http://www.utu.fi/agricola/tietosanomat/
Sisältö:
Tapio Onnela:
Mainilan ankat - puuttuuko medialta historiantaju?
Suomalaisissa tiedotusvälineissä on viime päivinä kauhisteltu ulkomaille
leviävää "väärää" historiakuvaa Suomen historiasta. European Schoolnetin
sivulta lähteneessä linkissä oli lehtietojen mukaan väitetty, että Suomi
aloitti talvisodan ampumalla ns. Mainilan laukaukset. Sivuston toimittaja
John Simkins ihmettelee asiasta noussutta kohua: "eikö Suomessa kyetä
erottamaan toisistaan näkökulmaa, lähdettä ja niistä tehtyä tulkintaa?"
Tapio Onnela, Jaakko Suominen
Digitaaliset lähteet ja historiantutkimus
Digitaalisista tietovarannoista ja dokumenteista on tullut yhä tärkeämpiä
myös historiantutkimukselle ja niiden merkitys tulee kasvamaan
tulevaisuudessa entisestään. Vaikka tiedonkäsittelyssä, siirrossa ja
tallentamisessa käytettävät uudet mediat tuovat uudenlaisia ongelmia ja
haasteita tutkimukselle, lähteiden lukemisen (lähdekritiikin ) tai
lähdetekniikan kannalta kyse ei loppujen lopuksi ole kovin suuresta
muutoksesta.
Anu Lahtinen:
Lähteitä ja sanaselityksiä Ruotsin keskiajan tutkijoille
Keskiajan tutkimuksen apuna on kohtuullisen runsaasti erilaista
materiaalia Internetissä, myös Ruotsin ja Suomen keskiaikaa koskevaa
lähteistöä on saatavilla verkon kautta. Tietokantojen ja verkkojulkaisujen
käyttö ei aina ole tutkijan kannalta ongelmatonta.
Tapio Onnela
Verta, hikeä, raadantaa, kyyneliä - Churchill-kokoelma verkossa
Pitkän elämäntyön Britanniassa tehneen valtiomiehen Sir Winston
Churchillin (1874 -- 1965) elämään ja tuotantoon on avautunut
mahdollisuus tutustua Internetin kautta. Hänen jättimäisen tuotantonsa
luetteloinnin tuloksia on nyt julkaistu Internetissä, sivuston yhteydessä on
myös eri asteisille kouluille tarkoitettuja resursseja ja palveluja sekä
verkkonäyttely.
Anu Lahtinen:
Red Emma - radikalismin historiaa Berkeleyn yliopiston palvelimella
Liettualaissyntyinen tehdastyöläinen, sairaanhoitaja ja anarkisti Emma
Goldman, "Red Emma" (1869 - 1940), oli amerikkalaisen radikalismin ja
feminismin keskeinen varhainen vaikuttaja. Hän kannatti sananvapautta,
syntyvyyden säännöstelyä, tasa-arvoa, ammattijärjestötoimintaa ja
kahdeksantuntista työpäivää. Emma Goldmanin elämää ja tuotantoa
esitellään Internetissä monipuolisesti.
Kirja-arvostelut
Agricolan kirja-arvostelut:
Tuoreimmat kirja-arvostelut Agricolan arvostelupalvelusta
Agricola-Suomen historiaverkon kirja-arvostelut marraskuusta 2001
tammikuuhun 2002.
Historiallinen yhdistys
Historiallisia Arvosteluja 1999-2001
Historiallisen Yhdistyksen vuoden 2001 kirja-arvostelut
Uusinta Agricolassa:
Agricolan tapahtumakalenteri
Agricolaan lisätyt uudet linkit ja palvelut
Agricolan Tietosanomat
http://www.utu.fi/agricola/tietosanomat/
--
Verrataanpa Spartakuksen artikkelia Stalinin hyökkäyksestä
Suomeen vaikka artikkeliin Hitlerin hyökkäyksestä Puolaan.
Jälkimmäisessä ei ole yhtään lainausta (uus)natsipropagandasta,
ja elokuun lopun insidenttiä kuvataan näin:
"In August 1939, a group of concentration camp prisoners were dressed in
Polish uniforms, shot and then placed just inside the German border.
Hitler claimed that Poland was attempting to invade Germany. On 1st
September, 1939, the German Army was ordered into Poland."
Miksi hitossa ei lainattu Göbbelsin epäilemättä värikästä
lausuntoa tästä puolalaisten hyökkäyksestä? ;)
Samoin kummastuttaa tällainen lause:
"H believed that Britain and France would not interfere in
Europe as long as Germany headed east towards the Soviet Union"
Lukekaa myös artikkeli Felix Dzerzhinskystä, ja päätelkää
minkäväristen silmälasien takaa Spartacus maailmaa katselee.
>Mitä kohuun tulee, Suomi ei tässä suhteessa eroa muista maailman
>maista. "Virheellinen" historiankirjoitus saa maiden viranomaiset
>nopeasti tarttumaan mediaan. -
>Onko mainittu John Simkins em. sivut tuottaneen Spartacus
>-kustannusyhtiön vaiko sen EU:n koulutusprojektin takana?
Saitin url on <http://www.spartacus.schoolnet.co.uk>. Lienee
aika yhdentekevää onko Simkin tekemisissä Schoolnetin vai
Spartacuksen kanssa? ;) Ei vaan, Simkin on Spartacuksen tekijä,
Spartacus on veppisaitti, ei kustannusyhtiö, ja Schoolnet on
Spartacuksen ISP. Schoolnet.co.uk on taas Easynetin oma
projekti, jolla ei ilmeisesti ole EU:n Schoolnetin kanssa muuta
yhteistä kuin nimi.
Pekka
Tuomo
> Verrataanpa Spartakuksen artikkelia Stalinin hyökkäyksestä
> Suomeen vaikka artikkeliin Hitlerin hyökkäyksestä Puolaan.
- -
> Miksi hitossa ei lainattu Göbbelsin epäilemättä värikästä
> lausuntoa tästä puolalaisten hyökkäyksestä? ;)
Ehkäpä joka asiassa ei ole mielekästä lainata kaikkien osapuolien lausumia.
Käytännössä länsimaisista lukijoista erittäin harvat ottaisivat
vähimmässäkään määrin todesta Goebbelsin (!) lausuntoa, kun taas
länsivaltojen sodanaikaisen liittolaisen lausunnot voivat olla toinen juttu.
Siksi juuri oli minusta fiksua lainata neuvostoliittolainen väite Mainilan
laukauksista sen jälkeen, kun oli selostettu asiat ja vielä lainattu pari
länsilähdettä.
> Lukekaa myös artikkeli Felix Dzerzhinskystä, ja päätelkää
> minkäväristen silmälasien takaa Spartacus maailmaa katselee.
Siis http://www.spartacus.schoolnet.co.uk/RUSDzerzhinsky.htm vai?
Se kertoo Feliks Dzerzhinskin (tämä on suomessa käytetty translitterointi,
englantilaisilla on omansa) lyhyen elämäkerran, ja sitten on erilaisia
lainauksia. Hiertääkö tässä sama kuin Mainilan laukauksia koskevassa
jutussakin eli se, ettei osata erottaa kirjoittajan omaa kuvausta ja
lainauksia? Elämäkerta mainitsee mm.: "In September, 1918, Dzerzhinsky
instigated the Red Terror that followed the attempt by Dora Kaplan on the
life of Lenin."
Pitäisikö historian tutkimuksessa tai opetuksessa lainata vain sellaisia
lähteitä, joiden arvioidaan olleen oikeassa? Edes politiikassa ja
propagandassa sellainen ei olisi järkevää.
Suoraan sanoen tulee mieleen, että syyteltäessä Spartacusta pidetään
lukijoita imbesilleinä, jotka eivät ymmärrä, missä mennään, jos asiallisen
kuvauksen ja esimerkiksi parin sitä vastaavan sitaatin jälkeen on sitaatti
propagandakirjoituksesta, jossa väitetään aivan muuta.
Follarit rajattu historiaryhmään. Eivätkö teidän nyysiohjelmanne varoita
mitään crosspostattaessa viiteen ryhmään?
--
Yucca, http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/