kysymys tulee tällä kertaa puuliesien saralta:
Tuossa naapuripitäjässä Salossa aikoinaan valmistettuun E&J Leinon
Leinoluxiin elikkä puuhellaan tuskin kellään on käyttöohjetta tallella,
mutta pari pikku juttua pitäisi silti jotenkin selvittää. Tulipesän
vasemmalla puolella, lieden ulkovaipassa on vipu, joka liikkuu sisään ja
ulos, vipu on varustettu valkealla nupilla.Olen tulkinnut sillä
säädettävän lieden sivusta sisään otettavan paloilman määrää, onko
tulkintani oikea ja miten sitä oikeaoppisesti käytetään? Lisäksi
bongasin suhteellisen vast'ikään lieden päinvastaisesta päästä,
säilytyslokeron (vai toinen uuniko tuo on?) oven takaa, lieden oman
nuohousluukun tuntumasta, pienemmän vivun, joka selvästi liikuttaa
jonkinlaista läppää lieden savukanavissa. Vivun asennot on merkitty
kirjaimilla K ja P. Asennossa P on hormin veto selvästi heikompi. Olenko
oikeassa arvellessani, että kirjaimet voisivat tarkoittaa Keittämistä ja
Paistamista? Eli uuni lämpiäisi siis lähinnä asennossa P? Muutenkin
käyttövinkit kelpaavat, enimmäkseen tuota olisi tarkoitus käyttää (ja
käytänkin) lisälämpönä ja tunnelman luojana - vaan miten lienee, olisiko
tuollaisella jopa ns. gastronomisia ominaisuuksia?
Räppäsin hellasta kuvankin, ensin mainittu nuppi näkyy kuvan vasemmassa
laidassa:
http://koti.mbnet.fi/alfland/leinolux.jpg
Porin valun Kotiliedessä vastaava vipu tosiaan vaihtaa savukaasun kulun joko
suoraan hormiin tai sitten kierrättää sen alemman uunin ympäri. Jos vedossa
on selvä ero, niin putsaa uunien välinen savukanava ja alauunin alapuolinen
kanava niin jo alkaa vetoa riittämään. Ne ovat hyvin matalia kanavia jotka
herkästi noesta ahtautuvat. Ei se ensiksi mainitsemasi vipu liikuta
tulipesän arinaa pystysuunnassa?
-VJ-
>
> Porin valun Kotiliedessä vastaava vipu tosiaan vaihtaa savukaasun kulun joko
> suoraan hormiin tai sitten kierrättää sen alemman uunin ympäri. Jos vedossa
> on selvä ero, niin putsaa uunien välinen savukanava ja alauunin alapuolinen
> kanava niin jo alkaa vetoa riittämään. Ne ovat hyvin matalia kanavia jotka
> herkästi noesta ahtautuvat. Ei se ensiksi mainitsemasi vipu liikuta
> tulipesän arinaa pystysuunnassa?
>
> -VJ-
Itse asiassa veto on silti mielestäni riittävä, joten suurempiin puhdistuksiin
ei liene syytä. Halusin paremminkin vahvistusta käsityksilleni noiden säätimien
tarkoituksesta...
Ensin mainitsemani vipu ei liikuta arinaa pystysuunnassa, joku muu selitys
sille täytyy olla. Tai sitten se on lakannut liikuttamasta...
Suurin vika tuossa hellassa on pieni puutila, kaksi reilun kokoista klapia
sisään ja siinä kaikki.
--
-Alfred-
http://koti.mbnet.fi/alfland
"Alfred Poet" <alf...@mbnet.fi> wrote in message
news:3F8C3A5E...@mbnet.fi...