"tämä lienee ihan ensimmäinen koko maailmassa"
mutta
melkein samankaltainen aihehan
on toki suuressa maailmassakin tullut jo hyvin suosituksi,
sillä eikös noita merirosvoja ollut vast'ikkään yhden klaanin
verran pari viikkoa täyshoidossa jo eräällä "taistelu"laivallakin?
vahinko vaan, että nuo aktivistit päästettiin jo jatkamaan tätä
uudemman liperaali-ajan aktiivipuuhastelua eli merirosvousta,
kun nyt kerrankin olisi voitu työllistää iso joukko oman alansa
huippuosaajia täällä lottolandiassakin, palkkaamalla veijarit
sukarin ideoimaan uuteen merirosvopuistoon työntekijöiksi
jollonkas
pikkulapsetkin olisivat saaneet reaali-aikaista fakta-tietoa
siitä, millaista porukkaa merirosvot ihan OIKEESTI ovat
ja
samalla olisi lottolandian mustien mamujen työttömyysaste
vähintäänkin puolittunut
>sijoittaja Toivo Sukari - kaikkien idioottimaisten ideoiden isä -
>on nyt ideoinut merirosvopuiston rakennettavaksi
>lempäälään suunnitellun, uuden ideaparkin alle - "luolaan"
>(en tiennytkään että lottolandiastakin löytyy tollasia luolia)
Ei sitä luolaa siellä ollut. Sukari sen kaivautti. Sinne piti
tulla uimahalli tai hiihtoputki, mutta ne hankkeet kusi kintuille
kun yhteistyökumpanit vetäytyivät (Valkeakoski).
Miljoonia maksavalle luolalle piti keksiä jotain. Nyt Sukari
hehkuttaa että tää "merirosvojuttu on huippu, tällaista ei ole
missään maailmassa".
Luulen, että koko Ideapark tulee kusemaan kintuille. Se on liian
kaukana asutuskeskuksista ja Tampereella on lähempänä vaikka
minkälaista markettia. Pirun suuri Prisma avattiin juuri
Lielahteen jossa on ennestään hiton suuri kauppakeskittymä.
--
JuKu
Sinne vaan kopio miina laiva Pohjanmaasta ja pari somalia esittämään
merirosvoja työllistämistuella.
Vai ymmärsinkö väärin tuon teeman idean?
T:
Antti
>> Sinne vaan kopio miina laiva Pohjanmaasta ja pari somalia
>> esittämään
>> merirosvoja työllistämistuella.
Haiskahtaa ikävästi työnteolta tuollainen.
>>> sijoittaja Toivo Sukari - kaikkien idioottimaisten ideoiden isä -
>>> on nyt ideoinut merirosvopuiston rakennettavaksi
>>> lempäälään suunnitellun, uuden ideaparkin alle - "luolaan"
>>> (en tiennytkään että lottolandiastakin löytyy tollasia luolia)
>> Ei sitä luolaa siellä ollut. Sukari sen kaivautti. Sinne piti
>> tulla uimahalli tai hiihtoputki, mutta ne hankkeet kusi kintuille
>> kun yhteistyökumpanit vetäytyivät (Valkeakoski).
>>
>> Miljoonia maksavalle luolalle piti keksiä jotain. Nyt Sukari
>> hehkuttaa että tää "merirosvojuttu on huippu, tällaista ei ole
>> missään maailmassa".
>>
>> Luulen, että koko Ideapark tulee kusemaan kintuille. Se on liian
>> kaukana asutuskeskuksista ja Tampereella on lähempänä vaikka
>> minkälaista markettia. Pirun suuri Prisma avattiin juuri
>> Lielahteen jossa on ennestään hiton suuri kauppakeskittymä.
>Sinne vaan kopio miina laiva Pohjanmaasta ja pari somalia esittämään
>merirosvoja työllistämistuella.
>
>Vai ymmärsinkö väärin tuon teeman idean?
Sinne tulee laivoja myös maanpinnalle. Suurin laiva 40 m, jossa on
korkea masto. Videolla Sukarin haastattelu.
"Lempäälän kauppakeskus Ideaparkin yhteyteen suunnitellaan
teemapuistoa. Se on tarkoitus rakentaa osin maan pinnalle, osin
alueella jo oleviin maanalaisiin tiloihin."
"Puiston ensimmäisen vaiheen on määrä valmistua kesään 2012
mennessä. Sen pinta-ala on suunnitelman mukaan noin 1,5 hehtaaria.
"Luvassa on ainakin laivoja ja merirosvotunnelmaa."
Hankkeessa ovat mukana muiden muassa Ideaparkin perustaja Toivo
Sukari, Kemin lumilinnan linnanherra Seppo Lankinen sekä
kokkolalainen liikemies Karl Lindroos."
http://www.aamulehti.fi/cs/Satellite/Pirkanmaa/1194675657369/artikkeli/lempaalan+ideaparkiin+merirosvoteemapuisto+-+toivo+sukari+kertoo+suunnitelmista+videolla.html
Tiedä vaikka onnistuisikin?
--
JuKu