Helsingin rautatieasema joskus 1990-luvun loppuvuosina:
asematunneliin johtavien portaiden yläpään ympärillä aseman
pääsisäänkäynnin lähellä oleva penkki: istun ja odotan junan lähtöä.
Minua vastapäätä olevien, suljettujen lippuluukkujen edessä oleskelee
joukko englantia puhuvia nuoria ihmisiä. Pian ilmestyy jostakin
paikalle isovatsainen(!), VR:n konduktöörinasuinen paksusankaisia ja -
linssisiä silmälaseja käyttävä ukko ja suunsa avoinna epävarman
näköisenä viputtelee mustan nahkasormikkaan verhoamia sormiaan
englantia puhuville nuorille ihmisille, että menkääs siitä
(lippuluukkuja oltiin avaamassa). Minulle tuli tunne, että tuossa
ukossa on jotakin oudon tuttua; en vain tiennyt, miksi.
Sama asematunnelin portaiden yläpään ympärillä oleva penkki
Helsingin aseman pääsisäänkäynnin luona jokin aika sitten, 2000-luvun
jo alettua: istun jälleen odottamassa junan lähtöä. Penkin lähistölle
ilmestyy jälleen VR:n konduktöörinasuun pukeutunut isovatsainen - kuin
pitkähelmaisen päällystakin alle olisi etupuolelle ja vähän sivuille ja
taaksekin sullottu täysiä säkkejä - paksusankaisia silmälaseja käyttävä
ukko mustat nahkasormikkaat käsissään ja seistä möllistelee suu auki -
suu kuin linnunpöntön suuaukko - ja töllistelee penkillä istuvia.
Jälleen minulla on voimakas tunne, että ukossa on poikkeuksellisen
tuttua. Mutta lisäksi minun sisäinen tunteeni sanoo, että näytä
mahdollisimman hapanta naamaa tuolle ukolle. Pian ukon suu napsahtaa
kiinni, ja ukko lähtee pois. Hämmästyn itsekin mainittua sisäistä
tunnettani, kunnes joidenkin aikojen kuluttua mieleeni vähitellen
palautuu jostakin muistin kätköistä noin 20 vuotta unohduksissa ollut
tapahtuma 1980-luvun alkupuolelta.
Joskus 1980-luvun alkuvuosina, kun olin 10 - 12-vuotias,
istuin edellä mainitulla, pääoven lähellä asematunnelin sisäänkäynnin
ympärillä olevalla penkillä, kasvot lipunmyyntihallin puoleista seinää
kohti, iäkkään, nyt jo edesmenneen, kunnianarvoisan isoäitini kanssa
odottamassa junan lähtöä. Istuimme ja juttelimme siinä kaikessa
rauhassa täysin rauhanomaisesti keskenämme, kun jostakin sieltä
lipunmyyntihallin suunnalta käveli luoksemme kaksi (2) VR:n
konduktöörinpukuista ukkoa. Toinen oli kookas ja erittäin paksu - kuin
takkinsa etupuolelle ja sivuille olisi sullottu täysiä jätesäkkejä -
paksunaamaisessa päässään paksusankaiset ja -linssiset, tummasankaiset
silmälasit ja käsissään mustat nahkasormikkaat. Inarinjärvestä
lauletaan: "Niin syvä on kuin pitkäkin". Melkeinpä nämä sanat käyvät
myös luonnehtimaan ukon syvyyttä (vatsa - selkä) verrattuna pituuteen
(pää - jalat). Ja toinen ukko oli pitkähkö, hoikka ja rotevahko. Ensin
mainittu paksu ukko sanoi meille, että näyttäkääpäs matkalippunne.
Ihmettelimme, miksi matkalippuja katsotaan asemalla - yleensähän vain
junassa. Kaavamainen vastaus kuului: "Meidän pitää tarkastaa". Paksu
ukko - nyt sen muistan: sama kuin edellä mainittu, viime vuosina
kahdesti havaitsemani - piteli lippujamme kahdella, mustien
nahkasormikkaiden verhoamalla kädellä ja katsella möllisteli niitä suu
auki. Toinen ukko seisoskeli vieressä mitään sanomatta ja tuijotti
pistävästi ja myhäili pidättyvästi.
Hetken lippuja paksujen "kuvaputkirilliensä" lävitse
tiirailtuaan paksu ukko ojensi liput hitaasti takaisin ja lausui
mahtailevalla tyylillä: "Asia on nyt niin, että tässä pitää olla
hiljaa". Ilmaisimme välittömästi ihmetyksemme tällaisesta lausumasta;
kai tässä nyt jutella saa... Muuta ei tarvittu! Tuo vr:n mölliäinen
muuttui erittäin uhkaavaksi ja hyökkääväksi käytökseltään. Alkoi
haukkua meitä: "Kyllä tässä jutella saa, mutta TE olette hiljaa!", "TE
ette osaa jutella!", "Nyt suu poikki tai lennätte täältä ulos!" jne.
Jossakin välissä tämä vr:n mölliäinen kysäisi, että asuimmeko sillä
paikkakunnalla, joka oli merkitty lippuihimme määräasemaksi. Saatuaan
myöntävän vastauksen solvaamiseen tuli uusi, kiistattomasti
tietynlainen rasistinen sävy. Alkoi solvata meitä muualla Suomessa
sijaitsevan pienehkön asuinpaikkakuntamme, pikkukaupungin, johdosta mm.
tyhmiksi maalaisiksi. Iäkäs, kunnianarvoisa isoäitini oli tämän vr:n
ihranaamaisen lahoaivoisen laardimöykyn käytöksestä aivan järkyttynyt:
ei saanut juuri sanaa suustaan.
Ainoa "syy", motiivi, tähän järkyttävään rasistiseen kohteluun
oli tapa, jolla puhuimme keskenämme, keskustelimme, minä ja isoäitini.
Isoäitini oli nimittäin syntynyt varhain 1900-luvun alkupuolella
pienellä paikkakunnalla ja kuolemalle menettänyt molemmat vanhempansa
jo alle 10-vuotiaana. Siihen aikaan, jolloin Suomi oli vielä vahvasti
isäntien ja porvarien, nyk. kepun ja kokoomuksen, ihanneyhteiskunta, ei
hänellä vanhempansa menettäneenä ja muutenkin varattomana ollut mitään
mahdollisuutta koulunkäyntiin eikä kehittävään kasvatukseen -
lukuunottamatta kirkon kiertokoulua, jossa oppi juuri ja juuri
kirjoittamaan ja lukemaan sekä peruslaskutoimitukset. Lisäksi hänen
kuulonsa oli iän myötä merkittävästi heikentynyt. Näistä syistä johtuen
tuli minun puhua hänelle kuuluvalla äänellä kotiseutumme murteella ja
selkeillä, yksinkertaisilla lauseilla, selkokielisellä tavalla.
Vain puhetapamme takia,
henkilökohtaisten ominaisuuksien takia, saimme tämän vihamielisen
kohtelun tuolta vr-mölliäiseltä ja sen vaiteliaalta vr-persekärpäseltä.
Me itse käyttäydyimme koko ajan kohteliaan asiallisesti ja
pidättyvästi sekä mölliäisen ja sen persekärpäsen vihamielistä ja
hyökkäävää käytöstä ihmettelevästi.
vr-mölliäinen ja vr-persekärpäsensä kävivät luonamme
syytämässä törkeitä luokkauksiansa kahteen kertaan. Lähtiessään
luotamme pois ensimmäisellä kerralla mölliäinen sanoi, että "Olette
tässä nyt hiljaa", ja valvontakameraa osoittaen: "Me näemme teidät
tuolla kameralla" niinkuin olisimme olleet joitakin riehuvia
pahantekijöitä! Pois lipunmyyntihallin suuntaan mennessään mölliäinen
kääntyi persekärpäsensä puoleen ja suu ivallisessa naurussa sanoi:
"Maalaiset oppivat käyttäytymään". Myöhemmin tämä parivaljakko kulki
editsemme, mölliäinen edellä - aina vaan mustat nahkasormikkaat
käsissään - ja persekärpänen jäljessä. Mölliäinen kuului toteavan
persekärpäselleen, kuin olisivat olleet jollakin tarkastuskierroksella:
"Nämä ovat hiljaa...". Jonkin ajan kuluttua vr-mölliäinen vr-
persekärpäsineen saapui jälleen suoltamaan solvausloruaan. Kuten
ensimmäiselläkin kerralla, suullisesta ilmaisusta huolehti pääasiassa
tuo ihratynnyri, ihratynnyri-mölliäinen, käsissään jatkuvasti mustat
nahkasormikkaat, jotka olivat selvästi jonkinlainen heikon itsetunnon
pönkittämisväline. Persekärpänen tyytyi pääasiassa seisomaan vieressä,
tuijottamaan ja hymyilemään ivallisesti, idioottimaisesti. Jossakin
välissä joku miespuolinen matkustaja tuli paikalle ja kysyi, mistä on
kyse. Mölliäinen vastasi, että "Me tässä opetamme näitä tyhmiä
maalaisia". Selitin asian todellista laitaa, mutta matkustaja, joka oli
ulkoasultaan kaikinpuolin siisti ja asiallinen, osoittautui
sisällisesti ja puheeltaan olevan samalla tasolla vr-mölliäisen ja
tämän persekärpäsen kanssa: puheet olivat samankaltaisia kuin vr:n
mölliäisellä. Sitten jatkoi matkaansa, mutta lähtiessään totesi, että
jäisi pitemmäksikin aikaa, mutta täytyy mennä. vr-mölliäinen ja
persekärpäsensä suhtautuivat sallivasti ja hyväksyvästi mainitun
älykääpiön puheisiin.
Tällaista "tasoa" on matkustusturvallisuus ja -viihtyisyys
"koko kansan" vr:llä!
Tarkastellaan lähemmin vr-mölliäisen puheita ja asenteita.
Suunsa ulosannissa toistuivat useita kertoja seuraavanlaiset mitä
pimeintä rasismia ilmentävät, herjaavat lauseet:
- "Te maalaiset olette niin tyhmiä!"
- "Te maalaiset ette osaa!"
- "Mutta ettehän te osaa!"
- "Ihme, kun olette osanneet tänne tulla!"
Joukossa oli myös tämä erityisen uhkaava lause:
- "Me teemme teille, mitä haluamme; te olette niin tyhmiä!"
Kun mölliäinen aloitteli solvauslorunsa suoltamista lippumme
katsottuaan, aina ennen uutta solvauslausetta totesi:
- "Nyt minun täytyy sanoa näin...",
- "Sitten minun täytyy sanoa niin, että..." tai:
- "KOULUTUKSESSA on opetettu, että seuraavaksi pitää sanoa..."
vr siis opettaa suoltamaan solvauksia rauhallisille ihmisille. vr
opettaa herjaamaan ihmisiä heidän henkilökohtaisten ominaisuuksiensa,
kuten puhetavan tai asuinpaikan perusteella. vr opettaa rasismia.
Mölliäisen puheessa oli seikkoja, jotka paljastivat itsensäkin
tajuavan, että ei ehkä "ihan" oikein toimikaan, kun persekärpästään
tarkoittaen sanoi: "Tämä minun kaveri on hiljaa, jos tästä sattuisi
tulemaan jotakin jälkiselvittelyjä. Minä hoidan puhumisen. MINUSTA on
valitettu ennenkin." Sitten mölliäinen mahtaili: "Minä olin ennen aivan
tavallinen konduktööri; olin konduktöörinä junissa. Mutta sitten
TEIDÄNLAISTENNE takia minä jouduin työhön vain tänne asemalle.
TEIDÄNLAISENNE valittivat minusta." Sanat "teidänlaistenne" ja
"teidänlaisenne" sanoi erityisen halveksivaan sävyyn. Sitten jatkoi:
"Minä KOSTAN sen TEILLE!" Ilmoitti myös: "ME NAUTIMME TEIDÄN
KIUSAAMISESTA!"
Jossakin välissä vr:n mölliäisen suusta seurasi "valistusta":
viitaten puhetapaani, henkilökohtaiseen ominaisuuteen, mölliäinen
lätkytti leukojaan: "Mies ei puhu tuolla tavalla...", "Mies ei
käyttäydy tuolla tavalla..." ja sitten erityisen mahtailevasti: "Kyllä
jos MINUN POIKANI käyttäytyisi tuolla tavalla, NIIN...!!!" päätään
puistaltaen. -- On siinä voinut omena pudota ihan puun juurelle:
Molemmat samanlaisia paska-aivoisia huoranpenikoita: mölliäinen ja
mölliäisen penikka! "Opetus" jatkui: "Sinä kuljet mummosi kanssa.
Miehet eivät kulje akkojen kanssa!" Aikamoinen ristiriita jo vr:n
mainontaankin nähden: vr:n mainoksissahan on hymyileviä lapsiperheitä;
niissä 10 - 12 -vuotiaat (kuten minä silloin) "miehet" matkustavat
"akkojen" kuten äitiensä kanssa! Muiden solvaustensa lomassa vr:n
pyllimakkara tivaili ivallisesti: "Etkö sinä puolustaudu? Etkö sinä
puolustaudu, kun minä teitä kiusaan? Mies puolustautuu... Etkö sinä
puolustaudu?" Mölliäinen myös lausui ääliömäisyydessään vertaansa
hakevan "ennustuksen": "Sinä olet myöhemmin ONNELLINEN siitä, että me
olemme opettaneet sinulle kuinka mies käyttäytyy." "Ennustus" vaan oli
jo lausumishetkellään tuomittu osumaan äärimmäiseen harhaan!
"Nyt suu poikki tai lennätte täältä ulos!" Pian mölliäinen
"keksi" toisenkin "ratkaisun": "Tai voidaan me teidät kuljettaa junan
PUTKASSA" ja lisäsi: "ettette vain jää tänne!" Pian jatkoi: "ME VOIDAAN
ANTAA TEILLE SÄHKÖISKUJA! MEILLÄ ON SELLAINEN LAITE!" Jossakin välissä
mölliäinen jakoi "perusteluja": "Täällä liikkuu paljon ULKOMAALAISIA.
He saavat huonon kuvan, jos me annetaan teidän puhua..." -- Monet
ulkomaalaiset ne muuten vasta paljon ja kuuluvalla äänellä puhuvatkin,
(toisin kuin monet suomalaiset) jopa vaikkei puhekumppani olisi
huonokuuloinen, ja elehtivät vilkkaasti puhuessaan. Ja onpa vieraissa
kielissä runsaasti vaikka millaisia murteita! Mutta niistähän vr:n
mölliäinen ei mitään tiedä; ei osaa englantiakaan, kuten havaitsemme
kirjoituksen alussa kertomastani tapauksesta, jossa mölliäinen yrittää
siirtää vieraskielisiä nuoria henkilöitä mustan nahkasormikkaan
verhoamia sormiaan viputtelemalla. -- Mölliäinen "harkitsi" myös
"lisäjoukkojen" kutsumista: "Me voidaan kutsua tuolta aseman POLIISEJA!
Ne ne vasta panevatkin teidät tiukille, KUN me kerrotaan heille, kuinka
tyhmiä te olette!"
Ladeltuaan solvauksiaan vr:n mölliäinen päästi ilmoille
hämmästyneitä kysymyksiä: "ETTEKÖ TE PELKÄÄ MEITÄ?", "EIKÖ TEITÄ
PELOTA?" Mölliäisen ja persekärpäsen kasvoilla oli nähtävissä
pettymystä ja epäuskoisuutta samalla, kun mölliäinen päästeli näitä
näiden kahden vr:n lahoaivon todellisia motiiveja paljastavia
kysymyksiä.
Ollessaan toista kertaa edessämme, vr-mölliäinen sanoi vr-
persekärpäseensä viitaten: "Tämä minun kaveri on ollut hiljaa, jos
sattuisi tulemaan jotakin jälkiselvittelyjä. Mutta eihän niitä tule, te
olette niin tyhmiä! Nyt tämä minun kaverikin sanoo teille jotakin." vr-
persekärpänen hönkäisi erittäin törkeään, halveksivaan sävyyn jotakin
ala-arvoista, jonka sisältö oli sitä samaa "tyhmää maalaista".
Lähtiessään taas pois edestämme, mölliäinen sanoi taas, että "Te olette
tässä nyt hiljaa". Tämä pyllimakkara myös mahtaili, etten saisi edes
kertoa isoäidilleni, milloin junamme lähtö on lähellä, vaan
pyllimakkara tulisi sen itse kertomaan!
Fasistinen vr-mölliäinen persekärpäsineen ei muuten taida
tietää, että luolansa, Helsingin aseman - joka on alkanut haista -
pääovien kahta puolta olevat neljä mieshahmoista patsasta esittävät
maalaisia, peräti talonpoikia, koska patsaille ei ole käynyt samoin,
kuin kävi talebanien Afganistanissa Bamijanin epäjumalapatsaille!
Kun junamme lähtöön oli aikaa alle puoli tuntia, fasistinen
lahoaivoinen vr-mölliäinen purjehti taasen luoksemme. Tällä kertaa oli
yksin; lahoaivoinen vr-persekärpäsensä ei ollut tällä kertaa mukana.
Mölliäinen sanoi: "Se teidän juna on nyt tuolla laiturissa. Minä vien
teidät sinne, itse ette kuitenkaan osaa mennä!" Mölliäinen (joka
nimitys on muuten kunnianarvoisan, nyt jo edesmenneen isoäitini
keksimä) mahtaillen uhkaili: "Jos te TOISTE tulette tänne, teidän on
parasta kulkea nopeasti tämän aseman läpi. Jos me ehditään teidät
huomata, me tullaan muutoin taas teitä kiusaamaan." vr:n mölliäinen
vilkuili kovin hermostuneen ja epävarman näköisenä ympärilleen
"kuvaputkirilliensä" läpi ja sanoi pahasti järkyttyneelle isoäidilleni:
"Antakaas tänne se laukku. Minä kannan sen, etteivät ihmiset ihmettele,
miksi minä kuljen teidän kanssanne" ja tarttui kahvaan mustan
nahkasormikkaan verhoamalla kädellä. Niin mentiin junalle. Viimeinen
näkymä vr-mölliäisestä oli, kun purjehti takaisin kohti haisevaa
luolaansa (jota muuten joulujen aikoihin "koristavat" irvokkaat kulissit:
kauniit joulukoristeet, mutta jotka ovat vain kulisseja eivätkä peitä
todellista hajua).
Helsingin asema haisee iäti kirotun fasismin kuvottavaa löyhkää - ja
vr.
MwHw,
Helsinki
Näin muutama vuosi sitten Oulun rautatieasemalla uskomattoman tapauksen.
Raivona huutava koppalakkikohlo konnari hyökkäsi vakavasti liikuntavammaisen
miehen kimppuun raastaen hänet väkivalloin junasta, teloi kyljelleen
talviselle asemalaiturille.
Kielenkäyttönsä oli törkeydessään uskomatonta!
Kysyttäessä konnari ei suostunut ilmoittamaan nimeään.
Myöhemmin matkan aikana ilmeni jonkun venäläisen matkustajan valittaneen
liikuntavammaisen häiritsevän läsnäolollaan hänen matkustamistaan. VR:n
konnari ei tiennyt että Suomessa vammaiset ovat oikeutettuja oleilemaan
vammattomien seurassa, päinvastoin kuin Venäjällä on tapana.
Ehdotankin ihmisoikeusjärjestöille VR:n asenteiden tarkempaa
tarkastelua.
Eristääkö VR vammaiset muista matkustajista, vai voivatko he ostaa lipun
haluamalleen paikalle?
Vammaisten syrjintä on kielletty rikoslaissa.
AIT
> Vaikuttaa kiinnostavalta, mutta niin hämmentävän pitkä litania etten
> jaksanut lukea.
Joo, en miekään. Kiinnostava oli aluksi mutta..liian pitkä. Krooh...
Lähetä kirjoitus omalla nimellä VR:lle.
Kaikki asiat pitää julkistaa, eikä totuudessa ole
mitään hävettävää.
minä ainakin häpeäisin, jos postaisin soopaa sataan eri ryhmään.
--
aua
#...haluut sä sen heti - vai teenkö tietsalla...#
> minä ainakin häpeäisin, jos postaisin soopaa sataan eri ryhmään.
Niinkö? Entäpä, jos Sinua olisi kohdeltu jotenkin tuolla tavoin,
niin eiköhän kuules ole asia sillai, että Sinäkin pyrkisit kertomaan
asiasta mahdollisimman laajalle. Asiaa ei tule tuomita sen
levinneisyyden tähden! Jopa miehiltä pitää odottaa empatiaa,
eli kykyä ajatella, miltä toisesta tuntuu, koska vain siten
mies voi todistaa älykkyytensä.
Ja hah. Empatialla ei ole yhtään taloa rakennettu tai siltaa pystytetty.
Mutta empatian puute on johtanut monen talon hajoamiseen ja monen sillan
polttamiseen.
Kale
Minä ainakin yrittäisin ensin asianomaiseen tahoon tehdä valituksen enkä
kirjoitella nyysseihin. Jos sitten kirjoittaisin nyysseihin, niin
yrittäisin tiivistää asian enkä toistaisi samaa asiaa moneen kertaan.
Sami
--
http://www.kolumbus.fi/sami.nordlund/
mailto:sami.n...@kolumbus.fi
PGP key available on my web page
End of message, stop reading.
Ei Kati tuollaista tiedä, Kati tietää vain mitä mies, rikas ja
poliitikko tekevät.
Tästä voisi päätellä että Kati on rikas mies joka on mukana politiikassa.
Timo
follarit asetettu
http://www.tunturisusi.com/joulu/
--
Paikka on varattu
vali deille
an uksille
Kun nyt kuitenkin sen kirjoitit nimimerkin takaa, niin en voi täysin
välttyä sellaiselta epäilykseltä, että onko tuo kaikki kirjoittamasi
totta. Olethan (ainakin tarinan kronologian perusteella) nykyään jo
sen ikäinen, että olet taatusti oikeustoimikelpoinen, ja niin ollen
siis varmaankin myös valmis ottamaan vastuun sanoistasi.
Myös sellainen seikka hieman pistää lukijan silmään, että tuon
kronologon mukaan olet itse vanhentunut kaksikymmentä vuotta, mutta
tuo VR:n hyrrän muotoinen nahkahansikasäijä näyttää yhäkin samalta,
kuin silloin kaksikymmentä vuotta sitten. Onhan tietysti jokaisen
tuttavapiirissä aina joku niin pukeutumistapoihinsa piintynyt, että
hänet vielä kahdenkymmenenkin vuoden jälkeen 'tunnistaa takista',
mutta yleensä silloin vain takista; ihminen itse on jo jonkin verran
muuttunut johonkin suuntaan. Hyrrä oli yhä hyrrä, ja hengissä, eikä
edes eläkkeellä tjms., vaikka oli ehtinyt jo konduktöörinäkin
keekoilla ennen 1980 -luvun alkupuolta.
Samoin myös oma kielenkäyttösi on sitä luokkaa, että se vie
voimakkaasti pois pohjaa tarinasi totuusarvoilta. Totta puhuvien
ihmisten kun ei tavallisesti tarvitse kirjoittaa sellaisilla
sanakäänteillä, kuin "ihranaamaisen lahoaivoisen laardimöykyn" tai
"vr-mölliäinen ja vr-persekärpäsensä" tai "ihratynnyri-mölliäinen" tai
vaikka "paska-aivoisia huoranpenikoita". Ja sitten, kun näitä
sanontoja, ja muitakin, vielä jatkuvasti toistelet, loppua kohden
lähes joka virkkeesä, ei sinustakaan kovin helposti saa sellaista
mielikuvaa, että omaisit paljoakaan sydämen sivistystä, tai mitään
sivistystä ylensäkään.
Ja, jos tuo nahkahansikasäijä yhäkin on, kuten väitit, tuolla
rautatieasemalla 'virantoimituksessa', niin lienee tuon olemassaolo
tuntomerkkien perusteella helpostikin selvitettävissä.
Mutta, oletanpa vahvasti, että olet kuin oletkin vain trolli, joka
tekee kaikkensa flamettaakseen, mutta ylittää sitten itsensäkin niin
pahasti, että jo puunenäkin haistaa jotain mätää olevan ilmassa. Johan
tuo cross-postauskin viiteen eri uutisryhmään kertoo jo ensi
silmäyksellä omaa karua kieltään.
Joko olet trolli tietoisesti, tai sitten sinulla on ruuvit sen verran
löysällä, että luulet ihmisten uskovan aivan mitä vain.
--GS--
Jaaha... Ja siinä toinen 'tositapaus' aivan rehellisen nimimerkin
kertomana.
Ja, jos onkin totta, niin kertoisitko, oliko tuo liikuntavammainen
kenties kännissä? Vittuiliko hän konnarille? Vittuiliko hän tuolle
venäläiselle? Vittuiliko hän kaikille?
Äläkä vain yritäkään väittää, että jos ihminen on liikuntavammainen,
on hän jollain muotoa "pyhempi" (tai jotain muuta sellaista paskaa)
kuin muut ihmiset. Liikuntavammainen on aivan tavallinen _ihminen_,
eikä joku vitun säälittävä luuseri, jota täytyy koko ajan paapoa niin
helvetisti. Olen itse joskus seurustellut liikuntavammaisen naisen
(R.I.P.) kanssa ja kyllä hänkin kykeni tuhansin tavoin olemaan aivan
samanlainen kuin me muutkin, niin hyvässä kuin pahassakin.
>VR:n konnari ei tiennyt että Suomessa vammaiset ovat
>oikeutettuja oleilemaan vammattomien seurassa, päinvastoin
>kuin Venäjällä on tapana.
Onkohan nyt ihan noinkaan? Siis Venäjällä nimittäin.
>Ehdotankin ihmisoikeusjärjestöille VR:n asenteiden
>tarkempaa tarkastelua.
Hahh... Kyllä ainakin ne [liikunta]vammaiset, joita minä sattuman
kautta tiedän, osaavat huolehtia omista ihmisoikeuksistaan, ja
paljonkin paremmin, kuin jonkun kolmannen tahon säälijärjestön kautta.
>Eristääkö VR vammaiset muista matkustajista, vai voivatko
>he ostaa lipun haluamalleen paikalle?
Ahh...? Ensin tiedät kertoa jopa Venäjän vammaisista, sitten tuot
esiin, ettet tiedä oikeastaan mitään edes Suomen vammaisista.
>Vammaisten syrjintä on kielletty rikoslaissa.
Älä. Onk tosi?
:-/
[mahdolliset jatkot ohjattu vain yhteiskunta-ryhmään]
--GS--
Kati kulta. Eikö mieleesi edes ole juolahtanut, että tuo threadin
aloittanut kirjoitus saattaa hyvinkin olla silkkaa trollausta?
Eivät kaikki tietenkään ole yhtä rohkeita kuin sinä, edes täällä
nettimaailmassa (saati sitten IRL), mutta jos on valmis arvostelemaan
ympäröivää yhteiskuntajärjestelmää ja sen luomia ihmisvääristymiä, on
jo aivan uskottavuuden takia syytä tehdä se omalla identiteetillään,
aivan kuten sinä teet.
:-/
Näin sut kirjastossa, mutta et huomannut kun yritin moikata. Sitten
olitkin jo kadonnut hyllyjen taakse.
:)
--GS--
Sehän tuossa tarinassa hieman juuri askarruttaakin.
--GS--
> Kati kulta. Eikö mieleesi edes ole juolahtanut, että tuo threadin
> aloittanut kirjoitus saattaa hyvinkin olla silkkaa trollausta?
Ei, koska elämä on ihmeellisempää kuin mikään trollaus.
Elä Sinäkin tavallisen ihmisen elämää, niin huomaat, miten
rikkaat ja muut öykkärit Sinua kohtelevat --kuin rakkikoiraa.
Huokaus... Milloinkahan poliitikot tekevät saman kuin
muinainen kuningas, joka pukeutui tavalliseksi ihmiseksi,
ja lähti tavallisena ihmisenä katsomaan, miten kuninkaan
virkamiehet kohtelevat tavallisia ihmisiä?
> "George Saraiste Jr.";
>
>> Kati kulta. Eikö mieleesi edes ole juolahtanut, että tuo threadin
>> aloittanut kirjoitus saattaa hyvinkin olla silkkaa trollausta?
>
> Ei, koska elämä on ihmeellisempää kuin mikään trollaus.
no lopeta sitten tuo trollaus.
Mua ei. Mulle siinä alkuperäisessä kirjoituksessa parasta oli sen
mielenkiintoinen ja harkittu rakenne. Kiitän alkuperäistä kirjoittajaa
saamastani inspiraatiosta, mutta ens kerralla juttu suoraan johonkin
taidekirjoitus-ryhmään.
-Janne
Kah ... :)
Sorrun nyt samaan kahtiajakoon kuin Kati aiemmin, mutta ...
En osaa sanoa hyökkäsikö Kati kirjoituksessaan "miehistä ajattelutapaa"
vastaan, vai todistiko hän, etteivät "miehetkään" todellisuudessa voi
toimia tunteettomalta pohjalta, vaikka itse mielellään itsestään näin
ajattelevat.
En haluaisi hakea mitään sukupuolijaottelua, vaan "mies" olkoon vain
sen stereotyypin nimitys, jolle kirjoituksessa tuhahdettiin.
Myös minä olen opiskeluaikoinani nähnyt tuon kookkaan muodottoman
paksukaisen. 70-luvulla, joten hän on poistunut kuvioista jo kauan sitten.
Esitin pyydettäessä matkalippuni "adjutantille". Nähtyään
punavuorelaiskundin matkalipun Rovaniemelle kommentoi koppalakki:
"Rautatieasemalle pitää tulla lähempänä junan lähtöaikaa. Tänne EI SAA tulla
turhaan maleksimaan". Junan lähtöön kolme varttia.
Luuli kai lappalaiseksi.
AIT
Myös tuosta mahdollisuudesta saimme "valistusta" mainitsemani
tapauksen yhteydessä. Mahdollisesta valituksesta - kuulemma - ei olisi
mitään hyötyä, koska: "kun me kerrotaan niille, jotka valituksia
käsittelevät, kuinka TYHMIÄ te olette! He vain nauraisivat teidän
valituksille. Ja ME naurettaisiin kanssa. He antaisivat meidän lukea
teidän valitukset." Tällaista "opetusta" jauhoivat vr:n puolesta
vr-mölliäisen leuat donaldrumsfeldtmaisen hymyn (lue: irveen)
karehtiessa paksujen poskiensa välissä.
MwHw,
Helsinki
Mutta yrititkö? Ei kaikkea pidä uskoa, mitä joku sanoo.
> Myös sellainen seikka hieman pistää lukijan silmään, että tuon
> kronologon mukaan olet itse vanhentunut kaksikymmentä vuotta, mutta
> tuo VR:n hyrrän muotoinen nahkahansikasäijä näyttää yhäkin samalta,
> kuin silloin kaksikymmentä vuotta sitten. Onhan tietysti jokaisen
> tuttavapiirissä aina joku niin pukeutumistapoihinsa piintynyt, että
> hänet vielä kahdenkymmenenkin vuoden jälkeen 'tunnistaa takista',
> mutta yleensä silloin vain takista; ihminen itse on jo jonkin verran
> muuttunut johonkin suuntaan. Hyrrä oli yhä hyrrä, ja hengissä, eikä
> edes eläkkeellä tjms., vaikka oli ehtinyt jo konduktöörinäkin
> keekoilla ennen 1980 -luvun alkupuolta.
>
Jos mölliäinen oli 1980-luvun alkupuolella noin 28 - 38 -vuotias, nyt
on noin 48 - 58 -vuotias, joten ei ole vielä lainkaan
itsestäänselvästi eläkkeellä. (En tosin tunne vr:n eläkeikiä.) Ja onpa
näin ollen "ehtinyt jo konduktöörinäkin keekoilla ennen 1980 -luvun
alkupuolta" vaikka on tietysti ehtinyt aloittaa öykkäröintinsä
1980-luvun jo alettuakin. Ei ole mikään selviö, että tapa käyttää
jatkuvasti mustia nahkasormikkaita katoaisi minnekään iän karttuessa.
Myös silmälasityyli voi pysyä samana koko iän ruokailutottumuksista,
elintavoista, ilmeistä ja eleistä puhumattakaan, vaikka kasvonpiirteet
vanhenisivatkin. Ja siitä takistakin vr-mölliäisen tunnistaa, vaikka
puvun malli joskus 1990-luvulla muuttuikin.
MwHw,
Helsinki
> Mua ei. Mulle siinä alkuperäisessä kirjoituksessa parasta oli sen
> mielenkiintoinen ja harkittu rakenne. Kiitän alkuperäistä kirjoittajaa
> saamastani inspiraatiosta, mutta ens kerralla juttu suoraan johonkin
> taidekirjoitus-ryhmään.
>
> -Janne
Mistään "taidekirjoitusryhmästä" on kirjoituksiani turha hakea, sillä
taidekirjoituksia en tee. Siihen olen aivan liian epätaiteellinen.
Kirjoitin vain tapauksen, järkyttävän sellaisen, elävästä elämästä.
MwHw,
Helsinki
Joo... minäkin jaksoin silmäillä tuon epämääräisen nimimerkin pullopostia
vain muutaman rivin...
Välillä miettii onko jotkut tarinat totta vai halutaanko keksiä jotain että
saadaan jonkun tahon maine pilattua... kukaanhan ei valvo näiden täällä
olevien juttujen todenperäisyyttä. Lehtien yleisönosastoillakin suoritetaan
edes jonkinlaista kontrollia.
Sami
Helsingin asemalla tapettiin suomalainen upseeri nyrkiniskulla ohimoon.
Tekijä sai siitä ehdonalaista. Lähde: 14.11.03 lehdet.
> Joo... minäkin jaksoin silmäillä tuon epämääräisen nimimerkin pullopostia
> vain muutaman rivin...
> Välillä miettii onko jotkut tarinat totta vai halutaanko keksiä jotain että
> saadaan jonkun tahon maine pilattua... kukaanhan ei valvo näiden täällä
> olevien juttujen todenperäisyyttä. Lehtien yleisönosastoillakin suoritetaan
> edes jonkinlaista kontrollia.
> Sami
--
#In 1958,The Swedish School Administration repealed directives banning#
# the speaking of Finnish language in Sweden's schools.However,some #
# municipalities maintained restrictions until 1968 #
Ai että näin sanoi VR:n virkailija 80-luvun alkupuolella junaa
odottaville henkilöille Helsingin asemalla?
--
Walter
Täsmälleen siten.
MwHw,
Helsinki
Pystyisitkö tunnistamaan henkilön valokuvan perusteella?
--GS--
T. Alex
Hui!
Mistä sinä olit järkyttynyt?
T: Ville -334-
hyvä ettei tokaissut: "täällähän on kylmää kuin ryssän helvetissä"
jolloin sinut olisi kai järkyttyneenä jouduttu kiidättämään
Lounais-Lapin Keskussairaalan Teho-osastolle - toipumaan
järkky-vitsejä
Olisiko järkytys johtunut siitä, että konnari tuli myymään lippua?
Ennenkuulumatonta että junassa tarkistetaan lippuja?
Tuskin!
Viestin aihe oli "Tapahtui Helsingin asemalla" ja kirjoittaja kertoi
konnarin käyneen Kemin tienoilla. Jotenkin kaikesta tästä jäin siihen
mielikuvaan, että ennen matkaa olisi tapahtunut jotain... jotain
kummallista, joka järkytti alkuperäisen kirjoittaja aivan tolaltaan.
Hitsi kun jännittää.
T: Ville -334-
> Viestin aihe oli "Tapahtui Helsingin asemalla" ja kirjoittaja kertoi
> konnarin käyneen Kemin tienoilla. Jotenkin kaikesta tästä jäin siihen
> mielikuvaan, että ennen matkaa olisi tapahtunut jotain... jotain
> kummallista, joka järkytti alkuperäisen kirjoittaja aivan tolaltaan.
>
> Hitsi kun jännittää.
No kyllä minäkin järkyttyisin jos ensin olisin Helsingin asemalla ja
sitten heräisin konnarin lipunmyyntiin Kemissä :-)
).
>
> Helsingin asema haisee iäti kirotun fasismin kuvottavaa löyhkää - ja vr.
>
>
>
>
> MwHw,
> Helsinki
Älä ole noin fasistinen ja edellytä, että kaikki ovat hoikkavatsaisia ja
ystävällisiä kaikille. Älä itse hauku toisia.
Pena