"Kulkuri: hyvää päivää, rouva. Anteeksi nyt, että häiritsen
soittamalla ovikelloanne, mutta minä en ole nähnyt viikkoon ruokaa.
Rouva: Arvo tules näyttämään herralle porsaankyljys."
aua
"Minä tiedän kaikki asiat
ja valtaosan lopuistakin."
Min� en tied� kaikkia asioita, ne loput vaan..
Se tuttu
no hyvᅵ... yhdessᅵ tiedᅵmme ihan kaikki :-)
aua
Paitti sitä että mistä sille yhdelle mansen työttömälle
riemuidiootille löytyisi se viimeinen puuttuva pala jotta
sen voisi sitten julistaa täydeksi idiootiksi ihan noin
virallisesti. Hullu ja riidanhaastajahan se on ja kaikki
sen tietää jo mutta olisi sitten niinkö virallista. Se kun
reppana ei ole uskaltanut mennä Matille testiin. ;-)))
--
TapsaJ
Ryhmän käyttö vaatii nyyssiohjelmasi säätöä:
lisää filttereihin estot nimimerkeille 'JS' ja 'BS'
:-)
aua
Nössöhän se on. EI uskalla nimeänsäkään kirjoittaa.
Nyt kun tämä Smith on vapautettu edellisestä työpaikasta,
voisi se olla sen aikaa selvänä, että saisi ajettua työmarkkina-
tuella ajokortin ja mennä ensimmäistä kertaa elämässään
hyödyttämään yhteiskuntaa, autokuskiksi.
Sopiva tehtäväkuva olisi jo valmiina:
Tampereen palokunnalla on vanha paloauto, jota käytetään
vääriin hälytyksiin.
Ei sulla ole vitsejä, tuota samaa sisäpiiripaskaa jauhatte aina!
Hanki elämä se sinut pelastaa!
http://www.youtube.com/watch?v=4aVmZgYfPEk&feature=related
--
Ympyrän täytyy olla pyöreä, myös nurkista!
Eikös sitä pitäisi enneminkin (näin ravustuskautta odotellessa)
käyttää mansen seudulla vuokrattavana ravunsyöttinä, ne
kun tarttuu kaikkeen haisevaan mutta elossa olevaan.
Ennen vesistöstä toiseen siirtoa sitä pitäisi kyllä valella spriillä
vaan tuskin se tälle rentulle ongelma olisi, päinvastoin. ;-))
Sesongin loputtua sen voisi sitten raahata sinne perkeleen
Satakuntaan ja ripustaa kintuistaan kokemäenjokeen niitä
nahkiaisia pyytämään, siellä kun on ne toiseksi parhaat
syötit eli kuolleet anopit kuulemma vähissä. Kai ne sitten
kitiseviin vätyksiinkin tarttuisivat, tarpeeksi nälkäisinä.
Voi sua niin säälittävää renttua sä oot tosiaan Tapioo Junttila
iiisolla junttiolemuksella. Tuommoista raasua ei todellakaan voi
mieheksi sanoa. Viitu HANKI itelles ELÄMÄ! Taisin asettaa sulle
niin vaativan haasteen ettet edes itse ymmärrä. Noo mutta
jotta viesti tulisi joskus perille niin täs taas tää junttien tunnusbiisi!
Olisko ruiskumestarina Black Stetson
Ei toki sehän on sellainen peräänantavainen luonne,
sen pitäisi mennä varmaan sossuun duuniin jakamaan.
SKVFUQU näyttää taas kyntensä vitsien kerronnassa!
DTM-Tapsa ei oo ikuna vitsiä edes postannut.
--
En ole täydellinen idiootti, joitain osia edelleenkin puuttuu.
Vitsiryhmän hölttä eenokit taas vauhdissa!