Lipsahti uretaania valkoisen ulko-oven pintaan (valui vahingossa
yläpohjasta). Milläs moinen putsataan ilman että siklillä kaavitaan
jälkiä oveen tai asetonilla liuotetaan läikkiä maalipintaan?
Kuivana ei enää millään. Inhottavaa ainetta tuo uretaanivaahto siinä
mielessä.
Juha
IKH (vai mikä sen firman nimi nyt olikaan) kuvastossa kaupattiin jotain
käsienpesuainetta jonka uhottiin poistavan jopa uretaanin käsistä. Voisi
olla kokeilun arvoinen.
-Samio
Mekaaniseen putsaukseen teräväreunainen (pikku)lusikka on
osoitteutunut melko käteväksi. Sikliä hellävaraisempi, toki myös
hitaampi.
Würthin uretaaniratvikehyllyssä olen muistaakseni nähnyt myös jotain
putsausainetta. Tiedä sitten, toimiiko enää koettuneeseen, ja jos
toimii, taitaa akrylaatti- ja uretaanimaalit lähteä myös samalla
aineella.. Uretaani on kemiallisesti aika kestävä aine.
Uretaanipurnukassa ainakin lukee, että kuivuttuaan uretaani lähtee
vain mekaanisesti.
-jm
Jää todennäköisesti tumma jälki.
--
Hantte
So many fantastic colours, I feel in a wonderland
Many fantastic colours, makes me feel so good
Liuottimilla saattaa lähteä enemmän kuin on tarkoitus. Kannattaa
kokeilla ensin johonkin näkymättömään kohtaa, nitä oven maalille tapahtuu.
Poistetaan maalipinta maalinpoistoaineella. Uretaani irtoaa kun siltä
katoaa alusta. Paljastuva ovi maalautetaan sitten maalaamossa.
Ei siklillä (tai partakoneen- tai leikkausveitsen terällä) jää jälkiä
ellei tahallaan tee.
--
@jhol
Kun vaan muistaa putsata sen joka vedon välillä. Paskainen kyllä
naarmuttaa.Ja jos terään tulee jälki, vaihtaa sen uuteen.
Uudenveroinen suora pakkelilasta on myös kova sana ja ehkä helpoimmin
hallittavissa. Kunhan muistaa pitää sen puhtaana.Ja käyttää vettä tai
vastaavaa liukastetta. Se on se irtonöyhtä terän ja pinnan välissä joka ne
naarmut tekee. On noita karmeja ja ikkunoita tullut putsailtua
rappausroiskeista, urtsi on sentään pehmeämpää.
Oletko kokeillut Lasikuitupiirilevyllä. On ohutkupari pinnoitettu
lasikuitulevy. Saa elektroniikkaliikkeistä. Pieni pala riittää. Älä
haksahda pertinaxlevyyn. Kokemuksen mukaan toimii likipitäen
samallalailla kuin lasikuitukynä, millä puhdistetaan liittimiä. Silti
varovaisuus on paikallaan.