Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

Mikko Ruutu Yokotaissa

23 views
Skip to first unread message

Lauri Karpijoki

unread,
Apr 17, 2002, 5:19:44 PM4/17/02
to
"ei me tahallaan ketään vahingoiteta, noi on vahinkoja"

-cut
Kun maalivahdin estämisestä jäähylle joutunut Ruutu palasi ran-
gaistuksen päätyttyä kentälle hän hakeutui tilanteeseen, jossa
Kiekko-67:n maalivahti Jami Huttunen oli sulkenut kiekon ja antoi
Huttusen tuntea, miltä hiilikuituinen maila tuntuu nivusissa.

Huttusen noustua ylös Ruutu syöksyi välittömästi tämän päälle ja
repi kasvosuojuksen maalivahdin päästä sekä takoi nyrkein tyrmis-
tynyttä Huttusta.
-cut

(lähde: Turun Sanomat 28.5.2000)

(kyseessä oli siis veli Jarkko)

"oleksä menossa vai pitäiskö sun pelata vielä kovempaa peliä",
sanoi Jenni-haastattelija.

En kyllä ole nähnyt tuollaista haastattelijaa, tuskin pysyi
housuissaan ja näytti koko ajan siltä että "aah, selälleen ja
haarat auki" tai etunoja-asento näytti siltä, että "jooooh ihana
Mikkoseni, mä haluan ottaa sulta suihin" Huomasin tämän alusta
alkaen, mutta silti yllätti, kun Jenni sanoi lopussa "täytyy
myöntää, että mua kiihottaa tollaiset aggressiivisesti pelaavat
kiekkoilijat" Pois tuollaiset lutkat televisiosta. Ällöttävää!
Mihinköhän voisi valittaa asiasta?

Tietääköhän NHL-pelaajat Jarkon tekosista SM-liigassa? Voisi
antaa oikeaa näkökulmaa asiaan ja parantaisi
jarkontelomismotivaatiota. Voisi vaikka videolta katsella
Jarkon tekemisiä. Tuskin täältä kannattaa alkaa mitään
vhs-kasetteja lähettelemään, mutta vaikka nettiin joksikin
videotiedostoksi, mihin on kerätty parhaita paloja, niin
tämä tietous Jarkosta leviää NHL:ssäkin päin mainiosti.
Voisi vielä kääntää vaikka tuon rullakiekkouutisen englanniksi
jne. Jarkko on kai siellä NHL:ssä ollut vähän SM-liigaa
ujompaa poikaa.

Olli Ripatti

unread,
Apr 18, 2002, 12:49:15 AM4/18/02
to

"Lauri Karpijoki" <Lauri.K...@ikinuori-bbs.org> wrote in message
news:724320...@ikinuori-bbs.org...

>
> En kyllä ole nähnyt tuollaista haastattelijaa, tuskin pysyi
> housuissaan ja näytti koko ajan siltä että "aah, selälleen ja
> haarat auki" tai etunoja-asento näytti siltä, että "jooooh ihana
> Mikkoseni, mä haluan ottaa sulta suihin" Huomasin tämän alusta
> alkaen, mutta silti yllätti, kun Jenni sanoi lopussa "täytyy
> myöntää, että mua kiihottaa tollaiset aggressiivisesti pelaavat
> kiekkoilijat" Pois tuollaiset lutkat televisiosta. Ällöttävää!
> Mihinköhän voisi valittaa asiasta?
>

Onpa taas törkeää tekstiä...
Ottamatta kantaa tällä kertaa Ruudun tyyppiin pelaajana niin haastattelu oli
ihan paikallaan.
Tuo ylläoleva tekstisi on taas tahdittomuusasteikolla täyttä huippua ja
sullakin meni nyt näköjään yli jos kohta menee joskus Ruudun
velloksillakin... Ja johan sä valitit tänne nyyssiryhmään.
Miksi et laittaisi tuota viestiäsi Yleisradioon jossa Yokotai-toimitus
varmasti punnitsee viestiäsi juridisessa mielessä hyvinkin tarkkaan...
Pohjanoteeraus.
:o

Marko Pykäläniemi

unread,
Apr 18, 2002, 11:14:50 AM4/18/02
to

Lauri Karpijoki <Lauri.K...@ikinuori-bbs.org> wrote:
>
> En kyllä ole nähnyt tuollaista haastattelijaa, tuskin pysyi
> housuissaan ja näytti koko ajan siltä että "aah, selälleen ja
> haarat auki" tai etunoja-asento näytti siltä, että "jooooh ihana
> Mikkoseni, mä haluan ottaa sulta suihin" Huomasin tämän alusta
> alkaen, mutta silti yllätti, kun Jenni sanoi lopussa "täytyy
> myöntää, että mua kiihottaa tollaiset aggressiivisesti pelaavat
> kiekkoilijat" Pois tuollaiset lutkat televisiosta. Ällöttävää!
> Mihinköhän voisi valittaa asiasta?
>

Henkka Hyppöselle?

Make

Anton Vaaranmaa

unread,
Apr 18, 2002, 2:23:32 PM4/18/02
to
Olli Ripatti wrote:

> "Lauri Karpijoki" <Lauri.K...@ikinuori-bbs.org> wrote in message

>> En kyllä ole nähnyt tuollaista haastattelijaa, tuskin pysyi


>> housuissaan ja näytti koko ajan siltä että "aah, selälleen ja
>> haarat auki" tai etunoja-asento näytti siltä, että "jooooh ihana

> Onpa taas törkeää tekstiä...

©Kärpijoki®

--
/(anton)

Erkki Norrman

unread,
Apr 18, 2002, 4:21:22 PM4/18/02
to

"Lauri Karpijoki" <Lauri.K...@ikinuori-bbs.org> kirjoitti
viestissä:724320...@ikinuori-bbs.org...

> En kyllä ole nähnyt tuollaista haastattelijaa, tuskin pysyi
> housuissaan ja näytti koko ajan siltä että "aah, selälleen ja
> haarat auki" tai etunoja-asento näytti siltä, että "jooooh ihana
> Mikkoseni, mä haluan ottaa sulta suihin" Huomasin tämän alusta
> alkaen, mutta silti yllätti, kun Jenni sanoi lopussa "täytyy
> myöntää, että mua kiihottaa tollaiset aggressiivisesti pelaavat
> kiekkoilijat" Pois tuollaiset lutkat televisiosta. Ällöttävää!
> Mihinköhän voisi valittaa asiasta?
>
> Tietääköhän NHL-pelaajat Jarkon tekosista SM-liigassa? Voisi
> antaa oikeaa näkökulmaa asiaan ja parantaisi
> jarkontelomismotivaatiota.

Mistä teitä kärpiöitä sikiää ja ennen kaikkea, miksi?


Lauri Karpijoki

unread,
Apr 20, 2002, 10:49:58 AM4/20/02
to
OR> From: "Olli Ripatti" <olli.r...@reimari.net>
OR> "Lauri Karpijoki" <Lauri.K...@ikinuori-bbs.org> wrote in message
OR> news:724320...@ikinuori-bbs.org...
OR> Onpa taas törkeää tekstiä...
OR> Ottamatta kantaa tällä kertaa Ruudun tyyppiin pelaajana niin
OR> haastattelu oli ihan paikallaan.

Mitkä olivat sen ansiot? Viat olivat ainakin ilmeistäkin
ilmeisimmät. (Jennin ilmeet kertoivat selkeää kieltään)

Olisi sitten edes ottanut vaatteensa pois ja tarjoutunut
jo kameroiden edessä. Tuollaisen eleellisen lääppimisen
ja esileikin katselu on turhauttavaa ja ärsyttävää.

OR> Miksi et laittaisi tuota viestiäsi Yleisradioon jossa Yokotai-toimitus
OR> varmasti punnitsee viestiäsi juridisessa mielessä hyvinkin tarkkaan...

Kysyinkin, että minne voin asiasta valittaa. En saanut
vielä vastausta.

0 new messages