Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

Foami + sopiva liima

1,007 views
Skip to first unread message

Jari Kaija

unread,
Feb 13, 2006, 11:25:55 AM2/13/06
to
Nyt _täytyy_ käydä kantamassa jonkin verran rahaa
paikalliselle rautakauppiaalle. Eli haen 8 kappaletta
30 millistä ja 600x2400 foamilevyä. Liimaan ne siten,
että tulee neljä vierekkäin ja toiseen kerrokseen toiset
neljä 90 asteen kulmaan. Eli saan 60 milliä paksun ja
kestävän 240x240 levyn porepaljuumme ulos, jonka
sitten pistosahailen 9-kulmaiseksi, kuten ammeemme
reunatkin ovat. (Riitti pressun kanssa taistelut).

Se mitä nyt kaipaan, on tieto tuohon soveltuvasta
liimasta. Jos liimaan sen käyttäen "bostikkia", niin
saletisti tulee jäämään märkiä liimataskuja väliin.
Eli mitä muuta liimaa, mielellään telattavaa, voisi
tuohon rautakaupasta ottaa samalla mukaan?

--
----------------------------------
http://www.jarikaija.com
http://www.project-ch701.net


Antti

unread,
Feb 13, 2006, 11:38:15 AM2/13/06
to
Jari Kaija wrote:
> Nyt _täytyy_ käydä kantamassa jonkin verran rahaa
> paikalliselle rautakauppiaalle. Eli haen 8 kappaletta
> 30 millistä ja 600x2400 foamilevyä. Liimaan ne siten,
> että tulee neljä vierekkäin ja toiseen kerrokseen toiset
> neljä 90 asteen kulmaan. Eli saan 60 milliä paksun ja
> kestävän 240x240 levyn porepaljuumme ulos, jonka
> sitten pistosahailen 9-kulmaiseksi, kuten ammeemme
> reunatkin ovat. (Riitti pressun kanssa taistelut).
>
> Se mitä nyt kaipaan, on tieto tuohon soveltuvasta
> liimasta. Jos liimaan sen käyttäen "bostikkia", niin
> saletisti tulee jäämään märkiä liimataskuja väliin.
> Eli mitä muuta liimaa, mielellään telattavaa, voisi
> tuohon rautakaupasta ottaa samalla mukaan?
>

Mites olis uretaaanivaahto?

Jari Kaija

unread,
Feb 13, 2006, 11:46:43 AM2/13/06
to

> Mites olis uretaaanivaahto?

Ei ole mahdollisuuksia kasata levyjen mitään, mikä
painaisi noita levyjä yhteen riittävällä voimalla, kun
ajatellaan uretaanivaahdon paisumista. Kävi kyllä
tuokin mielessä, mutta jouti heti roskakoppaan.


Jari Kaija

unread,
Feb 13, 2006, 11:47:34 AM2/13/06
to
> Ei ole mahdollisuuksia kasata levyjen mitään, mikä

...levyjen päälle...


. oinonen @luukku.com Jorma Oinonen

unread,
Feb 13, 2006, 12:09:35 PM2/13/06
to

> Se mitä nyt kaipaan, on tieto tuohon soveltuvasta
> liimasta. Jos liimaan sen käyttäen "bostikkia", niin
> saletisti tulee jäämään märkiä liimataskuja väliin.
> Eli mitä muuta liimaa, mielellään telattavaa, voisi
> tuohon rautakaupasta ottaa samalla mukaan?
>
> --
> ----------------------------------
> http://www.jarikaija.com
> http://www.project-ch701.net
>
>

Aikoinaan kun olin valmistamassa raskaankaluston seinäelementtejä joiden
eristeenä käytettiin finnfoamia, niin liimana käytettiin Kiillon
2-komponentti liimaa. Katselin pikaisesti Kiillon sivuilta ja Kestopur PL
240 vaikutti eniten kyseiseltä liimalta. Aikaa tuosta on jo kulunut yli 7
vuotta, joten en muista 100-prosenttisella varmuudella liiman tyyppiä.

JO


Lauri Viljanen

unread,
Feb 13, 2006, 12:14:49 PM2/13/06
to
Jari Kaija wrote:

> Se mitä nyt kaipaan, on tieto tuohon soveltuvasta
> liimasta. Jos liimaan sen käyttäen "bostikkia", niin
> saletisti tulee jäämään märkiä liimataskuja väliin.
> Eli mitä muuta liimaa, mielellään telattavaa, voisi
> tuohon rautakaupasta ottaa samalla mukaan?
>

Hommaan sopii 2-komponentti uretaaniliima, Kiilto Oy:n valikoimista
löytyy ( http://www.kiilto.com/fi ). Levittäminen menee helpommin
lastalla kuin telalla.

-Lauri

Lauri Viljanen

unread,
Feb 13, 2006, 12:21:04 PM2/13/06
to
Jorma Oinonen wrote:

> Aikoinaan kun olin valmistamassa raskaankaluston seinäelementtejä joiden
> eristeenä käytettiin finnfoamia, niin liimana käytettiin Kiillon
> 2-komponentti liimaa. Katselin pikaisesti Kiillon sivuilta ja Kestopur PL
> 240 vaikutti eniten kyseiseltä liimalta. Aikaa tuosta on jo kulunut yli 7
> vuotta, joten en muista 100-prosenttisella varmuudella liiman tyyppiä.
>
> JO
>
>

Kestopuria käytetään yhä samoissa hommissa, tyyppiä en minäkään muista
vaikka tänäänkin sitä töissä levittelin..

-Lauri

Antti

unread,
Feb 13, 2006, 12:57:16 PM2/13/06
to
Jari Kaija wrote:
>>Ei ole mahdollisuuksia kasata levyjen mitään, mikä
>
>
> ...levyjen päälle...
>
>
jos rupeis hifisteleen:

rakennusmuovi alimmaksi, n. puol metriä isompi joka suuntaan kuin
alakerros levyjä. Sitten uretaanivaahto, toiset levyt päälle,
päälimmäiseksi toinen muovikalvo. Teipillä ilmatiiviiksi ja
pölynimurilla ilmat sisältä pois. ei oo pinetäkään kokemusta
menetelmästä, jostain oon lukenut että noin voi tehdä. Ja pitäis tulla
hyvää. Tietty voi soveltaa jonkun muun liiman kanssa myös

antti

JukkaK

unread,
Feb 13, 2006, 1:16:29 PM2/13/06
to
Moi,

Kaakeliluja keskusteluun liittyen tuli suffailtua netistä noita kaakeliluja
keskusteluja laajemminkin ja jokaisesta löytyi vähintää yksi, joka vetosi
kipsilevyn puolesta koska se on halpaa ja sen työstäminen on helpompaa.
Samaan kommenttiin törmäsin aikoinaan mm. eristeiden kohdalla pellava/vital
vs. mineraalivilla ja monessa muussakin asiassa on vastaava asenne tullut
vastaan.

Tätähän se on nykyrakentaminen, pääasiallinen tavoite on tehdä halvalla ja
helposti. Sitten vielä ihmetellään ns. nykyrakentamisen huonoa laatua,
vaikka rakentamisen kriteereissä laatu tulee vasta jossain kaukana halvan ja
helpon perässä!

JukkaK


Lauri Viljanen

unread,
Feb 13, 2006, 1:19:56 PM2/13/06
to
Antti wrote:

> jos rupeis hifisteleen:
>
> rakennusmuovi alimmaksi, n. puol metriä isompi joka suuntaan kuin
> alakerros levyjä. Sitten uretaanivaahto, toiset levyt päälle,
> päälimmäiseksi toinen muovikalvo. Teipillä ilmatiiviiksi ja
> pölynimurilla ilmat sisältä pois. ei oo pinetäkään kokemusta
> menetelmästä, jostain oon lukenut että noin voi tehdä. Ja pitäis tulla
> hyvää. Tietty voi soveltaa jonkun muun liiman kanssa myös
>
> antti

Toiminee hyvin, mutta uretaanivaahdon kanssa saa olla aika ripeät
liikkeet ( levyt kannattaa myös kostuttaa vedellä) sillä avoin aika on
suht' lyhyt. Raskaankaluston korielementit puristetaan työpaikallani
useimmiten alipaineella tehtiinpä ne sitten liimaten tai laminoiden ja
hyvä tulee.

-Lauri

Pertti

unread,
Feb 13, 2006, 4:09:38 PM2/13/06
to
Antti kirjoitti:

> jos rupeis hifisteleen:
>
> rakennusmuovi alimmaksi, n. puol metriä isompi joka suuntaan kuin
> alakerros levyjä. Sitten uretaanivaahto, toiset levyt päälle,
> päälimmäiseksi toinen muovikalvo. Teipillä ilmatiiviiksi ja
> pölynimurilla ilmat sisältä pois. ei oo pinetäkään kokemusta
> menetelmästä, jostain oon lukenut että noin voi tehdä. Ja pitäis tulla
> hyvää. Tietty voi soveltaa jonkun muun liiman kanssa myös
>
> antti

Liiman kanssa varmaan toimii mutta ei vaahdon. Vaahto turpoaa heti eikä
vaahtoa saa levitettyä tasaiseksi. Samoin vaahto ilmee käsittääkseni
vettä mitä finfoam ei tee. Olen joskus yrittänyt liimata kellarin
seinään levyjä uretaanivaahdolla huonoin tuloksin. Mene kiillon sivuille
niin eiköhän sieltä löydy joku asiakaspalvelun osoite mistä asiaa kysyä
asiantuntijalta. Itselle tuli mieleen joku lastalla kammattava liima
koska sitä on helppo levittää tasainen kerros. Sopisikohan rakennusliima
jonka kanssa akustokarhuja kiinnitetään ?

Pertti

Tuukka L.

unread,
Feb 13, 2006, 4:27:33 PM2/13/06
to
> Se mitä nyt kaipaan, on tieto tuohon soveltuvasta
> liimasta. Jos liimaan sen käyttäen "bostikkia", niin
> saletisti tulee jäämään märkiä liimataskuja väliin.
> Eli mitä muuta liimaa, mielellään telattavaa, voisi
> tuohon rautakaupasta ottaa samalla mukaan?

Moi! Selvittelin itse vastaavaan tyyppiseen ongelmaan sopivaa liimaa (siis
eristelevyjen liimailuun)

Vaahto ei kovin hyvin käy, kuten itsekin totesit. Samoin kaikki muutkin
yksikomponenttiset PU-liimat ovat heikkoja vaihtoehtoja. Ne kehittävät
saumaan kaasuja, mikä vaikeuttaa kiinnipysymistä. Pitäisi olla kova
puristus.

Liuotteetkin saisivat olla kurissa. PU-liimoilla liimataan teollisuudessa
rakennepuutavaraa, joten myrkyillä ei aina niin ole väliä kunhan saadaa
liima-aine syvälle puun huokosiin. Eristelevyjä liimatessa liuottimilla on
väliä, koska ei ole kivaa, jos levyt sulaa käteen.

Itse päädyin lopulta siihen, että Kiillon suhteellisen vähäliuotteinen
2-komponentti PU-liima olisi paras vaihtoehto ongelmaan. Valittevasti oma
projektini kuivui pois ennenkuin pääsiin kokeilemaan, olisiko käytännössä
toiminut. Kokeile sinä, jos pidät järkeilyäni hyvänä ja raportoi tänne
meille takaisin kokemuksista.

Tässä linkki tuotteeseen, jolla voisit kokeilla
http://www.kiilto.com/fi/tuotteet/tuotetietokanta/?prod=72


RamiL

unread,
Feb 15, 2006, 4:21:47 AM2/15/06
to

> 2-komponentti liimaa. Katselin pikaisesti Kiillon sivuilta ja Kestopur PL
> 240 vaikutti eniten kyseiseltä liimalta. Aikaa tuosta on jo kulunut yli 7

Asiasta seinään, mä olen liimannut tuolla PL240:llä 4mm vanerilevyjä
puristusjigissä (rullalautojen dekkejä). Liima on mun mielestä kohtalaisen
hankala levittää kun se on niin pirun sitkeätä, työkaluna on ollut
hammastettu muovilasta. Kovettajan olen sekoittanut vaakalla ohjeen
painoprosentien mukaan. Tuumasin vaan että minkähänlainen homma tuon
kestopurin levittäminen on koko finnfoamilevyn alalle? Olenkohan tehnyt
jotakin väärin, olisiko vinkkejä kestopurin levittämiseen?

Rami L


. oinonen @luukku.com Jorma Oinonen

unread,
Feb 15, 2006, 2:21:23 PM2/15/06
to

> Asiasta seinään, mä olen liimannut tuolla PL240:llä 4mm vanerilevyjä
> puristusjigissä (rullalautojen dekkejä). Liima on mun mielestä kohtalaisen
> hankala levittää kun se on niin pirun sitkeätä, työkaluna on ollut
> hammastettu muovilasta. Kovettajan olen sekoittanut vaakalla ohjeen
> painoprosentien mukaan. Tuumasin vaan että minkähänlainen homma tuon
> kestopurin levittäminen on koko finnfoamilevyn alalle? Olenkohan tehnyt
> jotakin väärin, olisiko vinkkejä kestopurin levittämiseen?
>
> Rami L
>

Ihan teräslastalla liimaa levitettiin, lastan hammastus piti olla
tietynlainen jotta liimaa tuli oikea määrä eikä sitä kertynyt
alipaineletkuihin sillä elementit puristettiin alipaineella. Liimaa oli
oikeastaan vain sellaiset "raidat" finnfoamin pinnassa.

JO


0 new messages