Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

kosteusvaurion kuivaus

73 views
Skip to first unread message

Juha Pöyhönen

unread,
Mar 20, 2005, 2:31:52 AM3/20/05
to
Ostettiin tuossa omakotitalo, jonka kylppärissä ja saunassa on maalattu
betonilattia. Maalipinta on uusittu 2000 mutta alkaa jo olemaan kulunut
ja lohkeilee paikka paikoin. Kosteusmittareilla havaittiin kohonnutta
pintakosteutta koko lattian alalta.
Talo on rakennettu -68.

Auttakaahan hieman ja kertokaa kuinka kauan suurinpiirtein siellä pitää
olla puhallin humisemassa jotta lattia kuivuisi?
Ajattelimme hommata suihkukaapin (altaalla) ja käyttää sitä, jolloin
lattiaan ei kohdistuisi niin iso rasitus kun vesi menisis putkea pitkin
suoraan viemäriin.

Puhutaanko viikosta vai parista vai jopa kuukausista?

Sitten lattian uusi pinnoite.

Onko ainoa vaihtoehto vesieristys ja kaakeli tai muovimatto?
Halusisimme maalata lattian, ja Tikkurilalta ainakin löytyy pesutiloihin
tarkoitettuja betonimaaleja. Tämän päälle ajattelimme vielä varmuudeksi
vetää jonkun betonille tarkoitetun epoksipinnan.
Kestääkö vesieristys (puhutaan siis telalla vedettävistä mössöistä)
päällemaalauksen, vai riittääkö pelkkä betonimaali?

Muitakin kylppärin lattiaan liittyviä vinkkejä otetaan ilomielin vastaan!

Kiitoksia.

Juha

ask@kolumbus.fi ove-la

unread,
Mar 20, 2005, 3:11:23 AM3/20/05
to
> ... kertokaa kuinka kauan suurinpiirtein siellä pitää olla puhallin
> humisemassa jotta lattia kuivuisi?

> Puhutaanko viikosta vai parista vai jopa kuukausista?

... ja sen lattian rakenne on siis ... ?

maalin alla tuskin on edes mitään aikaisempia vesieristeitäkään
mutta jos kyse on ns. "normaalista", eli savimaan-varaisesta ja
"normaalisti" vielä altapäin ollenkaan eristämättömästä lattialaatasta
niin silloin sitä kannattaa tuskin edes yrittää kuivata

muutoin betonilaatta kuivuu (ilman mitään kuivuria) noin
yhden sentin paksuudelta / viikko


P Survo

unread,
Mar 20, 2005, 5:47:37 AM3/20/05
to

"Juha Pöyhönen" <jpa...@utu.fi> kirjoitti viestissä
news:d1j8s3$2i1$1...@bowmore.utu.fi...
Kuivuttua epoksi lattiaan, hieno hiekka viimeiseen telaukseen liukkauden
torjuntaan. Primeri alle, ei kosteus ta vesieristyksiä, epoksi on parempi
vesieriste pelkästään.


MarkoV

unread,
Mar 20, 2005, 8:05:54 AM3/20/05
to

"P Survo" <pentti...@PoistAco.jyu.fi> wrote in message
news:dxc%d.78$Lu...@read3.inet.fi...

> Kuivuttua epoksi lattiaan, hieno hiekka viimeiseen telaukseen liukkauden
> torjuntaan. Primeri alle, ei kosteus ta vesieristyksiä, epoksi on parempi
> vesieriste pelkästään.

Mites, päästääkö tuo epoksi kapillaarisen kosteuden nousun aiheuttaman
kosteuden läpi? Ja jos ei, niin olisi parasta maalata sellaisella maalilla
joka päästää kosteuden läpi koska oletettavasti sitä kosteutta tulee läpi
maailman tappiin saakka?

Marko


Heikki Heinonen

unread,
Mar 20, 2005, 11:12:21 AM3/20/05
to
On Sun, 20 Mar 2005 09:31:52 +0200, Juha Pöyhönen <jpa...@utu.fi> höpisi että:


>Ostettiin tuossa omakotitalo, jonka kylppärissä ja saunassa on maalattu
>betonilattia. Maalipinta on uusittu 2000 mutta alkaa jo olemaan kulunut
>ja lohkeilee paikka paikoin. Kosteusmittareilla havaittiin kohonnutta
>pintakosteutta koko lattian alalta.
>Talo on rakennettu -68.
>
>Auttakaahan hieman ja kertokaa kuinka kauan suurinpiirtein siellä pitää
>olla puhallin humisemassa jotta lattia kuivuisi?

Mä en ihan oikeasti ymmärrä miksi sen pitäisi kuivua. Eihän siitä ole mitään
haittaa jos betonissa on vähän kosteutta. Oletettavasti seinätkin ovat kiveä,
joten siitäkään ei pitäisi olla ongelmaa.

Maali ei tietenkään tartu märkään betoniin, mutta ilmeisesti se ei ihan
vesimärkä ole.

Jouni Kröger

unread,
Mar 20, 2005, 1:21:38 PM3/20/05
to

"ove-la" <ovela a...@kolumbus.fi> wrote in message
news:d1jb77$30v$1...@phys-news1.kolumbus.fi...

> muutoin betonilaatta kuivuu (ilman mitään kuivuria) noin
> yhden sentin paksuudelta / viikko
>

Se on moro...

Mites tässä tapauksessa määrittelet kuivan? Tuntuu aika lyhyelle ajalle 1 cm
per viikko. Vai onko tuolloin asetettu miten tiukat normit ympäröivän ilaman
suhteelliselle / absoluuttiselle kosteudelle? Joskus joku mestari on sanonut
tuon väitteen tarkoittavan jähmettymistä, eikä lopullista kuivumista.


--
____
Malu est concilium quod mutari non potest. "Suunnitelma, jota ei voi
muuttaa, on huono suunnitelma."
-Publilius Syrus-

Jouni Kröger

kroger(a)iki.fi


ask@kolumbus.fi ove-la

unread,
Mar 20, 2005, 2:47:42 PM3/20/05
to
> Mites tässä tapauksessa määrittelet kuivan? Tuntuu aika lyhyelle
> ajalle 1 cm per viikko. Vai onko tuolloin asetettu miten tiukat
> normit ympäröivän ilaman suhteelliselle / absoluuttiselle kosteudelle?
> Joskus joku mestari on sanonut tuon väitteen tarkoittavan
> jähmettymistä, eikä lopullista kuivumista.

käsitin että lattiavalu olisi tehty samalla kertaa kuin se talokin
on rakennettu, eli joskus vuonna 1968, jolloin
betonin jähmettyminenkin lienee jo tähän mennessä tapahtunut
eikä betonissa ole enää ns. tuoreen valun rakennekosteutta

kostea / kuiva ovat todellakin hyvin epämääräisiä ja suhteellisia
käsitteitä, mutta kysytty käyttötarkoitus selittää: pinnoitus-kuiva
(ja sekin kulloinkin hieman pinnoitteesta riippuen)

laatan riittävän kuivuuden voi parhaiten todeta ja varmistaa
poraamalla reikä ja mittamalla kosteus huokoskosteusmittarilla

ja noin 1 cm / viikko kuivumisen on oletettu tapahtuvan betoni-
lattialaatasta (josta on kaikki maali sun muut kuivumista
haittaavat ja estävät pintakerrokset poistettu jyrsimällä/hiomalla
lattian pinta aivan puhtaalle betonille) vain yhteen suuntaan,
eli aivan vain ns. normaaliin, asuttuun > +20 lämmitettyyn
huoneilmaan päin, jonka suhteellinen kosteus vaihtele vuodenajan
mukaan suunnilleen välillä Rh = 25 ... 60 % ja jossa on myös
normaalisti asuintiloilta vaadittu, vähintään 0,5 kertainen
ilmanvaihtuvuus (ei siis mitään tiukkoja normeja ilman laadulle)

oletuksena on lisäksi että lattia on kastunut vain ylhäältä päin
lattialle joutuneesta vedestä, sillä
suuri epävarmuustekijä kuivauksessa on mielestäni siinä, että
kosteus saattaakin käytännössä nousta laattaan maasta eli siis
alhaalta päin


Jouni Kröger

unread,
Mar 22, 2005, 3:32:42 PM3/22/05
to
Tämäpä selvittikin asiaa. Kyseessä oli minunkin mielestä silloin 1968
valettu lattia. Siksi tuo 1 cm / viikko tuntuikin oudolle. Mutta asia pihvi.
Tässä on ollut omankin lattian kanssa ongelmaa. Lopulta uskallettiin
pintamittaamisten perusteella lopulta porata reiät ja hoimmat pääsi
jatkumaan.


--
____
Malu est concilium quod mutari non potest. "Suunnitelma, jota ei voi
muuttaa, on huono suunnitelma."
-Publilius Syrus-

Jouni Kröger

kroger(a)iki.fi


"ove-la" <ovela a...@kolumbus.fi> wrote in message

news:d1kk0q$697$1...@phys-news1.kolumbus.fi...

0 new messages