jepulistajee, revantulia
KB
tähtitaivaan kiehtovia emissiosumuja. (Euroopan pimein taivas ainakin
maa-alueiden osalta, katsokaa vaikka
http://www.inquinamentoluminoso.it/worldatlas/pages/index.htm :))
Suurin osa öistä pilvessä. Selkeiden öiden saldona käteen jäi 45min
valotukset Andromedan galaksista, Orionin suuresta kaasusumusta ja
Hevosenpääsumusta, sekä kaksi Provia400F-rullallista revontulia. Kaiken
kaikkiaan selkeitä öitä oli 5 kpl 18 yöstä. Näistä 4 kpl oli
revontuliöitä. Pilvistä huolimatta saatoin havaita, että suurin osa
epäselkeistäkin öistä oli revontuliöitä; maisema kylpi aavemaisessa,
vihertävässä valossa vaikka periaatteessa ei olisi pitänyt nähdä
kirjaimellisesti nenäänsäkään.
Ei sillä että minulla revantulia vastaan mitään olisi, mutta mieluummin
olisin kuvannut kotigalaksimme emissiosumuja uudella (toimivalla!)
seurantalaitteistollani. Mutta tasan eivät käy onnen lahjat arktisen ja
eteläisen tähtiharrastajan välillä.
Visuaalisessa mielessä (ehkä tieteellisessäkin mielessä, en tiedä kun en
ole alaa seurannut) vaikuttavan havainnon tein sykkivistä revontulista:
Taivaalla oli useita revontulialueita, kattaen koko taivaan pohjoisesta
eteläiseen ja itäisestä läntiseen horisonttiin. Joskus aamuyöllä alkoi
tyypillinen sykkiminen. Ainakin oman kokemusmaailmani kannalta hiukan
omituinen havainto on seuraavanlainen: Nopeat kirkkaamman valon aallot
kohosivat ylöspäin pitkin piikkien muodostamia revontulivöitä,
_täsmälleen yhtä aikaa kaikissa taivaankannella näkyvissä vöissä_.
Ilmiö oli nähtävissä tarkalleen samassa tahdissa myös yläpuolella
olevassa koronassa.
30 asteen korkeudella olevissa vöissä aaltojen nopeus oli n. 60 astetta
sekunnissa, koronassa tietysti vähemmän. Ilmiö toistui arviolta 2 kertaa
sekunnissa, ei kuitenkaan missään määrin tasaisella frekvenssillä.
Siinä katsellessani tajusin ensimmäisen kerran järkeni lisäksi joka
solullani koronan johtuvan perspektiivi-ilmiöstä: kruunumainen kuvio
syntyy yläpuolellani olevista yhdensuuntaisista säteistä. Kuin olisin
ollut jollain takaperoisella Star Wars-ylivalonnopeusmatkalla siinä
pellolla pilkkihaalareissa maatessani.
Olen jokseenkin koko ikäni tuijotellut arktisen taivaan revontulia, enkä
ole ennen moista havainnut. Mieltäni askarruttaakin nyt se, että onko
edellä kuvaamani sykkimiseen liittyvä ilmiö tavallinen (mutta jota en
jostain syystä ole ennen huomannut), vai onko kyseessä kovinkin
harvinainen ilmiö? Toivottavasti joku tämän palstan lukijoista tietää
asiasta jotain.
Mieluiten olisin kyllä siltikin kuvannut niitä sumuja... perkele. Pysyvä
lumikin sopivasti myöhässä. Pitäisiköhän alkaa tosissaan harkita muuttoa
Australian aavikoille. Siinä sitä olisi haavetta yhdeksi ihmisen iäksi.
-KB