On 12.6.12 23:40, Timo Neuvonen wrote:
>> Eli hakusessa olis joko vain simppeli palsta, jossa voi rajata lukuoikeutta vain osakkaille.
>> Omataloyhtio.fi, google, yahoo, jne.?
>> Mikä olis näppärin ja edullinen/ilmainen?
>
> Joskus tuollainen ollut itselläkin mielessä..
>
>> Mitäs vaihtiksii olis sen lisäksi, et eräs hallituksen jäsen alkaa räätälöidä
>> tällasta pakettia ite...?
>
> Taloyhtiön kannalta olisi hyvä, että hommassa olisi ainakin 2 aktiivia, jos menee omatoimitoteutukseksi. Jossain vaiheessa sen ainoan puuhahenkilön elämäntilanne muuttuu: käytettävissä oleva aika käy rajalliseksi, tai hän muuttaa pois talosta. Tuolloin se ainoa aktiivi ei enää jouda tai ole motivoitunut etsimään itselleen jatkajaa ja alunperin kenties hyväkin systeemi jää ylläpitämättömäksi. Mutta jos on 2, niin jonnekin pitäisi kirjata toimintamalli, että yksin jäänyt / jäämässä oleva pyrkii löytämään asap uuden aktiivin kaverikseen. Hyvä jos näistä edes toinen myös kuuluisi hallitukseen.
>
> Itse joskus näin päiväunta, että Kiinteistöliitto tms isännöitsijästä jne riippumaton taho voisi tarjota tuollaista palvelua jäsenilleen, taisin joskus laittaa sinne aiheesta jonkun kysymyksen / ehdotuksenkin. En muista sainko ikinä vastausta. Mutta joku tuollainen yhteisö olisi hyvä olla taustalla pitämässä systeemin puitteet kasassa, toimivaan tuettuun systeemiin olisi sitten helpompi tuottaa sisältöä muittenkin kuin sen systeemin ainoan talkoohenkisen kehittäjän.
Kiinteistöliitto tarjoaa taloyhtio.net:iä ja taloyhtiosivut.fi:tä.
Edellisen vahvuuksiksi mainitaan se, ettei tarvita salasanoja eli kaikki
data on vapaasti kaikkien luettavissa. Ainakaan meidän talo ei tätä halua.
Kummastakaan palvelusta ei mainita keskustelupalstasta mitään.
Palvelukuvaukset ovat näissä suomalaisissa palveluissa niin onnettomia,
ettei niiden perusteella voi päätellä oikeastaan muuta, kuin että kun
kiinteistöliitolle nykyään parempi nimi olisi isännöintiliitto,
niin heidänkin palvelut ovat hyvin isännöitsijälähtöisiä,
kuten muutkin kotimaiset palvelut,
ehkä TaloyhtiöOptimi (omataloyhtiö.fi) poislukien...
Mutta tuolta
http://en.wikipedia.org/wiki/Social_network_hosting_service
kai valitaan NING, maksaakin vain 20€/v...