Olen vuoden päivät katsellut mökkilämmitintä ja nyt taitaa olla hankinnan
aika.
Mökki on suht iso kaksikerroksinen saarimökki, ei sähköä, paitsi
aurinkokennot.
Lähinnä esiin on tulleet Wallas 4000 tai Safire 3200. Tuntuu että
kauppiailta saapi aika puolueellista tietoa, kehutaan omaa merkkiä ja
haukutaan kilpailijaa.
Samoin kiinnostaisi tietää onko kokemusta GSM ohjauksesta. Lämmitinkauppiaat
myyvät omaa ohjausmodeemia mielestäni aika sikamaiseen hintaan. Onko kukaan
käyttänyt http://www.saunalahti.fi/~pri/gsmrele.htm sivulla esiteltyä
kohtuuhintaista laitetta.
En ole mökkilämmittimiä koskaan käyttänyt, tai sen kummemmin tarvinnut,
mutta viime kesänä ostin veneeseeni Safiren 2200D lämppärin.
Peruselektroniikka ja polttokammiot lienee ihan samat, mutta mökkimallin
ulkokkouori on ihan erilainen. Ensimmäisen kesän jälkeen ei mainittavia
valituksen aiheita. Pari kertaa kone sammui mystisesti, mutta lähti
uudella yrityksellä heti käyntiin polttoainehäiriöitä ehkä. Puhallin
pitää täysillä aika kovaa ääntä. Pienemmillä tehoilla menettelee. Pumppu
nakuttaa ajoittan myöskin aika kovaa, mutta sen saa kuriin paremmalla
ripustuksella. Mökillä häiriöt ovat varmaankin pienempiä, johtuen siitä,
että lämppäriä tuskin asennetaan sängyn viereen. Puhallinkin on varmaan
erintyyppinen.
Suosiyttelen kyllä safirea jo pelkästään sen vuoksi, että se on piikkinä
Wallaksen lihassa sekä myöskin huomattavati edullisempi.
Niitä myy Lohjalla Kotiasema tmi Heikki Kuutti, löytyy tiedustelusta.
Sieltä ostin omani. Heikki on kova kehumaan tavaroitaan, mutta jos
puolet suodattaa pois ja kuuntelee mitä sillä on kerrottavaa, huomaa,
että äijä on pusannut 30 vuotta lämppärien kanssa ja tietää myöskin
niistä jotain.
Yksi mitä ei kannata jättää laskuista pois on esim Refleksin
laivakamina. Niitä myy esim toplicht saksassa http://www.toplicht.de
laivakamina ei tarvii sähköä ollenkaan ja toimii varmasti
venesivuillani on jotain lämmitinasiaa kerrottuna
http://mikavanhala.com/venesivut/lampparit/
Mika
Tuo rele näytti ihan mielenkiintoiselta, mutta miten olet ajatellut
viritellä sen käyttösähkön? Jos kulutus on 10mA 12V, niin
puupäälaskutoimituksena 150Ah täysi hyväkuntoinen auton akku riittäisi
pitkään. Onko kenelläkään kokemuksia miten auton akussa pysyy sähkö
lataamatta kovilla pakkasilla ja pienellä jatkuvalla kulutuksella?
-Teme
-Kari-
"Olli" <ol...@hotmail.com> kirjoitti
viestissä:aufu3d$kin$1...@phys-news1.kolumbus.fi...
Kari wrote:
>Kuka myy Safiren lämmittimiä? Missähän hinnoissa tuo 3200 pyörii?
>Vene lämmittimiä löytyi kyllä googlella mutta noita mökkilämmittimiä en
>ainakaan huomannut.
>
Moikka
Safirea myy esim Kotiasema Lohjalla. Heikki Kuutti, löytyy
tiedustelusta. Yritin myydä sille kotisivuja, mutta ei suostunut
ostamaan, koska kauppa vetää muutenkin jo liian hyvin....
Mika
>
Olli