4 suomalaista 1950-luvun tähteä
TH
Unto Viitala
Kuka pelaaja valittiin Suomessa kauden parhaimmaksi pelaajaksi
kolme kertaa yhdeksän vuoden sisällä siitä kun palkinto
ensimmäisen kerran jaettiin 1948?? Kyseessä on tietenkin
suomalaisittain legendaarinen maalivahti Unto Viitala. Kauden
parhaan pelaajan palkinto jaettiin ensimmäisen kerran 1948,
jolloin sen voitti puolustaja Matti Rintakoski. Seuraavan
kahdeksan vuoden aikana sen voitti kolmesti Unto viitala,
1949, 1954 ja 1956. Viitala tunnetaan jossain tilastoissa
myös nimellä Wiitala.
Unto Viitala syntyi heinäkuun 5. 1925. Jääkiekon
SM-sarjadebyyttinsä Viitala teki Helsingin Karhu-Kissojen
paidassa kaudella 1946-47 ollessaan 21-vuotias. Viitala oli
pelannut Karhu-kissoissa jo aikaisemmalla 1945-46 kaudella,
mutta joukkue oli silloin ykkösdivisioonassa. Seuraavaksi
kaudeksi Karhu-Kissat nousi sitten SM-sarjaan. Helsingin
Karhu-Kissoja Viitala edusti aina kauden 1956-57 loppuun asti
vaikka joukkue putosi kaksikin kertaa ykkösdivisioonaan ja
joka kerta paria viimeistä kautta lukuunottamatta se oli
SM-sarjassa kahden huonoimman joukkueen joukossa. Kaudeksi
1957-58 Viitala siirtyi kilpailukykyiseen Hämeenlinnan
Tarmoon, jonka paidassa pelasi kaksi viimeistä kauttaan. Unto
Viitala lopetti 34-vuotiaana kauden 1958-59 jälkeen. Viitala
pelasi yksitoista kautta ja 95 ottelua SM-sarjassa. Yhtään
Suomenmestaruutta hän ei voittanut, mutta sai yhden hopean ja
yhden pronssin. Suomen sarjan parhaimmaksi pelaajaksi
Viitala valittiin kolme kertaa, 1949, 1954 ja 1956. Palkintoja
alettiin jakaa vasta 1948, Viitalan huippukaudet alkavat
vuodesta 1947, jolloin hän nosti Helsingin Karhu-Kissat
takaisin SM-sarjaan. All-Starseja ei Viitalan aikoina vielä
valittu. Vain Jari Kurri ja Teemu Selänne on valittu useammin
kuin Hakala Suomen parhaimmaksi pelaajaksi.
Unto Viitalan vahvimpia maalivahtiapuja olivat hyvä notkeus,
refleksit ja pelottomuus. Viitalalla oli myöskin erittäin
kovat hermot, hyvä moraali ja kova taistelutahto. Pelottumuus
oli Viitalan aikoina maalivahdille välttämättömyys, koska
varusteet eivät suojanneet laukauksilta niin kuin nyky
maalivahtien varusteet tekevät. Luonteeltaan Viitala oli
rauhallinen. Unto Viitala tuli tunnetuksi paitsi Suomen
ehdottomasti parhaimpana maalivahtina niin myös
kampauksestaan. Hänen edestä taakse kammatut hiukset kiilsivät
MM-jäillä aina kuin kissan selkä ja jakaus oli viivasuora.
Viitalan hiukset olivat vähän samalla tavalla hänen
tavaramerkkinsä kuin mitä saman aikakauden puolustajalla Matti
Rintakoskella oli valkoinen froteepyyhe. Unto Viitalan taidot
ja henkinen kestokyky ilmenivät parhaiten raskaissa
MM-turnauksissa, joissa hän poikkeuksetta kuului Suomen
parhaimmistoon. Pelisuoritukset olivat ottelusta toiseen
täysipainoisia, vaikka muut joukkuetoverit välillä
väsähtivätkin.
Unto Viitala pelasi Suomen maalissa 81:ssä maaotteluassa ja
edusti Suomea viisissä MM-kisoissa ja yksissä Olympialaisissa
ajanjaksolla 1949-57. Näissä kaikissa turnauksissa Viitala
oli Suomen ykkösmaalivahti ja torjui melkein kaikki pelit.
Eräät parhaimmista MM-kisoistaan Viitala pelasi viimeisiksi
jääneissään vuoden 1957 MM-kisoissa. Tuolloin Suomi ylti
kisoissa neljänneksi, mikä saavutus ylitettiin vasta 1992.
Unto Viitalan maalivahtipeli oli tuon mahtavan sijoituksen
kulmakivi. Hän oli myös yksi kisojen aivan parhaimmista
maalivahdeista. Aikaisemmissakin kisoissa Viitala oli
poikkeuksetta ollut joko Suomen paras pelaaja tai aivan
parhaimpia, mutta joukkueen yleinen taso ei vain ole riittänyt
pelien voittamiseen. Esimerkiksi vuoden 1952 Oslon
Olympialaisten pelissä Ruotsia vastaan Viitala oli Suomen
paras pelaaja ja loistovedossa, mutta silti peli hävittiin
reilusti 9-2. Muu joukkue ei kerta kaikkiaan vain ollut
lähelläkään Viitalan tasoa. 1952 Olympialaisissa Viitala
pelasi muutenkin hyvät kisat, ottelussa Norjaa vastaan Viitala
piti nollan kahdessa viimeissä erässä turvasi näin loistavilla
otteillaan Suomelle tärkeän voiton. Suomella oli tuona päivänä
kaksi suurta sankaria, toinen oli Veikko Hakulinen joka voitti
hiihdon 50 kilometriä, ja toinen jääkiekkojoukkueen
maalivahti Unto Viitala. Yhden uransa parhaimmista otteluista
Viitala pelasi 13.12.1956 Tukholman Johanneshovissa. Tuolloin
Suomi hävisi Ruotsille 4-2, mutta ilman Viitalaa numerot
olisivat olleet kaksinumeroiset. Ruotsi hallitsi peliä täysin
ylivoimaisesti, mutta Viitala oli kuin muuri maalilla.
Idrottsbladetin pakinoitsijan mielestä ei Viitalan esittämän
maalivahtityöskentelyn vertaista oltu aikaisemmin nähty
Johanneshovissa. Myös katsomossa peliä seuraamassa ollut
kansainvälisen jääkiekkoliiton presidentti Bunny Ahearne oli
täysin haltioissaan Viitalan täydellisestä pelistä.
Unto Viitala ryhtyi erotuomariksi lopettamisensa jälkeen.
Hänestä tulikin erittäin kovan luokan erotuomari ja hän
tuomitsi vuosien -61, -65 ja -74 MM-kisoissa sekä vuosien -64
ja -72 Olympialaisissa. SM-sarjassa Viitala tuomitsi yhtenä
parhaimmista erotuomareista parikymmentä vuotta. SM-sarjan
parhaimmaksi erotuomariksi hänet valittiin neljä kertaa
peräkkäin vuosina 1972-1975.
Unto Viitala on suomalaisen kiekkoilun ja etenkin
maalivahtipelin todellinen pioneeri sekä ensimmäinen
suomalainen kansainvälisen tason maalivahti. Hän loi pohjan
ja perusteet koko suomalaiselle maalivahtitoiminnalle 1940-
ja 1950-luvulla. Näistä Juhani Lahtinen teki sitten
suomalaisia maalivahtiperinteitä 1960-luvulla. Lopullisen
kruunun ja palkinnon Suomen maalivahtiperinteiden tekijöinä
Viitala ja Lahtinen saivat 1970-luvulla kun Urpo Ylönen ja
Jorma Valtonen valittiin MM-kisojen parhaimmiksi
maalivahdeiksi. Ylönen sai kunnian 1970 MM-kisoisa ja Valtonen
1972 MM-kisoissa. Ilman Viitalan ja Lahtisen tekemää
valtaisaa pioneeri ja kehittämistyötä eivät Ylönen ja Valtonen
olisi palkinnoille MM-kisoissa päässeet. Paitsi että Viitala
tullaan muistamaan aikansa ylivoimaisesti parhaimpana ja
ensimmäisenä kansainvälisen tason maalivahtina Suomessa, niin
hänet tullaan muistamaan myös mahtavan suomalaisen
maalivahtiperinteen suurimpana ja ensimmäisenä pioneerina.
Unto Viitalalla on oma nimikkopalkinto SM-liigassa, Unto
Viitala -palkinto jaetaan kauden parhaimmalle erotuomarille.
Tämän samaisen palkinnon Viitala itse voitti neljä kertaa
peräkkäin vuosina 1972-75. Unto Viitala on jääkiekkoleijona
numero 17.
Raimo Kilpiö
Kuka on pelaaja voittanut Suomen joukkueen sisäisen
arvokisojen pistepörssin kaikkein useimmin?? Kyseessä on
tietenkin Raimo Kilpiö joka on voittanut sen peräti 4 kertaa.
Itse asiassa Kilpiö vieläpä voitti sekä Maali- että
syöttöpörssit neljä kertaa peräkkäin. Nämä kummatkin
tapahtuivat vuosien -58, -59 ja -61 MM-kisoissa sekä vuoden
-60 Squaw Valley Olympialaisissa.
Raimo Kilpiö syntyi helmikuun 2. 1936. Kilpiö debytoi
SM-sarjassa Tampereen Ilveksen paidassa jo kaudella 1953-54
17-vuotiaana. Ilveksessä Kilpiö pelasi aina kauden 1962-63
loppuun jolloin piti vuoden tautoa pelaamisesta. Kaudesta 1
964-65 lähtien Kilpiö pelasi kolme vuotta RU-38:ssa, jonka
jälkeen siirtyi Porin Ässiin. Ässissä Kilpiö pelasi sitten
koko loppu-uransa aina kauteen 1976-77 asti. Kilpiö on niitä
harvinaisia pelaajia SM-Sarjan/SM-liigan historiassa, jotka
ovat pelanneet yli 40-vuotiaiksi. Kilpiö oli lopettaessaan
41-vuotias. Pisteissä parhaimman kautensa Kilpiö pelasi
kaudella 1959-60 kun hän teki 18:ssa ottelussa 44 (23+21)
tehopistettä. Kaikkiaan Kilpiö teki urallaan neljä kertaa yli
20 maalia ja seitsemän kertaa yli 30 pistettä. Koko urallaan
Kilpiö pelasi peräti 21 kautta ja 459 ottelua, ja teki niissä
492 (261+231) tehopistettä. Kilpiö on edelleen SM-sarjan/
SM-liigan kaikkien aikojen kahdenneksitoista paras
maalintekijä ja pisteissäkin hän on 20. Vaikka Raimo Kilpiö
oli pelannut useamman eräistä hänen koko uran parhaimmista
kausistaan aikoina jolloin SM-sarjan All-Starseja ei valittu,
valittiin hänet SM-sarjan All-Starsiin neljä kertaa peräkkäin
vuosina 1962-65. Ensimmäisen kerran All-Starsit valittiin
juuri 1962. Kauden parhaimmaksi pelaajaksi Kilpiö valittiin
kaksi kertaa, -61 ja -63. Kauden herrasmiespelaajaksi Kilpiö
valittiin myös kaksi kertaa, -60 ja -67. Suomenmestaruuksia
hän voitti urallaan kuusi, lisäksi tuli yksi pronssimitali.
Raimo Kilpiö oli erittäin monipuolinen ja sopeutuva
keskushyökkääjä. Hän oli Suomen paras kahdensuunnan hyökkääjä
aikana jolloin termiä ei edes tunnettu. Kilpiö oli myös
erittäin hyvä alivoimapelaaja. Niin seura- kuin
maajoukkuevalmentajien oli aina erittäin helppoa rakentaa
ykkösketju kun Kilpiö oli joukkueessa. Valitsivat he ketkä
tahansa Kilpiön ketjun laidoille niin homma toimi joka kerta
niin kuin he olisivat pelanneet jo vuosikaudet yhdessä. Kilpiö
tuli erittäin hyvin toimeen kaikkien ja kaikenlaisten ihmisten
ja pelaajien kanssa, samoin kuin kaikki tulivat erittäin hyvin
toimeen hänen kanssaan. Tämä oli helppoa koska Kilpiö oli
erittäin vaatimaton pelaaja. Hän ei koskaan tehnyt itsestään
numeroa tai tavoitellut pääroolia, vaan rakenteli peliä peliä
eleettömästi, mutta erittäin tehokkaasti. Kilpiö oli
joukkuepelaaja isolla kirjaimella. Hän oli myös suuri
herrasmiespelaaja, koskaan hän ei hiiltynyt, kuumentunut,
rähinöinyt tai purnannut pelaajatovereilleen tai tuomareille.
Raimo Kilpiö pelasi 168 maaottelua. Suomea hän edusti
kahdeksissa MM-kisoissa ja kaksissa Olympialaisissa
ajanjaksolla 1957-67. Kilpiö oli ensimmäinen suomalainen
pelaaja yhdessä maalivahti Juhani Lahtisen kanssa joka pelasi
kymmenet arvokisat. Näissä turnauksissa hän pelasi 70 ottelua
ja teki niissä 43 (27+16) tehopistettä. Kilpiö on yksi Suomen
historian tehokkaimmista MM-kisapelaajista ja hänellä on
myöskin yksi Suomen historian parhaimmista pistekeskiarvoista
MM-kisaottelua kohti. Kilpiö voitti Suomen joukkueen sisäiset
piste- ja maalipörssit MM-kisoissa neljä kertaa peräkkäin
vuosina 1958-61. Kukaan toinen suomalainen ei ole voittanut
kumpaakaan pörssiä kahta kertaa useammin. Kilpiö oli neljissä
arvokisoissa Suomen paras pelaaja, mutta niistä kaikkein
Parhaimmat kisansa Kilpiö pelasi vuoden 1960 Olympialaisissa,
joissa hän teki mahtavat 12 (9+3) pistettä vain kuudessa
ottelussa. Parhaina vuosinaan 1959-63 Kilpiö teki 28:ssa
MM-kisa- ja Olympiaottelussa 32 (22+10) tehopistettä. 1959
MM-kisoissa kahdeksassa ottelussa 8 (5+3) pistettä, 1960
Olympialaisissa kuudessa ottelussa 12 (9+3) pistettä, 1961
MM-kisoissa seitsemässä ottelussa 6 (5+1) pistettä ja 1963
MM-kisoissa seitsemässä ottelussa 6 (3+3) pistettä. Harvan -
jos edes kenenkään toisen - suomalaisen pelaajan neljän
peräkkäisen arvoturnauksen pistesaalis on yli piste per
ottelu. Kilpiö oli huippukunnossa vielä 1968 Grenoblen
Olympialaistenkin aikana, mutta sinne häntä ei enää valittu.
Tämä sen takia että uuden tsekkoslovakkialaisen päävalmentajan
Gustav Bubnikin linja oli kova ja ehdoton harjoittelun
suhteen. Bubnik vaati että maajoukkue-ehdokkaiden oli
lähdettävä kuntoharjoituksiin vierumäelle joka
kesäviikonloppu. Tähän Kilpiö ei suostunut ja siten
maajoukkueura loppui. Kilpiö olikin Suomalaisen
amatöörikiekkoilun viimeisiä suuria hahmoja. Uusi voimistuva
puoli- ja kokoammattilaisuus ei ollut enää häntä varten.
Jääkiekon pelaaminen oli Kilpiölle puhdas harrastus,
ammatiksi hän ei voinut sitä kuvitella. Maajoukkueura loppui
vuoteen 1967, mutta jääkiekkouraansa Kilpiö jatkoi vielä
kymmenen vuotta. 1980-luvun alkupuolella Kilpiö muisteli
Suomen maajoukkueaikaansa: "Meillä ei ollut pelivarmuutta,
emme pystyneet määräämään pelirytmiä. Parempia vastaan
pyristeltiin pelkällä taistelulla melko hyvin, mutta
samanlaisten tai heikompien kanssa jäätiin liian paljon
katsomaan, mitä naapuri aikoo tehdä." Näinhän se oli, Suomi
hävisi hämmästyttävän usein kisojen hännänhuipuille, jotka
saivat ainoat pisteensä juuri Suomelta.
Raimo Kilpiöllä on SM-liigassa oma nimikkopalkinto, Raimo
Kilpiö -palkinto jaetaan kauden herrasmiespelaajalle. Samaisen
palkinnon Kilpiö itse voitti kaksi kertaa. Raimo Kilpiö on
jääkiekkoleijona numero 30.
Yrjö Hakala
Kuka on Suomen kaikkien aikojen nuorin A-maaottelija??
Kyseessä on tietenkin Yrjö Hakala, joka pelasi ensimmäisen
A-maaottelun jo 16-vuotiaana. Yksi ainut päivä tekee muuten
Yrjö Hakalasta Suomen kaikkien aikojen nuorimman
A-maaottelijan ja Heino Pullista toiseksi nuorimman.
Yrjö Hakala syntyi huhtikuun 20. 1932. Jääkiekon
SM-sarjadebyyttinsä Hakala teki Tampereen Ilveksen paidassa
kaudella 1948-49 ollessaan vasta 15-vuotias. Yrjö Hakala oli
todellinen superlahjakkuus aikoinaan: 15-vuotiaana SM-sarjaan,
16-vuotiaana ensimmäisen kerran maajoukkueeseen ja
18-vuotiaana vakipaikka maajoukkueessa. Ilveksessä Hakala
pelasi vain viisi kautta ja siirtyi sitten kahdeksi kaudeksi
HPK:n. Sieltä hän jatkoi TBK:hon/Tapparaan, jossa pelasi aina
kauteen 1962-63. Viimeiset viisi kautta Hakala pelasi
Saipa:ssa. Hakala lopetti kauden 1967-68 jälkeen
34-vuotiaana. Pisteissä parhaimman kautensa hän pelasi
HPK:ssa kaudella 1953-54 jolloin syntyi 10:ssä ottelussa 22
maalia ja 25 pistettä. SM-sarja-urallaan Hakala pelasi 20
kautta ja 246 ottelua, ja teki niissä 200 (137+63)
tehopistettä. Suomenmestaruuksia Hakala voitti kuusi, lisäksi
hän sai neljä hopeaa ja viisi pronssia. 1959 Hakala valittiin
kauden herrasmiespelaaja palkinnon saajaksi. SM-sarjan
All-Starseja ei Hakalan huippu-uran aikoihin vielä valittu,
mutta SM-sarjan kauden parhaimmaksi pelaajaksi hänet valittiin
kaksi kertaa, -55 ja -58. 1950-luvun aivan lopulla Hakala teki
onnistuneen pelipaikan vaihdoksen hyökkääjästä puolustajaksi,
jota paikkaa pelasikin myös koko loppu-uransa. Arvokisoissa
Hakala pelasi puolustajana vain viimeisiksi arvokisoiksi
jääneissä vuoden 1960 Squaw Valleyn Olympialaisissa. kaudella
1967-68 Yrjö Hakala teki suomalaista kiekkohistoriaan kun
pelasi yhdessä poikansa Kari Hakalan kanssa pakkiparina Saipan
peleissä.
Yrjö Hakala oli mahtava luistelija, hän saattoi hyvinkin olla
aikakautensa paras luistelija. Hänellä oli myös erittäin hyvä
tasapaino, se yhdessä ylivertaiseen luisteluun teki hänestä
todella vaikean taklattavan ja erittäin vaikeasti
pysäytettävän hyökkääjän. Aikaansa selvästi edellä hän oli
puolustavana hyökkääjänä - se oli taito johon ei juuri
kenelläkään toisella hänen aikakautensa pelaajalla ollut
riittävää fyysistä kuntoa. Hän oli puolustava laitahyökkääjä
ja roolipelaaja aikana jolloin niitä ei vielä muita ollut.
Hakala oli myös rämäpäinen pelaaja, jolle kolhuja sattui.
Kypäriä ja hammassuojia kun ei ollut niin haavoja tuli ja
hampaita lähti. Hakalaan ommeltiin uran aikana yli 50 tikkiä.
Teknisesti Hakala ei ollut aikansa aivan parhaimpia, mutta
muut avut enemmän kuin korvasivat mahdollisen tekniikan
puutumisen. Hakala oli helppo erottaa pelikentältä: Kun
useimmat muut Hakalan aikaiset huippupelaajat laittoivat
rasvalla hiuksensa pitkin päätä, oli Hakalan vaaleat hiukset
aina pystyssä kuin töyhtöhyypällä.
Yrjö Hakala pelasi 129 maaottelua. Suomea hän edusti kuusissa
MM-kisoissa ja kaksissa Olympialaisissa ajanjaksolla 1951-60.
Tuona aikana Hakala oli mukana kaikissa arvokisoissa ja 1960
hänestä tuli ensimmäinen kahdeksat arvokisat pelannut
suomalainen pelaaja. 1949 pelatussa Suomen ja Sveitsin
välisessä maaottelussa hänestä tuli Suomen kaikkien aikojen
nuorin A-maaottelija, tuolloin hän pelasi ensimmäisen
maaottelun vain 16-vuotiaana. Kuusi vuotta Myöhemmin Heino
Pulli pääsi niin lähelle kuin vain on mahdollista, Pulli
hävisi Suomen nuorimman A-maaottelijan titelin vain yhdellä
vaivaisella päivällä. Parhaimmat MM-kisansa Hakala pelasi
vuosien 1955 ja 1957 MM-kisoissa joissa Hakala oli Suomen
paras pelaaja. Kummissakin kisoissa Hakala myöskin voitti
Suomen sisäiset maali- ja pistepörsssit. Etenkin vuoden 1957
kisat olivat Hakalalle hyvät, kuudessa ottelussa syntyi 10
(5+5) tehopistettä. Hakalalla oli valitettava kunnia olla
mukana vuoden 1958 MM-kisojen Kanada pelissä, jossa Suomi
kärsi kaikkien aikojen MM-kisatappion. Hakalaa ei voi
kuitenkaan syyttää yrittämisen puutteesta, koska hän oli se
joka ainakin yritti hyökätäkin. Kun Hakala yhden ainoan kerran
nousi kiekon kanssa Suomen omalta alueelta hiukan yli
keskiviivan, niin koko muu joukkue karjui jo hädissään
"Ammu!! Ammu!!". Suomi hävisi tuon ottelun 24-0.
Yrjö Hakala oli poikkeuksellisen loistava pelaaja jo
18-vuotiaana, ei häntä muuten olisi laitettu Suomen sen
aikaiseen parhaimpaan ja myöhemmin legendaariseksi nousseeseen
Aarne Honkavaaran johtamaan H-ketjuun. H-ketju oli alunperin
Osmo "Oppo" Huhdin, Aarne "Dynamo" Honkavaaran ja Kalle
"Kilu" Havulinna muodostama kokonaisuus. Ketju oli tässä
muodossa koossa 1940-luvun puolivälistä aina noin vuoteen
1950. Se hallitsi mielin määrin SM-sarjaa, mutta myös
maajoukkueessa se oli paras kokonaisuus. Huhti kuitenkin alkoi
lopettelemaan uraansa vuosikymmenen taitteessa, jolloin
ketjuun tarvittiin uusi mies. Tällöin ykkösketjuun valittin
vasta 18-vuotias superlupaus Yrjö Hakala. Yllättäen Hakala
kuitenkin syrjäytti Huhdin H-ketjussa ensin maajoukkueessa ja
vasta sitten myös Ilveksessä. Hakala ei H-ketjussa kuitenkaan
montaa vuotta pelannut - vain vuodet 1950-52 - sitten hän
siirtyi HPK:hon. Hakalan pelatessa H-ketjussa oli työnjako
aina selvä: Hakala hoiteli vastustajat, Havulinna toi kiekon
ylös ja syötti Honkavaaralle, joka laittoi kiekon maaliin.
H-Ketju menestyi myös maajoukkueessa, parhaimpana meriittinä
lienee jäänyt historiaan Suomen ja Usan välinen
harjoitusottelu ennen vuoden 1951 MM-kisoja. Suomi oli
voittanut H-ketjun avulla jenkit avauserässä peräti 5-0 ja
koko ottelun Suomi voitti peräti 7-2. Jenkit olivat olleet
suorastaan tolaltaan H-ketjun pyörityksessä. Honkavaara ja
Havulinna muodostivat Hakalan itsensäkin mielestä aina vähän
niinkuin tehoparin ja Hakala oli vain se kolmas mies ketjussa.
"Minusta tuli eräänlainen tehtäväpelaaja, jonka huolena oli
puolustuspeli. Honkku oli armoton järjestelijä ja
maalintekijä, Havulinna oli puolestaan sellainen mahdoton
kiitäjä ettei paremmasta väliä. Minun tehtäväni oli huolehtia
vaarallisten vastustajien tekemisistä, siinä koko kuvio",
muisteli Hakala myöhemmin.
Heino Pulli
Kuka superlahjakas pelaaja on hävinnyt vain yhdellä ainoalla
päivällä Yrjö Hakalalle Suomen nuorimman A-maaottelijan
tittelin?? Kyseessä on tietenkin Heino Pulli, joka Hakalan
tapaan pelasi A-maaottelussa jo 16-vuotiaana, mutta
vuorokauden vanhempana.
Heino "Hepa" Pulli Syntyi maaliskuun 23. 1938 Sortavalassa.
Pulli debytoi SM-sarjassa Tampereen K-V:n paidassa jo kaudella
1953-54 vain 15-vuotiaana. Pulli oli hyvin seurauskollinen
pelaaja ja hän pelasikin koko mittavan uransa T-KV:ssä.
Pisteillä parhaimmalla 1959-60 kaudellaan Pulli latoi 32
maalia ja 37 pistettä. Otteluja Pulli pelasi tuolloin 17.
Kaikkiaan Pulli pelasi SM-sarjassa 14 kautta ja 190 ottelua,
ja teki niissä 250 (173+77) tehopistettä. Pulli lopetti
30-vuotiaana kauden 1967-68 jälkeen. Lopettaminen tapahtui
Pullin kannalta sillä kaikkein parhaimmalla ja makoisimmalla
mahdollisella tavalla maailmassa - Pulli voitti tuolloin
ainoaan Suomenmestaruuteensa. Sen voittaminen oli Pullin
mahtavalla uralle todella hieno ja arvoisensa päätös.
Aikaisemmin Pulli oli urallaan voittanut kolme hopeaa ja
kaksi pronssia. Hepa olisi halunnut jatkaa vielä mestaruuden
jälkeenkin, mutta loukkaantumiset pakottivat lopettamaan.
Heino Pulli oli KooVee:n kantava voima koko uransa ajan,
eniten apuja hän sai muun muassa Matti Reunamäeltä ja Seppo
Nikkilältä. Vaikka Pulli oli pelannut useimmat hänen koko
uran parhaimmista kausistaan aikoina jolloin SM-sarjan
All-Starseja ei valittu, valittiin hänet SM-sarjan All-
Starsiin kolme kertaa peräkkäin vuosina 1962-64. Ensimmäisen
kerran All-Starsit valittiin juuri 1962. 1960 Pulli valittiin
Kauden parhaimmaksi jääkiekkoilijaksi Suomessa ja 1964 hänet
valittiin kauden herrasmiespelaaja palkinnon saajaksi. Pullin
koko veljessarja, johon kuuluivat Heinon lisäksi isoveli
Kalevi ja pikkuveli Markku, oli kaikki pelivuodet uskollisia
TK-V:lle, josta sitten myöhemmin muotoutui KooVee.
Heino Pullilla oli mahtava laukaus, se tuli aikanaan erittäin
tunnetuksi aina kansainvälisiä kenttiä myöten. Pullin laukaus
oli suomalaisittain melkein täydellinen, se oli erittäin
nopea, todella kova ja hyvin tarkka. Hänestä tulikin nopeasti
SM-sarjassa oikea maalivahtien kauhu. Jopa kovista
laukauksistaan Pullin aikoihin kuuluisia olleet kanadalaiset
kyselivät Pullilta hänen laukaustensa salaisuutta maajoukkueen
Kanadan turneella. "Ei siinä muuta salaisuutta ollut kuin
kova harjoittelu. Vanerilta lähti kesäisin veto vedon perään
eikä laukaisuharjoittelua unohdettu talvellakaan", kertoi
Pulli myöhemmin. Erityisesti Pullin kova rystylaukaus
oli ollut kanadalaisten ihastelun kohteena. "Käyrään lapaan
on turha vedota, kun nykyään ei osata ampua rystyltä. Kyllä
se lähtee. Olen itse kokeillut", jatkoi pulli suomalaisittain
legendaarisesta rystylaukauksestaan. Pulli oli erityisen
vaarallinen vastustajan maalin edustalla, tämän takia hän
sitten kärsikin urallaan paljon erilaisista loukkaantumisista.
"Vaarallisuuteni teki minusta alun alkaen silmätikun.
Kohtelu oli sen mukaista. Nivelet joutuivat koville myös
vastustajia väistellessä, kun ei ollut koko kentän
taklaussääntöä, joka oikeuttaa ajamaan päin", Pulli totesi
myöhemmin. Monituiset lonkka-, polvi- ja olkapäävammat
estivätkin Pullia kohoamasta aivan kansainvälisen tason
huipulle, terveenä Pulli olisi sinne voinut hyvin päästä.
Pulli oli nuorena oikea superlupaus: SM-sarjassa 15-vuotiaana
ja ensimmäinen A-maaottelu jo 16-vuotiaana. 1949 pelatussa
Suomen ja Sveitsin, välisessä maaottelussa Yrjö Hakalasta tuli
Suomen kaikkien aikojen nuorin A-maaottelija. Alkuvuodesta
1955 Heino Pulli pääsi niin lähelle kuin vain on mahdollista,
Pulli hävisi Suomen nuorimman A-maaottelijan titelin vain
yhdellä vaivaisella päivällä. Pullin pelipaikkana oli koko
uran ajan keskushyökkääjä.
Heino Pulli pelasi 118 maaottelua ja teki niisä 64 maalia.
Hän on edelleen viidentenä Suomen kaikkien aikojen
maaottelumaalintekijöiden tilastossa. Suomea hän edusti
viisissä MM-kisoissa ja kaksissa Olympialaisissa ajanjaksolla
1958-65. Pulli on yksi Suomen kaikkien aikojen tehokkaimmista
MM-kisapelaajista, hän teki 49:ssä MM-ottelussa 35 (23+12)
tehopistettä. Pullilla on myös edelleen viidenneksi kovin
MM-kisaotteluiden pistekeskiarvo Suomen historiassa. Hepa
voitti Suomen joukkueen sisäiset maali- ja pistepörssit
vuosien -62 ja -64 MM-kisoissa. Etenkin vuoden -62 MM-kisoissa
Pulli oli selvästi Suomen joukkueen paras pelaaja ja todella
loistavassa kunnossa, silloin seitsemässä ottelussa syntyi
kahdeksan maalia ja 11 pistettä. -64 MM-kisoissa Pulli teki
yhtä monessa ottelussa viisi maalia ja kuusi pistettä. Pulli
pelasi useita mieleenpainuvia maaotteluita ja eräs niistä on
Suomen ja Norjan välinen ottelu vuonna 1963. Suomi voitti 2-0
ja Hepa teki molemmat Suomen maalit. Ottelun norjalainen
maalivahti Kåre Östensen totesi ottelun jälkeen: "Suomen
Pullilla on hirmuiset laukaukset. Niin kovalla voimalla
ammuttuja kiekkoja en joutunut torjumaan edes Ruotsi-
ottelussa, vaikka siellä olin aivan toisenlaisessa helteessä
kuin nyt."
Keskushyökkääjä Heino Pulli pelasi pitkäaikaisessa ketjussa
yhdessä laitureiden Seppo Nikkilä ja vanhemman veljensä
Kalevi Pullin kanssa. Etenkin Nikkilä oli Pullille
äärimmäisen tärkeä pelaaja. Harvoin on kukaan laitahyökkääjä
SM-sarjassa tai SM-liigassa ruokkinut ketjunsa
keskushyökkääjää niin hyvin ja oivallisesti kuin Nikkilä
ruokki Hepaa. Nikkilä oli kiekkokenttien epäitsekkäin pelaaja
aikanaan ja lienee sitä kautta kiekkohistorian. Useimmiten
Hepan maaliin antoikin syötön juuri Seppo Nikkilä. Myöskin
ketjun kolmannen lenkin Kalevi Pullin kanssa sekä Nikkilä että
Hepa pelasivat oivallisesti yhteen, mutta Nikkilän ja Hepan
yhteispeli oli usein se, joka KooVeen ottelut ratkaisi.
Pulli sai uransa kruunun kevään 1968 Suomenmestaruudessa,
mutta se ei kuitenkaan jäänyt viimeiseksi mitaliksi, jossa
Hepa oli mukana. Keväällä 1977 KooVee:n ollessa
valmistautumassa ratkaisevaan pronssikoitokseen HIFK:ta
vastaan, tuli Pulli puhumaan joukkueelle KooVee:n silloisen
valmentajan Kaj Matalamäen kutsusta. "Kerroin pojille, mikä
oli homman nimi, ja minkä eteen ovat tehneet töitä
kuukausikaupalla", totesi Pulli tapauksesta. KooVee voitti
ottelun ja prossit jäi Tampereelle. 1985 Heino Pulli
valittiin jääkikkoleijonaksi.