Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

Persut pistivät perseen myyntiin

4 views
Skip to first unread message

Keke Ketonen

unread,
May 26, 2023, 12:43:17 PM5/26/23
to
Alkuperäinen kk-tulovaatimus EU:n ulkopuolelta tulevien työntekijöiden
osalta oli "vähintään 2500e". Nyt uutisoidaan, että persut joustavat
1600e asti, mikä nykyisellä inflaatiolla tarkoittaa, että vaadittu
reaalipalkkataso itse asiassa putoaa nykytasoltaan vaalikauden
puoliväliin mennessä.

RKP vielä miettii, ovatko tomaatinpoimijat siltikin vielä liian kalliita
ja jääkö noin huiman korotuksen jälkeen tomaatinviljelijälle varaa
säädylliseen elintasoon.

Turo Juurakko

unread,
May 26, 2023, 1:30:43 PM5/26/23
to
Kyllä ne hyväksyvät linjaukset, kunhan pitävät nyt teatteria yllä.
RKP:lle tuskin tulee tätä parempaa tilaisuutta iskeä kielipolitiikassa
yhtä syvälle ja antaumuksella, kiitos persujen "neuvottelutaktiikan". Ei
olis uskonut että suomenkielisten aseman heikentäminen mahdollistuu
parhaiten persujen vahtivuorolla. Mutta sitä se kuuluisa priorisointi
teettää.

--
Kirjoituksia kellarista

JiiHoo

unread,
May 26, 2023, 1:39:08 PM5/26/23
to
Turo Juurakko presented the following explanation :
Millä tavalle rkp saa mädätystään läpi nyt paremmin kuin muka
edellisessä hallituksessa, jossa kaikki puolueet vannoivat pakkoruotsin
nimeen?

--
#######################################
Kääk! Oletko nähnyt kamalampaa sigua?
#######################################

Turo Juurakko

unread,
May 26, 2023, 1:47:52 PM5/26/23
to
JiiHoo kirjoitti 26/05/2023 klo 20:39:
> Turo Juurakko presented the following explanation :
>> Keke Ketonen kirjoitti 26/05/2023 klo 19:42:
>>> Alkuperäinen kk-tulovaatimus EU:n ulkopuolelta tulevien
>>> työntekijöiden osalta oli "vähintään 2500e". Nyt uutisoidaan, että
>>> persut joustavat 1600e asti, mikä nykyisellä inflaatiolla tarkoittaa,
>>> että vaadittu reaalipalkkataso itse asiassa putoaa nykytasoltaan
>>> vaalikauden puoliväliin mennessä.
>>>
>>> RKP vielä miettii, ovatko tomaatinpoimijat siltikin vielä liian
>>> kalliita ja jääkö noin huiman korotuksen jälkeen tomaatinviljelijälle
>>> varaa säädylliseen elintasoon.
>>
>> Kyllä ne hyväksyvät linjaukset, kunhan pitävät nyt teatteria yllä.
>> RKP:lle tuskin tulee tätä parempaa tilaisuutta iskeä kielipolitiikassa
>> yhtä syvälle ja antaumuksella, kiitos persujen "neuvottelutaktiikan".
>> Ei olis uskonut että suomenkielisten aseman heikentäminen mahdollistuu
>> parhaiten persujen vahtivuorolla. Mutta sitä se kuuluisa priorisointi
>> teettää.
>
> Millä tavalle rkp saa mädätystään läpi nyt paremmin kuin muka
> edellisessä hallituksessa, jossa kaikki puolueet vannoivat pakkoruotsin
> nimeen?
>

Muilla puolueilla ei sian silmät seiso umpiluupäässä mamu-kiimassa.
RKP:llä on vähemmän mahdollisuuksia kaupankäyntiin kun vastapuoli ei ole
niin nälkäinen yhden asian liike.

--
Kirjoituksia kellarista

JiiHoo

unread,
May 26, 2023, 1:56:19 PM5/26/23
to
Onko Suomessa noin helvetin kova inflaatio? Epäilen vahvasti.
Se rajahan nousee sentään 300 euroa, vanha oli jotain 1300 kuukaudessa.

--
JiiHoo:
"Ja uskottavuuden saa vain sillä, että oikeasti sanoo tekevänsä mitä
väittää tekevänsä."

Turo Juurakko

unread,
May 26, 2023, 2:20:07 PM5/26/23
to
Ja se, että muut puolueet ovat flegmaattisia ja halvaantuneita
pakkoruotsin purkamisen suhteen, ei tarkoita, että olisivat valmiita
kiristämään suomenkielisten asemaa RKP:n toivomassa tahdissa.

--
Kirjoituksia kellarista

Keke Ketonen

unread,
May 26, 2023, 2:38:49 PM5/26/23
to
JiiHoo kirjoitti 26.5.2023 klo 20.54:

> Keke Ketonen wrote on 26.5.2023 :
>> Alkuperäinen kk-tulovaatimus EU:n ulkopuolelta tulevien työntekijöiden
>> osalta oli "vähintään 2500e". Nyt uutisoidaan, että persut joustavat
>> 1600e asti, mikä nykyisellä inflaatiolla tarkoittaa, että vaadittu
>> reaalipalkkataso itse asiassa putoaa nykytasoltaan vaalikauden
>> puoliväliin mennessä.
>>
>> RKP vielä miettii, ovatko tomaatinpoimijat siltikin vielä liian
>> kalliita ja jääkö noin huiman korotuksen jälkeen tomaatinviljelijälle
>> varaa säädylliseen elintasoon.
>
> Onko Suomessa noin helvetin kova inflaatio? Epäilen vahvasti.
> Se rajahan nousee sentään 300 euroa, vanha oli jotain 1300 kuukaudessa.

Nykyinen on 1331 euroa. Nyt puhuttu 1600 euroa on 10% inflaatiolla
vuoden kuluttua 1440 euron ostovoimaa vastaava ja vuotta myöhemmin 1296
nykyeuroa vastaava.

Ok, kokonaisinflaatio ei ole ollut ihan 10%, mutta esim. pienituloisille
keskeisessä tuoteryhmässä "elintarvikkeet ja alkoholittomat juomat" on
indeksipisteluku noussut tammikuun 2022 pisteluvusta 106,16 huhtikuun
2023 lukuun 124,68 eli 17% 1,33 vuodessa.

Ja esim. itselläni asumisen keskeiset kulut, lämmityöljy ja sähkö,
olivat vuonna 2022 karkeasti tupla verrattuna vuoteen 2021. Bruttopalkka
nousi pari prosenttia tuolloin.

Eli kyllä, kyllä inflaatio on aivan helvetin kovaa ja varsinkin niissä
tuoteryhmissä, jotka ovat välttämättömiä tässä maassa elämisen kannalta.

JiiHoo

unread,
May 26, 2023, 3:25:22 PM5/26/23
to
Keke Ketonen wrote :
Toi inflaatio on ollut tuota kai yhden vuoden. Minkään ei pitäisi
taata, että se jatkuu tuollaisena etenkin, jos keskuspankin tehtävä on
hillitä inflaatiota.

Ja jos se jatkuu, niin kai nyt hallitus kykenee tekemään
infaatiotarkistuksia? Onnistuu erinomaisen helposti vaikka Ylen
määrärahojenkin kanssa.

Keke Ketonen

unread,
May 26, 2023, 3:51:58 PM5/26/23
to
Keskuspankin tehtävänä on ollut hillitä inflaatiota, mutta on ihan eri
asia, onko keskuspankki kyennyt suoriutumaan tehtävästään. Minun
nähdäkseni se ei ole kyennyt ja lisäksi se on ottanut itselleen
inflaation vakaana pitämisen rinnalle tai ylikin muita tehtäviä, kuten
asiansa ryssineiden pankkien pystyssä pitämisen setelirahoituksella.

> Ja jos se jatkuu, niin kai nyt hallitus kykenee tekemään
> infaatiotarkistuksia? Onnistuu erinomaisen helposti vaikka Ylen
> määrärahojenkin kanssa.

Jos mahdolliset hallituskumppanit suostuvat hallitusneuvotteluissa
vastentahtoisesti persujen vaatimukseen tulorajasta, niin luuletko, että
inflaatiotarkistuksen tekeminen sujuu suitsaitsukkelaan hallituksen
ollessa olemassa ellei siitä ole jo hallitusta muodostettaessa sovittu?

No, Purra pystyy kyllä myymään tuon ratkaisun kannattajilleen, jos
peruspersun ymmärrys inflaation vaikutuksesta ja inflaatiotarkistuksista
on samaa luokkaa tai huonompi kuin sinulla näyttää olevan.

Keke Ketonen

unread,
May 26, 2023, 7:34:43 PM5/26/23
to
Jukka Lahtinen kirjoitti 26.5.2023 klo 23.39:

> Keke Ketonen <keke.k...@kekemail.com.invalid> writes:
>> Alkuperäinen kk-tulovaatimus EU:n ulkopuolelta tulevien työntekijöiden
>> osalta oli "vähintään 2500e". Nyt uutisoidaan, että persut joustavat
>> 1600e asti, mikä nykyisellä inflaatiolla tarkoittaa, että vaadittu
>
> En oikein ymmärrä persujen logiikkaa tuossa tulorajassa.
> Ovat muka kovasti olevinaan suomalaisten puolella, mutta kuitenkin
> vaativat että heikoimmin palkatut duunit varataan kantasuomalaisille ja
> maahanmuuttajien pitää tienata paremmin.

Minusta persujen logiikka on aika selkeä: jos ei kykene itseään ja
perhettään elättämään tuloillaan, niin se tarkoittaa, että tulija
tarvitsee tulonsiirtoja jo valmiiksi Suomessa olleilta, mikä
parantamisen sijaan heikentää valmiiksi Suomessa olleiden asemaa.

Toisekseen työmarkkinoillakin vallitsee kysynnän ja tarjonnan laki, mikä
asettaa hinta-/palkkatason. Työmarkkinajärjestöjen monopoli- ja
monopsonivoimalla on muodostuvaan hintatasoon oma vaikutuksensa, mutta
markkinamekanismi sielläkin taustalla on. Ja mahdollisista
markkinahäiriöistä riippumatta menee niin, että lisääntyvä työvoiman
tarjonta on omiaan alentamaan palkkatasoa ja toisaalta kaventuva
tarjonta on omiaan nostamaan sitä.

Maahanmuuttoasiassa edellinen tarkoittaa sitä, että jos työvoiman
tarjontaa pystytään kasvattamaan tuomalla maahan lisää työhön kykeneviä
tekijöitä, niin se on omiaan pitämään heikosti palkatut duunit heikosti
palkattuina duuneina. Meillähän toki on karjuva työvoimapula just niistä
työntekijöistä, jotka tekevät duunia ihan simona, mutta kykenevät
tulemaan toimeen erinomaisen pienellä palkalla.

Pohjimmiltaan kuitenkin tullaan siihen kysymykseen, että miten ihmeessä
meidän Pisa-menestynyt koulujärjestelmämme ei kykene tuottamaan
koulutetuille sellaista osaamista, jonka myötä heidän tuottavuutensa
olisi niin korkea, että se turvaisi selkeästi kv. vertailuissa heikoksi
osoitautunutta sosiaaliturvaamme paremman toimeentulon tekijälleen. Eli
miksi helvetissä täällä käytetään 12 vuotta tai jotain sellaista
pakolliseen koulutukseen, jonka turvin ihan liian iso osa ihmisistä on
kykenemättömiä tuottamaan enemmän kuin nipin napin toimeentulominimiä
vastaavat ansiot.

Keke Ketonen

unread,
May 26, 2023, 7:42:34 PM5/26/23
to
Eli miksi meillä on tilanne sellainen, että huononkin sosiaaliturvan
varassa roikkuminen on kilpailukykyinen vaihtoehto yksittäisen ihmisen
näkökulmasta? Vastaus ei ole se, että sosiaaliturvamme on liian
antelias. Sehän on todettu heikoksi tuon tuostakin. Kysymys pelkistyy
siis siihen, miksi työvoimamme tuottavuus on niin heikkko, että
työntekijöille ei voida maksaa juurikaan parempaa palkkaa kuin mitä he
saavat "köyhäinapuna". Onko vika työntekijöiden tekemisessä vai onko
ongelma siinä, että yrityksissä ei osata teettää työntekijöille paremmin
tuottavia töitä?

JiiHoo

unread,
May 27, 2023, 1:55:28 AM5/27/23
to
It happens that Keke Ketonen formulated :

> No, Purra pystyy kyllä myymään tuon ratkaisun kannattajilleen, jos
> peruspersun ymmärrys inflaation vaikutuksesta ja inflaatiotarkistuksista on
> samaa luokkaa tai huonompi kuin sinulla näyttää olevan.

Mitä tolla on tarkoitus saavuttaa? Käsittääkseni se, että firmat eivät
voi tuoda ulkomailta halpatyövoimaa dumppaamaan suomen palkkatasoa
niin, että suomalaisia ei enää palkata, koska ulkomaalaiset tekee
kaiken halvemmalla.

Se on aivan sama, että mikä on palkkatraso, jos tuo ei toteudu. Eikä
siinä auta miktään selitykset persuilta, jos aivan sama meno jatkuu
kuin ennenkin.

Sinä nyt jotenkin luulet, että persukannattaja katsoo jotain lukuja ja
toteaa, että kylläpä persut nyt hoiti homman hienosti.

Ei, persukannattajka lukee uutisia ja toteaa, että taas joku vitun
ählämi on tehnyt tot aja tätä, persut on hallituksessa, miksi mikään ei
muutu?

Ja jos persukannattajasta näyttää, että mikään ei muutu, vaikka Purra
selittää mitä, että kyllä on muuttunut, niin persukannattaja lopettaa
persujen kannattamisen.

JiiHoo

unread,
May 27, 2023, 2:03:19 AM5/27/23
to
It happens that Keke Ketonen formulated :
Onko yritysten verot ja veroluonteiset maksut niin kovia yhdistettynä
suomalaisten heikkoon ostovoimaan, että yritykset eivät pysty maksamaan
enempää?
Ja isot rahathan tehdään sillä, että suomalainen firma pystyisi myymään
reilulla voitolla ulkomaanpelleille tuotteitaan. Ja siinä suomalaiset
eivät oikein tunnu pärjäävän. Ei ole Tesloja, ei ole Appleja.

Keke Ketonen

unread,
May 27, 2023, 6:28:47 AM5/27/23
to
Yritys palkkaa työntekijän, jotta yrityksen tulos paranisi. Jotta
työntekijän palkkaaminen olisi kannattavaa, tulee työntekijän kasvattaa
yrityksen tuloja enemmän kuin hänestä aiheutuu työvoimakuluja.

Oleellista kannattavuuden kannalta on se, mihin työntekijä itse kykenee,
millaiset välineet hänellä on käytössään ja mitä tehtäviä työnantaja
direktio-oikeuttaan käyttäen hänet ohjaa tekemään.

Meillä kuitenkin satsataan maailman mittakaavassa työntekijöiden
kykenevyyteen varsin paljon. Lähes jokainen aikuinen osaa lukea ja moni
jopa laskea. Ja kykyjä suorastaan kannustetaan kehittämään
koulutusjärjestelmämme kautta - moni kehittääkin. Lisäksi meillä
työntekijöiden käytettävissä on about samantasoinen teknologia kuin
muuallakin.

Kuitenkaan meillä ei työntekijöiden tuottavuus ole kasvanut sitä tahtia
kuin monissa muissa länsimaissa. On siis kysyttävä, tehdäänkö
yrityksissämme oikeita asioita - sellaisia, joissa työntekijöiden
osaamista, työpanosta ja käytettävissä olevaa teknologiaa
hyödynnettäisiin mahdollisimman tehokkaasti.

Kun lukee uutisista siivoavista sairaanhoitajista, potilasjärjestelmän
kanssa taistelevista lääkäreistä, matkalaskujärjestelmän kanssa
painivista professoreista jne. jne., niin väistämättä tulee mieleen,
että kyse ei ole pelkästään yksittäistapauksista, vaan meillä
todennäköisesti on fokus hukassa monissa organisaatioissa niin
yksityisellä kuin julkisella sektorillakin ja työntekijöiden työpanosta
ja osaamista ei näissä organisaatioissa läheskään aina osata hyödyntää
niin hyvin kuin se olisi mahdollista. Peiliin katsomisen sijaan itketään
ja kitistään, kuinka verot sitä ja verot tätä ja tämä hankalaa ja tuo
vaikeaa jne.
0 new messages