Mitä on tekotaide tai -taiteellinen?
Arto Ojala
Tuolla s.k.musiikki-ryhmässä eräs artikkeli
sai minut pohtimaan tekotaiteen käsitettä.
En löytänyt netistä suomenkielisiä artikkeleita aiheesta.
Mikä on englannin vastine 'tekotaiteelle' tai 'tekotaiteelliselle'.
Ei se ole artificial, ei fake, ei false tai non-art... vai onko?
Vai onko se täysin suomalainen käsite? Mikähän on sanan
historia, jos se on suomalainen? Kaipa tätä aihetta on jossain
tutkittu ja käsitelty?
Arto
Lauri Levanto
mutta puhtaasti verbaalisella tasolla
kokeilisin enkun sanoja
pseudo-art
artistic
jopa räikeämmin ersatz art
* * *
Mitäs sitten itse kukin ymmärtää suomeksi tekotaiteella?
minusta se on bluffausta, käytetään taiteesta
otettuja kliseitä ilman sisällöllistä vastinetta.
Jos vaikka maalaan autoni pinnan rapistuneeksi
tiiliseinäksi, se voi olla taidetta.
Taasen jos vedän siihen tummansinisiä ja lilanvärisiä
suuria kolmioita ilman mitään sommitelmaa
kutsuisin tulosta tekotaiteeksi.
Huomaan sen erottuvan kitsistä sillä että että se
ottaa kliseensä modernimmasta kaunotaiteesta.
Kitsi pysyy turvallisen välimatkan päässä.
Samoin jotkut katulaulajat ja kotisopraanot
värisyttävät ihanaa vibraatoa ilman syytä.
- lauri
VermeS
tekotaidetta Dr.bombay
--
http://members.xoom.com/anarchypic/
ICQ:24928919
Someday I'm gonna show you all stuff some T.N.T up your asses
soon your destination will be moon too late to call your mom
-Eläkeläiset
Arto Ylisaukko-oja
On Thu, 2 Nov 2000, Arto Ojala wrote:
>Heipähei,
>
>Tuolla s.k.musiikki-ryhmässä eräs artikkeli
>sai minut pohtimaan tekotaiteen käsitettä.
>
>En löytänyt netistä suomenkielisiä artikkeleita aiheesta.
>Mikä on englannin vastine 'tekotaiteelle' tai 'tekotaiteelliselle'.
>Ei se ole artificial, ei fake, ei false tai non-art... vai onko?
Sanakirja antaa kaksi sanaa: "arty" ja "artsy". Näistä edellistä
olen joskus nähnyt käytettävänkin. Kummankin sanan kohdalla on
huomautus "informal", eli nuo eivät ihan virallista taidesanastoa taida olla.
Arto Ylisaukko-oja
Heikki Kastemaa
news:Pine.GSO.4.30.0011201047160.23359-100000@stekt40...
| >
| >En löytänyt netistä suomenkielisiä artikkeleita aiheesta.
| >Mikä on englannin vastine 'tekotaiteelle' tai
'tekotaiteelliselle'.
| >Ei se ole artificial, ei fake, ei false tai non-art... vai onko?
|
| olen joskus nähnyt käytettävänkin. Kummankin sanan kohdalla on
| huomautus "informal", eli nuo eivät ihan virallista taidesanastoa
taida olla.
|
"pikkusievä". Eräs varma tapa loukata korkeataiteellisesti
suuntautunutta on käyttää sanaa "Art Fart" tms. "Hype" taas
tarkoittaa voimakkaammin huijausta.
"pseudo art" tai "pseudo artistic" on hieman juhlallisempi
käännösvastine tekotaiteelle tai tekotaiteellisuudelle, mutta
käsittääkseni "false art" ja "false artistic" tai non-etuliite ovat
myös käytössä.
Mitä sitten pseudotaide tai näennäistaide voisi olla? Otan esimerkin
läheltä. Webbitaiteena (Web Art) mainitaan paljon sellaista
visuaalista ym. aineistoa, joka on skannattu ja siirretty verkkoon
lähes sellaisenaan. "Oikea" tai "varsinainen" webbitaide -- jon nyt
tuota sanaa haluaa käyttää -- on sellaista, joka ottaa www-sivujen
vuorovaikutuksen mahdollisuudet huomioon. Kuten esimerkiksi Päivi
Hintsasen taide ja yleensäkin suuri osa Henkevän Silakan
näyttelyistä.
--
Heikki Kastemaa, kulttuurinavigaattori / cultural navigator
sähköposti / email : heikki....@pp.inet.fi
"Navigare necesse est, vivere non est necesse."(Cicero)
http://personal.inet.fi/taide/heikki.kastemaa.kulttuurinavigaattori/
Saku Levonpera
Heikki Kastemaa wrote in message ...
>
>Mitä sitten pseudotaide tai näennäistaide voisi olla? Otan esimerkin
>läheltä. Webbitaiteena (Web Art) mainitaan paljon sellaista
>visuaalista ym. aineistoa, joka on skannattu ja siirretty verkkoon
>lähes sellaisenaan. "Oikea" tai "varsinainen" webbitaide -- jon nyt
>tuota sanaa haluaa käyttää -- on sellaista, joka ottaa www-sivujen
>vuorovaikutuksen mahdollisuudet huomioon. Kuten esimerkiksi Päivi
>Hintsasen taide ja yleensäkin suuri osa Henkevän Silakan
>näyttelyistä.
Hassua, viimeksi termi pseudotaide tuli vastaan kun näin Der Ewige Juden
taidejakson. Siinä sanaa (ainakin englanninkielisessä tekstissä) käytettiin
mm. Chagallin ja joidenkin uusasiallisuuden juutalaisten edustajien töiden
yhteydessä. Elokuvan mukaan pseudotaide on "puhtaan taiteen" tai "arjalaisen
taiteen" vastakohta, jonka tarkoitus on sekoittaa yleisön terve
arvostelukyky.
Saku
Heikki Kastemaa
| Hassua, viimeksi termi pseudotaide tuli vastaan kun näin Der Ewige
Juden
| taidejakson. Siinä sanaa (ainakin englanninkielisessä tekstissä)
käytettiin
| mm. Chagallin ja joidenkin uusasiallisuuden juutalaisten
edustajien töiden
| yhteydessä. Elokuvan mukaan pseudotaide on "puhtaan taiteen" tai
"arjalaisen
| taiteen" vastakohta, jonka tarkoitus on sekoittaa yleisön terve
| arvostelukyky.
|
Saksan kansallissosialistit käyttivät sanaa Entartete Kunst eli
rappiotaide, joksi leimattiin niin uusasiallisuus kuin
ekspressionismi, abstraktit suuntaukset, surrealismi ym. Natsien
idea oli, että rappiotaide turmelee kansan "terveen" maun, se oli
"puhtaalle" taiteelle vierasta intellektuallismia, joka oli
juutalaisuutta ja siten rappiollista.
Kansallissosialistien ylimmällä johdolla oli muuten alussa
erimielisyyksiä siitä, pitäisikö ekspressionismi laskea
rappiotaiteen piiriin vai ei. Kiista tunnetaan tutkijoiden
keskuudessa "ekspressionismikiistana" ja se käytiin 1920-luvun
lopulla, siis ennen kuin natsit pääsivät valtaan 1933. Muistaakseni
Herman Göring oli sitä mieltä, että ekspressionistinen taide voisi
palvella natsien tarkoitusperiä. Kiistan ratkaisi Adolf Hitler, joka
oli sitä mieltä, että ekspressionismi kuuluu Entartete Kunstin
piiriin.
Siis kaikki 1900-luvun alun modernistiset suuntaukset tuomittiin
Saksassa 1930-luvulla, ja mukaan kiellettyjen taiteiden ja
taiteilijoiden luetteloon lisättiin myös useimmat edellisen
vuosisadan suuntaukset impressionismista alkaen. Natsit tosin
hyväksyivät konservatiivisen ja yltiöisänmaallisen Blut und
Boden-suuntauksen (meillä sellaista edustivat lähinnä Runebergin
runot), joka oli suosiossa Euroopan kirjallisuudessa, runoudessa ja
maalaustaiteessa 1800-luvun lopulla. Siitä natsit saivat nimityksen
1930-luvun arjalaiselle taiteelle, kirjallisuudelle ja
arkkitehtuurille: Blut und Boden, veri ja maaperä.
Ajallisesti lähes samanaikaisena ilmiönä "arjalaisen taiteen"
Saksassa esiintymisen kanssa on sosialistisen realismin julistaminen
ainoaksi sallituksi suuntaukseksi Neuvostoliitossa. Sosialistisen
realismin nousu liittyy läheisesti Leninin kuoleman jälkeiseen
valtakamppailuun Neuvostoliitossa 1920-luvun lopulla. Kokous, jossa
kommunistit julistivat sosialistisen realismin ainoaksi oikeaksi
suuntaukseksi pidettiin muistaakseni 1932. Stalinin ensimmäiset
diktatuuriset vainot alkoivat noihin aikoihin.
Sosialistinen realismi säilyi ainoana "oikeana" ja hyväksyttynä
suuntauksena Neuvostoliiton romahdukseen asti. On huomattava, kuten
Ilya Kabakov -- Neuvostoliiton toisinajattelevien taiteen suuri
taiteilija --eräässä haastattelussaan sanoi, että Neuvostoliitossa
ei ollut mitään sääntöjä tai lakeja siitä, minkälaista taiteen
pitäisi olla. Totalitaristiselle yhteiskunnalle tyypillinen
vainoharhaisuus kohdistui monen muun asian ohella tietysti myös
taiteeseen. Niinpä sosialistista realismia saattoi olla hyvin
monenlainen taide, joka kommunistipuolueen johtajia milloinkin
miellytti. Vastaavasti "tekotaiteesta" tuomituksi saattoi tulla
milloin mikäkin modernismin suuntaus. Sosialistisessa sanakirjassa
teko- tai rappiotaiteen vastine oli tietysti "porvarillinen".
Jos natsit ja kommunistit vastustivat molemmat innokkaasti
modernismia, voi kysyä, oliko heidän suosimillaan
taidesuuntauksilla, sosialistisella realismilla ja arjalaisella
taiteella sitten jotain yhteistä? Mielestäni oli.
Molemmille diktatuureille, kommunistiselle ja fasistiselle oli
tyypillistä virallisen taiteen kaksijakoisuus. Suosittiin sekä
kansanomaista" ("Völkerlich" ja "narodni") että "korkeaa" tai
"puhdasoppista" tyyliä. Ihanteellisuuden korostaminen oli tärkeää
sekä kommunistien että natsien taiteessa. Neuvostoliitossa
ihanteeksi tulivat talonpoikien ja työläisten kuvaus, Natsi-Saksassa
arjalaiskalloiset miehet ja kiinteärintaiset naiset iskostivat
kansalle natsismin ilosanomaa.
Yhteiskunnallisia epäkohtia, epätäydellisyyttä, rumuutta tai
pessimismiä kuvanneet taiteilijat kiellettiin molemmissa
yhteiskunnissa, koska niistä ei saanut puhua eikä niitä saanut
esittää.
Neuvostokommunismi ja Saksan fasismi olivat aatesuuntauksina
samanlaisia. Niiden taiteen tulokset ovat varma osoitus tästä, sillä
ne muistuttavat hämmästyttävästi toisiaan. "Tekotaidetta" ne
molemmat vastustivat innokkaasti. Molemmissa maissa puoluejohtajat
tiesivät ja tunsivat tarkkaan kansan syvien rivien "olemuksen".
Ja molemmissa maissa vallinneita aatteita yhdisti varmuus siitä,
mikä on huonoa, rumaa ja pahaa "kansan" silmille ja korville,
tunteille ja aivoille. Ällistyttävän tarkasti natsit ja kommunistit
tiesivät, mistä oli se taide tehty, joka teki kansaa tyytyväiseksi,
onnelliseksi, viisaaksi ja ikuiseksi.
Saku Levonpera
Heikki Kastemaa wrote in message ...
>Saku Levonpera <Saku.Le...@dlc.fi> wrote in message
>
>Muistaakseni
>Herman Göring oli sitä mieltä, että ekspressionistinen taide voisi
>palvella natsien tarkoitusperiä. Kiistan ratkaisi Adolf Hitler, joka
>oli sitä mieltä, että ekspressionismi kuuluu Entartete Kunstin
>piiriin.
Göring todennäköisesti piti yleensä taiteesta ja hamusi kotiinsa nimekkäiden
rappiotaiteilijoiden töitä. Goebbels suosi pitkälle mm. Emil Noldea, joka
oli varhainen puolueenjäsen ja puhuikin aatteelle uskollisten modernistien
puolesta (tosin "rappiotaiteen" puolustaja-marttyyrejä näistä veikoista on
turha mennä tekemään). Hitler, joka näissä asioissa toimi mielellään
viimeisenä vedenjakajana omasi ehdottoman linjan: "Hänet, joka maalaa
taivaan vihreäksi ja maaston siniseksi pitäisi steriloida"
>Siis kaikki 1900-luvun alun modernistiset suuntaukset tuomittiin
>Saksassa 1930-luvulla, ja mukaan kiellettyjen taiteiden ja
>taiteilijoiden luetteloon lisättiin myös useimmat edellisen
>vuosisadan suuntaukset impressionismista alkaen.
Totta kyllä, paitsi tanssitaiteen kohdalla, jossa Rudolf Labanin luoman
modernin tanssin katsottiin herättävän kansallisen rotumuistin, mitä se
sitten ikinä tarkoittaakaan. Laban on ehdottamasti yksi näitä
natsitaiteilijoita, joiden likapyykki on valkaistu. Koska hän joutui
pakenemaan 40-luvun alussa, hänet mainitaan joissain teoksissa jopa natsien
uhrina, ei suinkaan henkilönä, joka tämän vallan osasena tuomitsi
ei-arjalaiset tanssitaiteilijat leirille.
>Natsit tosin
>hyväksyivät konservatiivisen ja yltiöisänmaallisen Blut und
>Boden-suuntauksen (meillä sellaista edustivat lähinnä Runebergin
>runot), joka oli suosiossa Euroopan kirjallisuudessa, runoudessa ja
>maalaustaiteessa 1800-luvun lopulla. Siitä natsit saivat nimityksen
>1930-luvun arjalaiselle taiteelle, kirjallisuudelle ja
>arkkitehtuurille: Blut und Boden, veri ja maaperä.
Kansallinen romantiikka ja neoklassismi olivat heille mieluisia. Hyvin
klassinen aihe Parisin tuomio oli natsi-Saksassa useampaankin kertaan
käytetty. Esimerkiksi Zieglerin, Hitlerin hovitaiteilijan ja valtakunnan
taidetoimiston (reichskammer) johtajan versio ei nyt varsinaisesti poikkea
mm. Lucas Cranachin ja Rubensin versioista, mutta hauskin versio on
ehdottomasti Ivo Saligerin Das Urteil des Paris, jossa univormuunsa
pukeutunut Hitler-nuori valitsee hyvin arjalaisten Heran, Afroditen ja
Pallaksen Athenan välillä.
>Ja molemmissa maissa vallinneita aatteita yhdisti varmuus siitä,
>mikä on huonoa, rumaa ja pahaa "kansan" silmille ja korville,
>tunteille ja aivoille. Ällistyttävän tarkasti natsit ja kommunistit
>tiesivät, mistä oli se taide tehty, joka teki kansaa tyytyväiseksi,
>onnelliseksi, viisaaksi ja ikuiseksi.
Tietysti hauska episodi oli rappiotaiteen näyttely Münchenissä vuonna 1937
(julisteessa Entartete "Kunst"), joka taisi vetää ennätysmäärän, n. 3
miljoonaa kävijää, yli kolminkertaisen määrän kuin vastapäätä katua samaan
aikaan pidetty suuri saksalainen taidenäyttely.
Mainiosti sopivaa puhetta minulle, kun pitänen lähitulevaisuudessa aiheesta
esitelmän.
Saku
Heikki Kastemaa
| Hitler, joka näissä asioissa toimi mielellään
| viimeisenä vedenjakajana omasi ehdottoman linjan: "Hänet, joka
maalaa
| taivaan vihreäksi ja maaston siniseksi pitäisi steriloida"
|
Natsijohtajilla oli ilmeisesti paljonkin erimielisyyksiä ja
harrastelija-akvarellisti Hitler taisi joutua nuijimaan linjanvedon
pöytään useammankin kerran.
|
| >Siis kaikki 1900-luvun alun modernistiset suuntaukset tuomittiin
| >Saksassa 1930-luvulla, ja mukaan kiellettyjen taiteiden ja
| >taiteilijoiden luetteloon lisättiin myös useimmat edellisen
| >vuosisadan suuntaukset impressionismista alkaen.
|
| Totta kyllä, paitsi tanssitaiteen kohdalla, jossa Rudolf Labanin
luoman
| modernin tanssin katsottiin herättävän kansallisen rotumuistin,
mitä se
| sitten ikinä tarkoittaakaan.
Labanin tapauksesta en ole lukenutkaan. Minkäläinen yllätys muuten
nykyajan uusnatseille olisi tietää esimerkiksi se, että
jazz-musiikki oli kielletty Kolmannessa valtakunnassa. Se kun oli
vääränvärisen rodun musiikkia. Natsit olisivat kieltäneet varmasti
myös rock-musiikin rappeuttavana.
Laban on ehdottamasti yksi näitä
| natsitaiteilijoita, joiden likapyykki on valkaistu. Koska hän
joutui
| pakenemaan 40-luvun alussa, hänet mainitaan joissain teoksissa
jopa natsien
| uhrina, ei suinkaan henkilönä, joka tämän vallan osasena tuomitsi
| ei-arjalaiset tanssitaiteilijat leirille.
Leni Riefenstahl taitaa olla toinen tunnettu tapaus
pyykinvalkaisusta. Minusta on toisaalta kummallista, miten
ehdottomasti saksalaiset ovat suhtautuneet Kolmannen valtakunnan
viralliseen taiteeseen. Natsitaide on melko visusti pidetty
kellareissa, ehkä on pelätty että kansa todella alkaisi _pitää_
siitä?
En ole koskaan nähnyt missään saksalaisessa taidemuseossa yhtään
natsitaiteeseen viittaavaa teosta. Vain Entartete-suunnan
modernismia on esillä 1930-luvulta. Veikkaisin, että tilanne saattaa
muutaman sadan vuoden sisällä muuttuakin Saksan taidemuseoissa. En
tarkoita sitä, että ihannoisin natsien taidetta, mutta jos Saksassa
natsien komennossa tehtiin taidetta, miksi sitä ei voitaisi tuoda
esin myös heidän taidemuseoissaan? Mutta natsitaide taitaa olla
vielä niin suuri tabu nykysaksassakin.
| Kansallinen romantiikka ja neoklassismi olivat heille mieluisia.
Ja Neuvostoliitossa Josif Stalinin aikainen uusklassismi ikuisti
hänen valtakuntansa lavasteet, käykääpä vaikkapa Viipurin
rautatieasemalla. Vaikka esimerkiksi abstrakti maalaustaide ja
osittain kontruktivistinen funktionalismi oli kehitetty Venäjällä
vuosisadan alussa, kommunistit tukeutuivat "porvarilliseen" ja usein
pikkusievään naturalismiin maalaustaiteessa ja aristokraattiseen
uusklassismiin arkkitehtuurissa.
Uusklassismista tuli Neuvostovallan virallinen kulissi, mutta
yhdistettynä nykyajan rakennusmateriaaleihin ja tekniikoihin se
tuotti hämmästyttävän kolhoja rakennuksia, kuten Josif Stalinin
"syntymäpäiväkakku" Riiassa, Varsovan kolossaalinen kulttuuri- ja
koserttitalo tai Moskovan pilvenpiirtäjät.
Uusklassismi liittyi ilmeisesti niin läheisesti Stalinin
diktatuuriin ja henkilöpalvontaan, että siitä alettiin osittain myös
tästä syytä luopua 1950-luvulla. Toisaalta uusklassismi oli
auttamattoman konservatiivinen tyylisuuntaus maailmanjärjestelmässä,
jonka olisi pitänyt edustaa tulevaisuutta.
Sosialismi ja kansallissosialismihan olivat 1900-luvun sanan
varsinaisessa mielessä suuret _modernistiset_ yhteiskuntakokeilut.
Postmodernin aikakauden suuri tapahtumahan oli ensinmainitun
järjestelmän romahdus.
| Tietysti hauska episodi oli rappiotaiteen näyttely Münchenissä
vuonna 1937
| (julisteessa Entartete "Kunst"), joka taisi vetää ennätysmäärän,
n. 3
| miljoonaa kävijää, yli kolminkertaisen määrän kuin vastapäätä
katua samaan
| aikaan pidetty suuri saksalainen taidenäyttely.
Los angelesilainen taidemuseo rakensi kuuluisan kiertävän Entartete
Kunst näyttelyn rekonstruktion, jonka näin Berliinissä. Toinen
kiinnostava ja omia ajatuksiani herättävä Berliinissä oli näyttely
otsikolla "Boheme und Diktatur" eli Boheemit ja diktatuuri, jossa
tarkasteltiin DDR:n diktatuurin vaikutuksia toisinajattelevien
kulttuuriin, joka oli huomattavan laajaa ilmeisesti kaikissa
sosialistisissa maissa.
Sosialistisen realismin perintö on askarruttanut mieltäni viime
aikoina. Kun väitin, että Natsi-Saksa ja Neuvostoliitto olivat
aatteellisesti hyvin samanlaisia järjestelmiä, väitän samalla että
kyllä erojakin on. Esimerkiksi ikuiseksi suunniteltu Kolmas
valtakunta kesti vain 12 vuotta, mutta jos ajattelemme sosialistisen
realismin vallassaoloaikaa Neuvostoliitossa (siis jos sen
syntyvuodeksi lasketaan tuo 1932), se kesti lähes 60 vuotta. Lienee
selvää, että kuten Natsi-Saksan "arjalainen taide", myöskään
sosialistisen realismin aika Neuvostoliitossa ei tuottanut yhtään
merkittävää taiteilijaa.
Nykyvenäjän taiteen elpyminen tasokkaaksi tulee kestämään vielä
kauan aikaa. Joitakin merkkejä Venäjän kirjallisuuden elpymisestä on
nähtävissä, mutta kuvataiteessa Venäjän loistavimmat taiteilijat
ovat olleet lähinnä alunperin ns. toisinajattelevia kapinallisia,
siis Ilya Kabakov, Komar&Melamid, Grisha Bruskin, Afrika ym. jotka
debytoivat julkisesti jo Gorbatshovin vallassaoliaikana. Hyvin
kuvaavaa Venäjän postkommunistiselle tilanteelle on ollut se, että
maan merkittävimmät taiteilijat asuvat suurimman osan ajastaan
ulkomailla. Tapasin Ilya Kabakovin eräässä konferenssissa
Tukholmassa 1990-luvulla ja hän kertoi matkustavansa lähes koko ajan
erilaisia taideprojektejaan tehden eri puolilla maailmaa.
Nationalismi, joka on nykyvenäjän johtavin aatesuuntaus, ruokkii
paljolti virallisesta neuvostotraditiosta kumpuavaa konservatiivista
taidetta a la Glazunov, jossa kansallinen romantiikka ja
ortodoksinen (=oikeaoppinen) uskonto yhdistyvät. Siis eräänlaista
kansallisromantiikkaa, johon saatetaan liittää surrealismia,
symboliikkaa ja mystiikkaa.
Vaikka Venäjän taiteen nykytilasta ei voi sanoa muuta varmaa kuin
Venäjän tilanteesta yleensäkin, että se on epävarmaa, maan taiteen
tasosta ei kannata toki olla huolissaan. Venäjällä syntyi niin merki
ttävä osa maailman taiteen modernismin perintöä, että Venäjän
taiteen nousu on varmaa. Venäjä on siis yhä kulttuurimaa, mitä
täältä Itä-Siperian metsien siimeksestä on joskus vaikea huomata.
Markus Lang von Feuerbruch
· | Hassua, viimeksi termi pseudotaide tuli vastaan kun näin Der Ewige
· Juden
· | taidejakson. Siinä sanaa (ainakin englanninkielisessä tekstissä)
· käytettiin
· | mm. Chagallin ja joidenkin uusasiallisuuden juutalaisten
· edustajien töiden
· | yhteydessä. Elokuvan mukaan pseudotaide on "puhtaan taiteen" tai
· "arjalaisen
· | taiteen" vastakohta, jonka tarkoitus on sekoittaa yleisön terve
· | arvostelukyky.
Voisitko korjata uutisohjelmasi asetuksia? Luomasi "uusrivitys"
on karseaa katseltavaa.
· Saksan kansallissosialistit käyttivät sanaa Entartete Kunst eli
· rappiotaide, joksi leimattiin niin uusasiallisuus kuin
· ekspressionismi, abstraktit suuntaukset, surrealismi ym. Natsien
· idea oli, että rappiotaide turmelee kansan "terveen" maun, se oli
· "puhtaalle" taiteelle vierasta intellektuallismia, joka oli
· juutalaisuutta ja siten rappiollista.
Kannattaa huomata, että "entartete" tarkoittaa nimenomaan 'lajistaan
huonontunutta' (ent+arten). Natsit ilmeisestikin uskoivat taiteen
lajiolemukseen (essentialismia).
· Herman Göring oli sitä mieltä, että ekspressionistinen taide voisi
Po. Hermann Göring.
· Siitä natsit saivat nimityksen
· 1930-luvun arjalaiselle taiteelle, kirjallisuudelle ja
· arkkitehtuurille: Blut und Boden, veri ja maaperä.
Tähän ideologiaanhan koetettiin vetää myös J. Sibeliuksen
musiikki (ks. Antti Vihisen tuore väitöskirja).
· Ilya Kabakov -- Neuvostoliiton toisinajattelevien taiteen suuri
Po. Ilja Kabakov.
· Totalitaristiselle yhteiskunnalle tyypillinen
· vainoharhaisuus kohdistui monen muun asian ohella tietysti myös
· taiteeseen. Niinpä sosialistista realismia saattoi olla hyvin
· monenlainen taide, joka kommunistipuolueen johtajia milloinkin
· miellytti. Vastaavasti "tekotaiteesta" tuomituksi saattoi tulla
· milloin mikäkin modernismin suuntaus. Sosialistisessa sanakirjassa
· teko- tai rappiotaiteen vastine oli tietysti "porvarillinen".
Katso tästä Rein Ruutsoon artikkelia:
<http://www.helsinki.fi/~mlang/ruutsoo.html>.
Haukkumasanoihin kuului NL:ssa myös "formalismi".
------------------------------
ml...@elo.helsinki.fi
http://www.helsinki.fi/~mlang/
Heikki Kastemaa
| Heikki Kastemaalla oli asiaa:
|
| · | Hassua, viimeksi termi pseudotaide tuli vastaan kun näin Der
Ewige
| · Juden
| · | taidejakson. Siinä sanaa (ainakin englanninkielisessä
tekstissä)
| · käytettiin
| · | mm. Chagallin ja joidenkin uusasiallisuuden juutalaisten
| · edustajien töiden
| · | yhteydessä. Elokuvan mukaan pseudotaide on "puhtaan taiteen"
tai
| · "arjalaisen
| · | taiteen" vastakohta, jonka tarkoitus on sekoittaa yleisön
terve
| · | arvostelukyky.
|
| Voisitko korjata uutisohjelmasi asetuksia? Luomasi "uusrivitys"
| on karseaa katseltavaa.
|
Ei ole minun rivitystäni tuo ylimmäisin. Taitaa olla juutalaisten
tihutöitä tai porvarillista solutusta :-)
|
| · Herman Göring oli sitä mieltä, että ekspressionistinen taide
voisi
|
| Po. Hermann Göring.
Anteeksi vääräoppisuuteni, tai pitäisikö sanoa epäpuhdasoppisuuteni.
Taas jotain solutusta varmaan.
|
| · Ilya Kabakov -- Neuvostoliiton toisinajattelevien taiteen suuri
|
| Po. Ilja Kabakov.
Tämä ei ole solutusta. Nimeä on kirjoitettu Suomessa nimenomaan
muodossa "Ilya". Esimerkiksi Kabakovin Helsingin nykytaiteen
museossa 1994 pidetyssä Kabakovin näyttelykatalogissa hänen
etunimensä kirjoitetaan Ilya. Mutta anteeksi, jos olen kuitenkin
vääräoppinen :->
|
| · Totalitaristiselle yhteiskunnalle tyypillinen
| · vainoharhaisuus kohdistui monen muun asian ohella tietysti myös
| · taiteeseen. Niinpä sosialistista realismia saattoi olla hyvin
| · monenlainen taide, joka kommunistipuolueen johtajia milloinkin
| · miellytti. Vastaavasti "tekotaiteesta" tuomituksi saattoi tulla
| · milloin mikäkin modernismin suuntaus. Sosialistisessa
sanakirjassa
| · teko- tai rappiotaiteen vastine oli tietysti "porvarillinen".
|
| Katso tästä Rein Ruutsoon artikkelia:
| <http://www.helsinki.fi/~mlang/ruutsoo.html>.
Ruutsoon artikkelissa minua kosketti seuraava, jossa hän kuvaa
tilannetta, jossa syntyi "1970-80-luvulla esiintynyt
hallintojärjestelmän selkkaus kulttuurin sisäisen
alakulttuuristumisen kanssa":
"Kulttuuri asettuu erilaisten alakulttuurien (kansallisten, ikään
liittyvien, ammatillisten jne.) kautta vastustamaan teollisen
yhteiskunnan kasvavaa vakioimista. Alakulttuurien syntyminen
osoittautuu joukkoyhteiskunnan kenties tehokkaimmaksi
itsejärjestymisen muodoksi. Luovien kykyjen erilaisuus täydentää
alakulttuurin välityksellä »luovaa sattumanvaraisuutta» tuoden
mukanaan sellaisia kehitystasoja kuin suunnan, ryhmän, koulukunnan
jne. Mutta tällaisella itsejärjestymisellä ei hallintojärjestelmän
tapauksessa saa olla hiukkaakaan laitosmaista ilmettä, sehän
vähentäisi valvottavuutta."
Toisinajattelevien taide ja kulttuuri oli varsin laajaa
sosialistisissa komentoyhteiskunnissa. Viattomimmillaan
toisinajatteleminen oli jonkun "lännen" nuorisokulttuurin
ihannoimista tai massayhteiskunnan vastustamista ym. Tällaiset
"viattomat" protestit olivat vähän samanlainen asia kuin
1960-luvulla (tai 1950-luvulla) alkanut nuorison kapina muuallakin
maailmassa.
"Toisinajatteleminen" oli usein myös tietoista järjestelmän
naurettavaksi asettamista, kun esimerkiksi DDR:n diktatuurissa
ihmisiä saatettiin syyttää milloin mistäkin. Myös "varsinainen"
kulttuurinen toisinajatteleminen, siis musiikki, taide, kirjallisuus
ym. jota tehtiin tahallaan sellaiseksi jota kommunistijohtajat
vihasivat, oli varsin laajaa ainakin 1960-luvulta, ellei
varhaisemmilta ajoilta. Näin muutama vuosi sitten varsin laajan
Neuvostoliiton non-konformistisen taiteen näyttelyn Budapestissa.
|
| Haukkumasanoihin kuului NL:ssa myös "formalismi".
|
Joo, formalismikiistaa alettiin käydä jo 1920 luvulla, kun
avantgarde-ajan modernistit piti saada kuriin ja järjestykseen.
Silloin alkoi sosialistinen "sisällöntuotanto".
Formalismi, kuten sanat porvarillinen tai dialektinen saattoivat
luonnollisesti tarkoittaa mitä tahansa mitä niiden lausujat
milloinkin halusivat. Vähän kuin joku sana "virtuaalinen"
nykyaikana.
Kaiken kaikkiaan sosialistisen realismin perintö on varsin laaja
ongelma ja sen "käsittely" Venäjällä kestää varmaan vielä kymmeniä
vuosia. Päätellen siitä, kun edes verrattain lyhyttä natsitaiteen
aikaakaan ei Saksassa ole loppuunkaluttu.
Esa
Heikki Kastemaa
Esa <eael...@hotmail.com> wrote in message
news:90jtjo$od0$1...@tron.sci.fi...
| hypocritical?
|
Miksei. Hypokrisia ( kreik. hypokrisis) tarkoittaa teeskentelyä,
tekopyhyyttä. Hypokriittinen taide voisi siis hyvinkin olla
tekotaiteellisuutta.