Maankohoaminen

[Jiitee Hartikainen]

Geologiassa vallalla oleva selitys maankohoamisesta mm. Suomessa
kertoo, että jäämassojen paino aiheutti maankuoren painumisen ja että
jään sulettua nykyinen maankohoaminen on tuon liikkeen vastaliike.
Loogista. Mutta yksi asia tässä teoriassa ihmetyttää: jään ja kiven
massojen suhde.
Jäätä oli paksuimmillaan n. 2 km, kovaa maankuorta - pääosin
granitoidisia syväkiviä ja metamorfisia kiviä yms., joiden
ominaispaino karkeasti 2,5 - puolestaan oli keskimäärin 30 km.
Massojen suhteeksi sain, jälleen kovin karkeasti 1/40 (kun ottaa
senkin huomioon, että -0 -asteinen vesi on laajentunut 11 % +0
-asteisen veden tilavuudesta). On selvää - niin kuin teoriakin toteaa
- ettei maankuoren painuminen johtunut kiven kimmoisuudesta, vaan koko
maan pintakerroksen isostasiasta.
Ajatellaanpa 30 cm:n halkaisijaltaan olevaa kiveä, joka on pehmeän
superlon- patjan päällä - 2 cm:n kerros jäätä kiven päällä tuskin
aiheuttaisi lisäpainumaa.
Sitä paitsi maankohoaminen on ollut nykyiselläkin vauhdilla
vähintäänkin 100 m/10.000 a, ehkä jopa 200-300 m:ä. Miksi tällainen
muutos tapahtuisi plastisesti (reuna-alueilla), kun suurissakin
maanjäristyksissä (vierekkäin olevien laattojen eri suurissa
liikkeissä) liikunnot ovat vain joitain metrejä? Eikö maankohoaminen
edellyttäisi laattojen saumoissa liikuntoja - muutenhan se on
luonteeltaan plastista, jota sen taas ei oleteta olevan?

Nimimerkillä "aina vaivannut"...