CMX uskonnollinen bändi?
Riku Partanen
Osa biiseistä viittaa (Kristin)uskoon, osa taas ties mihin.
Mielipiteitä?
--
RP
Samuli Suonpaa
> Kummalla puolella jokea teidän mielestänne tuo bändi on?
Pitäisikö sen olla jommalla kummalla puolella?
> Osa biiseistä viittaa (Kristin)uskoon, osa taas ties mihin.
> Mielipiteitä?
CMX:n - kuten useiden muidenkin mystiikkaa ja tuon kaltaisia
kielikuvia sanoituksissaan viljelevän bändin - kappaleet eivät seiso
jämähtäneinä kummallekaan rannalle vaan ajelehtivat pitkin jokea.
Suonpää...
Paivi H Miettunen
En koe bändin olevan varsinaisesti millään puolella. Yrjänä tietääkseni on
kirkosta erottuaan opiskellut teologiaa, minkä voi kyllä havaita hänen
sanoituksistaankin. Hän käyttää paljon eri uskonnoista otettuja myyttisiä
symboleja runollisen ilmaisun pohjana, ja onnistuu niiden avulla luomaan
kappaleisiin niille ominaisen tunnelman ja jännitteen. Selkeimmin ovat
esillä kristinuskon ja muinaissuomalaisen uskonnon vaikutteet, mutta en
silti näkisi bändin kappaleita niinkään "uskonnollisina" kuin "symbolisina".
--
__________________________________________________________________________
Päivi Miettunen * The universe is run by the complex
Student of Semitic languages * interweaving of three elements:
http://www.iki.fi/clotilde * energy, matter and enlightened
phmi...@cc.helsinki.fi * self-interest. (G'Kar, B5)
__________________________________________________________________________
Antti A Lahelma
>In article <9bh2v0$62c$1...@news.kolumbus.fi>, Riku Partanen wrote:
>> Kummalla puolella jokea teidän mielestänne tuo bändi on?
>> Osa biiseistä viittaa (Kristin)uskoon, osa taas ties mihin.
>> Mielipiteitä?
>En koe bändin olevan varsinaisesti millään puolella. Yrjänä tietääkseni on
>kirkosta erottuaan opiskellut teologiaa, minkä voi kyllä havaita hänen
>sanoituksistaankin.
(Moi Päivi)
Ei teologiaa vaan uskontotiedettä (ero jota itse, uskontotiedettä
opiskelleena, pidän elintärkeänä!). Sikäli kun jotakuta asia kiinnostaa,
seuraavassa on Yrjänästä ja CMX-lyriikoiden symboliikasta tehty
seminaarityö. Kirjoittajan nimi on jäänyt hukkaan, mutta muistaakseni
teksti on Tero Valkosen (nykyjään rock-kriitikko, kirjoittaa mm.
Hesariin ja Rumbaan).
--
"sinulle jota en vielä tunne" - etsimisen teema Aki Yrjänän rock-lyriikassa
0. Epäakateeminen esipuhe eli "tätä et yliopistolla kuule"
Tämä seminaarityö on tehty syksyllä 1996 Helsingin yliopiston yleisen
kirjallisuustieteen laitokselle. Opponenttina toimi Samuli Knuuti.
Kuten otsikko kertoo, käsittelen vain yhtä Yrjänän lyriikan teemaa.
Tämä siksi, että seminaarityön tila on rajattu (noin 20 sivua), ja
tahdoin mieluummin puhua yhdestä asiasta seikkaperäisesti kuin
kymmenestä päällisin puolin. Teen mahdollisesti Yrjänästä myös gradun,
ja siinä olisi tilaa tutkia myös hänen tekstiensä muita teemoja:
laulajan roolin problematisointia, huumoria, jne.
Discopolis-levy ei ehtinyt tutkimukseen mukaan.
Palautteesta olisin kiitollinen.
1. Johdanto
1.1. Yrjänän asema suomalaisessa rock-lyriikassa
Aki Yrjänä (s. 1967) on merkittävimpiä uusia suomalaisia
rock-lyyrikoita. Hän on noussut 1990-luvulla varsin nopeasti
maineeseen ja saavuttanut (kuten CMX-yhtye laajemminkin musiikillaan)
sekä kriitikoiden arvostuksen että sittemmin myös suuren yleisön
suosion. Nähdäkseni Yrjänä on parhaita suomalaisia sanoittajia, yhtä
tärkeä kuin Ismo Alanko tai Tuomari Nurmio.
Yrjänä edustaa sanoitusperinteessämme omaa uutta suuntaansa. Hän on
opiskellut yliopistossa teologiaa ja uskontotiedettä sekä perehtynyt
muutenkin syvällisesti uskontoihin ja mytologiaan, nyttemmin
enenevässä määrin myös antropologiaan ja psykologiaan. Kaikki tämä
näkyy hänen teksteissään: niiden kielikuvamaailma on voimakkaasti
vertauskuvallinen ja mytologissävytteinen. Aiheiden käsittely on
yleensä melko abstraktia. Tässä on käsittääkseni takana pyrkimys
yleispätevyyteen: siinä missä suomalaisessa sanoitusperinteessä on
totuttu kirjoittamaan protestinomaisiakin lauluja yksittäisiin
asioihin ja ihmisiin kohdistuen, Yrjänä liikkuu laajemmissa
maisemissa. Koko hänen lyriikassaan ei esiinny yhtäkään paikannimeä
(tai muuta vastaavaa erisnimeä), ja ainoa nimeltä mainittu
ei-mytologinen henkilö on Mantovani - hänkin enemmän tyylinsä
edustajana kuin yksilönä ja vieläpä Yrjänän kaikkein parodisimmassa
tekstissä ("Nainen tanssii tangoa", CMX 1994).
Myös Yrjänän käyttämä kieli on epätavallista: mytologinen kuvasto tuo
sanoituksiin ajoittain vanhahtavan tunnun. Slangi-ilmaisuja ei ole.
Loppusointuja Yrjänä käyttää erittäin harvoin, mitä taas muut
suomalaiset sanoittajat ehkä Kauko Röyhkää lukuun ottamatta tekevät
yleensä hyvin paljon.
Yrjänä on voimakkaasti yhteiskunnallinen ja pohtiva lyyrikko.
Kantaaottavuus pätee luonnollisesti kaikkiin merkittäviin
sanoittajiimme, mutta Yrjänän kritiikki lähtee erilaiselta pohjalta
kuin muiden. Hän on filosofisempi ja kuvaa mm. henkisyyden vähenemistä
sekä rationaalisuuden ylikorostamista muiden arvojen kustannuksella.
Ainoastaan Ismo Alanko on nähdäkseni ajoittain Yrjänän kanssa jossain
määrin samoilla linjoilla käsitellessään älyn jumalointia ja halua
vapautua rationaalisuudesta - tästä esimerkkinä vaikkapa Alangon
kappaleet "Rakkautta ja hölynpölyä" (Alanko 1993) ja "Mitä se mulle
kuuluu mitä mä teen" (Alanko 1996). On vielä huomattava, että Yrjänän
sanoitusmaailma on paljon holistisempi kuin kenenkään toisen
suomalaisen sanoittajan: hän käsittelee lähestulkoon joka tekstissä
samoja teemoja.
1.2. Rock-tutkimuksen kenttä ja ongelmat
Merkittävä rock-sosiologi Simon Frith pohtii Sound effects-teoksensa
esipuheessa rock-tutkimuksen vähyyttä (Frith 1983, 4-11). Hän tuo
esiin rockin merkityksen suuruuden nuorisokulttuurin ja -muodin sekä
levyjen myyntilukujen (ja tässä prosessissa liikkuvan rahan) kautta ja
kummastelee tutkimuksen puutetta. Tosiasia on, että niin Suomessa kuin
muualla maailmassakin rockia on tutkittu "vakavasti" erittäin vähän.
Tästäkin tutkimuksesta suurin osa on luonteeltaan sosiologista: esim.
juuri Simon Frith tutkii kirjoissaan (mm. Frith 1983 ja Frith 1988)
lähes yksinomaan rock-muotia, tähtikulttia, rock- teollisuutta,
rock-bisnestä jne.
Rock-lyriikkaa, omaa tutkimuskohdettani, on käsitelty kirjallisuuden
näkökulmasta mitättömän vähän. Rock-tutkimuksissa puhutaan
tavallisesti yleisluontoisesti rock-lyriikasta, mutta yksittäisten
sanoittajien tuotannon analyysiin keskittyviä tutkimuksia on hyvin
niukasti. Suomessa on tutkittu vain Juice Leskistä (Halme 1992) ja
Kauko Röyhkää (Westersund 1995 sekä painamaton gradu vuodelta 1993).
Lisäksi Roo Ketvel on haastattelujen pohjalta kirjoittanut sinänsä
hyvin mielenkiintoisen kirjan (Ketvel 1989) jossa useat rock-lyyrikot
- mukana myös hyvin merkittäviä tekijöitä kuten Ismo Alanko, Kauko
Röyhkä ja Gösta Sundqvist - kertovat maailmastaan ja sanoituksistaan.
Teos ei kuitenkaan ole kovin analyyttinen eikä yksityiskohtainen.
Yksi syy rock-lyriikan tutkimuksen vähäisyyteen on epäilemättä se,
että kyseessä on nimenomaan laululyriikka. Tämän ovat huomioineet myös
Halme (Halme 1994, 24-27) ja Frith (Frith 1983, 34-38). Rock-lyriikka
ei ole pelkästään paperille painettuja sanoja, vaan ennen kaikkea
niiden tulkitsemista. Laulajalla voi olla ironinen suhde
kirjoittamaansa, mutta tämä ei aina näy itse tekstissä, vaan kuuluu
vasta laulussa. Samoin sanojen painotus tulee selväksi vasta kun
kuulee ne laulettuna; äänensävy - tai jokin muu keino, esim. toisto -
ilmaisee tärkeimmät kohdat tekstissä. Tällaisten seikkojen kirjallinen
kuvaaminen on vaikeaa. Juuri tämän vuoksi olisi erittäin hyvä, jos
tutkimukseni lukija olisi myös kuullut käsittelemäni laulut, tai
ainakin joitakin niistä (ja ylipäänsä Yrjänän äänen).
Toinen tärkeä kysymys ja ongelma on musiikin merkitys. Myös sävellys
voi antaa tekstille aivan uusia merkityksiä. Esim. CMX:n tapauksessa
vaikkapa "Kultanaamio"-laulun (CMX 1994) ihmissuhdetematiikka muuttuu
poikkeuksellisen ilkeäksi ja ironiseksi juuri siksi, että sen
musiikillinen muoto on kevyt, jopa euroviisumainen pop-ralli -
formaatti, jossa on totuttu käsittelemään rakkautta pelkkänä
autuutena. Tällaisten sanojen ja musiikin suhteen hienouksiin
perustuvien merkitysten ja lisäulottuvuuksien analyysi on
kirjallisesti myös erittäin vaikeaa.
Käsittelen Yrjänän tuotantoa ensisijaisesti tekstinä - musiikin
tarkempaan analyysiin ei ole tilaa, enkä tiedä millaista metodia
siihen voisi käyttää. Mainitsen erikseen niistä paikoista, joissa
laulu tai musiikillinen muoto tuo tekstiin merkittäviä
lisäulottuvuuksia ja painotan, että lukijan kannattaa itse kuunnella
käsittelemiäni lauluja.
1.3. Tutkimuksen tavoitteet
Nähdäkseni Yrjänän lyriikan hallitseva teema on aidomman kokemis- ja
elämistavan ja tätä kautta jonkinlaisen henkisen todellisuuden
etsiminen. Tähän pakottaa maailman vallitseva olotila: yhteiskunta
kuvataan paikkana, jossa henkisyys on sysätty syrjään ja vallitsevina
arvoina ovat äly ja arvottomuus. Etsijältä vaaditaan ensinnäkin
erottautumista tästä henkisesti kuolleesta maailmasta ja toisenlaisten
arvojen rakentamista, sekä toiseksi parempaa tietoisuutta omasta
itsestä ja omien elämää kahlitsevien rutiinien hajottamista -
introspektiota ja transsendentalismia.
Tämä teema hallitsee Yrjänän lyriikkaa erittäin voimakkaasti. Vain
hyvin harvat laulut liikkuvat toisenlaisessa aihepiirissä. Tällaisia
ovat esim. melko puhdas rakkauslaulu "Päivälintu" (CMX 1995), Raamatun
Maria-myyttiä pohdiskeleva "Marian ilmestys" (CMX 1992), ystävää tai
muuta läheistä uhkaavan kuoleman aiheuttamaa hätää käsittelevä
"Ainomieli" (CMX 1992) sekä Yrjänän lyriikan nähdäkseni selvin outo
lintu, hyvin henkilökohtaiselta vaikuttava "Elokuun kruunu" (CMX
1994).
Kuvaan työssäni Yrjänän lyriikan yhteiskunnallisuutta ja ennen kaikkea
henkisyyden etsimistä. Varsinaisena tutkimusongelmanani on kysymys
siitä, millä tavalla ihminen Yrjänän lyriikan maailmassa voi nousta
kohti henkisyyttä ja kokonaisuutta, ja millainen tämä kokonaisuus on
luonteeltaan. Tätä aihetta käsitellään monilta kanteilta, ja pyrin
annettujen vihjeiden avulla hahmottamaan sitä maailmaa, jonne
sanoituksissa hamutaan.
Käytän materiaalinani pääasiassa kolmea viimeisintä CMX-levyä, jotka
ovat Aurinko (CMX 1992), Aura (CMX 1994) ja Rautakantele (CMX 1995).
Tämä siksi, että näillä levyillä Yrjänän ilmaisu on laadultaan parasta
ja aiheiden käsittelyssä on päästy syvemmälle. Aiemmat julkaisut,
Raivo (CMX 1989), Kolmikärki (CMX 1990) ja Veljeskunta (CMX 1991) ovat
kyllä teemoiltaan samantyyppisiä - tosin siten, että rankka
yhteiskuntakritiikki on etsintätematiikkaa enemmän pinnassa - kuin
myöhempikin tuotanto, mutta niiden sävy on kehittymättömämpi ja
huomattavasti pessimistisempi: "paratiisi nurkasta nurkkaan / täynnä
onnettomia sieluja / onnettomia kuoltuaan / kesken tyhjyytensä //
verikaivoon viskatut huutavat / loputonta armoa / käsivarsilla /
käsivarsilla joita ei tule / ei ole, ei muisteta" ("Kuolemattomuuden
ääni", CMX 1990). Viittaan aiempiin levyihin kuitenkin silloin kun
niistä löytyy mielestäni aiheellista pohjustusta käsittelemilleni
teemoille.
2. "Valtateillä etenee projektit..."
Käsittelen seuraavassa nykymaailmaa sellaisena kuin Yrjänä sitä
hahmottelee. Maailman luonne (rahaan perustuva pyrkiminen,
"informaatioyhteiskunta", pinnallisuus ja arvojen romahtaminen) on
tärkein syy etsimisen välttämättömyyteen: koska maailma ei tarjoa
vastauksia tai sisältöä, niitä on lähdettävä itse luomaan tai
etsimään.
Mainitsemani henkisyyden puuttuminen nyky-yhteiskunnassa tarkoittaa
sekä puhtaan uskonnollisuuden (miksi tässä yhteydessä katsotaan myös
aiempina aikoina tärkeinä vaikuttaneet riitit ja muut menot) että
filosofian ja muun viisauden sysäämistä syrjään. Viisaudelle ei ole
tilaa, koska ainoastaan rahalla on merkitystä ("valtateillä etenee
projektit / tuhoon ja kadotukseen / jota voitoksi kutsutaan"
["Rautakantele", CMX 1995]). Tämän seurauksena nähdään ihmisiä, jotka
toisaalta eivät ehkä edes tiedä, että heidän maailmastaan puutuu
jotakin oleellista, mutta toisaalta usein kokevat itsensä jotenkin
hajanaisiksi. Hajanaisuus ja rikkinäisyys johtuu osaltaan siitä, että
yhteys menneisyyteen ja juuriin on monella tapaa poikki. Henkisen
perinteen kuoleminen on vain yksi puoli asiaa. "metsän väki on
kaupungissa sokea / perkele sen tänne johti / antoi lapion käteen /
pani kaivamaan hautaa / ikävyydelle muistomerkkiä" ("Rautakantele").
Yhteiskunnallinen muutos on tapahtunut ja tapahtuu nopeammin kuin
ihminen kykenee ymmärtämään.
2.1. Rituaali
Riittien ja henkisyyden katoamista kuvataan suoraan esim. lauluissa
"Yöllisiä" (CMX 1995) ja "Palvonnan eleitä" (CMX 1995). "Yöllisiä"
kertoo alitajuntaan sysättyjen voimien esiintulosta tilassa, jossa
ihminen ei kykene käsittelemään maailmaa puhtaan rationaalisesti:
unessa. Laulun kertosäe kuvaa sitä alkukantaista hurmosta ja kauhua,
johon ihminen tempautuu mukaan; tunnelma on villi kuin bakkanaaleissa:
"pyörien kieppuen parkuen nauravat
mukaansa raastavat tanssien hulluuden
laulaen painien ilkkuen pilkaten
kuink' ilosta raivosta itkien raahaudutkaan"
Mutta tälle primitiivisyydelle ei anneta tilaa. Se nähdään jonakin
pahana, josta pitää vaieta ja joka pitää jollakin tapaa hyvittää:
"kaikki anteeksi annettu / kannettu valkeat lakanat narulle kuivumaan
/ ikkunat pesty ja pihamaa lakaistu / uni kuin häpeillen vuoteeseen
jätetty on". Näin ihmisen primitiivisempi puoli - jota ei tarvitse
tulkita pelkäksi mielipuolisuudeksi vaan ylipäänsä rationaalisuudelle
alistamattomaksi tuntemiseksi ja kokemiseksi - jää kummajaiseksi, jota
vastaan pitää taistella sen sijaan että se otettaisiin osaksi elämän
kokonaisuutta. Tästä primitiivisyydestä ihminen ei kuitenkaan voi
päästä lopullisesti eroon ("sanat katkeaa / askareet päättyy / kun
salojen takana / petojen mylvintä / räikkien rääyntä käy") ja
tukahdutettuna se alkaa ahdistaa - kuten "Metallipurkaus" (CMX 1991)
asian ilmaisee: "jokaisen tyyni ja suljettu kasvo / piilottaa kirkuvan
hirviön".
Toinen rituaalisuutta käsittelevä laulu on "Rituaali" (CMX 1989). Se
on tavallaan äärisarkastinen kuvaus siitä, kuinka nykyajassakin on
omat perverssit ja kauhua täynnä olevat rituaalimenot: "nostamme
ruumiit / päittemme ylle / laulamme virren / kaikilla on hauskaa".
Rituaalisuuden ja primitiivisyyden toista, puhdasta ja vapauttavaa
puolta käsitteleviä lauluja ovat taasen mm. "Timanttirumpu" (CMX 1992,
laulun teksti "venehellä vaskisella / kuutilla kuparisella / ylisihin
taivosihin / alisihin maaemihin" on kansanruno ja esiintyy
Kalevalassakin Väinämöisen lähdön yhteydessä; "Timanttirummun"
rituaalisuus on enemmänkin musiikillista - mantranomainen teksti tukee
laulun rituaalista puolta), "Yö ei ole pimeä päivä" (CMX 1992) ja
"Kulje vasten" (CMX 1991).
2.2. Sairasvuode
"Palvonnan eleitä" puolestaan keskittyy kuvaamaan maailmaa, jossa
"aiheet ja käsittely tapaa" (mikä tekstin kontekstissa tarkoittanee
sitä, että puhutaan roskaa merkityksettömistä aiheista) ja
"mielettömät odottavat vuoroaan / veitset valmiina". Huomio kiinnittyy
uskonnollisen sanaston paljouteen: teksti kertoo kuinka poissa ovat
enkelit, pasuunat, mirha, viisikannat ja Sofia (viisaus). On vain
sairasvuode ja likaiset astiat sekä itseään toistava maailma
("likaiset astiat joissa eiliset / odottaa uutta tulemista" ja
"häilähti äsken kuin kurillaan / rytmin seassa itkeskellen / muisto
jostain tulevasta").
Tässä maailmassa elävät ihmiset jotka periaatteessa ovat hätääntyneitä
tilastaan ("eihän tämän näin pitänyt / laulaa ikuista kertosäettään")
mutta eivät kykene muuttamaan sitä ("eivätkä halua yrittää / niin
kauan kuin se mitä elämäksi sanotaan / heittää murusia käteen") ja
tyytyvät niihin merkityksiin ja lepytteleviin vastauksiin, joita
tiedotusvälineistö tarjoaa ("kun ajan ikonit syytävät lempeitä
hymyjään / kunnes kasvot mätänee / kunnes muistan kaiken ulkoa / eikä
tekoja enää tule").
2.3. Rytmitehdas
Edellisissä sitaateissa esiintynyt rytmin, tukossa olemisen ja itsensä
toistamisen kuvasto on Yrjänän lyriikassa erittäin oleellista.
Rytmitehdas (CMX 1991): "päivällä tehdas takoo rytmin / ja musta savu
kohoaa" ja Tanssitauti (CMX 1991): "heti aamusta kun heräät / on pakko
tanssia / tanssia tykin tahdissa / tanssia pillin mukaan". Rytmi on
tavallaan merkitys: se sitoo tietoisuuden aikaan ja luo harhan
eteenpäinmenosta ja jatkumosta. Nykyajan rytmi on kuitenkin sisällötön
ja muuttumaton, ja näin maailma kapenee kehäksi joka toistaa itseään,
merkitystä vailla: "pylvään juureen tanssitaan / syvää jalkauraa /
katsomatta ilmoihin / tuntematta säiden merta" ("Tulikiveä", CMX
1991). Rytmi on myös taustamelua, ja tällaisena ihmisen keino välttyä
kohtaamasta itseään. On henkisyyttä karttavan yhteiskunnan etujen
mukaista, että ihmiset eivät joudu kahden minuutensa kanssa,
miettimään omaa olemustaan: "hiljaisuuden pelko / me olemme siitä
tehneet jo maailman" ("Hiljaisuuden pelko", CMX 1990).
Rytmi-tematiikka liittyy myös vapautumisen ja henkisyyden etsimiseen.
"Saatana"-laulun (CMX 1994a) minä koettaa saavuttaa uuden rytmin
avulla toisenlaista, aidompaa kosketusta maailmaan, mutta tämä on
vaikeaa, koska ihminen on monella tapaa kiinni sidottu:
"koetan käydä puiden rytmiin
hengittää rytmissä eläimen
koetan avaruuden rytmiin
sovittaa kuolevaisuuden
mutta aamut odottavat
illat viilaavat hampaitaan
ihmisen kosketus pakenee
oma veri kääntyy vastaan"
Itseään toistavan rytmin vaihtoehtona on virtaaminen, liikkuminen.
Toisenlaisen elämän etsimistä käsittelevissä teksteissä kuvataan usein
polkuja, teitä, jokia (esim. "Aura" [CMX 1994], "Linnunhammas" [CMX
1995] ja "Joet" [CMX 1995a]). Nykymaailma puolestaan on paikka, jossa
virtaava - ts. rationaalisuuden vallasta vapaa - elämä on tukossa:
"patosivat tämän joen / kun olin vielä pieni" ("Linnunhammas") ja
"täällä on elämä kirjoissa sanottu / tehty tykö ja tukittu jokien vuo"
("Härjät", CMX 1992). Jokien patoaminen on nähdäkseni rationaalisuuden
yritystä ottaa elämä täysin kontrolliin - juuri sitä samaa
irrationaalisuuden kammoa josta "Yöllisiä" puhuu. Yrjänä pitää
selvästi maailman rationaalista hallitsemista samalla sen
kaventamisena.
Suoraa yhteiskuntakritiikkiä sisältävä "Raskas" (CMX 1994) kuvaa
selvimmin sitä, kuinka kaikki inhimillinen on valjastettu yhden
päämäärän tavoitteluun: "alkuaineiden jaksollisesta taulukosta /
valitsemme raskaimman / siihen pyrimme kemian keinoin / ja talouden
keinoin ja runouden ja laulun" (ks. saman tematiikan käsittely myös
"Rautakantele"-tekstissä). Tällöin merkitystä on vain niillä
ihmisillä, jotka ovat mukana tässä pyrkimisessä. Ulkopuolelle jääneitä
ei juuri arvosteta, kuten Yrjänä ehkä avoimimmin poliittisessa
kommentissaan toteaa: "hyödyttömät haudataan / elleivät itse tajua
kuolla".
2.4. Kirjat ja viisaus
Kirja-sanalla on Yrjänän lyriikassa hyvin keskeinen asema. Yrjänä on
viisauden rakastaja, mutta viisaus on muuta kuin pelkkää tietoa. Hän
esittää, että tieto pitää voida liittää kokemukseen ja yksilön omaan
maailmaan ennen kuin siitä tulee viisautta: on noustava kirjojen
yläpuolelle. Pelkkä kirjoista opittu maailman näkeminen (informaatio)
on riittämätöntä ja jopa kahlitsevaa.
Kirjoissa kerrotun yläpuolelle nousemista käsitellään useammassakin
tekstissä. Esim. "Katariinanpyörä" (CMX 1992) kertoo, kuinka "oli
kirja / siinä sanottiin / ja iltaisin taloissa puhuttiin / että tästä
on paha mennä enää / että tästä ei ihminen pääse". "Katariinanpyörä"
kuvaa matkaa pois siitä maailmasta, jonka rajat on kirjoitettu
kirjoihin ja siten myös iskostettu ihmisten mieliin ("täällä on elämä
kirjoissa sanottu / tehty tykö ja tukittu jokien vuo" - ks.
joki-tematiikka yllä). Yrjänän teksteissä on hyvin usein kaipuu sinne,
mikä ei ole välittömästi läsnä. "Tähteinvälisen" (CMX 1992) sanoin:
"mutta minä haluan tietää / mitä sanojen takana on / tämän huoneen
seinien takana / syvällä lumessa, kivessä, jäässä".
Ironisessa valossa kirjat näyttäytyvät vastauksien antajina, jopa
pyhinä teksteinä, joihin luotetaan vaarallisenkin paljon.
Ihmissuhdelaulussa "Kultanaamio" toinen osapuoli alkaa hädän hetkellä
etsiä ratkaisua suhteen ongelmiin sen ulkopuolelta: "etsin jotain
kirjaa johon luottaa, jossa meidät kerrotaan". Tämä yritys on tuhoon
tuomittu. Laajemmassa mittakaavassa tällaista kirjojen vaarallisuutta
käsittelee "Raskas": "kohennat tulta kylmin käsin / vaikka kirjasi
sinut pettivät / itseksesi hymyilet / kuin ymmärrystä vailla". Tässä
kirjojen varaan on rakennettu tapaa jäsentää koko maailmaa, ja
kirjojen tieto ei ole riittänyt. Ironiaa on myös laulussa "Mikään ei
vie sitä pois" (CMX 1994), jossa ihminen herää sietämättömään
kaipaukseen ja koettaa koota maailmaansa kirjoittamalla sen ylös:
"sanoin puhun / kirjoituksin koetan elämää ohjata". Tämä ei kuitenkaan
auta, ja niin kaipuu ei katoa - laulu toistaa toistamistaan, kuinka
"mikään ei vie sitä pois". Rationalistamisen metodi ei toimi.
Kirjojen ja vastaavan rationalistamisen riittämättömyyttä kuvaa
sarkastisimmin laulu "Ennustaja" (CMX 1995), jossa yritetään tavoittaa
mystinen tai salattu viisaus/kokemus, mutta tuloksetta.
"tuulien reitit laskin
otin sateista selvän
aavistelin lämpötilat
ilmanpaineet mittasin
auringonnousun ajat
opettelin lehdestä
aloin harjoitella kiviinpiirtämistä
puut ei vielä varise
pihan lätäköt ei mene riitteeseen
tutkin iltamyöhään hiljaisia kirjoja"
Laulun minä tekee kaiken mahdollisen ulkoisen saavuttaakseen jonkin
mystisen yhteyden. Mutta mitään ei tapahdu, kuten kertosäe tästä
tietoisen ironisena toteaa: "odotan ja vuotan vaikkei mitään kuulu /
tiedän tulevia mitä kirjoitettiin / pöydät pidän katettuna, ovet auki
/ vierailleni jotka ei tule koskaan".
Mikä ennustajaa vaivaa, miksei mitään tapahdu? Koska hän etsii
viisautta kaikkialta muualta paitsi sieltä mistä se on löydettävissä:
itsestään. Hän tekee kaiken minkä voi oppia kirjoista, muttei mitään
sellaista, mitä ei voi - ja koska itseään on mahdotonta opiskella
tällä tavalla, viisaus jää saavuttamatta. Yrjänän meditatiivisin
laulu, musiikiltaan puhdasoppinen virsi, on jo nimensä puolesta
kehotus toisenlaiseen itsensä opiskeluun, introspektioon:
"Hiljaisuuteen" (CMX 1995). ("Hiljaisuuteen" on myös temaattisesti
merkittävä: se on Rautakantele-levyn viimeinen kappale ja sen
päätyttyä todella seuraa hiljaisuus. Rautakantele aloittaa matkansa
maailman kuvaamisesta ja kritisoimisesta ["Rautakantele", "Yöllisiä",
"Palvonnan eleitä"] ja siirtyy pikkuhiljaa meditatiivisimpiin
aiheisiin ["Pelasta maailma", "Linnunhammas"] päätyen hiljaisuuden
esiin kutsumiseen.)
3. Pyhiinvaeltaja
Yrjänä keskittyy lyriikassaan selvästi yhteiskunnan kuvaamista ja
kritisointia enemmän aidomman kokemuksen etsimiseen. Tämä tematiikka
on läsnä valtaosassa hänen teksteistään. Laulujen minä on usein
kuvattu jonkinlaisena pyhiinvaeltajana, joka tuntee sisällään kaipuun
etsiä totuutta ja vastauksia. "Linnunhammas" kiteyttää hyvin edellä
kuvaamani yhteiskuntatematiikan yhteyden henkisyyden etsimiseen -
tyhjä yhteiskunta pakottaa ajattelevan ja tuntevan ihmisen etsimään
toisenlaisia merkityksiä:
"patosivat tämän joen
kun olin vielä pieni
pienen pieni syntymätön
piste solujen saatossa
merkkinä siitä arpi tässä
ja kaulalla linnunhammas
kädessä sauva sileää puuta
ja silmissä pitkä katse"
Tulkitsen seuraavassa ensin hieman yksityiskohtaisemmin kaksi tekstiä,
jotka ovat mielestäni tyypillistä etsijälyriikkaa, ja sen jälkeen
pohdin yleisesti tämän etsimisen piirteitä, mahdollisuuksia ja
tuloksia.
3.1. "Härjät"
Valheellisen ja todellisen elämän problematiikkaa käsittelevä "Härjät"
alkaa luonto- ja maisemakuvauksella, jossa on vapautta ja kauneutta:
"kuun taivaallinen astia / lumessa teutovat härjät". Kuun
taivaallisuudessa on suurta pyhyyttä, aivan kuten härkien teutomisessa
on rajua ja kesyttämätöntä elämää. Tämä kontrastoituu voimakkaasti
seuraavaksi tulevaan yhteisökuvaukseen, jossa "juhlamiehet / hakevat
maasta jotain pudonnutta / sormet jauhossa, ilman tulosta".
Juhlamiehet eivät siis näe maailmaa ja sen kauneutta ympärillään,
eivätkä ehkä välitäkään siitä: he ovat keskittyneet etsimään jotakin
pudonnutta. Mutta he eivät löydä sitä. Koska jotain pudonnutta etsivät
nimenomaan juhlamiehet, koko tilanteesta syntyy irvokas vaikutelma:
kyse on avuttomista raukoista, jotka eivät kykene saavuttamaan mitään
- juhlamisten pitäisi toki tehdä jotakin muuta kuin kykkiä maassa
pudonneen haussa. Yrjänän juhlamieskuvaus on samantyyppinen kuin
leiväntavoittelijoiden Pentti Saarikosken runossa "Leipä" (Saarikoski
1994, 33): läsnäoleva jää ihmisten surkeuden takia ulottumattomiin.
Samansävyisen kuvan yhteisön elämäntavasta antaa teksti "Kaksi jokea"
(CMX 1992), jossa elämä on voittopuoleisesti vaivaa: "täällä oli virta
joskus, täällä tehtiin ihmistyötä / niin se on kirjoitettu / itkettiin
ja naurettiin, ehkä enimmälti itkettiin / sanottu ihmisäänin".
Seuraava säkeistö "maan suonista nousevat vedet / metsien henget
tuovat ne elämän luo / emäkallio murenee hiljaa / elämänkehässään
istujat vavisten juo" kuvaa periaatteessa samaa kuin aloitussäkeistö,
mutta mukana on myös uusia elementtejä. Elämä on kaikkialla läsnä ja
tavoitettavissa, mutta eläjät vain istuvat ja vavisten juovat.
Elämänkehässä istuminen on hyvin merkityksellistä: ihmiset ovat
passiivisia elämänpiirinsä kanssa, pelkäävät laajentaa horisonttejaan
- tämä on sitä maailman kaventumisen tematiikaa, jota olen luvussa 2
käsitellyt laajemminkin. Juomisella voi tässä olla ainakin kaksi
merkitystä: joko istujat juovat maan suonista noussutta elämänvettä
(peläten elämää [viittaan istua-sanan ulottuvuuksiin]? peläten
elämänveden loppua? peläten "metsien henkiä", elämän synnyttäjää?) tai
jotakin huumaavaa (unohtaakseen pelkonsa? välttyäkseen kohtaamasta
elämää?). Ja kaiken aikaa emäkallio murenee: elämä hiipuu, kuolema
lähenee. Yhdistän emäkallion murenemisen samaan väistämättömään ja
hitaaseen tuhoutumiseen, jota "Ruoste" käsittelee (ks. luku 3.2).
Seuraavassa säkeistössä tulee jälleen uusi eletyn ja elämättömän
elämän rinnastaminen. "kultaa purret airoissaan / hiuksista solmittu
köysi" tarjoaa kaksi voimakasta ja jopa romanttista liikkeen ja/tai
paon kuvaa. Ensimmäisessä, erittäin tiiviissä ja moniulotteisessa
kuvassa joku on menossa pois jostakin (poispääsystä niin haltioissaan,
että näkee pienen soutuveneensä kultaisena laivana joka purjehtii
vapauteen?) ja toisessa, Rapunzel-sadusta tutussa kuvassa kaipuu ja
kekseliäisyys yhdistyvät hedelmällisesti.
Nämä toiminnan kuvat saavat vastakohtansa avaimenvartijasta, joka
"pitelee talossaan avaintaan / silmät ummessa, ilman tunnetta". Tässä
ihmisellä on funktio, muttei mitään muuta: avaimenvartija ei lopulta
tiedä mitä on tekemässä tai miksi. Kuvan voimakkuutta lisää vielä se,
jos ajatellaan, että avaimenvartijalla on avain siihen
vankilaan/torniin, josta joku on edellä paennut tai jonne sankari on
kavunnut. Näin todellinen vanki on lopulta turtana tyhjää vartioiva
avaimenvartija, jonka avainta toiset eivät edes tarvinneet. Toinen
samantyyppinen, yhteiskunnallisempi ja pessimistisempi kuva
merkityksettömästä elämästä ja sen aiheuttamasta epätoivosta löytyy
tekstistä "Täynnä naisia" (CMX 1991): "muista aamuisin herätä / tehdä
hyvin turha työsi / kello käy sinun aikaasi / sinun lyhyttä aikaasi //
miksi johtajat ampuvat / kalliit päänsä seinille / miksi ikkunoista
syöksyy / loputon itkevä joukko".
Seuraavaksi esitetään tekstissä kuvattu yhteisö laajemmasta
näkökulmasta: "täällä on elämä kirjoissa sanottu / tehty tykö ja
tukittu jokien vuo / salaisten oppien lietemailta / on etsiminen jos
vapauttaa haluaa nuo" (tätä säkeistöä ei lauleta). Yrjänän lyriikassa
merkittävä sana "kirja" esiintyy tässä jälleen elämää kahlitsevana:
maailmasta katoaa jotakin oleellista, kun sitä katsotaan vain ja
ainoastaan kirjojen oppien läpi. Elämän virta menee tukkoon ja kaikki
muuttuu staattiseksi ja ennustettavaksi: juhlamiehiksi ja
avaimenvartijoiksi. Joki ei kuitenkaan katoa, vaan mahdollisuus elämän
löytämiseen on olemassa.
Tätä kuvataan viimeisessä säkeistössä: joku nousee elämättömyyden
yläpuolelle ja lähtee pois kuolleesta maailmasta. Tämän edellytyksenä
nähdään ihmisen oma tutkimus ja etsintä. Sen jälkeen laulu päättyy
julistuksenomaisesti: "olen lähtenyt / enkä koskaan palaa". Lähteminen
ei välttämättä ole niinkään fyysistä kuin henkistä. Mutta törmäämme
keskeiseen kysymykseeni: minne laulun minä sekä pois purjehtija (tai
ehkä he ovat sama henkilö?) lähtevät? Mikä on se toinen maailma?
Negaation kautta sitä voi jo kuvata: se ei ole se maailma, jonka voi
oppia kirjoista. Tämä ei kuitenkaan sano sen luonteesta vielä
paljoakaan.
3.2. "Ruoste"
Yhtä paljon kuin yhteiskunnasta vapautumista, Yrjänä kuvaa myös omasta
itsestä vapautumisen välttämättömyyttä: on tiedostettava itsessään
elämää estävät rutiinit ja tavat sekä noustava näiden yläpuolelle.
Tätä ajatusta pohtii laajimmin laulu "Ruoste" (CMX 1994), mutta
viitteitä siihen on myös monissa muissa teksteissä.
Maailma kulkee hitaasti eteenpäin, mutta ihmisen elämä on kuitenkin
mitättömän lyhyt: "katso kuinka hiljaa / kaikki käy / mutta vuodet on
lyhyet". Tämän vuoksi on hylättävä se, mikä on vain rutiinia ja arkea
eikä todellista kokemista. Jonain erityisenä päivänä ("ja kun kuu ja
aurinko ovat yhdessä taivaalla"; kuulle ja auringolle en löydä sen
tarkempaa merkitystä, mutta nähdäkseni kuvan tarkoituksena on
ilmoittaa, että vapautumisen päivä on jollain tapaa tavallisuudesta
poikkeava) tekstin minä tekee tilin menneisyytensä kanssa ja polttaa
"kirjat ja paperit / ehkä myös / huonekalut ja muistot". Jälleen
törmäämme kirja-sanan merkityksellisyyteen: samalla tavalla kuin
"Härjät"-tekstissä, myös tässä pitää nähdä muutakin kuin se mitä on
kirjoissa. Samaten muistoista on eräällä tavalla vapauduttava, koska
ne voivat olla kahlitsevia; mitä enemmän ihminen on takertunut
menneisyyteensä, sitä vähemmän hänelle nykyhetkessä ja tulevaisuudessa
enää tapahtuu. Kaikki maallinen on "kaikki valheet jotka tulevat
elämän tielle / kaikki hyvä mikä estää näkemästä / se on ruoste". On
huomattava, että sekä hyvä että paha voivat olla kahlitsevia. Jotain
peläten tai jostain suuresti nauttien ihminen takertuu kiinni
rutiiniin tai suojamuureihin eikä kykene luopumaan niistä. Rutiini on
ruoste: jokin, joka hitaasti mutta väistämättömästi kuluttaa elämää.
"Elämä" on tässä yhteydessä jotakin aivan muuta kuin "olemassaolo":
ihminen voi kylläkin olla olemassa, hengittää, vaikka hän ei elä sanan
täsmällisemmässä merkityksessä. Eläminen on uuden kokemista,
etsimistä. Tähän voi saada voimaa ja evästystä menneisyydestään, mutta
menneisyys on kuitenkin hylättävä: "savu nuolee raunioita / tiedäthän
miltä tuntuu / lämmittää käsiään / palaneiden kotien tuhkassa". Samaa
luopumisen välttämättömyyttä käsittelee myös "Aura" (CMX 1994), jossa
laulun minä ymmärtää lopulta kuinka "täytyy luopua / ajatella
uudelleen itsensä ja muut". Paikalleen jääminen olisi kehityksen
loppumista.
"Ruosteen" viimeinen säkeistö muistuttaa siitä, että kahleistaan ei
vapaudu lopullisesti. Tomu sataa taas vuotten ylle: kun edellisistä
kahleista on vapauduttu, uusia aletaan jo sovittaa. Maailman
paikalleen jähmettyminen (tomua voi kerääntyä vain paikallaan olevan
päälle) on alkanut jälleen. Viimeinen kuva "ehkä nämäkin
murhaajankädet etsivät päätä / jota silittää ja tuntea maailman paino
/ se on ruoste" on vaikeaselkoinen. Sen voisi tulkita ihmisen
heikkouden kuvaukseksi: kuin huomaamattaan laulun minä on jälleen
lankeamassa asioihin, joista hän juuri aiemmin oli vapautunut.
3.3. Etsimisen pakko
Yrjänä ei kuvaa etsimistä harrastuksena tai ajanvietteenä. Se on
inhimillinen pakko: ihmisen osa. "Kuin rakkaus se minua vainoaa / kuin
kaipaus sydämen kahlitsee / kuin sairaus tahtoonsa taivuttaa" ("Joet",
CMX 1995a). "Saatana" liittää etsimisen raamatulliseen kuvastoon:
"erämaassa minä painin / ja sinulle häviän / tulen aina painimaan / ja
aina häviämään" -teksti viittaa sekä Jaakobin painiin Jumalan kanssa
(1. Moos. 32: 24-28) että kiusauskertomukseen, jossa Saatana koettelee
Jeesusta erämaassa (Matt. 4: 1-11, Mark. 1: 12-13, Luuk. 4:1-13).
Tulkinnassa on jälleen huomattava, kuinka Yrjänä yleensä käsittelee
henkiolentoja: tässäkään tapauksessa Saatana tuskin on mikään ulkoinen
henki, vaan pikemminkin ihmisen luonteen heikkous. "Saatana"
käsittelee laajemminkin juuri tätä etsimisen pakon ja ihmisen
heikkouden tematiikkaa: toisaalta on kaipuu vapauteen ja henkisyyteen,
mutta toisaalta on paljon helpompaa antaa periksi.
3.4. Etsimisen vaikeus
Yrjänä puhuu monessa paikassa etsimisen vaikeudesta ja raskaudesta.
"Saatana" ja "Joet" ovat vain pari esimerkkiä. Välillä mukaan tulee
epätoivoinenkin sävy, kun voimat eivät riitä. "Aivosähköä"-laulun (CMX
1992) minä havahtuu kauhuissaan, ja toteaa kuinka "on tuskallisen
selvää / tämä on uni ja houre / nämä matkat ovat pitkät / pimeät
yksinäisyydet kulkea". Laulu päättyy kuvaan, jonka voi tulkita
eräänlaiseksi hätääntyneeksi luovuttamiseksi: "nuotiotulen valosta /
eräältä rannalta / juoksen helvetinkyytiä pimeään / turvaan pimeään".
Etsimisen vaikeutta lisää myös se, että toisinaan mieltä kalvaa
epätietoisuus siitä, onko mitään suurempaa ja todellisempaa ylipäätään
olemassa. Etsijä kokee yhtäkkiä unohtaneensa sen mitä on etsimässä;
alun perin oli joku mitä lähdettiin tavoittelemaan, mutta mitä se
lopulta oli? Tästä on Yrjänän lyriikassa lukuisia esimerkkejä, joista
kuvaavimpia ovat esim. "Todellisuuksien yleiset luokat"-laulun (CMX
1992) "näin unta jossa ymmärsin / kunpa muistaisin" ja
"Talvipäivänseisauksen" (CMX 1994) epätoivoisen matkan keskellä
heräävä kysymys "lähdinkö viimein matkaan / päin tarujen pohjolaa /
joka on aina kaukana / joka ei tule maanteillä vastaan".
Hyvin yhteiskunnallisessa "Raskas"-tekstissä minä on myös tietämätön
siitä, mikä häntä riivaa: "vainajärven rannassa / on parvi
muuttolintuja / mikä niitä riivaa / riivaa myöskin minua". Tällainen
toteamus nimenomaan "Raskas"-tekstissä johdattaa tulkintaa siihen
suuntaan, että paha olo ja poispääsemisen pakko on yhteiskunnallisen
ilmaston aiheuttamaa.
"Joet" kuljettaa kertojansa alun varmuudesta ja ilosta ("seuraan
tähteäni / tiesin pääseväni ääriin") epävarmuuden ("kaipaan tähteäni /
toivon pääseväni ääriin") kautta pelottavaan loppukuvaan, jossa ei ole
enää selvyyttä siitä, minne ollaan menossa: "jokien paulaan / virtojen
aattolaan / etenee yksin pimeä kannoillaan". Vastaus jää tässäkin
tapauksessa löytymättä alun vankasta uskosta huolimatta.
3.5. Etsimisen onni
Etsiminen ei kuitenkaan ole pelkkää piinaa. Vaikka se on raskasta ja
tuskallista, saavutetut voitot ovat kaiken vaivan arvoisia.
"Tulikiveä" esittää kuvan, jossa kaikesta arjen tyhjyydestä huolimatta
löytyy sisäinen valo sekä yhteys maailmaan:
"tärkeää on salaisuus
tärkeää on näkemys
selitykset solmiutuvat
ihmisyyden lokaan
luiden läpi tulee valo
loistaa kallon sisältä
lihan kuidut lasia
köynnöksinä toisissaan
taivaankannen yli soutaa
pyörä tulikivinen
se on elämälle totta
se on kaiken sisässä"
"Linnunhammas" on toinen onnellinen kuvaus siitä, kuinka etsiminen on
mielekästä ja palkitsevaa ja kuinka sen tuloksena voi saavuttaa
aidomman ja alkuperäisemmän maailman: "virtaan alkuvesien / heittäydyn
ja kuljen / aina virran mukaan / alas vesiin lämpimiin / kohtuun
merten vanhain / kehtoon vuoksien / eikä padottua tätä vettä saa".
Vastaavasti "Hiljaisuuteen" kuvaa kuinka "iäisyyden verho / on aina
auki sielulle / ken osaa löytää sen". Näin siis Yrjänä painottaa sitä,
että vaikka maailma voi olla yleisesti ottaen varsin hengetön, se ei
kuitenkaan ole pystynyt tuhoamaan viisautta missään määrin. Viisaus ja
aitous ovat olemassa kaikille niille, jotka osaavat ja haluavat etsiä.
Olen aiemmin todennut etsimisen olevan ihmisen osa. Tässä etsimis- ja
pyhiinvaellustematiikassa on huomattava ero suhteessa tavanomaisiin
pyhiinvaellusta kannattaviin uskontoihin. Siinä missä esim.
islaminuskoisella pyhiinvaelluspaikka on Mekka, Yrjänän pyhiinvaeltaja
kääntyy sisäänpäin, itseensä. Pyhiinvaellus ei välttämättä ole
fyysistä kulkemista paikasta toiseen, vaikka sitäkin se voi toki olla.
Yhtä oikeaa fyysistä pyhiinvaelluskohdetta ei ole. On opittava
erottamaan oleellinen epäoleellisesta ja todellinen valheellisesta.
Tässä mielessä sisäinen pyhiinvaellus on vaivalloista, koska on
uskallettava epäillä ja jaksettava välttää helppoihin ratkaisuihin
lankeamista.
Lempeä "Aura" on selkein tätä tematiikkaa käsittelevä teksti. Se alkaa
Danten Jumalaisen Näytelmän alusta tutulla kuvalla: "elämän
keskipäivässä / minäkin eksyin synkkään metsään / aamupäiväin
kappaleisiin / iltojen ikävään". Eksyminen on tässä nimenomaan
vääränlaisiin asioihin kiinnittymistä, ja jälleen totuuteen
päästäkseen täytyy etsiä "tietä joka hehkuu / polkua joka puhuu". Tämä
tie ja polku on kaikkialla läsnä, jos sen vain huomaa:
"se on käsiesi liikkeissä
se on taivaankannen valoissa
se on päivällä ja yöllä ja aina
se on täällä, se on muualla
se ei puhu, ei voi vastata
olen ymmärtänyt tämän sen valossa"
Mutta kerran tämän tajuaminen ei riitä. Tässä on jälleen yhteys
ruoste-tematiikkaan: mikään vastaus ei ole lopullinen, sillä elämä
muuttuu joka askeleen jälkeen, eikä missään vaiheessa voi pysähtyä.
"Auran" minä toteaakin: "en ehkä tiedä mitä tehdä / vaikka joskus
olenkin varma / ja joskus makaan aivan hiljaa / ja uskallan vain
epäillä". Täytyy olla valmis luopumaan, mikäli on pakko.
3.6. Elämän hauraat astiat
"Aura" käsittelee myös rakkautta, joka on Yrjänän lyriikassa yksi
mahdollinen suuri myönteinen voima ja vastauksien antaja, joskaan
sekään ei lopullinen sellainen. "talvi toi meidät tähän paikkaan /
missä lepäämme kylki kyljessä / opimme enemmän toisiamme / opimme
ajoissa luopumaan".
Rakkauden kaipuu on myös inhimillinen perussuure. "Turkoosi" (CMX
1994) käsittelee kohtaamisen tematiikkaa ja problematiikkaa.
Mielestäni sen kivi-vertauskuva on tulkittavissa myös kahden erilaisen
ihmisen kohtaamiseksi ja tämän herättämäksi hämmennykseksi: "maasta
poimin kirjokiven / katson sen väriä sirisilmin / tunnen kuinka kivi
katsoo / takaisin kivisin silmin / laulan sille miesilaulun / laulaako
minulle kivilaulun". Rakkauden kaipuu on jotakin mitä ei voi voittaa:
"yhtä vähän kuin lakata hengittämästä / ja jatkaa elämistä / voin minä
sinua lakata pyydystämästä". "Suuri äiti" (CMX 1990) kuvaa
voimakkaimmin tämän kaipauksen valtavuutta (huom. myös laulun nimen
merkitys): "minä olen tämä tyhjä talo / hylätty ja raunioina / sade
pyyhkii taas niin kylmänä / alastoman ruumista // nainen". Sana
"nainen" lauletaan pitkällä, valittavalla äänellä ja kasvaa laulussa
valtaviin mittoihin.
Rakkaus liittyy henkisyyden etsintään sikäli olennaisesti, että
Yrjänän lyriikassa se on monesti voima, joka kykenee merkittävästi
kasvattamaan ihmisen maailmaa. "Rautakantele" kertoo kahden toisistaan
erillään olevan ihmisen matkasta ja matkalta paluusta. Molemmat ovat
jollain tapaa eksyksissä tai epätietoisia ("olenko saanut sen
hauenleuan / vai olenko kaatunut onnettomuuksiin / haiseeko henkeni
pelolta"). Laulun kertosäe kuvaa näiden kahden ihmisen pelastumista
toistensa avulla - ihmistä verrataan ikään kuin soittimeen
(rautakantele) joka soi puhtaimmin ja kauniimmin toisen käsissä.
Aristoteelisella käsitteistöllä voisi puhua ihmisen potentiaalin
aktualisoitumisesta toisen ihmisen avulla: "lävistä minut tässä /
opeta minulle nöyryys / pujota minuun kielet / soita säveleni". Nämä
kaksi ihmistä muodostavat tällöin jonkinlaisen henkisen yhteisön.
"Näkyjen pitelijän" (CMX 1992a) sanoin: "ja joka jumalan aamu / tule
minulle noidaksi / tule minulle alttariksi / salojen jakajaksi".
Rakkauden suuresta voimasta puhuu myös "Pelasta maailma" (CMX 1995),
jossa siinäkin ihminen herää eloon toisen avulla: "avaat rintani kuin
lyhdyn / sytytät sinne kynttilöitä / liekki on ihmisen elämän
muotoinen". Laulun mahdollisesti ironinen ja joka tapauksessa
arvoituksellinen kertosäe "niin, pelasta maailma / tee se jo tänään /
tee jotakin mahdotonta" tuo mieleeni juutalaisen viisauden Talmudista:
"joka pelastaa yhden ihmisen, pelastaa koko maailman". Tulkitsisin
"Pelasta maailmaa" tämän kautta: laulussa on kyse rakkauden
pelastavasta voimasta juuri kahden ihmisen välillä - ja näille
ihmisille rakkaus pelastaa koko maailman.
Kuitenkin huom: koko "Pelasta maailma" on vaikea pala, koska se on
musiikillisesti niin puhdasoppinen iskelmä, mikä on CMX:n musiikissa
hyvin poikkeavaa. Toisin sanoen koko laulu voidaan myös tulkita
iskelmälyriikan parodiana: siinä lauletaan asioista joista iskelmissä
täytyy laulaa. Mutta myös iskelmät voivat olla vilpittömiä, ja koska
Yrjänän ironia ei tässä tapauksessa ole päivänselvää, tulkitsen laulua
kuin se olisi rehellinen.
4. Henkisen todellisuuden luonne
Yrjänän lyriikassa tärkeällä sijalla oleva etsiminen on selvästi
henkisyyden etsimistä. Tämä henkisyys on kuitenkin luonteeltaan
hankalasti määriteltävissä. Sanoitusten kuvastossa on paljon
kristillisestä mytologiasta tuttuja hahmoja ja ilmiöitä, mutta Yrjänää
ei voida pitää kristillisenä lyyrikkona. Kristillisyyden perusdogmi ja
-vaatimus on usko, kun taas Yrjänä painottaa kaiken aikaa etsimistä ja
tietynlaista esoteerista viisautta: henkisyys on saavutettavissa vain
yksilön ponnistelujen tuloksena; siihen ei riitä se, että uskoo ("kun
henki tulee lihaksi / ja astuu päälle maan / tuo valo silmän autuus on
/ sen etsijälle vaan" ["Hiljaisuuteen"]). Lisäksi kristillisyydessä
esiintyvien hahmojen (saatana, demonit, muut henget) osalta on
huomattava, että Yrjänä ei näe niitä kristillisyyden tavoin pelkästään
ihmisen ulkopuolella mellestävinä sielunvihollisina, vaan
primitiivisinä voimina ihmisen sisällä.
Kristillisyyden sanoma on periaatteessa luettavissa pyhistä kirjoista.
Yrjänä puolestaan painottaa sitä, että viisautta ei voi vangita
kirjoihin, vaan todellinen viisaus on nimenomaan sitä, mitä ei voi
sanoa tai kirjoittaa - välttämättä edes rationaalisesti käsittää. "ei
sitä voi suin sanoa / ei mielin käsittää" ("Näkyjen pitelijä") ja "se,
mille ei voi nimeä antaa / nousee kun ilma on taivaalla suuri /
kuuntele kauan sen hiljaisuutta / kuuntele laulua kaukana" ("Kulje
vasten") sekä "matka perille alkaa näin / sanat on virtyneet ohuiksi"
("Rytmitehdas"). Tätä ajatusta valottaa myös "Keskellä" (CMX 1994b),
joka on valmistautumista hiljaisuuteen ja sanojen hylkäämiseen (lause
"ennen kuin annan sanojen mennä" kasvaa merkitykselliseksi toiston
kautta: se toistuu laulettuna toistakymmentä kertaa):
"tänä yönä hengitän hiljaa
ikkunat auki ilman kulkea
kädet raskaina teoista
ennen kuin annan sanojen mennä"
Tältä osin Yrjänän henkisyys on yhdistettävissä gnostilaisuuteen (aate
joka painottaa esoteerisen viisauden [gnosis] ja sen etsimisen
tärkeyttä), ehkä myös uusplatonismiin ja teosofiaan. En kuitenkaan
pidä Yrjänää suoranaisena näiden uskontojen kannattajana. Hänen
henkisyydellään on yhtymäkohtia niihin, mutta se on kuitenkin
omanlaistaan. Oleellista on myös se, että Yrjänän sanoitusten maailma
on enemmän etsimistä kuin löytämistä. Hän piirittää samoja kysymyksiä
ja aiheita löytäen niistä koko ajan uusia puolia, mutta saamatta
kuitenkaan lopullista vastausta. "sinulle jota en vielä tunne / koetan
laulun kirjoittaa" ("Pirunmaitoa", CMX 1995). Toisaalta, ehkä on
parempi, että lopullista vastausta ei löydy: ehkäpä vastauksen
löytyminen ja maailman loksahtaminen paikalleen tarkoittaisi myös
kehityksen loppumista ja eräänlaista rappeutumisen alkamista
(ruoste-tematiikka). Jonnekin ollaan edelleen ja aina matkalla,
jonnekin tuntemattomaan. "Näkyjen pitelijän" sanoin:
"se paljastuu tuhat kertaa ja lyö
todellisuuksien rajat antavat myöten
auringonnousun kajossa se paljastuu
kuinka kauas on tunnetut seudut jääneet"
Lukijani! On palautteen aika.
Kirjallisuus / äänitteet.
ALANKO, ISMO. Jäätyneitä lauluja. Tampere: Poko Records, 1993.
ALANKO, ISMO. Irti. Tampere: Poko Records, 1996.
CMX (Pekka Kanniainen, Kimmo Suomalainen, Aki Yrjänä). Raivo. Oulu:
Bad Vugum, 1989.
CMX (Pekka Kanniainen, Kimmo Suomalainen, Aki Yrjänä). Kolmikärki.
Oulu: Bad Vugum, 1990.
CMX (Janne Halmkrona, Pekka Kanniainen, Timo Rasio, Aki Yrjänä).
Veljeskunta. Oulu: Bad Vugum, 1991.
CMX (Janne Halmkrona, Pekka Kanniainen, Timo Rasio, Aki Yrjänä).
Aurinko. Helsinki: EMI Finland, 1992.
CMX (Janne Halmkrona, Pekka Kanniainen, Timo Rasio, Aki Yrjänä).
Manalainen / Näkyjen pitelijä - single. Helsinki: EMI Finland, 1992a.
CMX (Janne Halmkrona, Pekka Kanniainen, Timo Rasio, Aki Yrjänä). Aura.
Helsinki: EMI Finland, 1994.
CMX (Janne Halmkrona, Pekka Kanniainen, Timo Rasio, Aki Yrjänä).
Ruoste / Saatana - single. Helsinki: EMI Finland, 1994a.
CMX (Janne Halmkrona, Pekka Kanniainen, Timo Rasio, Aki Yrjänä).
Kultanaamio / Keskellä - single. Helsinki: EMI Finland, 1994b.
CMX (Janne Halmkrona, Pekka Kanniainen, Timo Rasio, Aki Yrjänä).
Rautakantele. Helsinki: EMI Finland, 1995.
CMX (Janne Halmkrona, Pekka Kanniainen, Timo Rasio, Aki Yrjänä).
Pelasta maailma / Joet -single. Helsinki: EMI Finland, 1995a.
FRITH, SIMON. Sound effects. Youth, leisure, and the politics of rock.
Lontoo: Constable, 1983.
FRITH, SIMON. Music for pleasure. Cambridge: Polity Press, 1988.
HALME, LASSE. Onko siinä sanoma? - mitä Juice todella sanoi?.
Helsinki, 1992. (ei kustannustietoja - omakustanne?)
HALME, LASSE. Rockin syvin olemus. Filosofia, uskonto ja rock.
Helsinki, 1994. (ks. ed.)
KETVEL, ROO. Sanoista. Helsinki: Zappa Oy, 1989.
SAARIKOSKI, PENTTI. Nuoruuden runot. Helsinki: Kustannusyhtiö Otava,
1994. ("Leipä" ilmestyi alun perin kokoelmassa Runoja, 1958.)
WESTERSUND, JOHANNA. "Lähi- ja yleiskuvia Kauko Röyhkän
rocklyriikasta". Teoksessa: Musta lammas - kirjoituksia populaari- ja
massakulttuurista. Toim. Tero Koistinen et al. Saarijärvi: Gummerus
Kirjapaino Oy, 1995.
--
Antti Lahelma "Tragedy is the farce that involves our
alah...@cc.helsinki.fi sympathies: farce is the tragedy that
University of Helsinki happens to outsiders." --Aldous Huxley
Markus Asunta
> Ei teologiaa vaan uskontotiedettä (ero jota itse, uskontotiedettä
> opiskelleena, pidän elintärkeänä!). Sikäli kun jotakuta asia kiinnostaa,
Yrjänä itse kertoi minulle opiskelleensa nimenomaan teologisessa
tiedekunnassa vuoden vuonna 1986. Tiedekunnan kauttahan on toki pääsy myös
uskontotieteen opintoihin. Hämäräksi jää, onko uskontotieteen opintoja
"puhtaammassa" muodossa kertynyt sitten enemmän.
Sanoituksista ja "puolista" taas oma mielipiteeni sitaatista liikkeelle
lähtien:
Teksti on lukijan ongelma
sen avain tietoinen työ
Ei liene olennaista tietää, millä "puolella" kirjoittaja on. Sen sijaan
CMX:n tekstien kautta voi tarkastella omaa sielullista tilaansa ja
etsintänsä suuntaa.
--
Markus Asunta +358-40-7404994
Madman
http://www.virrat.fi/~olmaas/
markus...@NOSPAM.helsinki.fi
One Love
Sami
"Riku Partanen" <riku.part...@kolumbus.fi> kirjoitti viestissä
news:9bh2v0$62c$1...@news.kolumbus.fi...
Riku Partanen
> > Osa biiseistä viittaa (Kristin)uskoon, osa taas ties mihin.
> > Mielipiteitä?
Merkitystä jos haluaa kuunnella bändejä jotka eivät edusta
"uskonvastaisuutta" tjsp.
RP
Veli Koistinen
Taiteen merkitys syntyy kuuntelijan/katselijan mielessä.
Ajatteleppa vaikka jotain raakaa sotaelokuvaa.
Himotappaja näkee siinä vaan verta ja suolenpätkiä "Jee",
ja saa kovan himon lähtee potkiamaan mummoja.
Pasifisti taasen voi nähdä sen hyvänä kuvauksena
sodan raakuudesta, ja saada lisää voimaa vakaumukselleen.
Tietysti, jos uskosi on mustavalkoinen "tätä saa tehdä/tätä ei"
niin silloin lienee parasta, että menet kysymään asiaa
seurakuntasi Johtajalta. Pyydä lausunto myös kirjallisena, että voit
sen näyttää niille seurakuntasi jäsenille, jotka mahdollisesti ovat
asiasta eri mieltä. Näin vältyt paikalliselta inkvisiitiolta.
Veli Koistinen
Riku Partanen
> >> > Osa biiseistä viittaa (Kristin)uskoon, osa taas ties mihin.
> >> > Mielipiteitä?
> >> Onko sillä jotain merkitystä?
> >
> >Merkitystä jos haluaa kuunnella bändejä jotka eivät edusta
> >"uskonvastaisuutta" tjsp.
> >
> Taiteen merkitys syntyy kuuntelijan/katselijan mielessä.
> niin silloin lienee parasta, että menet kysymään asiaa
> seurakuntasi Johtajalta. Pyydä lausunto myös kirjallisena, että voit
> sen näyttää niille seurakuntasi jäsenille, jotka mahdollisesti ovat
> asiasta eri mieltä. Näin vältyt paikalliselta inkvisiitiolta.
>
selvyyttä niiden lyriikoiden merkityksestä, siksi laiton tämän
mielipidetiedustelun liikkeelle täällä viestiryhmässä.
Pidän myös esim. Metallican musiikista, mutta en tule yhdeksi heidän
sanoitusten kanssa. Tällöin tilanne on selkeä: Kuuntelen musiikkia vain
musiikkina, enkä piittaa sanoituksista tai niiden suhteesta
uskoon/uskontoon. CMX:n sanoitukset taas vaan ovat sen verran sekavia, että
on vaikea ottaa selvää mitä sanomaa he(Yrjänä) tuolla edustavat, vaiko
mitään?
Mielestäni on kiva kuunnella musiikkia, missä sekä itse musiikki, että sen
lyriikat ja sanoma sopivat korvaan ja ajatuksiin.
Kuten alkuperäisessä viestissä tiedustelin, minua kiinnosti CMX:n suhde
uskoon/uskontoon.
(en ole vielä lukenut Antin lähettämää seminaarityötä, mutta sen luulisi
selvittävän asiaa jonkun verran).
RP
Tuomas Venhola
> CMX:n sanoitukset taas vaan ovat sen verran sekavia, että
> on vaikea ottaa selvää mitä sanomaa he(Yrjänä) tuolla edustavat, vaiko
> mitään?
> Mielestäni on kiva kuunnella musiikkia, missä sekä itse musiikki, että sen
> lyriikat ja sanoma sopivat korvaan ja ajatuksiin.
Ehkä heillä ei ole [levitettävää] sanomaa, on vain kertomuksia ja sanoja?
Kuinka monta murhaa Jari Tervo on tehnyt, kun kerran niistä minä-muodossa
kertoo kirjoissaankin?
vrt. CMX: Arkangeli
"- - / siinä unessa heräsin / näin luojani kasvoista kasvoihin /
enkä laulanut enää / en enää nostanut päätäni / - - "
ei kerro (välttämättä) Yrjänän omista kokemuksista.
Muista myös, että satiiri on kuulunut CMX:n tyyliin alusta asti. vrt. CMX:
Neekerit on mustia
tai Epäonnisten liikemiesten helvetti
";: kaikki mun lauluni pilkkaavat minua / ilkeä katala täynnä vain itseään /
suojele minua huorien jumala / kumara humala hamara humajaa :;"
--
Tuomas "nyt jos kestät tämän vuoden niin on seuraava
jos kestät sen niin kestät sitten varmaan vielä yhden"
-Zen Cafe: Eipä tiennyt tyttö