Samaa olen minä kironnut jo pitkään. Se että ohjelma alkaa
ilmoitettua myöhemmin on sentään jotenkin pitkin hampain
hyväksyttävää, mutta se että ohjelma onkin jo mennyt silloin
kun sen ennakotietojen mukaan pitäisi vasta alkaa on aivan
raivostuttavaa! Näin on käynyt mm. parille DS9-jaksolle.
> Kun kanavalla ei ole myöskään teksti-tv:tä, ei siis
> ohjelmatietoja saa yhtään mistään,
Nelosen teksti-tv:hän on sentään jo testiasteella. Ainakin
täällä Oulun kaapeliverkossa nelosen ohjelmat näkee myös
Oulu-tv:n tekstisivulta, mutta eivät ne siellä ole sen enempää
ajan tasalla kuin lehdissäkään.
> valiteltaisiin ja kerrottaisiin ohjelmien juonnoissa, mutta
> Nelosella ei edes mainittu asiasta mitään edes päivän ensimmäisessä
> juonnossa, joka tuli ihan eri aikaan, kuin lehdessä oli mainittu!
> Käsittämätöntä amatöörimäisyyttä ja epäammattimaisuutta.
Täsmälleen samaa mieltä!
..mutta jos jotain positiivista pitäisi sanoa, niin silloin
kun ohjelmisto noudattaa aikataulua, alkavat ohjelmat yleensä
aika tarkalleen silloin kuin pitääkin. Erilaista kuin meininki
MTV3:lla, jossa edellinen ohjelma loppuu silloin kun seuraavan
pitäisi alkaa, sitten tulee läjäpäin mainoksia ja hups keikkaa,
taas on ohjelma turvallisesti 10-15 minuuttia myöhässä. Etenkin
iltayhdeksän jälkeen tuo on enemmän sääntö kuin poikkeus.
--
-+- Anu Seilonen -+- tho...@sci.fi Team *AMIGA* Dark Fantasy ry.
-+- A3000/PPC604e@200/68060@50/CV643D@4MB/2+96/6.4GB@SCSI-3/24xCD-ROM
.. Nostalgia buff: One who finds the past perfect and present tense.