Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

C-paperit

80 views
Skip to first unread message

Niilo

unread,
Sep 20, 2001, 3:23:02 AM9/20/01
to
Olisin kiinnostunut tietämään millä tavoin olette C-papereita
onnistuneet hankkimaan. Tästä on aikaisemminkin ollut keskustelua, mutta
vastaukset ovat yleensä olleet epämääräisiä. En siis ole kiinnostunut
kuulemaan kuinka jokaisen miehen velvollisuus on mennä inttiin/sivariin
tai ympäripyöreätä vastausta: sain vapautuksen lääkäriltä, vaan selkeää
riittävän yksityskohtaista faktaa niiltä, jotka vapautuksen ovat
todellisuudessa onnistuneet hankkimaan.

Sain jo kutsunnoissa B-paperit. Nyt 6 vuoden opiskelujen ja lykkäysten
päätyttyä en työssäkäyvänä yksilönä ole kovin innostunut intin
hanttihommista/sivarin 13 kk, jos ne jotenkin järkevällä tulevaisuutta
mahdollisimman vähän haittaavalla tavalla voin välttää.


Jarno Nurminen

unread,
Sep 20, 2001, 5:18:29 AM9/20/01
to
Niilo wrote:
> Sain jo kutsunnoissa B-paperit. Nyt 6 vuoden opiskelujen ja lykkäysten
> päätyttyä en työssäkäyvänä yksilönä ole kovin innostunut intin
> hanttihommista/sivarin 13 kk, jos ne jotenkin järkevällä tulevaisuutta
> mahdollisimman vähän haittaavalla tavalla voin välttää.

Jos B-paperit tulivat jostain fyysisestä syystä, voit koittaa edelleen
vedota niihin. Elleivät ne käy, vaihtoehdoksi jää sitten henkiset syyt
eli ns. hullunpaperit. Turhan optimistista olisi kuitenkin alkaa
vetoamaan kipeään selkään yms. jos sellaista ei voida lääkärin toimesta
mitenkään todista, tai varsinkaan jossei suostu minkään sorttisiin
kokeisiin.

Se miten paljon henkisistä syistä saatu vapautus vaikuttaa
tulevaisuuteen (siis lähinnä työnhakuun yms.) riippuu sitten taas ihan
puhtaasti muiden ihmisten mielipiteistä. Ajattele itsesi työhönottajaksi
jolla on pöydällään vaikkapa normaalin sivarin suorittaneen todistukset
ja toisena vaihtoehtona mies joka on virallisesti todettu henkisesti
kykenemättömäksi sivariin/inttiin. Kuinka paljon antaisit itse
työnhakijoiden omiin selityksiin tässä tapauksessa? Itse ainakin näkisin
riskinä sen että jos on jo aikaisemmin onnistunut "sluibailmaan"
valheellisilla lääkärintodistuksilla niin mikäpä estäisi tekemästä sitä
jatkossakaan (siis ei pääse töihin kun on flunssa ja pää on kipeä ja
muutenkin ahdistaa kummasti niskassa...)

- jarno

Markus Jansson

unread,
Sep 20, 2001, 10:02:40 AM9/20/01
to

"Niilo" <vapa...@hotmail.com> wrote in message
news:3BA99956...@hotmail.com...

Voi vittu mikä sankari olet. Pitäisiköhän piruuttaan pistää tietosi tutulle
pääesikunnassa jotta voisi huolehtia että varmasti ET saa C-papereita vaikka
mikä olisi rikki ja miten pahasti....

Markus


Simo Melenius

unread,
Sep 20, 2001, 10:36:38 AM9/20/01
to
"Markus Jansson" <jansson...@ziplip.com> writes:

> Voi vittu mikä sankari olet. Pitäisiköhän piruuttaan pistää tietosi tutulle
> pääesikunnassa jotta voisi huolehtia että varmasti ET saa C-papereita vaikka
> mikä olisi rikki ja miten pahasti....

Tämän täytyy olla harvinaisen menestyksekästä toimintaa. Eikö siellä
armeijassa ole parempaa tekemistä?

Vesa Tikkanen

unread,
Sep 20, 2001, 10:41:57 AM9/20/01
to
"Markus Jansson" <jansson...@ziplip.com> wrote in
news:9ocst6$2vus$1...@bowmore.utu.fi:

Ainoa syy, miksi en killaa Markusta ovat tämän tason kommentit joiden
jälkeen pilvinenkin päivä on aurinkoinen. On se hyvä että Suomenmaata
puolustavat suoraselkäiset ja rehelliset urokset.


--
vesat.

miksi naisilla ei ole kiveksiä? no alunperin ihmisillä oli yksi kives
jokaisella, mutta sittemmin toiset etuoikeutettiin ja heille annettiin
ylimääräinen kives ihan vain vittuilakseen toisille. [s-love@#maa 15.9.01.]

Antti

unread,
Sep 20, 2001, 12:17:49 PM9/20/01
to

"Jarno Nurminen" <jnur...@nicEIROSKATA.fi> kirjoitti viestissä
news:3BA9B45F...@nicEIROSKATA.fi...

> Se miten paljon henkisistä syistä saatu vapautus vaikuttaa
> tulevaisuuteen (siis lähinnä työnhakuun yms.) riippuu sitten taas ihan
> puhtaasti muiden ihmisten mielipiteistä. Ajattele itsesi työhönottajaksi
> jolla on pöydällään vaikkapa normaalin sivarin suorittaneen todistukset
> ja toisena vaihtoehtona mies joka on virallisesti todettu henkisesti
> kykenemättömäksi sivariin/inttiin.

Ei työnantaja saa sitä vapautuksen syytä mistään tietää. Kuten olen jo
aiemmin todennut, ne ovat sairaskertomukseen verrattavia tietoja, eivätkä
siten ole julkisia. Se riittää kun kertoo, että on saanut vapautuksen
asepalvelusta. Syyn voi keksiä itse.

-Antti


Antti

unread,
Sep 20, 2001, 12:25:35 PM9/20/01
to

"Vesa Tikkanen" <ku...@india.com> kirjoitti viestissä
news:Xns9122B45F8D6...@130.232.1.39...

> "Markus Jansson" <jansson...@ziplip.com> wrote in
> news:9ocst6$2vus$1...@bowmore.utu.fi:

> > Voi vittu mikä sankari olet. Pitäisiköhän piruuttaan pistää tietosi


> > tutulle pääesikunnassa jotta voisi huolehtia että varmasti ET saa
> > C-papereita vaikka mikä olisi rikki ja miten pahasti....

> Ainoa syy, miksi en killaa Markusta ovat tämän tason kommentit...

Puhutko sä nyt "killaamisesta" vai "KILLAAMISESTA"? Markuksen kommentit
voivat jonain päivän loukata jotakuta niin paljon, että tämä tekee vierailun
Turkuun ja etsii käsiinsä Markuksen kotisivuilla olevan valokuvan esittämän
henkilön. Samoilla sivuillahan on mainittu myös puhelinnumero, jonka
perusteella osoitekin on helppo löytää... En minä itsestäni puhu, vaan
niistä jotka Markuksen puheista loukkaantuu.

No, pitää mennä jynssäämään Norincoa...

-Antti


Markus Jansson

unread,
Sep 21, 2001, 12:24:09 AM9/21/01
to

"Vesa Tikkanen" <ku...@india.com> wrote in message
news:Xns9122B45F8D6...@130.232.1.39...

> Ainoa syy, miksi en killaa Markusta ovat tämän tason kommentit joiden
> jälkeen pilvinenkin päivä on aurinkoinen. On se hyvä että Suomenmaata
> puolustavat suoraselkäiset ja rehelliset urokset.

Kiitoksia. Tiedät miten paljon tuo merkitsee minulle. ;)

Markus


Jarno Nurminen

unread,
Sep 21, 2001, 2:11:37 AM9/21/01
to
Antti wrote:
> Ei työnantaja saa sitä vapautuksen syytä mistään tietää. Kuten olen jo
> aiemmin todennut, ne ovat sairaskertomukseen verrattavia tietoja, eivätkä
> siten ole julkisia. Se riittää kun kertoo, että on saanut vapautuksen
> asepalvelusta. Syyn voi keksiä itse.

Totta, tietenkään työnantaja ei saa mitään tarkempia papereita
työnhakijan terveydestä (ainakin haluaisin uskoa niin ;) Enemmän se on
siitä kiinni miten aikoo elämänsä elää. Tietty voi valehdella itselleen
jonkun fyysisen viankin, mutta sitten tarvitsee pitää sitä kulissia yllä
eläkkeeseen asti ;) Samalla vaivalla voipi vaikka väärentää itselleen
tohtorin paperit ym. todistukset.

Jos nyt on työnantajalle pakko joku "helppo" sairaus keksiä, niin
sanotaan sitten vaikka diabetes. Kannatta kyllä sitten katsoa miten
työpaikallaan läträä pullien ja sokereiden kanssa etteivät kolleegat ala
ihmettelemään ;)

- Jarno

Niilo

unread,
Sep 21, 2001, 6:52:09 AM9/21/01
to
Jarno Nurminen wrote:

> Jos B-paperit tulivat jostain fyysisestä syystä, voit koittaa edelleen
> vedota niihin. Elleivät ne käy, vaihtoehdoksi jää sitten henkiset syyt
> eli ns. hullunpaperit. Turhan optimistista olisi kuitenkin alkaa
> vetoamaan kipeään selkään yms. jos sellaista ei voida lääkärin toimesta
> mitenkään todista, tai varsinkaan jossei suostu minkään sorttisiin
> kokeisiin.
>
> Se miten paljon henkisistä syistä saatu vapautus vaikuttaa
> tulevaisuuteen (siis lähinnä työnhakuun yms.) riippuu sitten taas ihan
> puhtaasti muiden ihmisten mielipiteistä. Ajattele itsesi työhönottajaksi
> jolla on pöydällään vaikkapa normaalin sivarin suorittaneen todistukset
> ja toisena vaihtoehtona mies joka on virallisesti todettu henkisesti
> kykenemättömäksi sivariin/inttiin. Kuinka paljon antaisit itse
> työnhakijoiden omiin selityksiin tässä tapauksessa? Itse ainakin näkisin
> riskinä sen että jos on jo aikaisemmin onnistunut "sluibailmaan"
> valheellisilla lääkärintodistuksilla niin mikäpä estäisi tekemästä sitä
> jatkossakaan (siis ei pääse töihin kun on flunssa ja pää on kipeä ja
> muutenkin ahdistaa kummasti niskassa...)
>
> - jarno

Työn puolesta en niinkään murehdi. Olen ollut opiskelujen ohella viimeiset 2
vuotta kokopäivätyössä hyvässä asemassa. Tuskin työtäni menetän, vaikka
vapautuksen saisinkin. Päinvastoin! Uskon, että esimieheni ovat vaan
tyytyväisiä, jos en valtavien työkiireen keskellä poistu vuodeksi. Joutuvat
vielä palkkaamaan ja kouluttamaan jonkun keltanokan tilalle. Työhönottajat
sitäpaitsi arvostavat enemmän aikaisempaa alaan littyvää työkokemusta kuin
asevelvollisuuden suorittamistapaa. Armeijan käynyt on etulyöntiasemassa
(samalla alla siviilipalveluksen suorittanut ehkä vieläkin paremmassa
asemassa riippuen haastattelijasta), jos hakijat työkokemukseltaan ja
koulutukseltaan ovat saman arvoiset.

Itse asiassa en edes tiedä minkä takia sain B-paperit. Todennäköisesti
armeija vastaisuus ja motivaation puute paistoi palikkatesteissä selkeästi
läpi?! Enkä fyysisestikään kutsunnoissa ollut parhaimmillani. Astma minulla
on, mutta se ei fyysiseksi vapautus syyksi riitä. Henkiseltä puolelta
vapautus on kuulemma vaikea saada.

Olen ymmätänyt, jos tarpeeksi kauan lykkää ja osoittaa selkeästi ettei ole
mitään aikomustakaan astua palvelukseen tai tehdä siellä mitään voidaan
asevelvollinen muita rasittamasta vapauttaa. Pitäneekö paikkaansa?

Jarno Nurminen

unread,
Sep 21, 2001, 8:30:34 AM9/21/01
to
Niilo wrote:
> Olen ymmätänyt, jos tarpeeksi kauan lykkää ja osoittaa selkeästi ettei ole
> mitään aikomustakaan astua palvelukseen tai tehdä siellä mitään voidaan
> asevelvollinen muita rasittamasta vapauttaa. Pitäneekö paikkaansa?

Nyt voi olla että puhun vastoin parempaa tietämystä, mutta olettaisin
tuon olevan hyvinkin mahdollista ja veikkaukseni on tässä tapauksessa ne
"hullun paperit". Joku syyhän vapautukselle on virallisesti pistettävä,
enkä usko lääkärinkirjojen tuntevan käsitettä "ei napannut" (itse
asiassa kohtalo määräytyy virallisten dokumenttien mukaan, eli niistä
katsotaan taulukosta vaiva ja sen perusteella luokka A, B jne. Kirjasen
nimeä en enää kirveelläkään muista mutta väriltään se oli viimeksi
lukiessani sininen ;)

Täysin eri asia on jos sitä lykkäystä ei enää myönnetä, eikä lääkärikään
enää suostu kuuntelemaan selityksiä. Tällöinhän voi joko astua ruotuun
ja jatkaa hullun leikkimistä tai sitten päätyä totaalikieltäytyjäksi.
Valtio on kuitenkin aika iso tutka vastaan tapeltavaksi...

- Jarno

Pekka Niskanen

unread,
Sep 22, 2001, 5:56:11 AM9/22/01
to
Sain aikanani B paperit silmälasien takia. En kyllä kokenut asiasta mitään
onnistumisen iloa!
Varmaan saat C paperit jos "onnistut"
hankkiutumaan sokeaksi!

Pekka

Niilo Paasivirta

unread,
Sep 22, 2001, 2:17:20 PM9/22/01
to
Pekka Niskanen <pekka.n...@pp4.inet.fi> wrote:
>Sain aikanani B paperit silmälasien takia. En kyllä kokenut asiasta mitään
>onnistumisen iloa!
>Varmaan saat C paperit jos "onnistut"
>hankkiutumaan sokeaksi!

Ei tarvitse olla sokea, tarpeeksi vahva likinäköisyys riittää. Tunnen
yhden hepun joka sai kokonaan vapautuksen, kun oli riittävän likinäköinen.
Vai olikohan se pitkänäköinen...joka tapauksessa, silmälasit olivat
hänellä kyllä todella vahvaa luokkaa.

--
Niilo Paasivirta E-mail: n...@co.jyu.fi URL: http://www.co.jyu.fi/%7Enp/
"Ei, ei, Obelix! En pidä noista uudenmallisista hiidenkivistä! Olkaamme
gallialaisia!" - Asterix ja Kleopatra

Mikko Järvikivi

unread,
Sep 23, 2001, 6:01:21 PM9/23/01
to

"Niilo" <vapa...@hotmail.com> wrote in message
news:3BA99956...@hotmail.com...
> Olisin kiinnostunut tietämään millä tavoin olette C-papereita
> onnistuneet hankkimaan.

Tasapainoelimistön hankala toimintahäiriö, jonka seurauksena rajua
huimausta, pahoinvointia ja päänsärkykohtauksia. Diagnoosiin meni kuusi
vuotta kärvistelyä ja keskimäärin 6-14h päivässä jatkunutta pahoinvointia.
Tuli tavattua kaikki mahdolliset lääkärit kallonkutistajasta lähtien.
Armeijasta kenkivät noin sadan päivän jälkeen pois oireiden johdosta
vuonna -95 ja silloin ehdottivat C-papereita vaikka diagnoosista ei ollut
hajuakaan. Luulin pääseväni kuntoon ja otin kolme kahden vuoden lykkäystä,
kunnes diagnoosin myötä eivät antaneet tänä keväänä enää mahdollisuutta
kutsunnoissa lykkäykselle ja oma järkikin sanoi että C-luokkaan on
siirryttävä.

Olenko tyytyväinen? En helvetissä. Jotain jäi kesken ja olo tuntuu aina
kavereiden armeijajuttuja kuunnellessa luuserilta. Olisin varmasti voinut
terveydentilaltani suorittaa sivarin jos olisin tiennyt vetää oikeista
naruista oikeaan aikaan, mutta keväällä äkillisesti eteen tulleet kutsunnat
veivät tämän mahdollisuuden. C-luokkaan kun kerran on joutunut niin sieltä
ei enää palvelukseen palata, ei sen enempää armeijaan kuin sivariinkaan.

Ihmisiä on joka lähtöön ja päätöksiä ja syitä vielä enemmän. En tuomitse
ajatuksiasi millään lailla, enkä pidä sinua suoraselkäistä armeijan tai
sivarin käynyttä kansalaista huonompana, mutta suosittelen harkitsemaan tätä
miettimääsi vaihtoehtoa huolella. Tällä tarkoitan sitä että mieti pitkään ja
rauhassa onko tämä vaihtoehto todellakin se paras. Mieti sitä että kestätkö
katsoa itseäsi peilistä vielä parin vuoden kuluttua silloin, kun asialle et
enää voi tehdä mitään. Työnantajille, kavereille, työtovereille ja muille
vastaan tuleville ihmisille voit aina valehdella, mutta itsellesi et. Jos
edelleen uskot että c-paperit ovat sinulle se oikea valinta niin uskon että
siihen keinot keksit.


--
Mikko Järvikivi
mikko.j...@hut.fi
044-5654865

Niilo

unread,
Sep 24, 2001, 10:59:20 AM9/24/01
to
Antti wrote:

> Puhutko sä nyt "killaamisesta" vai "KILLAAMISESTA"? Markuksen kommentit
> voivat jonain päivän loukata jotakuta niin paljon, että tämä tekee vierailun
> Turkuun ja etsii käsiinsä Markuksen kotisivuilla olevan valokuvan esittämän
> henkilön. Samoilla sivuillahan on mainittu myös puhelinnumero, jonka
> perusteella osoitekin on helppo löytää... En minä itsestäni puhu, vaan
> niistä jotka Markuksen puheista loukkaantuu.
>
> No, pitää mennä jynssäämään Norincoa...
>
> -Antti

Voisihan joku kommeneista loukkaantuakin. Todennäköisesti Markuksen
ajatusmaailma ja suvaitsevaisuus vielä vanhetessa laajenevat. Jos ei niin
eiköhän joku joskus saa tarpeekseen ja lähde Ugrinkadun alkupäähän päivystämään.

Markus Jansson

unread,
Sep 24, 2001, 8:38:08 PM9/24/01
to

"Niilo" <vapa...@hotmail.com> wrote in message
news:3BAF4A48...@hotmail.com...

> Voisihan joku kommeneista loukkaantuakin. Todennäköisesti Markuksen
> ajatusmaailma ja suvaitsevaisuus vielä vanhetessa laajenevat. Jos ei niin
> eiköhän joku joskus saa tarpeekseen ja lähde Ugrinkadun alkupäähän
päivystämään.

Voi mitä salapoliisityötä. Jos joku vanhempieni luokse menee "pistäytymään"
niin voin vakuuttaa että hän tulee kuolemaan hitaasti ja tuskallisesti. Itse
taas en edes osaa pelätä tyyppejä jotka ovat muka "pasifisteja"...mitä ne
voivat minulle tehdä? Syöttää ituja tai heittää lakanapinkoilla?
HAHAHAahAHAHAHAAHAHAHAhahAHAHAA!!!!

Markus


Juan Meneses

unread,
Sep 25, 2001, 1:04:46 AM9/25/01
to
On Tue, 25 Sep 2001, Markus Jansson <jansson...@ziplip.com>
wrote in article <9oojlg$2ssu$1...@bowmore.utu.fi>:
(Date: Tue, 25 Sep 2001 03:38:08 +0300)

>
> Jos joku vanhempieni luokse menee "pistäytymään"
> niin voin vakuuttaa että hän tulee kuolemaan hitaasti ja tuskallisesti. Itse
> taas en edes osaa pelätä tyyppejä jotka ovat muka "pasifisteja"...mitä ne
> voivat minulle tehdä? Syöttää ituja tai heittää lakanapinkoilla?
> HAHAHAahAHAHAHAAHAHAHAhahAHAHAA!!!!

Nukkuisit sinäkin välillä.

--
\ Juan Meneses - ju...@iki.fi - http://iki.fi/juan/ /
/ PGP (GnuPG) public key: http://iki.fi/juan/pgp_pub.txt \
\ Pity the meek, for they shall inherit the earth /
/ -- Don Marquis \

Vesa Tikkanen

unread,
Sep 25, 2001, 5:40:14 AM9/25/01
to
"Markus Jansson" <jansson...@ziplip.com> wrote in
news:9oojlg$2ssu$1...@bowmore.utu.fi:

Ja tässä syy miksi niin moni päivä menee pilalle, kun joutuu katsomaan
miten urhea Suomen Pelastaja osoittaa muulle maailmalle miten hyvin osaa
väitellä.

Jarno Nurminen

unread,
Sep 25, 2001, 6:29:55 AM9/25/01
to
Vesa Tikkanen wrote:
> Ja tässä syy miksi niin moni päivä menee pilalle, kun joutuu katsomaan
> miten urhea Suomen Pelastaja osoittaa muulle maailmalle miten hyvin osaa
> väitellä.

Mitäpä sitä suuttumaan tai takaisin uhoamaan. Tokaiset vain tavatessa
että "ranskalaiset makkaralla" ;)

- jarno

Markus Jansson

unread,
Sep 25, 2001, 7:45:23 AM9/25/01
to

"Vesa Tikkanen" <ku...@india.com> wrote in message
news:Xns91278140E29...@130.232.1.39...

> > Voi mitä salapoliisityötä. Jos joku vanhempieni luokse menee
> > "pistäytymään" niin voin vakuuttaa että hän tulee kuolemaan hitaasti ja
> > tuskallisesti. Itse taas en edes osaa pelätä tyyppejä jotka ovat muka
> > "pasifisteja"...mitä ne voivat minulle tehdä? Syöttää ituja tai heittää
> > lakanapinkoilla? HAHAHAahAHAHAHAAHAHAHAhahAHAHAA!!!!
>
> Ja tässä syy miksi niin moni päivä menee pilalle, kun joutuu katsomaan
> miten urhea Suomen Pelastaja osoittaa muulle maailmalle miten hyvin osaa
> väitellä.

Käsittääkseni kyse oli siitä että joku "loukkaantuu" minun puheistani ja
pistäytyy vanhempieni osoitteeseen. Mitä veikkaat että sinne
tekemään....odottamaan anteeksipyyntöäni?!? Siinä vaiheessa kun joku alkaa
levitellä vanhempieni asuinosoitetta netissä sitä varten että jokainen
minuun "loukkaantunut" voisi mennä sinne kostamaan niin väittely loppuu ja
muut keinot tulevat kyllä minun käyttööni.


--
Markus Jansson

************************************
My privacy related homepage and PGP keys:
http://www.geocities.com/jansson_markus/
************************************


Mikael Gueck

unread,
Sep 25, 2001, 8:15:04 AM9/25/01
to
Markus Jansson wrote:

> "Vesa Tikkanen" <ku...@india.com> wrote in message
> news:Xns91278140E29...@130.232.1.39...
>
>>>Voi mitä salapoliisityötä. Jos joku vanhempieni luokse menee
>>>"pistäytymään" niin voin vakuuttaa että hän tulee kuolemaan hitaasti ja
>>>tuskallisesti. Itse taas en edes osaa pelätä tyyppejä jotka ovat muka
>>>"pasifisteja"...mitä ne voivat minulle tehdä? Syöttää ituja tai heittää
>>>lakanapinkoilla? HAHAHAahAHAHAHAAHAHAHAhahAHAHAA!!!!
>>>
>>Ja tässä syy miksi niin moni päivä menee pilalle, kun joutuu katsomaan
>>miten urhea Suomen Pelastaja osoittaa muulle maailmalle miten hyvin osaa
>>väitellä.
>
> Käsittääkseni kyse oli siitä että joku "loukkaantuu" minun puheistani ja
> pistäytyy vanhempieni osoitteeseen. Mitä veikkaat että sinne
> tekemään....odottamaan anteeksipyyntöäni?!? Siinä vaiheessa kun joku alkaa
> levitellä vanhempieni asuinosoitetta netissä sitä varten että jokainen
> minuun "loukkaantunut" voisi mennä sinne kostamaan niin väittely loppuu ja
> muut keinot tulevat kyllä minun käyttööni.

Ymmärtääkseni tässä on kyllä kyse siitä että sinä olet rakentanut
itsellesi tietynlaisen maailmankuvan joka on kovin erilainen kuin se
maailmankuva joka ympärilläsi olevilla ihmisillä on, ja että tämän
maailmankuvan mukaan toimiminen aiheuttaa sinulle tuskaa sekä ongelmia
ihmisten välisissä suhteissa ja todennäköisesti opiskelussa ja työssä.

Ongelmaa vielä pahentaa se että täällä jotkut uutisryhmän lukijat ehkä
näkevät tämän ja ongelmistasi huolimatta pilkkaavat sinua koska esität
mielipiteitä ja perustelet niitä tavalla joka sopii hyvin sinun omaan,
yksityiseen maailmankuvaasi mutta ei ympäröivän maailman ja muiden
ihmisten.

Minä toivon että sinulla on joku läheinen ihminen jolle voit puhua
näistä ongelmista ja joka voisi antaa sinulle perspektiiviä omaan
ulosantiisi ja kuvaasi maailmasta.

On todennäköistä että ymmärrät väärin sanomani ja uskot että kritisoin
sinun mielipiteitäsi mutta nyt ei ole niin. En ole samaa mieltä kanssasi
mutta nyt puhun ihan muista asioista. Älä ota tätä väärin mutta jos
ympäristö ahdistaa sinua, on esimerkiksi oppilaitoksessasi ammattilaisia
jotka kuuntelevat ja keskustelevat kanssasi asiasta tuomitsematta sinua
tai ajattelematta sinusta pahaa.

Mikael

Vesa Tikkanen

unread,
Sep 25, 2001, 8:34:26 AM9/25/01
to
"Markus Jansson" <jansson...@ziplip.com> wrote in
news:9opqog$fu3$1...@bowmore.utu.fi:

>
> Käsittääkseni kyse oli siitä että joku "loukkaantuu" minun puheistani
> ja pistäytyy vanhempieni osoitteeseen. Mitä veikkaat että sinne
> tekemään....odottamaan anteeksipyyntöäni?!? Siinä vaiheessa kun joku
> alkaa levitellä vanhempieni asuinosoitetta netissä sitä varten että
> jokainen minuun "loukkaantunut" voisi mennä sinne kostamaan niin
> väittely loppuu ja muut keinot tulevat kyllä minun käyttööni.
>
>

No se ei lienen epäselvää kenellekkään. Olet kyllä suloinen kun olet noin
kiihtynyt tästä asiasta.

Markus Jansson

unread,
Sep 25, 2001, 8:23:35 PM9/25/01
to

"Mikael Gueck" <mika...@luukku.com> wrote in message
news:3BB074E2...@luukku.com...

> Minä toivon että sinulla on joku läheinen ihminen jolle voit puhua
> näistä ongelmista ja joka voisi antaa sinulle perspektiiviä omaan
> ulosantiisi ja kuvaasi maailmasta.
>
> On todennäköistä että ymmärrät väärin sanomani ja uskot että kritisoin
> sinun mielipiteitäsi mutta nyt ei ole niin. En ole samaa mieltä kanssasi
> mutta nyt puhun ihan muista asioista. Älä ota tätä väärin mutta jos
> ympäristö ahdistaa sinua, on esimerkiksi oppilaitoksessasi ammattilaisia
> jotka kuuntelevat ja keskustelevat kanssasi asiasta tuomitsematta sinua
> tai ajattelematta sinusta pahaa.

Kiitoksia kovasti huolenpidostasi. Se lienee kuitenkin turhaa sillä vaikka
olenkin joissakin asioissa peräti nationalisti ja toisissa libertaani, eivät
minun mielipiteeni tai maailmani kyllä kovasti poikkea kaikkien muiden
ihmisten vastaavista. Ehkä sinun maailmankuvastasi kylläkin. Jos
psykoanalyysiä haluat niin minulla on myös takanani onnellinen lapsuus, pari
ystävää ja muutamia hyviä kavereita sekä lauma muita ihmisiä jne. jne.
Ahdistuksen ja masennuksenkin tunnistan ja vaikka olenkin miltei
luulosairas, näitä ominaisuuksia en muista itsestäni koskaan löytäneeni
vaikka paljon muita vaivoja ja sairauksia olenkin luullut kärsiväni.

Markus


Markus Jansson

unread,
Sep 25, 2001, 8:24:13 PM9/25/01
to

"Vesa Tikkanen" <ku...@india.com> wrote in message
news:Xns91279EC97D9...@130.232.1.39...

> No se ei lienen epäselvää kenellekkään. Olet kyllä suloinen kun olet noin
> kiihtynyt tästä asiasta.

Hehehehehe! Voi kiitos! *punastuu*

Markus


Lauri Karpijoki

unread,
Sep 26, 2001, 3:36:40 AM9/26/01
to
JN> From: Jarno Nurminen <jnur...@nicEIROSKATA.fi>
JN> (itse asiassa kohtalo määräytyy virallisten dokumenttien mukaan, eli
JN> niistä katsotaan taulukosta vaiva ja sen perusteella luokka A, B jne.

Millä vaivalla pääsee A-luokkaan?

Lauri Karpijoki

unread,
Sep 26, 2001, 3:36:40 AM9/26/01
to
NP> From: n...@horus.co.jyu.fi (Niilo Paasivirta)

NP> Pekka Niskanen <pekka.n...@pp4.inet.fi> wrote:
>Sain aikanani B paperit silmälasien takia. En kyllä kokenut asiasta mitään
>onnistumisen iloa!
>Varmaan saat C paperit jos "onnistut"
>hankkiutumaan sokeaksi!
NP> Ei tarvitse olla sokea, tarpeeksi vahva likinäköisyys riittää. Tunnen
NP> yhden hepun joka sai kokonaan vapautuksen, kun oli riittävän
NP> likinäköinen. Vai olikohan se pitkänäköinen...joka tapauksessa,
NP> silmälasit olivat hänellä kyllä todella vahvaa luokkaa.

Kuinka suuri tarvii tuo olla? Äidilläni taitaa silmälasien teho olla
8. Mulla se oli viimeksi 3, mutta taitaa lähentyä neljää. Ei ainakaan
sen takia Beetä tullut. Vaikka en noissa E-testeissä kyllä pärjää
kuin niissä isoimmissa kirjaimissa.

Äitini kertoi myös kirjastossa työkaverina olleesta naisesta, jonka
silmälasien teho oli jotain kuudentoista luokkaa.

Jarno Nurminen

unread,
Sep 26, 2001, 8:09:39 AM9/26/01
to

On miespuolinen, siitä eteenpäin vaaditaan lisää sairauksia ;)

- jarno

Pekka Niskanen

unread,
Sep 28, 2001, 5:03:01 AM9/28/01
to
> Kuinka suuri tarvii tuo olla? Äidilläni taitaa silmälasien teho olla
> 8. Mulla se oli viimeksi 3, mutta taitaa lähentyä neljää. Ei ainakaan
> sen takia Beetä tullut. Vaikka en noissa E-testeissä kyllä pärjää
> kuin niissä isoimmissa kirjaimissa.
>
Minulla -9 molemmissa, en muista missä raja A:n ja B:n välillä meni,
kutsuntalääkäri sen kyllä aikanaan kertoi.

Pekka


Juhani Rantanen

unread,
Oct 2, 2001, 10:49:09 AM10/2/01
to
On Fri, 21 Sep 2001 13:52:09 +0300, Niilo <vapa...@hotmail.com> wrote:
>Itse asiassa en edes tiedä minkä takia sain B-paperit. Todennäköisesti
>armeija vastaisuus ja motivaation puute paistoi palikkatesteissä selkeästi
>läpi?! Enkä fyysisestikään kutsunnoissa ollut parhaimmillani. Astma minulla
>on, mutta se ei fyysiseksi vapautus syyksi riitä. Henkiseltä puolelta
>vapautus on kuulemma vaikea saada.

Tuttava oli ollut muutaman viikon mielisairaalassa jonkun tilapäisen
masennuksen takia, sitä ennen ja sen jälkeen selväpäinen kaveri kuin
mikä. Sai välittömästi vapautuksen henkisistä syistä, vaikka olisi
vaan halunnut intin sijasta sivariin. Eli vaikeaa voi olla, tai sitten
ei.

Lapinjärven sivari,
--
Juhani Rantanen

Perttu Brännare

unread,
Oct 3, 2001, 5:05:12 PM10/3/01
to

Pekka Niskanen <pekka.e....@nokia.com> kirjoitti
viestissä:91Xs7.2006$mK6....@news1.nokia.com...

Kuudessahan se menee, ainakin meidän kunnanlääkärin mukaan.

p. brännare


0 new messages