Aurinkosähköäkin olisi, mutta 12 voltin jääkaapit näyttävät maksavan 800
euroa. Isäni sanoi, että silloin tosin pitäisi olla toinen
aurinkokennoelementti ja akkukin, jotta kaappi kävisi.
Jake
> Millainen putkitus pitäisi tehdä kun äiti pelkää kaasujääkapin käyttämistä
> sisätiloissa. Ajattelin, että pullon voisi jättää ulos. Luulen kuitenkin
> joskus kuulleeni, että tuollainen putkitus pitäisi tehdä kupariputkella.
> Muistanko väärin? Onko kaasujääkaapista mitään vaaraa vaikka sekä pullo että
> kaappi olisivat sisätiloissa?
Sisätiloissa käytettäväksi se on tehtykin eikä siitä ole sen enempää
vaaraa kuin kaasuhellastakaan. Kannattaa tietysti varmistaa, että
liekinvarmistin toimii, mutta muuten siinä ei mitään ihmeellistä
ole. Meillä oli vuosikaudet mökillä pullo ulkona ja kaappi sisällä
lähinnä tilansäästösyistä. Siinä letku oli ihan tavallista
kaasuletkua, mutta enpä usko että kukaan asentaessa tuli kysyneeksi
miten se olisi pitänyt asentaa.
Pullollisella kaasua pitää kaapin pitkään kylmänä, eikä se ole
riipuvainen sääoloista. Lisäksi kaasujääkaappi on hiljainen, mikä on
iso plussa jos kaapin lähellä joutuu nukkumaankin.
--
** Keijo Länsikunnas
Jos oikein muistan, nestekaasulaitteista annetut ohjeet sanovat ettei
kaasuletku saa olla pitempi kuin 80 cm. Jos pitempiä vetoja tarvitaan,
on putkitus helpoin tehdä kupariputkella. Mutta kyllä niitä
kaasujääkaappeja on mökeillä muillakin, esim. minulla. Jos mökkisi on
kovin tiivis, huolehdi että kaasupullon lähettyvillä on jokin alaspäin
auki oleva tuuletusreikä. Nestekaasu on ilmaa raskaampaa ja jos
johonkin tulee kaasuvuoto, eikä tuuletus ole kunnossa, hukut kaasuun
kuin veteen.
> Aurinkosähköäkin olisi, mutta 12 voltin jääkaapit näyttävät maksavan 800
> euroa. Isäni sanoi, että silloin tosin pitäisi olla toinen
> aurinkokennoelementti ja akkukin, jotta kaappi kävisi.
Hän on siinä aivan oikeassa. Jääkaappi vie paljon sähköä.
--
/Kallu < khmi at nic fi >
Kaasulaitteista ei käytännössä ole juuri vaaraa sisätiloissa,
ainakaan riski ei ole missään suhteessa siihen miten hysteeri-
sesti osa ihmisistä kaasulaitteita pelkää. Asennus kannattaa
tehdä huolella, letkut tarkastaa vuosittain ja jos asia huo-
lestuttaa, ne voi toki uusia noin 10 vuoden välein.
Vuodon pitää olla todella iso, ennenkuin rajahtävän kaasu-
ilmaseoksen muodostuminen olisi mahdollista tilassa, jossa
on jatkuvasti päällä oleva poltin. Tämän lisäksi pullossa
on sitä kaasua kuitenkin vain 11 kiloa, ja jos nyt stökiö-
metriasta mitään ymmärrän, niin happea riittää hengitet-
täväksi vaikka koko pullon laskisi sisätiloihin (ellei olla
asuntovaunussa tai veneessä).
Mulla on ollut kaksi pulloa jääkaapin vieressä jo yli 30
vuotta eikä varttitunnin keväthuollon lisäksi ole muuten
tarvinnut murehtia.
--
Byrgcn hgryvnf!
Ja kiinteitä asennuksia (joksi putkisto lasketaan) ei saa tehdä kuin
valtuutettu asentaja. (Vähän niinkuin sähköhommissakin pitää käyttää
valtuutettua urakoitsijaa, vaikka jatkojohdon voi tehdä itsekin.) Seinän
läpi ei saa viedä kuin putkella, koska letku voi vaurioitua eikä
vauriokohtaa huomaa seinän sisällä. Lisäksi tarvitaan kuplakuppi yms.
varolaitteita.
Kiinteät asennuksethan pitää sit myös määräaikaistarkastaa, jotta esim.
vakuutukset on voimassa, jos jotain sattuu. Ei oo kauheen mukavaa, jos
vaikka isukki räjähtää mökin mukana, kun on tehty omia kaasuputkivirityksiä
ja vakuutusyhtiö toteaa vakuutuskorvaukseen, että suojeluohjeita ei ole
noudatettu: latin latia ei tipu.
> kaasujääkaappeja on mökeillä muillakin, esim. minulla. Jos mökkisi on
> kovin tiivis, huolehdi että kaasupullon lähettyvillä on jokin alaspäin
> auki oleva tuuletusreikä. Nestekaasu on ilmaa raskaampaa ja jos
> johonkin tulee kaasuvuoto, eikä tuuletus ole kunnossa, hukut kaasuun
> kuin veteen.
Tiivis pieni mökki ja nestekaasu eivät sovi yhteen, vaikka letkut ei
vuotaiskaan. Tulee häkää, joka tappaa varmasti ja huomaamattomasti.
Kuolemalta ei pelasta kuin helikopterilento Turkuun korkeapainehappikammioon
(jos ehtii ajoissa).
> > Aurinkosähköäkin olisi, mutta 12 voltin jääkaapit näyttävät maksavan 800
> > euroa. Isäni sanoi, että silloin tosin pitäisi olla toinen
> > aurinkokennoelementti ja akkukin, jotta kaappi kävisi.
Invertteri + tavallinen pieni ja vähäkulutuksinen jääkaappi. Invertterin
tyhjäkäyntivirta on n. 0.5A. Itte ollaan ratkastu kenno-ongelma siten, että
vajan seinällä on yksi 55W kenno, vajassa 300Ah akkuja (5x60) ja vajasta
paksu kaapeli mökkiin. Akut latautuu poissaolon aikana täyteen eikä
kohtuullinen käyttö niitä ehdi tyhjentää pitemmänkään mökkeilyn aikana.
Jääkaapin kompuran käynnistysvirta saattaa olla melko suurikin, et kannattaa
ottaa hiukan isompi invertteri, kuin jääkaapin nimellisteho.
ML
Ja mistäs sitä häkää syntyisi? Rauhallisesti huoneilmassa palavan
nestekaasuliekin häkätuotto lienee jotain Saharan autiomaahan hump-
sahtavan kärpäsenpierun luokkaa! Mikäli häkätuotto olisi merkittävä,
ei laitteita *taatusti* olisi hyväksytty käytettäväksi asuintiloissa!
Pienessä tiiviissä tilassa palaminen voi toki kuluttaa happivarannon
aika vähiin ja hapenpuutteesta johtuva päänsärky voi aamulla erehdyt-
tävästi muistuttaa häkämyrkytyksen oireita - varsinkin jos illalla on
tullut kiskottu vähän napanteria ja puoli kartsaa röökiä...
--
Byrgcn hgryvnf!
Jake
Olikohan se sittenkään sen jääkaapin vika. Nestekaasujääkaapin liekki
on osapuilleen kynttilän liekin kokoinen ja veikkaan että aamukahvin
keittäminen kaasuhellalla polttaa enemmän kaasua kuin se kaappi
polttaa päivässä.
--
** Keijo Länsikunnas