamista ole. Kyllä päättäjienkin
kuuluu kestää kritiikkiä ja arvostelua, joten kyllä myös konsernien. SBS:llä
tuskin on kiinnostusta lähteä mitään herjaussyytteitä jonkun mielipiteistä
vetämään. Eiköhän heillä ole tarpeeksi muutakin tekemistä saada rahavirtojen
määrää kohotettua kokoajan.
>kohtaan. Jokaisella on oikeus muodostaa oma mielipiteensä, mutta sen
>jatkuva toistaminen negatiivisessä mielessä ei ole mielestäni
>soveliasta.
Pitäisikö sitten myönteisenä? SBS on tunkenut lonkeroitaan jokapuolelle
Suomea, joten sitä on muiden asioiden ohella "pakko" kommentoida lähes
päivittäin jollain tavalla. Jos SBS muuttaisi käyttäytymistapaansa,
kritiikki tietenkin helpottaisi.
>Musiikki on monimuotoista ja eri ihmiset tykkäävät erilaisesta
>musiikista. Sama juttu on vaikkapa autoissa: toinen tykkää mersusta,
>toinen citroenista. Myös naismauissa lienee miesten keskuudessa
>erilaisia mielipiteitä?
Kyllä. Musiikimausta en kiistellyt olekaan, vaan soittolistoista ja niiden
väärinkäyttämisestä. En ymmärrä, miten esim. Nova- ja Kiss-tyylinen roska
menee läpi. Roska siis siinä mielessä, jotta musiikki kulutetaan pilalle
jatkuvalla jauhannalla + lisäksi asema muodostaa itsestään negatiivistä
kuvaa lisäksi jatkuvalla pluffauksella ja itsekehulla. Näihin pluffeihin ja
itsekehuihin ei ole saatu edes mistään perusteita, sillä kun tuskin on
soitetun (korjaan jauhetun) musiikin kanssa mitään tekemistä. Onko niilläkin
vaikutusta rahavirran määrään?
>Kiss FM on tehty konseptilla, joka on euroopan yleisin ja kohderyhmänä
>ovat nuoret, jotka Kiss FM tavoittaa päivittäin. Myös kuuntelijaluvut
>osoittavat, että toiminta on kannattavaa. Musiikki ei ole välttämättä
Näistä kuulijaluvuista etenkin Novan tapauksen jälkeen täällä onkin ollut
puhetta.
>sinun makuusi, mutta löydät varmasti itsellesi, jonkun muun radiokanavan
>haukkumatta, että "paska-kissin paska tehomylly." Yritä pysyä
>asiallisuudessa, jos sinulla on tarvetta kommentoida asemien sisältöä.
Nyt liioittelet esimerkilläsi. Kyse kun ei ole mausta vain onko se
luettavissa (musiikki)makuun, jotta pyöritetään 20 kappaleen soittolistaa
vaikkapa puoli vuotta päivittämättömänä?