Perheenjäseneni (mies 65v) sairastui kauan aikaa sitten paniikkihäiriöön ja
hänelle määrättiin päivittäin otettavaksi Xanor-lääkettä (annoksen suuruutta
en tiedä tällä hetkellä). Kohtaukset ovat ilmeiseti pysyneet lääkkeellä
hyvin hallinnassa, mutta lääkkeen käyttö on nyt jatkunut siis päivittäisenä
jo vuosikymmeniä. Hän ei ole käyttänyt ikinä alkoholia ollenkaan ja pystynyt
elämään normaalia elämää. Muutoin henkisesti on saanut olla terve,
fyysisesti muutama paikka kropassa on heikommassa kunnossa. Lääkkeen
päivittäinen saanti on ollut hänelle itselleen erittäin tärkeää ja hän onkin
hätääntynyt todella, jos lääkkeiden syömiseen on tullut tai on ollut uhkana
tulla viivästystä.
Muutaman kerran viime vuosien aikana olemme varovaisesti häneltä
tiedustelleet, että onkohan tuon lääkkeen syönti noin pitkäkestoisesti
turvallista, mutta yleensä hän ärsyyntyy kovasti kysymyksestä ja sivuuttaa
asian. Muiden omaisten kanssa on havaittu muutosta hänen käyttäytymisessään:
lähimuistissa on aika ajoin selviä aukkoja, välillä hän on selvästi
"pökkyrässä" ja toiminnat (liikkeet, ajattelu) selvästi hidastuneet,
tylsistynyt. Autolla ajamisessa reagointiajan piteneminen on aiheuttanut
pari läheltäpititilannettakin (onnettomuuksilta on kyitenkin vältytty).
Välillä hän tuntuu olevan kuitenkin melko pirteänä ja hyväntuulisena. Hänen
aivonsa on kuvattu todella tarkasti viimeisen vuoden aikana erään päähän
kohdistuneen onnettomuuden jälkeen, joten mahdolliset alzheimerin taudit yms
olisi ilmeisestikin huomattu siellä. Edellä kerrotut oireet ovat kuitenkin
jo alkaneet vaivaamaan ennen tätä onnettomuutta, joten sen seurausta ne
eivät ole.
Netistä kaiveltuna Xanor näyttäisi olevan lääke, johon jää koukkuun todella
helposti ja lääkkeen (saman määrän) vaikutus pienenee ajan myötä elimistön
tottuessa. Mitähän vaihtoehtoja meillä olisi perheenjäsenemme auttamisessa,
keskustelua hänen kanssaan täytyy ilman muuta lisätä? Auttaisiko
erikoislääkärin kanssa jutteleminen (terveyskeskuslääkärit eivät paljon ole
asiasta kuulemma kyselleet, kirjoittavat vain uuden reseptin toisen perään)?
Voiko tuossa iässä enää vierottautua lääkkeestä turvallisesti tai
vaihtoehtoisesti voiko kyseistä lääkettä syödä jatkossakin "elämän loppuun
saakka", jos vieroitusoireita halutaan välttää?
-J
Paniikkihäiriöön tulisi ensisijaisesti määrätä kyllä jotain muuta kuin
Xanoria, esim. ssri-lääkkeitä.
"Jussi" <ro...@luukku.com> kirjoitti
viestissä:V_LTg.39395$_k2.7...@news2.nokia.com...
Kuvailemasi oireet ovat tyypillisiä Xanorin käyttäjillä.
Lähimuisti heikkenee ja liikkeet hidastuvat, sekä reaktionopeus ei
ole samanlainen kuin ennen. Sitä voisi verrata humalatilaan, onhan
kyseessä keskushermostoon vaikuttava aine, kuten alkoholi.
Kyseisen lääkkeen jatkuva käyttö useimmiten aiheuttaa
riippuvuuden, josta eroon hankkiutuminen vie sitä pitempään, mitä
kauemmin lääkettä on käytetty ja kuinka iso annos on ollut.
Vieroitus voi olla hyvinkin pitkä prosessi ja vaatii motivaatiota ja
hermoja. Näppituntumalta voi sanoa, että vieroitus kestää
vähintään useita kuukausia. Vuosikin on aika hyvä aika. Jos
lääkettä tosiaan on syöty vuosikymmeniä, niin... huh.
Lääkettä voi toki syödä lopun ikää, jos haittavaikutukset
eivät ole liian pahoja ja jos potilas niin tahtoo tehdä.
Vieroitukseen ei oikein voi ketään pakottaa.
Suomessa ainoa lääkeriippuvuuksiin erikoistunut sairaala lienee
Järvenpään sosiaalisairaala, jonne ehkä kannattaisi ottaa
yhteyttä. Sitä ennen tosin olisi kätevää jutella jonkun
paikallisen lääkärin kanssa, joka voisi arvioida tilanteen.
Terveyskeskuksista niitä tuskin löytyy. Ainakin isommissa kunnissa on
ns. katkoja eli katkaisuhoitopaikkoja, josta saattaa löytyä
asuintuntemusta. Samoin A-klinikat hoitaa kaikenlaisia riippuvuuksia.
Järvenpäähän siis vaaditaan lähete ensin joltain lääkäriltä ja
samoin hoidosta aiheutuneet kulut pitää myös jotain kautta junailla,
koska se on aika kallista, etten jopa sanoisi erittäin kallista.
Itse olen käynyt läpi vieroituksen Xanorista ja se oli aika raju
juttu. Silti olen todella tyytyväinen, että sain sen vietyä loppuun.
Vierotusoireita esiintyy edelleen, vaikka varsinainen vieroitus loppui
jo noin 1.5 vuotta sitten. Tosin joskus on vaikea sanoa, onko surinat
päässä vieroituksesta johtuvaa vai ihan sitä perusahdistusta, johon
alunperin lääkettä määrättiin :-)
Tiedän erittäin hyvin sen tunteen, joka ikäänkuin pakottaa
pitämään aina pillereitä mukana, jos vaikka kohtaus sattuisi
iskemään. Xanor on siinä mielessä inhottava bentsodiatsepiini,
että siinä on hyvin lyhyt puoliintumisaika. Siksi sen vaikutus alkaa
heikkenemään aika nopeasti ja paniikintunne tulee takaisin, jolloin
taas pitää ottaa uusi pilleri. On nurinkurista, että oireet, johon
lääkettä syö, palaavat takaisin (usein voimakkaampina), kun
syömisen lopettaa. Siksi sitä ei pitäisi kovin pitkään käyttää,
vaan vain väliaikaisesti tai satunnaisesti. Sama juttu tietysti
kaikkien rauhoittavien kanssa. Ja ajan mittaan määrät kasvaa kun
elimistö tottuu aineeseen.
Vielä muutama vuosi sitten lääkärit saattoivat määrätä aika
huolettomasti Xanoreita, mutta nykyään taidetaan lääkkeen
vaarallisuus tietää jo aika laajasti.
Vieroituksesta sen verran, että se käytännössä hoidetaan
vaihtamalla Xanor Diapamiin, jonka puoliintumisaika on monin verroin
pitempi. Sillä tavoin vieroitusoireet eivät tule yhtä rajuina, tosin
kestävät pitempään. Suhde on yleensä 1:20, eli jos päiväannos on
ollut esimerkiksi 1 mg alpratsolaamia (eli Xanoria), niin sitä vastaa
20 mg diatsepaamia. Ja siitä lähdetään sitten tietyn suunnitelman
mukaan pudottamaan sitä. Mutta: "Don't try this at home!" Vieroitukset
tulee hoitaa asiantuntevan lääkärin opastuksella, koska liian
nopeasti tehtynä siitä voi tulla pahoja, jopa kohtalokkaita
komplikaatioita. Ja se kannattaa aloittaa jossain sairaalassa tms.
laitoksessa, jossa ikäänkuin saadaan startti aikaiseksi ja sitten
siirrytään avohoitotyyppiseen systeemiin.
Lyhyesti sanottuna: suosittelen ottamaan yhteyttä johonkin asiasta
perillä olevaan tahoon, kun "potilaan" kanssa on päästy
yhteisymmärrykseen vieroituksen aloittamisesta.