Marketin asiakkaiden profiili. Keinotekoinen näköjärjestelmä.
Metsäntutkimus. Huumeidenkäytön yleisyys. Kouluviihtyvyys.
Paperikoneen toiminta. Tässä vain murto-osa alueista, joihin
matemaattinen mallintaminen tuo lisäymmärrystä.
Jyväskylän yliopistoon 27.5. perustettu Matemaattisen ja
laskennallisen mallintamisen tutkimusyksikkö virittää
yhteistyömuotoja mallintamisen sekä siihen pohjautuvan,
laskennallisesti vaativan tietojenkäsittelyn aloilla. Koulutus- ja
tutkimusyhteistyön koordinoimisen lisäksi Matemaattisen ja
laskennallisen mallintamisen tutkimusyksikkö [englanniksi Center for
Mathematical and Computational Modeling eli CMCM] tarjoaa
elinkeinoelämän suuntaan keskitetyn palvelupisteen yhteishankkeiden
valmistelua ja toteuttamista varten. Yksikkö toimii kolmen tiedekunnan
eli matemaattis-luonnontieteellisen, informaatioteknologian ja
yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan piirissä.
[Älykkäät ohjelmistotekniikat vauhdittavat liiketoimintaa]
Laskennallisten mallinnus- ja ongelmanratkaisumenetelmien sovellusala
on nopeasti laajentunut tietokoneiden halventuessa ja niiden
laskentatehon lisääntyessä. Numeerinen simulointi on jo jonkin aikaa
kuulunut luonnontieteiden ja tekniikan keskeisten tutkimusmetodien
joukkoon, mutta viime vuosina ovat samat menetelmät tulleet
arkipäiväiseenkin käyttöön: numeerisiin ja tilastollisiin malleihin
pohjautuvat ns. älykkäät ohjelmistotekniikat ovat kasvaneet Suomessa
muutamassa vuodessa satojen miljoonien markkojen arvoiseksi
liiketoiminnaksi.
Uusi tutkimusyksikkö tarjoaa yhteiskunnallisesti tärkeää osaamista
tiedeyhteisöjen ja yrityselämän käyttöön niin perinteisillä
luonnontieteen ja tekniikan aloilla kuin myös aloilla, joilla
laskennallisten menetelmien käytöstä ei vielä ole perinteitä.
Esimerkkinä perinteisistä aloista voidaan mainita jyväskyläläisittäin
tärkeä (paperi)kuitusysteemien laskennallinen mallintaminen, jota on
tutkittu menestyksellisesti sekä fysiikan että tilastotieteen
menetelmin. Uudempia aloja edustavat mm. päivittäistavarakaupan
asiakaskäyttäytymisen ja koululaisten oppilasprofiilien analysointi
tilastollisen tietojenkäsittelyn keinoin.
[Tiivistä yhteistyötä eri tieteenaloilla]
Laskennallisesti vaativat mallinnusmenetelmät ovat keskeisellä sijalla
useilla Jyväskylän yliopiston tutkimuksen vahvuusalueilla kuten
materiaalifysiikassa, rakennekemiassa ja kognitiivisessa
musiikkitieteessä. Menetelmäkehityksen etulinjaa vetää tietotekniikan
laitoksella toimiva tieteellisen laskennan laboratorio, jonka
osaaminen puolestaan rakentuu matematiikan laitoksen vahvan koulutus-
ja tutkimustradition varaan.
Yksikön toiminta sivuaa myös yliopiston laskennallisen
infrastruktuurin kehittämishankkeita, kuten ns. Metakoneprojektia,
jossa tavoitteena on tarjota suurteholaskentapalveluja paikallisissa
työasemaverkoissa perinteisen, keskitetyn laskentakeskusmallin sijaan.
Matemaattisen ja laskennallisen mallintamisen tutkimusyksikkö
Center for Mathematical and Computational Modeling CMCM
Johtokunta
pj. professori Pekka Orponen (matematiikka)
professori Kari Astala (matematiikka)
professori Pasi Koikkalainen (tietotekniikka)
jatko-opiskelija Salme Kärkkäinen (tilastotiede)
nuorempi tutkija Kaisa Miettinen (tietotekniikka)
professori Hannu Oja (tilastotiede)
dosentti Antti Penttinen (tilastotiede)
professori Timo Tiihonen (tietotekniikka)
professori Jussi Timonen (fysiikka)
Kerromme mielellämme lisää:
johtokunnan pj., professori Pekka Orponen, puh. (014) 260 2738
viestintäpäällikkö Anu Mustonen, puh. (014) 260 1054