Huomatkaa termi "ajatusvankila".
x x x clip x x x
Holokausti - uusi uskonto
x x
Mitä yhteistä historian tiedemiehillä Galileo Galileilla ja Giordano
Brunolla on aikalaistemme historioitsija David Irvingin, asianajaja Horst
Mahlerin tai kemisti Germar Rudolfin kanssa? He ovat kaikki haastaneet
vakiintuneitten valtapiirien käsitykset ja joutuneet vainotuiksi ja
rangaistuiksi.
x xEnsin mainitut tulivat tutkimuksissaan tuloksiin, jotka haastoivat kirkon
maa-keskeisen maailmankuvan, jossa maa oli kaikkeuden keskus. Galilei, Bruno
ja muut halusivat havainnoillaan todistaa, että maailmankaikkeus on ääretön
ja että maa kiertää aurinkoa. Rooman inkvisitio poltti Brunon roviolla
vuonna 1600. Inkvisitio oli kirkon laitos, jonka tehtävä oli tarkkailla ja
tuomita väärinajattelijoita, jotka saattoivat uhata kirkon valta-asemaa,
jonka oikeuksiin kuului totuuden määrittely. Galileo Galilei väitti, että
tosi hypoteesi voitiin todistaa tarkoilla havainnoilla ja kokeilla. Jos
teoria täsmäsi todellisuuden kanssa, muut teoriat olivat vääriä.
Nykyään, kun tieteellinen valistus on voittanut uskonnolliset opit, olisi
helppo uskoa, että ihmisten tietoisuus on parantunut. Suuntaukset kulkevat
kuitenkin sykleissä. On yhä asioita, jotka ovat liian pyhiä arvosteltaviksi.
Monet maat vangitsevat sen, joka kyseenalaistaa, vaikka tämä olisi oikeassa.
Uusi inkvisitio on syntynyt, ja sillä on valta, jota voi verrata 1500-luvun
paavinvaltaan. Monella tapaa tämä on vielä pahempi inkvisitio. Sen oppi on
rakenteeltaan uskonnollinen ja sillä on nimi - holokausti.
Käsite holokausti perustuu käsitykseen, että Adolf Hitlerin käskystä Kolmas
valtakunta surmasi noin kuusi miljoonaa juutalaista, enimmäkseen
kaasukammioissa. Sodan päättymisen jälkeen 1945 käsitys on kulkenut
erilaisissa voittajavaltojen levittämissä dramaattisissa muodoissa. USA:n
miehittämässä Saksassa aloitettiin uudelleenkoulutusprosessi kansan "demokratisoimiseksi",
ja erikoiskoulutetuilla opettajilla oli tehtävänään perustaa "uusi
kansainväliseen kansalaistunteeseen sitoutunut kulttuuriperinne".
x x x
Ne, jotka yhä ovat kiinni holokaustiuskonnon ajatusvankilassa, pystyvät vain
vaivoin vastaanottamaan vaihtoehtoisia ajatuksia tai kyseenalaistuksia.
Vahvat tunteet, tavat ja usko ovat niin keskeinen osa heidän
maailmankuvaansa, että olisi nöyryyttävää myöntää tulleensa huijatuksi.
Tavalliset perustelut - "olen nähnyt kuvia" tai "olen käynyt
Auschwitzissa" - eivät loogisesti ajatellen päde todisteena tapahtuneesta
suuren luokan tuhoamispolitiikasta.
x x x clop x x x
http://www.patriootti.com/holokausti-uusi-uskonto/
--
--TJT--
The truth is now called hate, but I'll defend it anyway.