Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

peruskysymys

7 views
Skip to first unread message

Zeitgeist

unread,
Nov 26, 2002, 10:27:23 AM11/26/02
to
huom! Uloitan tekstini ainoastaan kansantajuiseen pohdiskeluun...

Onko kieli keksintö?

Monet sanovat ettei se ole, koska he pitävät sitä vain evoluution
jatkeena, kuten esim. kahdella jalalla seisomista. Tämä heidän
mielestään riittää osoittamaan ettei se ole keksintö.

Mielestäni tämä on hätäistä ja hyväksymätöntä päättelyä. Mielestäni se
että lapsi oppii kielen vanhemmiltaan (siis oppii!) osoittaa jo ettei
kieli välttämättä ole puhtaasti evoluution tuotos. Lapsihan tunnetusti
"oppii" vaistomaisesti kävelemään ilman että häntä opetettaisiin,
mutta kielen hän oppii vain jos ympäristö mahdollistaa tämän.

Saneliko sitten aivokuoren kehittyminen ihmiselle kielen
vääjäämättömän kehittymisen? Tällä tavalla ajatellen mitä tahansa
keksintöä voitaisiin pitää evoluution väistämöttämänä jatkeena.

Toisaalta vaikka kieltä pidettäisiin puhtaasti evolutiivisena
tapahtumana, joka se varmaan suuremmilta osiltaan onkin, voidaan
kielen kehittymistä silti pitää ihmisen keksimänä keksintönä. Koska
pelkkä väitös kielen kehittymisen luonteesta ei mielestäni ole
riittävä väite olla pitämättä kieltä keksintönä.

Myöskään kielen kehittymisen prosessin mahdollinen
tarkoituksenmukaisemattomuus ei mielestäni riistä kieleltä keksinnön
asemaa. Mitään keksintönä yleisesti pidettävää asiaa ei voida
määritellä sen keksimisprosessin mukaan, eikä myöskään määritellä.
Eikä siihen määritelmään liioin liity keksimisprosessin pituus eikä
prosessiin osallistuvien tekijöiden määrä. Se määritellään ainoastaan
itse subjektin siis tämän keksintönä pidettävän asian mukaan.

Näin ollen en ole vielä huomannut, kohdannut tai keksinyt mitään
sellaista
seikkaa jonka perusteella kieltä ei voitaisi pitää keksintönä.

Pahoittelen tekstissäni mahdollisesti esiintyviä paradoksaalisuuksia
ja muita epäjohdonmukaisuuksia. Jos mielestänne olen syylistynyt
ihmiselle tyypillisiin epäpäteviin yleistyksiin, niin ilmaiskaa toki
kantanne.

Kuten tekstistäni kaiketi huomaa, en ole perehtynyt enkä lukenut
mitään filosofista tai kielitieteellistä materiaalia kyseisestä
kysymyksestä. Jos joku tämän foorumin lukijoista on, niin rohkaisen
häntä kertomaan asian tieteellisestä luonteesta.

Odotan innolla muiden mielipiteitä kyseisestä asiasta. Kiitos.

0 new messages