Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

FAQ: Kirjalista

36 views
Skip to first unread message

Jaakko Raipala

unread,
Nov 12, 2003, 12:22:34 PM11/12/03
to
OK, yritämme saada jonkinlaista FAQia kasattua ryhmälle. Jostain pitää
aloittaa ja ajattelimme jonkinlaista suomeksi julkaistujen fysiikkaa
ainakin sivuavien kirjojen listaa. (Kaikenlaisten kirjojen -
populaarien tai ei-populaarien, kunhan ei ihan luentomonisteista ole
kyse.) Kaivattaisiin ensinnäkin pelkkää listaa kirjoista ja toiseksi
lyhyitä kuvauksia siitä, mitä kirja käsittelee, minkälaiseen tyyliin
(ja jos kirja on suomennos, käännöstäkin voi vaikka kommentoida) ja
miten suositeltava se on. Sitten voidaan keskustella siitä, ollaanko
kuvauksista yhtä mieltä.

Kuka tahansa, joka muistaa jonkin suositeltavan kirjan edes nimeltä,
kertokaa! (FAQiin tietysti tehdään osanottajalista, joiden jäsenille
on taattu ikuinen maine & kunnia.)

(Kirjoitan follarina pari esimerkkiä, kunhan mieleeni tulee joitakin
kirjoja.)

Henri Tapani Heinonen

unread,
Nov 12, 2003, 12:39:40 PM11/12/03
to
"Jaakko Raipala" <rai...@pcu.helsinki.fi> kirjoitti viestissä
news:slrnbr4r2q....@rock.helsinki.fi...

> OK, yritämme saada jonkinlaista FAQia kasattua ryhmälle. Jostain pitää
>> Kuka tahansa, joka muistaa jonkin suositeltavan kirjan edes nimeltä,
> kertokaa! (FAQiin tietysti tehdään osanottajalista, joiden jäsenille
> on taattu ikuinen maine & kunnia.)

"Sears and Zemansky's University Physics with Modern Physics 11th
Edition", Hugh D. Young, Roger A. Freedman (0321204697)

1700-sivuinen yliopiston perusfysiikan kirja, jossa on paljon
esimerkkitehtäviä ja laskettavia tehtäviä. Kirjan takana on vastaukset
parittomiin tehtäviin.

"Multivariable Calculus, Linear Algebra and Differential Equations",
Stanley I. Grossman (0030030382)

Differentiaali- ja integraalilaskentaa, lineaarialgebraa ja
differentiaaliyhtälöitä.

"Engineering Mathematics", K. A. Stroud (0333919394)

Suuri matematiikan kirja, jossa on hyvin esitetty, kuinka laskutehtävissä
pääsee eteenpäin. Teoriaa on hyvin vähän. Matemaattiset merkinnät ovat
hieman harvinaisia. Imaginaariyksikkönä on j, arkussininä on sin^-1,
desimaalipilkkuna on pistekertomerkki ja kertomerkkinä on piste, joka on
"pudonnut lattialle".

--
Henri Heinonen - filosofian ylioppilas fysiikasta


Jaakko Raipala

unread,
Nov 12, 2003, 12:49:42 PM11/12/03
to
Henri Tapani Heinonen <henri_h...@yahoo.com> wrote:

> "Jaakko Raipala" <rai...@pcu.helsinki.fi> kirjoitti viestissä

>> OK, yritämme saada jonkinlaista FAQia kasattua ryhmälle. Jostain pitää
>> Kuka tahansa, joka muistaa jonkin suositeltavan kirjan edes nimeltä,
>> kertokaa!

Ääh, tarkoitin siis lähinnä *suomenkielisiä* kirjoja (en voi uskoa,
että olisin muka kokonaan unohtanut sanoa sen!).

> 1700-sivuinen yliopiston perusfysiikan kirja, jossa on paljon

Pyhä puhelinluettelo! Edes Gravitation ei ole noin paksu.

> pääsee eteenpäin. Teoriaa on hyvin vähän. Matemaattiset merkinnät ovat
> hieman harvinaisia. Imaginaariyksikkönä on j, arkussininä on sin^-1,

Eivät nuo ole harvinaisia!

> desimaalipilkkuna on pistekertomerkki

OK, tuo *on* harvinaista. (No, uusissa kirjoissa ainakin.)

Petri Sane

unread,
Nov 12, 2003, 1:31:49 PM11/12/03
to

> Pyhä puhelinluettelo! Edes Gravitation ei ole noin paksu.
>

Tosimiesten oppikirjat luovat oman minikokoisen mustan aukon ympärilleen.
Useinmiten näistäkään kirjoista informaatio ei pääse karkaamaan lukijan
päähän.


Petri Sane

unread,
Nov 12, 2003, 1:30:34 PM11/12/03
to
Pistetääs tähän pari hyödyllistä ja sitten pari hieman "erikoisempaa" l.
sellaista jotka menevät tekstissään hieman pidemmälle.

Ajanlyhyethistoriat ovat luonnollisesti kaikilla tiedossa mutta koska me
toki suosimme suomalaista mainitkaamme Kari Enqvistin teokset:

Tyhjästä syntynyt - kirjan nimi kertoo aika hyvin mistä on kyse

Olemisen porteilla - Hieman filosofisempi ote fysiikkaan ja sen
peruskysymyksiin. Ehdottomasti suositeltava pohjustus jokaiselle joka
yrittää pähkiä olemisen tarkoitusta fysiikan kautta.

Sitten ulkomaille:

Murray Gell-Mann: Kvarkki ja Jaguaari - osittain samaa asiaa kuin Olemisen
porteilla-kirjassa mutta keskittyy enemmänkin kompleksisuuden esittelyyn ja
informaation käsitteeseen.

Steven Weinberg: 3 ensimmäistä minuuttia - käsittelee maailmankaikkeuden
alkuhetkiä, nykyään tosin osa tekstistä taitaa olla vanhentunutta

Weinberg: Unelmia viimeisestä teoriasta - TOE? GUT? mitä ihmettä, onko tämä
nyt fysiikkaa vai lääketiedettä..kirjan nimi kertoo sisällöstä.

äh, pitääkin lähteä.


Henri Tapani Heinonen

unread,
Nov 12, 2003, 1:42:46 PM11/12/03
to
"Jaakko Raipala" <rai...@pcu.helsinki.fi> kirjoitti viestissä
news:slrnbr4slm....@rock.helsinki.fi...

> Ääh, tarkoitin siis lähinnä *suomenkielisiä* kirjoja (en voi uskoa,
> että olisin muka kokonaan unohtanut sanoa sen!).

Miksi nimenomaan suomenkielisiä?

> Pyhä puhelinluettelo! Edes Gravitation ei ole noin paksu.

Itse asiassa 1700 sivuakin on aika vähän kirjalle, joka sisältää fysiikan
kolme peruskurssia. Fonttikoko on myös hyvin pieni, joten luettavaa riittää.

Teemu Katajisto

unread,
Nov 12, 2003, 2:59:06 PM11/12/03
to

On 12 Nov 2003, Jaakko Raipala wrote:
> Kuka tahansa, joka muistaa jonkin suositeltavan kirjan edes nimeltä,
> kertokaa!

No, muutamia parempia populaarikirjoja joita on tullut matkan varrella
luettua:

- Robert Geroch: Yleinen suhteellisuusteoria A:sta B:hen. Kohtuullisen
yleistajuinen esitys suppeasta suhteellisuusteoriasta ja vähän
yleisestäkin. Jos kaksosparadoksi jaksaa kummastuttaa niin tämä on se
kirja joka selventää asiaa.

- Richard Feynman: Suhteellisen helppoa. Edellisen jatkoksi erityisesti
luvut 4-7.

- Heikki Oja: Maailmankaikkeus 200X -sarja. Ursan lyhyt johdatus
tähtitieteeseen ja kosmologiaan. Tämä kannattaa lukea ensimmäisenä jos
haluaa tutustua tähtitieteeseen.

- Martin Rees: Ennen alkua. Vähän vaikeampi johdatus alkuräjähdysteoriaan
kuin edellä oleva kirja. Sisältää jo osin vanhentunutta tietoa sekä jonkin
verran kirjoittajan vaarallisia omia mielipiteitä :)

- Kari Enqvist: Kosmoksen hahmo. Hiukkasfyysikon tuore tietopaketti
alkumaailmankaikkeudesta. Joitain pieniä yksityiskohtia lukuunottamatta
ajantasalla. Uskonnollisen maailmankuvan "teurastus" saattaa rasittaa
joitain henkilöitä.

En tiedä uskaltaako vielä mainita Feynmanin QEDin, kun
nojatuoliteoreetikot tuntuvat saavan siitä vallan kummallisia käsityksiä
fysiikasta :)

Ja kaikki hyvät ei-niin-populaari-kirjat ovatkin sitten
englanninkielisiä...

- Teemu
---
"A preferable method of clarifying the situation would be the
combination of observations from various viewing angles once
extra-terrestial communications permit the intercomparison of
data taken from various viewing directions." - G. Wallerstein

Sampo Smolander

unread,
Nov 12, 2003, 5:28:29 PM11/12/03
to
Jaakko Raipala <rai...@pcu.helsinki.fi> wrote:
> Kuka tahansa, joka muistaa jonkin suositeltavan kirjan edes
> nimeltä, kertokaa!

Rolf Nevanlinna: Suhteellisuusteorian periaatteet.

Pienehkö ja lyhyehkö kirjanen, joka selitää erityisen suhteellisuusteorian
alkeet, eli lähinnä johdattaa selvällä suomen kielellä siihen, miten
Lorenz-muunnokseen päädytään. Hyvää kirjassa on että se ei piilottele
Lorentz-muunnoksen kaavoja, vaan kirjassa jopa lasketaan muutama esimerkki
(jos muistan oikein). Pitäisi löytyä helposti kaupunginkirjastoista
(Helsingin kirjastoista löytyy 10 kpl). Sopii hyvin lukiolaiselle; lähinnä
pitää voittaa kaavakammoa sen verran että voi laskea jakolaskuja ja
neliöjuuria, jopa molempia samassa kaavassa.

Antti Gynther

unread,
Nov 12, 2003, 6:03:35 PM11/12/03
to
Jaakko Raipala wrote:

> Kuka tahansa, joka muistaa jonkin suositeltavan kirjan edes nimeltä,
> kertokaa!

Suomenkielisiä kirjoja on ymmärrettävästi varsin vähän tarjolla (kuten on jo
moneen kertaan tullut ilmi). Jotain toki aina löytyy. Jos nyt aluksi
keskitytään moderniin fysiikkaan (siitä täällä kuitenkin suurimmaksi osaksi
keskustellaan) niin muutamia kirjoja ovat:

- Perko & Maalampi: Lyhyt modernin fysiikan johdatus.

Mielestäni erittäin hyvä alkeistason esitys 1900-luvun fysiikasta.

- Lahti: Kvanttifysiikka.
- Jauho: Atomi- ja ydinfysiikka.

Kuten tuli sanottua, hieman populaaritasoa vaativampia esityksiä esim.
kvanttimekaniikasta on suomeksi vaikea löytää. Noita kahta muistan itse
yläasteella/lukiossa lukeneeni. Ovat tietysti jo melko vanhoja, mutta
teoriahan ei sinänsä vanhene. Sitten tietysti ovat

Cronström & Montonen: Johdatus Kvanttimekaniikkaan, sekä
Niskanen: Kvanttimekaniikka II,

mutta nämä eivät ehkä sovellu vapaa-ajan harrastelijalle ainakaan ensi
lukemisiksi.

Suhteellisuusteoriasta on vielä vaikeampi löytää vastaavantasoisia
suomenkielisiä teoksia. Kaksi oppikirjaa, jotka tulevat mieleen, ovat

Nevanlinna: Suhteellisuusteorian periaatteet
Järnefelt: Johdatus suhteellisuusteoriaan.

Nevanlinna muistaakseni käsittelee vain erikoista suhteellisuusteoriaa (voin
kyllä olla väärässäkin tämän suhteen), Järnefelt käsittelee myös yleistä
suhteellisuusteoriaa. Nämä vain ovat jo niin vanhoja, että jo notaation
vuoksi niitä on vaikea seurata (erityisesti Järnefeltiä). Niillä onkin ehkä
pikemminkin historiallista arvoa.

Sähkömagnetismia (ja lyhyesti myös suhteellisuusteoriaa) käsittelee:

Cronström & Lipas: Johdatus sähködynamiikkaan ja suhteellisuusteoriaan.

En ole tosin varsinaisesti tutustunut tuohon, joten en osaa sitä sen
paremmin suositella.

Laajemmin koko fysiikkaa käsitteleviä teoksia sitten ovat K. & R.
Kurki-Suonion fysiikan peruskurssien kirjat, jotka varmasti soveltuvat
asian harrastajille. Toinen varsin hyvä kirjasarja on varmastikin vanha
lukion laajan fysiikan kirjasarja nimeltään Kvantti. Ylitti laajudeltaan
lukion oppimäärän ja pitäisi olla myöskin kutakuinkin oikeassa
opettamissaan asioissa (jota ei aina voi kaikista lukion oppikirjoista
sanoa...).

Karttunen et. al.: Tähtitieteen perusteet on myös erinomainen kirja, joka
aivan hyvin käy myös fyysikon kirjaluetteloon.

Tuossa nyt oli muutama ehdotus. Valitettavasti alkeistasoa pidemmälle
mentäessä suomenkielisiä kirjoja ei tahdo löytyä. Kannattaisi varmaan sen
vuoksi harkita, josko ko. luetteloon lisäisi myös englanninkielisiä
kirjoja.

Listaan myöhemmin jotain muuta, jos tulee mieleen...

Antti Gynther


SJ.

unread,
Nov 13, 2003, 2:13:06 AM11/13/03
to
Jaakko Raipala wrote:

> OK, yritämme saada jonkinlaista FAQia kasattua ryhmälle. Jostain pitää
> aloittaa ja ajattelimme jonkinlaista suomeksi julkaistujen fysiikkaa
> ainakin sivuavien kirjojen listaa. (Kaikenlaisten kirjojen -

Asimovilta on suomennettu sellainen kuin maailmankaikkeuden mitat. Mennee
kategoriaan "sivua fysiikkaa". Itse tuosta tykkäsin joskus pienenä.

Sitten ainakin Otatiedon kustantamia kurssikirjoja on paljon. Suomeksi
kirjoitettuja ja halvalla tehtyjä. Kokemusta ei ole kovin laajasti, mutta
ne muutama ovat palvelleet tarkoitustaan jotenkuten.

-Sampsa

Lassi Hippeläinen

unread,
Nov 13, 2003, 5:53:49 AM11/13/03
to
Jaakko Raipala wrote:

> Kuka tahansa, joka muistaa jonkin suositeltavan kirjan edes nimeltä,
> kertokaa! (FAQiin tietysti tehdään osanottajalista, joiden jäsenille
> on taattu ikuinen maine & kunnia.)

Siitä on niin kauan kun olin luennolla, etten ehdota oppikirjoja.
Yleissivistävällä puolella on kuintekin muutamia, joita voisi
suositella.

Ensiksi: voisi käydä läpi vaikka Terra Cognitan suomenkieliset kirjat,
tai Kimmo Pietiläisen suomennokset siltä ajalta kun hän vielä teki töitä
Haavikolle. Ts. käydä läpi siinä mielessä, että valikoisi sieltä
fysiikan kirjat.

Toiseksi: Tieteen ja teknologian historia. Ainakin Hannu Karttusen
tähtitieteen historia on mainio. Teknologiasta ja paljosta muusta Dava
Sobelin Longitudi (taitaa kuulua myös ylempään ryhmään).

Kolmanneksi: fyysikoiden elämäkerrat.

-- Lassi

Tuomas Yrjövuori

unread,
Nov 13, 2003, 7:04:29 AM11/13/03
to
Lassi Hippeläinen wrote:
>
> Toiseksi: Tieteen ja teknologian historia. Ainakin Hannu Karttusen
> tähtitieteen historia on mainio. Teknologiasta ja paljosta muusta Dava
> Sobelin Longitudi (taitaa kuulua myös ylempään ryhmään).

Sokea kana löysi jyvän. Luin Karttusen Tähtitieteen historian muutama
viikko sitten. Se todella on hyvä, yllättävänkin hyvä, kun luin sen ihan
arpomalla enkä ollut moisesta teoksesta aikaisemmin kuullut.

Olisiko niin, että kyllä suomalaisiakin hyviä teoksia löytyy, mutta että
ne jäisivät joidenkin jenkkiraamattujen varjoon?

Tietysti tähän joku voi huomauttaa, että Tähtitieteen historia ei ole
mikään oppikirja - tai no, ehkä se tähtitiedettä opiskelevalle on, mutta
ei kuitenkaan fyysikolle?

--
Tuomas Yrjövuori

Lassi Hippeläinen

unread,
Nov 13, 2003, 8:06:26 AM11/13/03
to
Tuomas Yrjövuori wrote:

> Tietysti tähän joku voi huomauttaa, että Tähtitieteen historia ei ole
> mikään oppikirja - tai no, ehkä se tähtitiedettä opiskelevalle on, mutta
> ei kuitenkaan fyysikolle?

Kenelle se FAQ sitten on suunnattu? Tuskin opiskelijoille, sillä he
saavat opetusta muutenkin. Eikö kohderyhmänä ollut sivistynyt kadunmies,
joka kyselee tästä ryhmästä vastauksia johonkin fysiikan pulmaan?

Mitä tulee tähtitieteen historiaan, se on samalla hyvä johdatus kaiken
fysiikan historiaan. Itse asiassa se kattaa fysiikan koko historian
suurinpiirtein Newtoniin asti, ja laajoja osia myös uudemmasta
fysiikasta. Kuten yleisen suhteellisuusteorian ja kvanttimekaniikan
(spektrianalyysi, neutronitähdet).

Tänä päivänäkin tähtitiede on tekemisissä hiukkasfysiikan kanssa
kosmologian kautta. Olkoon matematiikka tieteiden kuningatar, mutta
tähtitiede on tieteiden äiti. Tai isoäiti. Sen perusteet kuuluvat
ammattifyysikoidenkin yleissivistykseen. Sitäpaitsi tähtitieteen
historialliset menetelmät ovat *havainnollista* fysiikkaa. Eli hyvää
viihdettä :-)

-- Lassi

Tuomas Yrjövuori

unread,
Nov 13, 2003, 8:12:12 AM11/13/03
to
Lassi Hippeläinen wrote:
>
> Tänä päivänäkin tähtitiede on tekemisissä hiukkasfysiikan kanssa
> kosmologian kautta. Olkoon matematiikka tieteiden kuningatar, mutta
> tähtitiede on tieteiden äiti. Tai isoäiti. Sen perusteet kuuluvat
> ammattifyysikoidenkin yleissivistykseen. Sitäpaitsi tähtitieteen
> historialliset menetelmät ovat *havainnollista* fysiikkaa. Eli hyvää
> viihdettä :-)

Kyllä tuon kirjasuosituksen minunkin puolestani voi FAQ:hun laittaa.
Itse asiassa nuo sanat "tähtitiede on tieteiden äiti" taisivat olla
jokseenkin suoraan Karttusen kirjasta. En väitä vastaan.

--
Tuomas Yrjövuori

Esa Sakkinen

unread,
Nov 13, 2003, 9:25:41 AM11/13/03
to
Mainitsenpa A.I. Kitaigorodskin "Fysiikkaa kaikille" -kirjasarjan, jonka
lunastin vastikään paikalliskirjaston poistomyynnistä. En ole tosin ehtinyt
kuin selailla, mutta vaikuttaa varsin kattavalta alkeisteokselta. Ihan
joka osaa ei kirjastossammekaan näemmä ollut joten pari osaa jäi puuttumaan...

En muista nyt suomentajaa, kun kirjat ovat kotona.

Esa.


Henri Tapani Heinonen

unread,
Nov 13, 2003, 9:20:54 AM11/13/03
to
"Jaakko Raipala" <rai...@pcu.helsinki.fi> kirjoitti viestissä
news:slrnbr4r2q....@rock.helsinki.fi...

> kyse.) Kaivattaisiin ensinnäkin pelkkää listaa kirjoista ja toiseksi
> lyhyitä kuvauksia siitä, mitä kirja käsittelee, minkälaiseen tyyliin

Haluaisin lisätietoa Feynmanin "Lectures on Physics"-kirjasarjasta.
Kirjojahan taitaa olla kolme. Mitä aiheita kirjat käsittelevät? Missä
vaiheessa kirjat kannattaisi lukea? Vasta juuri ennen graduako? Mitä
erilaista Feynmanin kirjoissa on muihin kirjoihin verrattuna? Haluaisin myös
nähdä ainakin muutaman esimerkkivirkkeen jostakin Feynmanin kirjasta...

Janne Inkinen

unread,
Nov 13, 2003, 10:07:08 AM11/13/03
to
Henri Tapani Heinonen <henri_h...@yahoo.com> wrote:

: Haluaisin lis?tietoa Feynmanin "Lectures on Physics"-kirjasarjasta.
: Kirjojahan taitaa olla kolme. Mit? aiheita kirjat k?sittelev?t?

Montako kertaa tähän pitää vastata? Mekaniikka, sähköän ja magnetismiin
liittyviä asioita (myös sähködynamiikkaa), aaltoliikeoppia ja
kvanttimekaniikan perusteita eli ihan perusfysiikkaa.

: Miss? vaiheessa kirjat kannattaisi lukea?

Muistaakseni ne on tarkoitettu kaksivuotiseksi kurssiksi ja 1. ja 2.
vuoden opiskelijoille lähinnä.

: Vasta juuri ennen graduako?

Silloin ne asiat on syytä osata.

: Mit? erilaista Feynmanin kirjoissa on muihin kirjoihin verrattuna?

Jos niihin jaksaa syventyä, niin niissä on aika kivasti selitetty
asioita, fysiikaalisia esimerkkejä ja lisämateriaalia, joka soveltuu
hyvin asioista enemmän kiinnostuneille.

: Haluaisin my?s
: n?hd? ainakin muutaman esimerkkivirkkeen jostakin Feynmanin kirjasta...

Mene kirjastoon käymään.

Ei ne ole mikään ihmejuttu. Vain tavallista parempi kurssikirja
tavallista paremmille opiskelijoille.


Janne Inkinen

Janne Inkinen

unread,
Nov 13, 2003, 10:13:23 AM11/13/03
to
Lassi Hippeläinen <lahi...@ieee.orgasm-research.invalid> wrote:

: Ensiksi: voisi käydä läpi vaikka Terra Cognitan suomenkieliset kirjat,

Näissä on aika paljon kuriositeettejä, kuten "Ruuvitaltan historia".
Tuskin FAQ-ainesta. Lueskelin eilen TC:n Symmetriaa, jonka on siis
kirjoittanut Hermann Weyl. Ihmettelen miksi Pietiläinen on sen
kääntänyt, sillä kirja on alunperin julkaistu joskus 1949 muistaakseni,
siis ennen pariteettirikkoa ja monia muita asioita, ja siten osa kirjan
annista, ja sanotaanko että se tieteellisin ja mielenkiintoisin anti, on
ihan päin puuta.

: Toiseksi: Tieteen ja teknologian historia.

Tämä on oikein pehmeä ja oiva tapa tutustua asioihin. Asioista
tietämättömälle lukijalle helppo lähestymistapa.


Janne Inkinen

Janne Inkinen

unread,
Nov 13, 2003, 10:17:32 AM11/13/03
to
Henri Tapani Heinonen <henri_h...@yahoo.com> wrote:

: Miksi nimenomaan suomenkielisi??

Varmaan tässä on sellainen idea, että kun Ritva päättää alkaa lukea
nyyssejä, niin hän ei heti ensimmäiseksi tule kysymään meiltä n:nnen
kerran miksi autolla ei voi ajaa valoa nopeammin. Hänet voidaan ohjata
nätisti FAQ:n ja kirjalistan pariin. Todellinen maallikko ei välttämättä
tunne fysiikan termejä englanniksi, joten kielen on parempi olla suomi.


Janne Inkinen

Tapio Peltonen

unread,
Nov 13, 2003, 12:34:12 PM11/13/03
to
On 2003-11-13, SJ. <sjaa...@welho.com> wrote:

>> OK, yritämme saada jonkinlaista FAQia kasattua ryhmälle. Jostain pitää
>> aloittaa ja ajattelimme jonkinlaista suomeksi julkaistujen fysiikkaa
>> ainakin sivuavien kirjojen listaa. (Kaikenlaisten kirjojen -
>
> Asimovilta on suomennettu sellainen kuin maailmankaikkeuden mitat. Mennee
> kategoriaan "sivua fysiikkaa". Itse tuosta tykkäsin joskus pienenä.

Paitsi että (vaikka minäkin tykkäsin tuosta pienenä) minulla on
sellainen mielikuva, että edes suhteellisuusteoriaa ja sen vaikutusta
mittaustulkintoihin ei tuossa kirjassa juuri käsitelty.

Vähän samaa aihepiiriä, mutta suorastaan loistavasti esitettynä, edustaa
Kitty Fergusonin kirja, joka on ilmestynyt suomeksi nimellä
Maailmankaikkeuden mittaaminen. Siinä lähestytään kysymystä "Kuinka
suuri maailmankaikkeus on?" tieteenhistoriallisesta näkökulmasta ja
kuvataan käsitysten kehittymistä. Kirja on loistavan mukaansatempaavasti
kirjoitettu, suosittelen kaikille maallikoille.

--
Tapio Peltonen

Jaakko Raipala

unread,
Nov 13, 2003, 12:56:54 PM11/13/03
to
Petri Sane <etunimi....@helsinki.fi> wrote:

> Pistetääs tähän pari hyödyllistä ja sitten pari hieman "erikoisempaa" l.
> sellaista jotka menevät tekstissään hieman pidemmälle.

[...]

Hienoa! Täällähän listattiin monia hyviä kirjoja, joita en muistanut
olevan olemassakaan! Näistä saa jo oikein kivan listan.

Olen nyt tällä hetkellä tietokoneellajollaeiolevälilyöntinäppäintä,
mutta kunhan tästä viikonlopuksi pääsen kotiin, editoin näistä jonkin
yhtenäisen listan ja aloitan verkkosivut. Katsotaan sitten, päästäänkö
kysymysten kanssa yhtä hyvin alkuun.

> [Enqvist, Gell-Mann, Weinberg]

Joo, nämä ovat kaikki tosi hyviä!

Petri Sane

unread,
Nov 13, 2003, 1:23:55 PM11/13/03
to
Lisää sarjassamme yksinkertaista mutta helppoa:

Stephen Hawking - Maailmankaikkeus
* Jos Tähtitieteen perusteet on liian paksu ja tylsä niin tämä kirja on
täynnä isoja värikuvia ja mielenkiintoisia asioita (mustat aukot, kvasaarit
yms.) yksinkertaisesti selitettynä. Teksti on helppoa luettavaa mutta
käsittelee silti asioita riittävän monimutkaisesti.
Ei kaavoja.

Michio Kaku - Hyperavaruus
*Ei niinkään fysiikkaa mutta sitäkin enemmän pohdintaa ulottuvuuksista,
avaruuden kaareutumisesta yms.
Ei kaavoja.

Ja hieman vaikeampaa taas:

Gordon Kane - Kvarkkitarha
* Hiukkasfysiikkaa, ehkä hieman tylsähköä tekstiä mutta varsin paljon asiaa.

David Bodanis - E=mc^2
* Kuuluisan yhtälön historiaa, kerrotaan taustat ja selitetään ettei yhtälöä
repäisty ihan hatusta (luennoilla keksittynä huulena Einstein kokeili eri
vaihtoehtoja: "E=c^3*p...eiii..E= T*h^1/2 ..E=ma...damn, Newton keksi jo
tuon...jne.)
Ainakin yksi kaava :)

George Gamow - Herra Tompkinsin uusi maailma
* Modernin fysiikan perusasioita käydään Hra Tompkins-nimisen tavallisen
ihmisen näkökulmasta.

Lawrence Krauss - Oleta pyöreä lehmä
* Astrofysiikkaa, kvanttimekaniikan todennäköisyyksiä yms. Kirja tosin ei
ole yhtä hauska/sujuva kuin nimi antaa ymmärtää.

Teemu Katajisto

unread,
Nov 13, 2003, 2:30:15 PM11/13/03
to
On Thu, 13 Nov 2003, Petri Sane wrote:

> Lisää sarjassamme yksinkertaista mutta helppoa:
>
> Stephen Hawking - Maailmankaikkeus
> * Jos Tähtitieteen perusteet on liian paksu ja tylsä niin tämä kirja on
> täynnä isoja värikuvia ja mielenkiintoisia asioita (mustat aukot, kvasaarit
> yms.) yksinkertaisesti selitettynä. Teksti on helppoa luettavaa mutta
> käsittelee silti asioita riittävän monimutkaisesti.
> Ei kaavoja.

Onko tämä sama kirja kuin "Maailmankaikkeus pähkinänkuoressa" vai onko
Hawkingilta suomennettu vielä jotain muutakin "Ajan lyhyen historian"
lisäksi? Vai onko kyseessä David Filkinin "Stephen Hawkingin
maailmankaikkeus"?

Ehkä pitäisi mainita myös Ursan Tiedettä kaikille -sarja, josta on
ilmestynyt "Tähtitiede" (kirjoittajat Hannu Karttunen ja Markku Sarimaa)
ja tammikuussa ilmestyy "Fysiikka" (Karttunen). Nuokin lienevät
lähtökohtaisesti hyvin aloittelijoille sopivia.

Ja jos joku kustantaja lukee näitä viestejä, niin tehkääpä hyvä työ ja
suomentakaa Edward Harrisonin Cosmology: The Science of the Universe.
Kyseessä on lukiotiedoilla avautuva asiantuntemuksella kirjoitettu hyvin
perinpohjainen kirja kosmologian historiasta, teorioista ja termeistä.

- Teemu


Petri Sane

unread,
Nov 13, 2003, 2:55:20 PM11/13/03
to

> lisäksi? Vai onko kyseessä David Filkinin "Stephen Hawkingin
> maailmankaikkeus"?

Juuh, tuohan siis kirja on. Sain sen joskus useita vuosia sitten lahjaksi ja
en ole koskaan jaksanut vaivautua tutkimaan sen tekijää kun kannessa lukee
isolla tuo em. teksti :)

Jos jotain pitäisi suomentaa niin se olisi kyllä Kip S Thornen Black holes
and timewarps, the einsteinian paradox...tjsp. lontooksi kirja on ihan
mukava mutta "normaali" lukija tarvitsisi suomenkielisen version
ymmärtääkseen kaiken.


Salomon Janhunen

unread,
Nov 13, 2003, 7:10:58 PM11/13/03
to
In article <bp06ms$jag$2...@oravannahka.helsinki.fi>, Janne Inkinen wrote:
>
> Ei ne ole mikään ihmejuttu. Vain tavallista parempi kurssikirja
> tavallista paremmille opiskelijoille.
>

Minua hieman häiritsee niissä se, että asioita yritetään esittää
enemmänkin verbaalisesti kuin matematiikan kielellä. Pidän itse
enemmän kirjoista joissa ei yritetä käsitteellistää asioita,
joihin joka tapauksessa on kehitettävä omat mielikuvat.

Ilmeisesti ajattelen hyvin eri tavalla kuin Feynman. Valitettavasti
tulin ostaneeksi kirjasarjan kalliina heräteostoksena. Joku muu
voi tietenkin pitää kirjojen tavasta käsitellä aiheita. Minulla
ne vievät vain kirjahyllystä tilaa turhan takia.

Halukas ostakoon pois. :)

Janne Inkinen

unread,
Nov 14, 2003, 3:58:54 AM11/14/03
to
Petri Sane <etunimi....@helsinki.fi> wrote:

: Ja hieman vaikeampaa taas:

: Gordon Kane - Kvarkkitarha
: * Hiukkasfysiikkaa, ehk? hieman tyls?hk?? teksti? mutta varsin paljon asiaa.

Kanen yritys kertoa symmetrioista, renormalisaatiosta ja
yhtenäistämisestä on varsin sekava esitys. Tässä suhteessa Kanen uusi
kirja SuSy:stä näyttäisi olevan parempi - luin/selailin sen tosin vain
kursorisesti läpi. Kvarkkitarhassa on kuitenkin perusasioita
kiihdyttimistä ja hituista, mutta aloittelijalle suosittelisin puoleen
väliin kirjaa päästyään vaihtamaan opusta. Tässä kirjassa on mielestäni
sekä oikein hyviä että huonoja puolia.


Janne Inkinen

Message has been deleted

Jaakko Raipala

unread,
Nov 15, 2003, 5:56:36 AM11/15/03
to
Antti Gynther <etunimi....@paakaupunkimme.fi> wrote:

> - Perko & Maalampi: Lyhyt modernin fysiikan johdatus.
>
> Mielestäni erittäin hyvä alkeistason esitys 1900-luvun fysiikasta.

Joo, mutta pistetään vähän kuvailevammin. (En kyllä ole varma siitä,
kannattaisiko sivuille pistää kuvausta "hyvä", jos oletus on, että
nyt suositellaan hyviä kirjoja. Ellei sitä laiteta kaikkiin kirjoihin,
joku kuitenkin ajattelee, että toiset kirjat ovat parempia kuin
toiset. :-)) Miten olisi

"Hyvä alkeistason esitys 1900-luvun fysiikasta. Käy lyhyesti läpi
suppean suhteellisuusteorian ja kvanttimekaniikan peruslaskuja ja
esittelee joitakin yleisen suhteellisuusteorian ja kehittyneemmän
kvanttimekaniikan tuloksia."

> - Lahti: Kvanttifysiikka.
> - Jauho: Atomi- ja ydinfysiikka.
>
> Kuten tuli sanottua, hieman populaaritasoa vaativampia esityksiä esim.
> kvanttimekaniikasta on suomeksi vaikea löytää. Noita kahta muistan itse
> yläasteella/lukiossa lukeneeni.

Hmm - millä tasolla ne ovat?

> Cronström & Montonen: Johdatus Kvanttimekaniikkaan, sekä
> Niskanen: Kvanttimekaniikka II,
>
> mutta nämä eivät ehkä sovellu vapaa-ajan harrastelijalle ainakaan ensi
> lukemisiksi.

Jep. Ne Limeksen fysiikan kirjat, joita voi suositella kenelle tahansa
fysiikasta kiinnostuneelle (joka ei pelkää oppikirjatekstiä), lienevät
Perko & Maalampi ja Kurki-Suonio & Kurki-Suonio. Kuitataan muut sitten
laittamalla linkki Limeksen sivuille, siellä on kuvauksetkin kirjoista
ja kaikkea. (Hmm - löytyyköhän teekkareilta mitään samankaltaista, kun
sieltäkin päin suositeltiin oppikirjoja? Pitänee etsiä.)

> Nevanlinna: Suhteellisuusteorian periaatteet
> Järnefelt: Johdatus suhteellisuusteoriaan.
>
> Nevanlinna muistaakseni käsittelee vain erikoista suhteellisuusteoriaa (voin
> kyllä olla väärässäkin tämän suhteen), Järnefelt käsittelee myös yleistä
> suhteellisuusteoriaa. Nämä vain ovat jo niin vanhoja, että jo notaation
> vuoksi niitä on vaikea seurata (erityisesti Järnefeltiä). Niillä onkin ehkä
> pikemminkin historiallista arvoa.

No, jätetään Järnefelt sitten pois, jos niin sanot (minä en ole sitä
nähnyt). Nevanlinnan kirjassa muistaakseni oli niin paljon selittävää
tekstiä, että sen voisi melkein kategorioida popularisoiviinkin
kirjoihin, kun se on jo sen verran vanhakin? Täytynee vilkaista joskus.

> asian harrastajille. Toinen varsin hyvä kirjasarja on varmastikin vanha
> lukion laajan fysiikan kirjasarja nimeltään Kvantti. Ylitti laajudeltaan
> lukion oppimäärän ja pitäisi olla myöskin kutakuinkin oikeassa
> opettamissaan asioissa (jota ei aina voi kaikista lukion oppikirjoista
> sanoa...).

Joo! Lukion oppikirjoista pitää varmaankin laittaa erikseen varoitus,
niissä on niin usein sietämättömän sekavaa tekstiä (ja ihan puhdasta
hölynpölyäkin), mutta tuo Kvantti-sarjahan on *tosi* hyvä! Pitäisi
vain käydä joskus kirjastossa katsomassa, miten siihen pitäisi
kunnolla viitata (montako niitä kirjoja oli ja ketkä olivatkaan
tekijät? Kurki-Suonio ainakin, mutta muut?).

> Tuossa nyt oli muutama ehdotus. Valitettavasti alkeistasoa pidemmälle
> mentäessä suomenkielisiä kirjoja ei tahdo löytyä. Kannattaisi varmaan sen
> vuoksi harkita, josko ko. luetteloon lisäisi myös englanninkielisiä
> kirjoja.

Ehkä myöhemmin, mutta aloitetaan nyt suomenkielisistä. Tässä on jo
ihan tarpeeksi töitä vähäksi aikaa. :-)

Timo Korvola

unread,
Nov 15, 2003, 3:36:58 PM11/15/03
to
Jaakko Raipala <rai...@pcu.helsinki.fi> writes:
> (Hmm - löytyyköhän teekkareilta mitään samankaltaista, kun
> sieltäkin päin suositeltiin oppikirjoja? Pitänee etsiä.)

Voi olla vähän heikkoa, kun TKK:lla on aika lailla luettu
englanninkielisiä kirjoja. Ainakaan en itse muista sieltä yhtään
fyssan kurssia, jolla olisi ollut suomenkielinen kirja.

--
Timo Korvola <URL:http://www.iki.fi/tkorvola>

Jaakko Raipala

unread,
Nov 16, 2003, 5:27:41 AM11/16/03
to
Jaakko Raipala <rai...@pcu.helsinki.fi> wrote:

> Olen nyt tällä hetkellä tietokoneellajollaeiolevälilyöntinäppäintä,
> mutta kunhan tästä viikonlopuksi pääsen kotiin, editoin näistä jonkin
> yhtenäisen listan ja aloitan verkkosivut. Katsotaan sitten, päästäänkö
> kysymysten kanssa yhtä hyvin alkuun.

Ääh, no sellaista minä lupailin, mutta nyt viimeiset kaksi päivää ovat
menneet siihen, että olen ollut niin flunssassa etten ole pystyssä
pysynyt - ja minulla oli nyt vlopuksi töitäkin, joita en vielä ole
saanut tämän takia aloitettuakaan. :-(

Siirtynee keskiviikkoon, ellei ihmeitä tapahdu. :-(

Sami Rasanen

unread,
Nov 17, 2003, 2:25:00 AM11/17/03
to
Antti Gynther wrote:
> Nevanlinna muistaakseni käsittelee vain erikoista suhteellisuusteoriaa (voin
> kyllä olla väärässäkin tämän suhteen), Järnefelt käsittelee myös yleistä
> suhteellisuusteoriaa. Nämä vain ovat jo niin vanhoja, että jo notaation
> vuoksi niitä on vaikea seurata (erityisesti Järnefeltiä). Niillä onkin ehkä
> pikemminkin historiallista arvoa.

Järnefeltin kirja on vuodelta -54. Sinänsä hauskaa luettavaa, kun
algebraa kutsutaan kirjainlaskennoksi, väliainetta mediumiksi,
nelinopeutta hiukkasen maailmannopeusvektorikentäksi, ideaalikaasua
perfektiksi nesteekseeksi, jne. Kuten Antti sanoikin, notaatio on aivan
kamalaa (lue: vanhentunutta, fontit muistuttavat ajasta ennen LaTeXia).

Järnefeltissä on yksi kiehtova piirre. Klassisen fysiikan vaikutus on
vielä melkoisen voimakas, joten kirjassa selitetään hyvin tarkkaan
Newtonilaisen fysiikan ja suhteellisuusteorian rajamaastoa. Jokainen
kirjassa käsitelty asia kytketään klassiseen mekaniikkaan joko menemällä
klassiselle rajalle tai tarkastelemalla asiat vertailun vuoksi sekä
Newtonilaisittain että suhteellisuusteoreettisesti.

Kirja ei etene kovinkaan pitkälle, mutta siinä käsitellyt asiat
selitetään melko pienen askelin välivaiheita säästelemättä. Asioina
kirjassa esitetään suhteellisuusteorian matemaattista muotoilua, sen
pelkistyminen Newtonin mekaniikkaan heikon gravitaation ja pienen
nopeuden rajalla, hiukkasen liike Schwarzschildin avaruusajassa (tosin
Schw... mustaa aukkoa ei mainita edes sivulauseessa), mikä kytketään
erityisesti planeettojen liikkeiden tarkasteluun klassisesti vs
suhteellisuusteoreettisesti. Lopuksi käsitellään sähkömagnetismia
Minkowskin avaruusajassa.

--- Sami Räsänen

Jari Mäkinen

unread,
Nov 17, 2003, 11:18:38 AM11/17/03
to

Raimo Lehti, (2001), "Leijonan häntä - Luoko tietoa luonto vai
ihminen?", Ursa, 431 sivua.
Luonnontieteen historiaa ja filosofiaa käsittelevä kirja, joka koostuu
viidestä eri aihealueesta, josta kustakin on kirjoitettu neljä
artikkelia. Aihealueet ovat "Aristoleesta Einsteiniin", "Aaltoja ja
hiukkasia: Luonnon vai ihmisen luomia?", "Ihminen etsii kaltaistaan",
"Kosmoksen silmä" ja "Luonnon leijona: Onko sitä?". Tarkkaan punnittua,
tieteelliseen tyyliin kirjoitettua asiatekstiä. Kirjassa on laajat asia-
ja henkilöhakemistot.


Werner Heisenberg, (suom. Risto Vilkko), (2000), "Fysiikka ja filosofia
- modernin tieteen vallankumous", Art House, 216 sivua.
Epätarkkuusperiaatteen löytäjän alunperin 1958 ilmestynyt lähinnä
kvanttimekaniikan taustasta ja suhteellisuusteoriasta kertova kirja.
Erityisesti kirjassa pohditaan kvanttimekaniikan kööpenhaminalaista
tulkintaa. Populaarikirjojen klassikoita. Suorasanaista tekstiä; ei
kaavoja eikä kuvia.


David Ruelle, (suom. Kimmo Pietiläinen), (2001), "Sattuma ja kaaos", Art
House, 176 sivua.
Kaaosteoriaa käsittelevä tietokirja. Aihealueina mm. klassinen
determinismi, alkuarvoriippuvuus, turbulenssi, oudot attraktiot,
kvanttimekaniikka, termodynamiikka/tilastollinen mekaniikka ja
informaatioteoria sekä monimutkaisuus. Tietokirjaksi melko runsaasti
kaavoja sekä kuvia.


Lee Smolin, (suom. Risto Varteva), (2002), "Kvanttipainovoima", WSOY,
320 sivua.
Kvanttiteorian ja yleisen suhteellisuusteorian yhdistävä
kvanttipainovoimateoriaa pohdiskeleva ja maalaileva populaarikirja.
Kirjassa käsitellään silmukkapainovoimateoriaa, säieteoriaa sekä
holografiaperiaatetta. Esitellään myös teorioiden mahdollinen
tulevaisuus. Populaarikirjassa on selittävä kuvitus, sanasto ja
hakemisto; ei kaavoja. Ei edellytä esitietoja kvanttimekaniikasta eikä
suhteellisuusteoriasta.


Hans Christian von Baeyer, (suom. Hannu Karttunen), (2000), "Maxwellin
demoni - Miksi lämpö hajaantuu ja aika virtaa eteenpäin", Art House, 206
sivua.
Termodynamiikan ensimmäisen ja toisen pääsäännön sekä Maxwellin demonin
historiaa ja niiden merkitystä käsittelevä populaarikirja. Ei kaavoja
eikä kuvia, hakemisto on.


Esko Valtaoja, (2002), "Kotona maailmankaikkeudessa", Ursa, 333 sivua.
Tieto-Finlandia-palkittu elämän syntystä, maan ulkopuolisesta elämästä,
tähtitieteestä ja tähtitieteilijöistä kertova tietokirja. Suorasanaista
tekstia, ei kuvia eikä kaavoja. Kirjallisuusluettelo ja hakemisto on.

--
Jari Mäkinen

Janne Inkinen

unread,
Nov 17, 2003, 12:51:52 PM11/17/03
to
Jari Mäkinen <jari.m....@tut.fi> wrote:

: David Ruelle, (suom. Kimmo Pietiläinen), (2001), "Sattuma ja kaaos", Art


: House, 176 sivua.
: Kaaosteoriaa käsittelevä tietokirja. Aihealueina mm. klassinen
: determinismi, alkuarvoriippuvuus, turbulenssi, oudot attraktiot,
: kvanttimekaniikka, termodynamiikka/tilastollinen mekaniikka ja
: informaatioteoria sekä monimutkaisuus. Tietokirjaksi melko runsaasti
: kaavoja sekä kuvia.

Minä luin tämän ja siinä oli mukana vähän höpötystä psykoanalyysistä sun
muusta 'syvällisestä', jotka olisi voinut jättää pois. Mutta muuten teos
oli kiva ja siinä mentiin asiaan niiden oikeilla nimillä. Olisi saanut
olla laajempi varsinaisen kaaoksen osalta. Se antoi kuitenkin potkun
minulle ja olen vähitellen katsellut mistä näistä lukisi lisää. Kaivoin
Arposen statistisen kirjan esiin tuota kirjaa lukiessa ja älysin pari
juttua, tai ainakin luulen niin tapahtuneen. :)

Aloittelijalle se tuskin kovin hyvin soveltuu, sillä se voi olla alkua
lukuun ottamatta liian vaikea. Hyvä, että joku alalla töitä tehnyt on
vaivautunut kirjoittamaan tästäkin asiasta. Ruelle'han yhdessä jonkun
toisen kanssa "kumosi" Landaun ja Hopfin turbulenssin synnyn
mooditeorian.

: Esko Valtaoja, (2002), "Kotona maailmankaikkeudessa", Ursa, 333 sivua.


: Tieto-Finlandia-palkittu elämän syntystä, maan ulkopuolisesta elämästä,
: tähtitieteestä ja tähtitieteilijöistä kertova tietokirja. Suorasanaista
: tekstia, ei kuvia eikä kaavoja. Kirjallisuusluettelo ja hakemisto on.

Mitä olen silmäillyt, niin kypsää ja luettavaa tekstiä. Esko ei
sorru siihen luonnontieteilijöiden helmasyntiin, että populaarikirjassa
pitää keinotekoisesti esitellä omaa klassista sivistystä (aina se ei
tietenkään ole keinotekoista!), haukkua kasa hölmöjä (filosofit,
uskovaiset, ufouskovaiset,...) ja kertoa päälle oma elämänfilosofia.

Tyttöystäväni, joka ei ole luonnontieteitä lukenut, luki sen ja tykkäsi
siitä. Samalla sai vastailla kysymyksiin "Miten se aika nyt oikein
on suhteellista?", "Miten ne kaiuttimien äänet kumoavat toisensa?", ...


Janne Inkinen

Jari Mäkinen

unread,
Nov 17, 2003, 6:29:28 PM11/17/03
to
Jaakko Raipala kirjoitti:

>
> Kuka tahansa, joka muistaa jonkin suositeltavan kirjan edes nimeltä,
> kertokaa! (FAQiin tietysti tehdään osanottajalista, joiden jäsenille
> on taattu ikuinen maine & kunnia.)

Jatketaas:

Kari Enqvist, (2003), "Kosmoksen hahmo", WSOY, 278 sivua.
Tieto-Finlandilla palkitun kirjoittajan alkuräjähdysteorioita,
filosofiaa ja jumaluuksiakin pohtiva populaaritietokirja. Ei kaavoja
eikä kuvia; sanasto ja hakemisto on.


Raimo Lehti, (1996), "Tähtiä ja ihmisiä", Ursa, 368 sivua.
Luonnontieteen historiaa ja filosofiaa käsittelevä, artikkeleista
koostettu kirja. Aiheina mm. ihmisen asema maailmankaikkeudessa,
asuttujen maailmojen moninaisuus, lentävät lautaset, planetaariot,
matematiikan ja astronomian merkitys tieteelle ja kulttuurille, iloista
tiedettä synkässä maailmassa: tapaukset Johannes Kepler ja Bertrand
Russell, tietoa suuresta - planeetat - ja tietoa pienestä - atomit
sekä mitä kertoa tieteestä. Kuvitettu, ei kaavoja, asia- ja
henkilohakemisto on.


Raimo Lehti, Tapio Markkanen ja Jan Rydman (toim.), (1988), "Isaac
Newton - jättiläisen hartioilla", Ursa, 344 sivua.
Eri kirjoittajien kokoomateos, jossa käsitellään Newtonin elämää ja
merkitystä fysiikassa, matematiikassa, tähtitieteessä ja filosofiassa.
Kuvitettu, jokunen kaava, henkilöhakemisto,


sitten kirjoja joita ole vain selaillut:
Ivar Ekeland, (suom. Klaus ja Helka Vala), (2001), "Ennakoimattoman
matematiikka", Art House, 157 sivua.
Matemaattista kaaos- ja katastrofiteoriaa ja niiden historiaa
käsittelevä tietokirja. Runsas kuvitus ja jokunen kaava.


Aristoteles, (suom. T. Jatakari & K. Näätsaari, selitykset S.
Knuuttila), (1992), "Fysiikka", Gaudeamus, 228 sivua.
Aiemmin ilmestyneen Physica-teoksen suomennos, joka käsittelee antiikin
maailman käsitystä luonnonfilosifiasta ja luonnontieteestä.


Galileo Galilei, (suom. toim. Raimo Lehti), (1999), "Sidereus Nuncius",
Ursa, 296 sivua.
Sidereus Nuncius -teoksen suomennos sekä tarina Galileista ja
kaukoputkesta. Kuvitettu, ei kaavoja, asia- ja henkilohakemisto on.


Albrecht Fölsing, (suom. Seppo Hyrkäs), "Albert Einsteinin elämänkerta",
Terra Cognita, 732 sivua.


Malcolm E. Lines, (suom. Veli-Pekka Ketola), (2000), "Jättiläisen
harteilla - matematiikan heijastuksia luonnontieteeseen", Art House, 282
sivua.
Matematiikan erilaisia ja odottamattomia sovelluksia muissa
luonnontieteessä. Runsaanlaisesti kaavoja, kuvitettu, hakemisto on.
(Kirjan nimi on sisäsivuilla Jättiläisen hartioilla)


--
Jari Mäkinen

Sampo Smolander

unread,
Nov 17, 2003, 10:01:34 PM11/17/03
to
Tässä säikeessä on nyt esitetty aikamoinen määrä populaarikirjallisuutta.
Siinä missä muutaman tuollaisen kirjan lukeminen varmasti lisää
kiinnostusta fysiikkaan, niin minusta olisi kyllä hyvä että FAQissa
kirjaslistan lähettyvillä mainittaisiin, että esimerkiksi oikeasti
fysiikasta kiinnostuneen lukiolaisen kannattaa ihan rohkeasti hyökätä
oikeankin fysiikan kimppuun, ja jättää populaarikirjat osin
yöpöytälukemiseksi.

Siis että jos fysiikasta on todella kiinnostunut, niin kannattaa alkaa
työstämään sellaisia kirjoja joista oikeasti oppii laskemaan asioita, eli
oppii fysiikkaa, eikä pelkästää lukea vanhojen herrojen elämänkertoja
(vähän kärjistettynä).

Mikko Moilanen

unread,
Nov 18, 2003, 3:17:00 AM11/18/03
to
Jaakko Raipala <rai...@pcu.helsinki.fi> writes:

> Kuka tahansa, joka muistaa jonkin suositeltavan kirjan edes nimeltä,
> kertokaa! (FAQiin tietysti tehdään osanottajalista, joiden jäsenille
> on taattu ikuinen maine & kunnia.)

Insinöörin (AMK) FYSIIKKA OSA I, Mikko Hautala ja Hannu Peltonen. 328 s.
Asioita selitetään lyhyesti sanallisesti. Paljon hyviä kuvia ja kaavoja.
Paljon laskuesimerkkejä ja laskuharjoituksia oikeiden vastauksien
kera. Rinnastuksia käytännön maailmaan. "Mitä kaikkien tulisi ainakin
tietää fysiikasta".

Insinöörin (AMK) FYSIIKKA OSA II, Hannu peltonen, Juha Perkkiö ja Kari
Vierinen. 478 s. Asioita selitetään lyhyesti sanallisesti. Erittäin
paljon kaavoja. Hyviä kuvia. Paljon laskuesimerkkejä ja
laskuharjoituksia vastauksineen. Rinnastuksia käytännön
sovellutuksiin. "A'la kaavakirja".

Tutkimme fysiikkaa ja kemiaa 9. Useita tekijöitä. 357
s. Niukahkosti kaavoja. Enemmän sanallista
selitystä. Sanaristikko. "Sudenpentujen fysiikka" tai "Tieteen
kuvakirja". Sopii myös monille aikuisille.
--
begin Internationale http://kotisivu.dnainternet.net/moilami1

Jaakko Raipala

unread,
Nov 19, 2003, 8:22:47 AM11/19/03
to
Jari Mäkinen <jari.m....@tut.fi> wrote:

> Kari Enqvist, (2003), "Kosmoksen hahmo", WSOY, 278 sivua.
> Tieto-Finlandilla palkitun kirjoittajan alkuräjähdysteorioita,

Lyhensin hiukan. Pistetään linkki Enqvistin sivuille, niin hän voi
itse esitellä itsensä. :-)

> Raimo Lehti, (1996), "Tähtiä ja ihmisiä", Ursa, 368 sivua.
> Luonnontieteen historiaa ja filosofiaa käsittelevä, artikkeleista
> koostettu kirja. Aiheina mm. ihmisen asema maailmankaikkeudessa,
> asuttujen maailmojen moninaisuus, lentävät lautaset, planetaariot,
> matematiikan ja astronomian merkitys tieteelle ja kulttuurille, iloista
> tiedettä synkässä maailmassa: tapaukset Johannes Kepler ja Bertrand
> Russell, tietoa suuresta - planeetat - ja tietoa pienestä - atomit
> sekä mitä kertoa tieteestä. Kuvitettu, ei kaavoja, asia- ja
> henkilohakemisto on.

Huh! Tuotakin pitää vähän lyhentää.

> Raimo Lehti, Tapio Markkanen ja Jan Rydman (toim.), (1988), "Isaac
> Newton - jättiläisen hartioilla", Ursa, 344 sivua.
> Eri kirjoittajien kokoomateos, jossa käsitellään Newtonin elämää ja
> merkitystä fysiikassa, matematiikassa, tähtitieteessä ja filosofiassa.
> Kuvitettu, jokunen kaava, henkilöhakemisto,

Hmm - loppuiko tämä kesken?

> Ivar Ekeland, (suom. Klaus ja Helka Vala), (2001), "Ennakoimattoman
> matematiikka", Art House, 157 sivua.
> Matemaattista kaaos- ja katastrofiteoriaa ja niiden historiaa
> käsittelevä tietokirja. Runsas kuvitus ja jokunen kaava.

Onko se hyväkin? Järkevä? (Kaaosteoria on sellainen hörhömagneetti,
että en olisi uskonut siitä koskaan julkaistavan suosittelukelpoista
kirjaa suomeksi!)

> Galileo Galilei, (suom. toim. Raimo Lehti), (1999), "Sidereus Nuncius",
> Ursa, 296 sivua.
> Sidereus Nuncius -teoksen suomennos sekä tarina Galileista ja
> kaukoputkesta. Kuvitettu, ei kaavoja, asia- ja henkilohakemisto on.

En usko, että Galilein kirjan kanssa niitä pitää erikseen selittää. :-)

Jaakko Raipala

unread,
Nov 19, 2003, 8:30:44 AM11/19/03
to
Jaakko Raipala <rai...@pcu.helsinki.fi> wrote:

> OK, yritämme saada jonkinlaista FAQia kasattua ryhmälle. Jostain pitää
> aloittaa ja ajattelimme jonkinlaista suomeksi julkaistujen fysiikkaa
> ainakin sivuavien kirjojen listaa. (Kaikenlaisten kirjojen -

*Nyt* lähdin kokoilemaan jotain ja aloitin sivut, kirjalistasta:

http://www.physics.helsinki.fi/~raipala/fysiikka/kirjat.html

(on myös yläsivu http://www.physics.helsinki.fi/~raipala/fysiikka/
mutta siellä ei ole vielä muuta kuin linkki kirjasivuille)

Keräilen tästä ketjusta niitä kirjasuosituksia sinne sitä mukaa kun
ehdin. Tämäkin homma vie nimittäin yllättävän paljon aikaa, kun noita
ihmisten kertomia kuvauksia yrittää editoida jotenkin yhdenmukaisiksi
- täällä kun oli kaikkea sivun mittaisista esittelyistä parin sanan
kuvauksiin!

(Jos jonkun lempikirja puuttuu sieltä tällä hetkellä, niin se johtuu
siitä, että minä tietysti pistän niitä sinne aloittaen siitä, mikä on
helpointa minulle eli niistä kirjoista, jotka olen lukenut tai joille
tuli täydellinen kuvaus.)

...ai niin ja sieltä puuttuu tällä hetkellä kiitossivu mukana olleille
ihmisille. No, sekin pitää tietysti laittaa! Jos joku *ei* halua
nimeään listaan, niin ilmoittakoon nyt, kun sen voi tehdä etukäteen.

Jaakko Raipala

unread,
Nov 19, 2003, 10:34:39 AM11/19/03
to
SJ. <sjaa...@welho.com> wrote:

> Sitten ainakin Otatiedon kustantamia kurssikirjoja on paljon.

Pim! Sehän se oli se taikasana!

http://www.yliopistokustannus.fi/otatieto/

Sielläkin on kuvauksia kirjoista - linkki noille sivuille riittänee?
Vai onko siellä jotain erityisen hyviä (tai(/eli?) helppoja) kirjoja?

Sampo Smolander

unread,
Nov 19, 2003, 11:09:02 AM11/19/03
to
Jaakko Raipala <rai...@pcu.helsinki.fi> wrote:
> SJ. <sjaa...@welho.com> wrote:
>> Sitten ainakin Otatiedon kustantamia kurssikirjoja on paljon.

> Pim! Sehän se oli se taikasana!
> http://www.yliopistokustannus.fi/otatieto/

Yllättävän vähän noita edelleen tuotannossa olevia kirjoja näyttää olevan.
Muistaaksnei Otatiedolta on tullut suuria määriä vähän joka alan
oppikirjoja (joita kaikkia ei tietty enää käytetä kurssikirjoina edes
niillä kursseilla joita varten ne on kirjoitettu).

Mutta ainakin nuo kirjat ovat _suomeksi_, ja jos joku haluaa niistä vaikka
sähkökenttiä, termodynamiikkaa, antenneja tahi lujuusoppia alkaa lukemaan,
niin luulisin että kaukolainalla niitä saisi kaikkiin Suomenniemen
kirjastoihin.

Jari Mäkinen

unread,
Nov 19, 2003, 6:52:39 PM11/19/03
to
Jaakko Raipala kirjoitti:

>
> Jari Mäkinen <jari.m....@tut.fi> wrote:
>
> > Kari Enqvist, (2003), "Kosmoksen hahmo", WSOY, 278 sivua.
> > Tieto-Finlandilla palkitun kirjoittajan alkuräjähdysteorioita,
>
> Lyhensin hiukan. Pistetään linkki Enqvistin sivuille, niin hän voi
> itse esitellä itsensä. :-)
>
> > Raimo Lehti, (1996), "Tähtiä ja ihmisiä", Ursa, 368 sivua.
> > Luonnontieteen historiaa ja filosofiaa käsittelevä, artikkeleista
> > koostettu kirja. Aiheina mm. ihmisen asema maailmankaikkeudessa,
> > asuttujen maailmojen moninaisuus, lentävät lautaset, planetaariot,
> > matematiikan ja astronomian merkitys tieteelle ja kulttuurille, iloista
> > tiedettä synkässä maailmassa: tapaukset Johannes Kepler ja Bertrand
> > Russell, tietoa suuresta - planeetat - ja tietoa pienestä - atomit
> > sekä mitä kertoa tieteestä. Kuvitettu, ei kaavoja, asia- ja
> > henkilohakemisto on.
>
> Huh! Tuotakin pitää vähän lyhentää.

Noh:


Raimo Lehti, (1996), "Tähtiä ja ihmisiä", Ursa, 368 sivua.
Luonnontieteen historiaa ja filosofiaa käsittelevä, artikkeleista

koostettu tietokirja. Kuvitettu, ei kaavoja, asia- ja henkilohakemisto
on.


> > Raimo Lehti, Tapio Markkanen ja Jan Rydman (toim.), (1988), "Isaac
> > Newton - jättiläisen hartioilla", Ursa, 344 sivua.
> > Eri kirjoittajien kokoomateos, jossa käsitellään Newtonin elämää ja
> > merkitystä fysiikassa, matematiikassa, tähtitieteessä ja filosofiassa.
> > Kuvitettu, jokunen kaava, henkilöhakemisto,
>
> Hmm - loppuiko tämä kesken?

Ei, , -> .

>
> > Ivar Ekeland, (suom. Klaus ja Helka Vala), (2001), "Ennakoimattoman
> > matematiikka", Art House, 157 sivua.
> > Matemaattista kaaos- ja katastrofiteoriaa ja niiden historiaa
> > käsittelevä tietokirja. Runsas kuvitus ja jokunen kaava.
>
> Onko se hyväkin? Järkevä? (Kaaosteoria on sellainen hörhömagneetti,
> että en olisi uskonut siitä koskaan julkaistavan suosittelukelpoista
> kirjaa suomeksi!)

On järkevä, matemaattistyylisesti kirjoitettu tietokirja; alkuperäisteos
on palkittu: "paras yleistajuinen tieteellinen teos v.1984". Myös
Ruellen kirja on hyvä tietoteos kaaoksesta.


--
Jari Mäkinen

Petri Sane

unread,
Nov 19, 2003, 7:22:53 PM11/19/03
to
Pistetääs vielä pari:

historiaa:
Pekka Teerikorpi,Mauri Valtonen:
Kosmos - Maailmamme muuttuva kuva

Fysiikan ja tähtitieteen historiaa. Kirja käsittelee fysiikan kehitystä sekä
yleisestä että henkilölähtöisestä näkökulmasta. Kirja ei keskity pelkkien
keksintöjen ja kaavojen listaamiseen vaan antaa syvällisen kuvan myös itse
tieteenteon vaiheista ja muutoksista.

Tällaiseen sitten törmäsin kirjastossa ja otin heti mukaani:

Richard Feynman: QED - Valon ja aineen ihmeellinen teoria.

Kyseessä on Feymanin erään luentosarjan (toim. huom. ei sama kuin lectures
on physics käännettynä) muistiinpanot. Luennot ovat suunnattu suurelle
yleisölle eivätkä sisällä yhtään kaavaa tosin muutama graafi löytyy.
Kirjan tarkoitus on selvittää QED:n l. kvanttielektrodynamiikan perusteita
tavallisille ihmisille ymmärrettävällä tavalla.

(allekirjoittaneen huomio: Aivan loisto kirja, en tiedä montako näitä löytyy
esim. stadista mutta itse ajattelin ehkä...kröhöm pitää tätä hallussa jonkin
aikaa, ellei jostain divarista löydy tätä)


Janne Inkinen

unread,
Nov 20, 2003, 12:21:52 AM11/20/03
to
Jaakko Raipala <rai...@pcu.helsinki.fi> wrote:

: > Ivar Ekeland, (suom. Klaus ja Helka Vala), (2001), "Ennakoimattoman


: > matematiikka", Art House, 157 sivua.
: > Matemaattista kaaos- ja katastrofiteoriaa ja niiden historiaa
: > käsittelevä tietokirja. Runsas kuvitus ja jokunen kaava.

: Onko se hyväkin? Järkevä? (Kaaosteoria on sellainen hörhömagneetti,
: että en olisi uskonut siitä koskaan julkaistavan suosittelukelpoista
: kirjaa suomeksi!)

Minä leipäännyin tuohon ihan täysin ja luin puolet siitä kursorisesti.
Kertakaikkisen pitkästyttävä. Kannattaa jättää hyllyyn, jos tietää
perusasioita noista jutuista.

Ei siinä kuitenkaan hörhöilystä ole kyse. Ekeland ei koskaan pääse
pointtiinsa. Ruelle'in kirja on selvästi parempi, jos haluaa oppia mistä
kaaoksesta on kyse.


Janne Inkinen

Janne Inkinen

unread,
Nov 20, 2003, 12:29:43 AM11/20/03
to
Jaakko Raipala <rai...@pcu.helsinki.fi> wrote:

: *Nyt* lähdin kokoilemaan jotain ja aloitin sivut, kirjalistasta:

: http://www.physics.helsinki.fi/~raipala/fysiikka/kirjat.html

Kiitos, mutta nyt kopioit virheenkin:

"# David Ruelle: Sattuma ja kaaos


Kaaosteoriaa käsittelevä tietokirja. Aihealueina mm. klassinen

determinismi, alkuarvoriippuvuus, turbulenssi, oudot attraktiot..."

Kyse ei ole oudoista viehätyksistä, vaan oudoista _attraktoreista_.

Ruelle'in kirja käsittelee kieltämättä noita asioita, mutta erittäin
pintapuolisesti eli esim. mikään popularisoitu termon tai kvantin kirja
se ei ole, vaan siinä nuo asiat on alistettu kaaokselle. Kyllä siinä
pari sanaa sanotaan peliteoriastakin. Mutta siis asioista on tekstiä
tyyliin ą viisi sivua ja kuva.


Janne Inkinen

Esa Sakkinen

unread,
Nov 20, 2003, 1:27:03 AM11/20/03
to

"Petri Sane" <etunimi....@helsinki.fi> kirjoitti:

>
> Tällaiseen sitten törmäsin kirjastossa ja otin heti mukaani:
> Richard Feynman: QED - Valon ja aineen ihmeellinen teoria.

Jaa, eikös tätä ollutkaan mainittu jo - löytyy omasta hyllystänikin.


Raimo Suonio

unread,
Nov 20, 2003, 6:34:36 AM11/20/03
to
Itse Janne Inkinen virkkoi, noin nimesi:

> Kyse ei ole oudoista viehätyksistä, vaan oudoista
> _attraktoreista_.

Siis _viehättimistä_!


--
Raimo Suonio, Hyvinkää, Finland
http://www.nic.fi/%7Ersuonio/
Oikeinkirjoitusohjeita news- ja web-kirjoittajille:
http://www.nic.fi/%7Ersuonio/oikeinkirjoitus/

Jari Mäkinen

unread,
Nov 20, 2003, 11:17:04 AM11/20/03
to
Raimo Suonio kirjoitti:

>
> Itse Janne Inkinen virkkoi, noin nimesi:
>
> > Kyse ei ole oudoista viehätyksistä, vaan oudoista
> > _attraktoreista_.
>
> Siis _viehättimistä_!

Piirilän ja Seppäsen, "Epälineaarisen systeemiteorian sanaston" mukaan:

"attraktio (attraction), dynaamisen systeemin ajallista kehitystä
määräävä ohjausvoima, "vetovoima", ks. ohjaus, ohjausvoima
attraktori (attractor), tasapainotila, nielu (sink), jonka ympäristössä
systeemi on stabiili, piste, rata tai alue systeemin tila-avaruudessa,
joka määrää systeemin tilan kehityksen, ohjaa sen kulkua. Esim alaspäin
riippuva heiluri tai kupin pohjalla oleva pallo ovat stabiilissa
tasapainotilassa, joka poikkeutettaessa pyrkii palaamaan takaisin.
Jaksollisesti pakotetulla kitkallisella heilurilla saattaa olla
stabiileja jaksollisia ratoja (steady-state), joita häiritty systeemi
lähestyy, ks. transientti, asymptootti
- outo attraktori (strange attractor) kaoottisen systeemin attraktori,
jolla on fraktaalinen, yleensä itsesimilaarinen, aperiodinen rakenne,
kuv. lankavyyhti tai lankakerä, moneen kertaan laskostettu ja kaulittu
taikina tms., ks. fraktaali, aperiodinen
- Hénonin attraktori, kaksidimensioisen homeomorfismin iterointiin
liittyvä outo attraktori, löydettiin alunperin taivaanmekaniikan
yhteydessä, ks. homeomorfismi, iteraatio
- Lorenzin attraktori, yksinkertaistetusta sään matemaattisesta
tietokonemallista löydetty ensimmäinen kaoottinen attraktori
- attraktioallas (basin of attraction), attraktorin alue tai ympäristö,
johon asti sen vetovoima ulottuu. A. on ikäänkuin painauma maastossa,
jonka alueella systeemin tila palautuu tasapainoon, altaan raja voi olla
fraktaalinen ja kaoottinen niin, että raja-alueella on mahdotonta
ennustaa, mille taholle systeemin tila päätyy

ohjaus (control), säätö, systeemin käyttäytymistä muuttava sisäinen tai
ulkoinen vaikutus, ks. rata, palaute, takaisinkytkentä, itseohjaus,
itsejärjestyminen, katastrofi, bifurkaatio
ohjausvaikutus (control effect). dynaamisessa systeemissä vaikuttavan
voiman aiheuttama muutos systeemin käyttäytymiseen, ks. ohjaus, rata,
attraktio, itseohjaus"

Lähde: ollut joskus verkossa, mutta poistettu.


Joo, Ruelle puhuu vain attraktoreista.


--
Jari Mäkinen

Jari Mäkinen

unread,
Nov 20, 2003, 1:29:01 PM11/20/03
to
Petri Sane kirjoitti:

>
> Tällaiseen sitten törmäsin kirjastossa ja otin heti mukaani:
>
> Richard Feynman: QED - Valon ja aineen ihmeellinen teoria.
>
> Kyseessä on Feymanin erään luentosarjan (toim. huom. ei sama kuin lectures
> on physics käännettynä) muistiinpanot. Luennot ovat suunnattu suurelle
> yleisölle eivätkä sisällä yhtään kaavaa tosin muutama graafi löytyy.
> Kirjan tarkoitus on selvittää QED:n l. kvanttielektrodynamiikan perusteita
> tavallisille ihmisille ymmärrettävällä tavalla.
>
> (allekirjoittaneen huomio: Aivan loisto kirja, en tiedä montako näitä löytyy
> esim. stadista mutta itse ajattelin ehkä...kröhöm pitää tätä hallussa jonkin
> aikaa, ellei jostain divarista löydy tätä)

Ainakin Art House myy tuota ilmeellistä kirjaa edelleen:

http://kauppa.arthouse.fi/cgi-bin/arthouse.storefront/3fbd02ca0097f7af271ec0a807140675/Product/View/9518843457

Sain kirjan luettua käsityksen, että kirja on kirjoittu vähintäänkin
kieli poskella ellei sitten jopa huumorimielessä.


--
Jari Mäkinen

Jaakko Raipala

unread,
Nov 20, 2003, 2:47:24 PM11/20/03
to
Janne Inkinen <jink...@pcu.nospam.helsinki.fi.invalid> wrote:

> Jaakko Raipala <rai...@pcu.helsinki.fi> wrote:
>: *Nyt* lähdin kokoilemaan jotain ja aloitin sivut, kirjalistasta:
>
>: http://www.physics.helsinki.fi/~raipala/fysiikka/kirjat.html
>
> Kiitos, mutta nyt kopioit virheenkin:

Äh. Jarin kuvaukset olivat niin kattavia, etten edes lukenut niitä
kunnolla. :-) (Ei niinkö, että minulla olisi hajuakaan siitä, mitkä
näissä aiheissa ovat oikeita suomenkielisiä termejä!)

> "# David Ruelle: Sattuma ja kaaos
> Kaaosteoriaa käsittelevä tietokirja. Aihealueina mm. klassinen
> determinismi, alkuarvoriippuvuus, turbulenssi, oudot attraktiot..."
>

> Ruelle'in kirja käsittelee kieltämättä noita asioita, mutta erittäin
> pintapuolisesti eli esim. mikään popularisoitu termon tai kvantin kirja
> se ei ole, vaan siinä nuo asiat on alistettu kaaokselle. Kyllä siinä

Hmm - ehkä tietokirja on sitten vähän väärä sana? (Äh, arvasinhan,
minä rupean kuitenkin kehittelemään pakkomielteitä sanamuodoista.)

Jaakko Raipala

unread,
Nov 20, 2003, 2:59:53 PM11/20/03
to
Petri Sane <etunimi....@helsinki.fi> wrote:

> Richard Feynman: QED - Valon ja aineen ihmeellinen teoria.
>
> Kyseessä on Feymanin erään luentosarjan (toim. huom. ei sama kuin lectures
> on physics käännettynä) muistiinpanot. Luennot ovat suunnattu suurelle
> yleisölle eivätkä sisällä yhtään kaavaa tosin muutama graafi löytyy.
> Kirjan tarkoitus on selvittää QED:n l. kvanttielektrodynamiikan perusteita
> tavallisille ihmisille ymmärrettävällä tavalla.

Niin, mutta ei se oikeasti selitä paljoa QED:tä (en muista, kai se
ainakin *jonkin verran* yrittää!), vaan kaikkea kvanttimekaniikasta
optiikkaan. (Se onkin kirjan ainoa ongelma: Feynman selittää niin
innoissaan fysiikkaa, että unohtaa kertoa sen, miksi kaikeksi ihmiset
asioita *kutsuvat*! Tämä kirja on jättänyt jälkeensä valtavan joukon
maallikkoja, jotka luulevat, että QED on optiikkaa tms.)

> (allekirjoittaneen huomio: Aivan loisto kirja, en tiedä montako näitä löytyy

Joo! Tosi hauskaa lukemista, jos sen löytää oikeaan aikaan (HY:n
aikaskaalalla n. Airan aikoihin tai jonkin verran sen jälkeen).

Marko Tuominen

unread,
Dec 8, 2003, 4:06:28 AM12/8/03
to
Jaakko Raipala wrote:

> OK, yritämme saada jonkinlaista FAQia kasattua ryhmälle. Jostain pitää
> aloittaa ja ajattelimme jonkinlaista suomeksi julkaistujen fysiikkaa
> ainakin sivuavien kirjojen listaa. (Kaikenlaisten kirjojen -

> populaarien tai ei-populaarien, kunhan ei ihan luentomonisteista ole
> kyse.) Kaivattaisiin ensinnäkin pelkkää listaa kirjoista ja toiseksi
> lyhyitä kuvauksia siitä, mitä kirja käsittelee, minkälaiseen tyyliin
> (ja jos kirja on suomennos, käännöstäkin voi vaikka kommentoida) ja
> miten suositeltava se on. Sitten voidaan keskustella siitä, ollaanko
> kuvauksista yhtä mieltä.


>
> Kuka tahansa, joka muistaa jonkin suositeltavan kirjan edes nimeltä,
> kertokaa! (FAQiin tietysti tehdään osanottajalista, joiden jäsenille
> on taattu ikuinen maine & kunnia.)

Aikoinaan kun oli puhetta FAQ:sta niin ehdottelin John Allen Paulos:n
Numerotaidottomuutta. Ei suoranaisesti fysiikkaa, mutta tieteisiin,
asioiden suhteisiin ja todennäköisyyksiin liittyvää popularisoitua
rautalanganvääntöä.

T: Marko

0 new messages