Näyttää niin olevan muotia tuo saunan kanssa tempoilu, että
kysynpä minäkin sitten jotain:
Tilanne: Yhdistetty löyly/suihkuhuone. Lattia klinkkeriä,
lattiakaivo suihkun lähellä, kaato kaivon suuntaan.
Päinvastaisessa reunassa puukiuas, pata, kiukaan päällä
räppänä ilmanvaihtohormiin. Tuloilma päin per... eli kylmä
ilma pyörii suihkun kohdalla lattialla. Löylyt on kyllä lähes
mukiinmenevät, mutta suihkussa on kamala käydä kun on niin
kuuma. Lisäksi lattia jää märäksi (se kylmä ilma siellä
lattialla kaiketi) eikä millään tahdo kuivua edes
jälkilämmöllä. Noh, korvausilma on suhteellisen helppo ohjata
sinne kiukaan päälle, kuten täällä on neuvottu. Mutta olisiko
mielestänne mahdollista erottaa suihkutila jonkinlaisella
kevytrakenteisella (lasi/pleksi tms) seinällä löylyhuoneesta
aikaansaamatta kuitenkaan kosteusvaurioita. Hormin räppänän
siirto suihkun puolelle voi olla jo hankalampi tapaus ihan
ulkonäöllisistä syistä. Onko "ihan oikea" seinä sittenkin
ainoa varteenotettava vaihtoehto? Varsinaisesti ei haluttaisi
ainakaan vielä lähiaikoina alkaa repimään laattoja pois jne.,
vaikka totta puhuen syytä olisi, koska kuulemani mukaan
varsinaista vesieristystä ei niiden alla/takana ole,
ilmeisesti sivelty kosteussulku korkeintaan. Alla taitaa olla
koko talon ainoa maanvarainen laatta... Lisäksi pukuhuoneen
ovi on ikävästi kiukaan vieressä niin, että väliseinän jos
tekisi niin käynti olisi pukuhuone => löylyhuone =>
suihkuhuone => (kylmä)tuulikaappi => ulos. Eli ihan
väärinperin...
--
-Alfred-
http://koti.mbnet.fi/alfland
> Tilanne: Yhdistetty löyly/suihkuhuone. Lattia klinkkeriä,
Unohtui pari yksityiskohtaa: Ensinnäkin huoneen tilavuus on n.
18m3, ja tavoitteena olisi siis toisaalta saada pieni kiuas
riittämään paremmin, toisaalta laskea suihkutilan lämpötilaa
vähän siedettävämmäksi.
--
-Alfred-
http://koti.mbnet.fi/alfland
Yritetäänpä yksinkertaisemmin: Voiko saunan jakaa väliseinällä kahtia
ja miten?
Räppänä kiinni saunomisen aikana => poistoksi riittää
kiukaan kautta karkaava ilma, tuloilma pesuhuoneen
puolelta sisään. Väliseinä johtaa erillisen lämmönlähteen
tarpeeseen pesuhuoneessa. Jos sellainen jo on tuloilmaa
pesuhuoneeseen lämmönlähteen lähelle.
> ilma pyörii suihkun kohdalla lattialla. Löylyt on kyllä lähes
> mukiinmenevät, mutta suihkussa on kamala käydä kun on niin
> kuuma. Lisäksi lattia jää märäksi (se kylmä ilma siellä
> lattialla kaiketi) eikä millään tahdo kuivua edes
> jälkilämmöllä.
Pesuhuoneen epäilen kaipaavan lisälämmitystä, jos
saunaan tehdään väliseinä.
>Noh, korvausilma on suhteellisen helppo ohjata
> sinne kiukaan päälle, kuten täällä on neuvottu. Mutta olisiko
> mielestänne mahdollista erottaa suihkutila jonkinlaisella
> kevytrakenteisella (lasi/pleksi tms) seinällä löylyhuoneesta
Mikä tahansa seinä parantaa asiaa. Puuseinänkin voi
rakentaa. Todennäköisesti kuvattu lämmityskapasiteetti
(kiuas+pata) selvästi ylimittainen, jolloin väliseinän voi
rakentaa irti lattiasta koko pituudeltaan (puuseinä) ja
saunaan saadaan reilusti tuloilmaa pesuhuoneen puolelta.
> aikaansaamatta kuitenkaan kosteusvaurioita. Hormin räppänän
> siirto suihkun puolelle voi olla jo hankalampi tapaus ihan
> ulkonäöllisistä syistä. Onko "ihan oikea" seinä sittenkin
Silti se ilma tulee jatkossa sisään pesuhuoneen kautta ja
kiukaan päällä oleva räppänä pidetään kiinni saunomisen
ajan ja avataan viimeisen löylymiehen toimesta (oletettu,
että kiuas on jatkuvalämmitteinen)
> ainoa varteenotettava vaihtoehto? Varsinaisesti ei haluttaisi
> ainakaan vielä lähiaikoina alkaa repimään laattoja pois jne.,
> vaikka totta puhuen syytä olisi, koska kuulemani mukaan
> varsinaista vesieristystä ei niiden alla/takana ole,
Kokeilisin kuitenkin tuota alareunastaan irti olevaa
seinäkettä.
> ilmeisesti sivelty kosteussulku korkeintaan. Alla taitaa olla
> koko talon ainoa maanvarainen laatta... Lisäksi pukuhuoneen
> ovi on ikävästi kiukaan vieressä niin, että väliseinän jos
> tekisi niin käynti olisi pukuhuone => löylyhuone =>
> suihkuhuone => (kylmä)tuulikaappi => ulos. Eli ihan
> väärinperin...
Tuo kuulostaa jo vähän isommalta rempalta :-)
> -Alfred-
> http://koti.mbnet.fi/alfland
--
RAKENTAVIN TERVEISIN
RI Rauno Kangas
pientalotuotannon moniosaaja
www.kolumbus.fi/taloapu.rauno.kangas
Joo, unohtui sanoa että lattialämmitys löytyy myös. Sillä se pysyy
kuivana ja lämpimänä myös saunomisajan ulkopuolella + on mukavampi kävellä.
> Mikä tahansa seinä parantaa asiaa. Puuseinänkin voi rakentaa.
> Todennäköisesti kuvattu lämmityskapasiteetti (kiuas+pata) selvästi
> ylimittainen, jolloin väliseinän voi rakentaa irti lattiasta koko
> pituudeltaan (puuseinä) ja saunaan saadaan reilusti tuloilmaa
> pesuhuoneen puolelta.
Kuulostaa rohkaisevalta, puuseinän rakentaminen lienee pykälän tai pari
isompi homma kuin tuollaisen kevyen seinäkkeen laitto. Niin ja pataa ei
vielä minun aikanani ole käytetty kertaakaan, se on ehkä muutenkin
liioiteltu ja suihku on helpompi kuin lotraaminen pesuvesien kanssa.
Kiuas tässä tapauksessa juuri ja juuri riittää saunaan, mutta väliseinä
pudottaisi tilan melkein puoleen entisestään. Ja jos seinäkkeestä
jättäisi alaosan auki ja ehkä ylös voisi järjestää jonkun venttiilin tms.
>
> Silti se ilma tulee jatkossa sisään pesuhuoneen kautta ja kiukaan
> päällä oleva räppänä pidetään kiinni saunomisen ajan ja avataan
> viimeisen löylymiehen toimesta (oletettu, että kiuas on
> jatkuvalämmitteinen)
Täällä on monesti neuvottu tuomaan ilma sisään kiukaan päälle, siksi
pohdin tuota mahdollisuutta siirtää "kuivausräppänä" suihkun puolelle.
Mutta kai se tuollaisenaankin toimisi, ehkä pesuhuoneen lämpötila
pysyisi kurissa saunomisen aikana helpommin kun kylmää ulkoilmaa virtaa
sinne. Ylemmäs sen putken varmaan voisi silti siirtää, ettei varpaat
jäädy talvella.
> Kokeilisin kuitenkin tuota alareunastaan irti olevaa seinäkettä.
Niin, siinä säästäisi paitsi vaivojaan niin myös saunan lattia pysyisi
kuivana helpommin (mahdollinen vesi lattialla valuisi edelleen sinne
lattiakaivoon kuten ennenkin)
> Tuo kuulostaa jo vähän isommalta rempalta :-)
Juurikin niin, siksi se ei oikein kiinnostaisikaan ainakaan ihan heti.
Toisaalta olisi mielenkiintoista tietää, mitä laattojen alle kätkeytyy.
> -- RAKENTAVIN TERVEISIN RI Rauno Kangas pientalotuotannon moniosaaja
www.kolumbus.fi/taloapu.rauno.kangas
Juu, kiitoksia vaan Rauno! Meikäläinen tietää aika vähän rakentamisesta,
mutta oppii koko ajan - ei vain haluaisi oppia kaikkea kantapään kautta.
Vaikka isä onkin alan ammattilainen, ei se tee vielä pojasta samanlaista.
Terveisin Alfred, elektroniikan tuotantotekniikan ja testauksen
moniosaaja ja satunnaissanailija ;-)
Pesuhuoneen asiat on siis kunnossa.
> Kiuas tässä tapauksessa juuri ja juuri riittää saunaan, mutta väliseinä
> pudottaisi tilan melkein puoleen entisestään. Ja jos seinäkkeestä
> jättäisi alaosan auki ja ehkä ylös voisi järjestää jonkun venttiilin tms.
Ilman tulisi lämmityksen ja saunomisen aikana kiertää
pelkästään ulkoa pesuhuoneeseen ja pesuhuone-sauna-
seinän ali saunaan ja kiukaan savuhormin kautta ulos.
Jos mikään muu reikä (esim. se kiukaan yläpuolinen
räppänä) osallistuu ilmanvaihtoon, niin on olemassa
vaara, että pesuhuone on edelleen tukalan kuuma.
Sitten viimeinen saunoja avaa räppänän, jotta ilma
pääsee mahdollisimman vapaasti kuljettamaan
saunomisen ja peseytymisen tuottaman kosteuden
ulos.
> Täällä on monesti neuvottu tuomaan ilma sisään kiukaan päälle, siksi
> pohdin tuota mahdollisuutta siirtää "kuivausräppänä" suihkun puolelle.
> Mutta kai se tuollaisenaankin toimisi, ehkä pesuhuoneen lämpötila
> pysyisi kurissa saunomisen aikana helpommin kun kylmää ulkoilmaa virtaa
> sinne. Ylemmäs sen putken varmaan voisi silti siirtää, ettei varpaat
> jäädy talvella.
Tuo "kiukaan päälle" on hieman kiistanalainen väite,
jota itse en siltään allekirjoita. Kerrataanpa hieman:
Kiuas lämmittää ilmaa, joka nousee ylöspäin ja kiertää
katon kautta kylpijän niskaan (=löyly). Saunomisen
aikainen poisto järjestetään ylesimmin lattianrajasta
- tyypillisimmillän lauteiden alta - ja saunomisen
jälkeinen kuivatuspoisto räppänän kautta saunan
yläosasta. Kiukaan yläpuolella vallitsee siis ylipaine,
jonka oletetaan purkautuvan saunan yläosan kautta.
Kiukaan päällä oleva tuloilmaputki saattaakin siksi
muuttua poistoputkeksi, jollei sitä ole koneellisesti
tuloilmaksi määritelty (puhallin). Näin saadaan pie-
neenkin saunaan poltettua paljon puuta -ilman kun-
nollisia löylyjä.
Ilman kiertoliikkeen synnyttäminen on ongelma,
joka koskee lähinnä sähkösaunaa. Sähkösaunassa
tuloilma tuodaan yleensä kiuasnurkkaan suoraan
ulkoa ja poisto on lauteiden alta tai saunan oven
alta pesuhuoneen kautta ulos.
Puusaunassa ilman kierto syntyy luonnostaan,
koska kiukaan hormissa käy ihan kunnollinen
vinkka ulospäin. Kiuasnurkassa on siis lattian-
rajassa riittävän voimakas poisto. Korvausilma
kannattaa puusaunaan ottaa pesuhuoneen puolelta
oven tai seinän ali, jotta pesuhuone ei kuumenisi
tarpeettomasti. Myös puukiukaitten kanssa pitäisin
varmimpana vaihtoehtona tuloilmaa suoraan ulkoa
kiukaan alle.
> Niin, siinä säästäisi paitsi vaivojaan niin myös saunan lattia pysyisi
> kuivana helpommin (mahdollinen vesi lattialla valuisi edelleen sinne
> lattiakaivoon kuten ennenkin)
Aivan.
> Terveisin Alfred, elektroniikan tuotantotekniikan ja testauksen
> moniosaaja ja satunnaissanailija ;-)
Harmi, että elektroniikkateollisuus on täynnänsä
liikesalaisuuksia - ei voi olla neuvoja kyselemässä
vastavuoroisesti (ei tosin juuri nyt ole käyttöäkään
mutteihan sitä koskaan tiedä).
Tämä pitää valitettavasti paikkansa. Nykyinen työnantajani on salailun
mestari, siellä taitaa olla vessapaperikin luokiteltu vähintään
luottamukselliseksi materiaaliksi. Silti vuotoja on viimeaikoinakin nähty.
Kiitos vielä kerran, minulla taitaa olla nyt aika hyvä käsitys siitä,
miten tuo pikku muutostyö voidaan toteuttaa. Vielä kun löytää jostain
sopivat materiaalit inhimilliseen hintaan.
-Alf-
Minua huolettaisi tällaisessa ratkaisussa se, että raitis ilma
kulkeutuu lähes kokonaisuudessaan suoraan tulipesään käymättä missään
vaiheessa raikastamassa laudeilmaa.
En nyt niin kauhean huolissani olisi ylipaineesta puulämmitteisessä
saunassa. Kuten jo mainittiinkin, tulipesä ja hormi on melko
voimakas poisto.
--
Janne Janhunen