Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

Koneellinen ilmanvaihto ja kondenssivesi

532 views
Skip to first unread message

Kaj Bredenberg

unread,
Aug 5, 2001, 3:44:33 PM8/5/01
to
Onkohan kellään ollut tänä kesänä ongelmia koneellisen ilmanvaihdon kanssa,
nimen omaan kondenssiveden suhteen ?
Huomattiin nimittäin tänä viikonloppuna lauantai-iltana 6 v vanhassa
omakotitalossa, että erään väliseinän ylänurkasta katon rajasta alkoi tippua
vettä, ei tosin paljon n. 20-30 tippaa ja siihen se loppui.
Sunnuntaiaamuna ruvettiin tutkimaan, onko ulkokatto alkanut vuotaa, mutta
vintiltä ei löytynyt kosteutta mistään, joten ainoaksi selitykseksi jää,
että vettä olisi kondensoitunut sisälle, mutta siis vain yhteen kohtaan ?
Koneelliseen ilmanvaihtoon liittyen tosin tehtiin perjantaina suodattimien
vaihto ja muuta puhdistusta, jolloin systeemi oli pois päältä ehkä n. 5-6
tuntia. Perjantaipäivä (H:gissä) oli lämmin ja kuiva, mutta sitten lauantai
kostea/sateinen.
Tuntuu oudolta, että veden kondensoituiminen tapahtui katon rajassa
sellaisessa kohdassa, mikä ei ole edes ulkoseinässä, vaan n. 2 m päässä
ulkonurkasta, eikä välikatossakaan sillä kohtaa ole mitään erityistä.
Mitään koneellista jäähdytysjärjestelmää ei ole talossa, ainoastaan siis
koneellinen ilmanvaihto.

Onko muilla vastaavia kokemuksia ? Aikaisemmin, siis 6 vuoden aikana, ei
ole ollut vastaavaa ilmiötä havaittavissa. Tosin ei kyllä samanlaisia
ilmojakaan ole ollut 1995-2001 aikana, nimen omaan heinäkuussa.

Kaj Bredenberg


KajBre

unread,
Aug 6, 2001, 7:05:30 AM8/6/01
to
Nyt kun tullut pähkäiltyä asiaa, niin kyllä se veden kondensoituminen alkaa
tuntua aika epätodennäköiseltä selitykseltä ongelmaan. Ihmeellistä vain on,
että nyt kun taas sunnuntai-iltana satoi melkoi reippaasti, ei mitään vuotoa
näkynyt missään. Täytyy kai kuitenkin ruveta etsimään sellaista reittiä,
mistä sadevesi pääsee valumaan katon ja rakenteiden läpi.

Kaj Bredenberg

"Kaj Bredenberg" <kaj.bre...@kajb.pp.fi> kirjoitti viestissä
news:9kk3j9$hkl$1...@news.kolumbus.fi...

Petri Kärhä

unread,
Aug 6, 2001, 7:36:09 AM8/6/01
to

KajBre wrote:
> Nyt kun tullut pähkäiltyä asiaa, niin kyllä se veden kondensoituminen alkaa
> tuntua aika epätodennäköiseltä selitykseltä ongelmaan. Ihmeellistä vain on,
> että nyt kun taas sunnuntai-iltana satoi melkoi reippaasti, ei mitään vuotoa
> näkynyt missään. Täytyy kai kuitenkin ruveta etsimään sellaista reittiä,
> mistä sadevesi pääsee valumaan katon ja rakenteiden läpi.

Tuulella saattaisi olla jotain osuutta asiaan. Sunnuntai-iltana oli
(ainakin etelässä) suht tyyntä. Paria päivää aiemmin sateet tulivat
tuulen johdosta kokolailla vaakatasossa. Vaakasade saattaa löytää
ihmeellisiä reittejä.

Pete

--
Dr. Petri Kärhä, Research Scientist | Tel: +358-9-451 2289
Helsinki University of Technology | Fax: +358-9-451 2222
Metrology Research Institute | Hand: +358-50-511 0307
http://www.hut.fi/~petek/ | Home: +358-9-855 8246

KajBre

unread,
Aug 6, 2001, 8:21:00 AM8/6/01
to
Jep, samaa minäkin rupesin miettimään. Täytyy tutkailla talon rakenteita
uudestaan.

Kaj B.
"Petri Kärhä" <pe...@pop.hut.fi> kirjoitti viestissä
news:3B6E8129...@pop.hut.fi...

ti...@roskaa.koti.tpo.fi

unread,
Aug 8, 2001, 1:52:02 PM8/8/01
to
On Sun, 5 Aug 2001 21:44:33 +0200, "Kaj Bredenberg"
<kaj.bre...@kajb.pp.fi> wrote:

>Onkohan kellään ollut tänä kesänä ongelmia koneellisen ilmanvaihdon kanssa,
>nimen omaan kondenssiveden suhteen ?

Ei kesällä, mutta talvella. Kovilla pakkasilla ja varsinkin
saunailtana kuuluu ilmastointikoneesta oikein lorinaa. Kondenssivettä
varten joutui laittamaan astian, kun viemäriin ei putkea saanut.

Timo Koukkari

0 new messages