Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

Rakenne ehdotuksia / toteutuneita rakenteita

5 views
Skip to first unread message

Rakentaja_Mika

unread,
Feb 29, 2004, 3:45:51 PM2/29/04
to
Kävipä niin, että eukko vaihtui avieron myötä rakennusprojetin
edetessä.
No eipä siinä vielä kaikki nyt täytyisi vahtaa tiiliverhoiltu
puurunkotalo.
puuvuorille. Rakennus on siinä vaiheessa, että tuulensuojalevyt on
seinässä ja
sokkelia on jätetty 95mm näkyviin tiiliverhousta varten, NO nyt kun
taloon
laitetaankin puujulkisivu niin johan on koolaamista ulospäin, hitto.
Onko kellään ehdotuksia kuinka asian hoitaa?
Julkisivupaneli laitetaan vaakaan ja ehkä mahdollisesti ikkunoiden
päältä pysyyn.
Itellä on tullu seuraavat mieleen:
- 50x50 palasia korokkeeksi ja siihen pystyyn yksi yhtenäinen 50x50
puu.
- jokin pienenpi koolaus esim. 2x 22mm laudat ja pelti pelti
peittämään sokkelin ylimääräistä, näin on ainakin erään
talovalmistajan talomalleissa.
- joku alapuu peittämään ylimääräistä, koska verhoukseen on tarkoitus
laittaa
alareunaan kiertämään jokin koristepuu, koska julkisivusta on
tarkoitus tehdä
"vanhan" näköinen.

Jos jollaikin tulee mieleen jotain niin kertokaa ihmeessä ja jos niin
hyvin
kävisi, että jossain netissä olisi kuvia ko. rakenteesta niin linkit
olisi
tervetulleita. Kiiruskin alkaisi olemaan, koska pitäisi piirrellä
kuvat vielä
ennen lumien lähtöä. Niin ja kyllä on vastaavamestari ja on kysytty
häneltäkin
ja saatu ideoita, mutta jotenkin vaan tuntuu, että se
toteutuskelpoisin vielä
puuttuu...

-mika-

Vesa

unread,
Feb 29, 2004, 4:25:06 PM2/29/04
to

"Rakentaja_Mika" <mika.ait...@webinfo.fi> kirjoitti viestissä news:ca2d4188.04022...@posting.google.com...

> No eipä siinä vielä kaikki nyt täytyisi vahtaa tiiliverhoiltu

> puurunkotalo puuvuorille

No jopas! Jos tiiliseinän paksuuden verran koolaat lautavuorausta ulos, niin ainakin tuuletustilaa on. Eihän seinän paksuus kovin paljoa ohene vaikkei mitään ylimääräkoolauksia tekisi, tai sitten vain yksi lauta lisää vuorauksen alle. Sokkelin päälle pelti tai vaakalauta peittämään betonia.
-VJ-

Kivimies

unread,
Mar 1, 2004, 3:24:18 AM3/1/04
to
mika.ait...@webinfo.fi (Rakentaja_Mika) wrote in message news:<ca2d4188.04022...@posting.google.com>...

> Kävipä niin, että eukko vaihtui avieron myötä rakennusprojetin
> edetessä.
> No eipä siinä vielä kaikki nyt täytyisi vahtaa tiiliverhoiltu
> puurunkotalo.
> puuvuorille. Rakennus on siinä vaiheessa, että tuulensuojalevyt on
> seinässä ja
> sokkelia on jätetty 95mm näkyviin tiiliverhousta varten, NO nyt kun
> taloon......


kappaas vaan!
Tehdäänhän sitä näinpäinkin!
Itse tein juuri toisin eli revin "grynderipuujulkisivun" irti ja
tein/teetin kunnon tiiliverhouksen!
Mutta jos puutaa pitää välttämättä olla? (perustelut?) niin laita 50
mm lisää tuulennsuojaa/villaa, sitten 10 mm:n vanerisuikaleet vaakaan
tai pystyyn, (riippuen verhouslaudan suunnasta) naulauspuut 34x70 mm
ja verhous väh. 21 mm.
Siinä hupenikin tiilenpaksuus ja seinän U-arvo parani mukaviin
lukemiin!

Hansu

unread,
Mar 2, 2004, 10:17:29 AM3/2/04
to

"Rakentaja_Mika" <mika.ait...@webinfo.fi> kirjoitti viestissä news:ca2d4188.04022...@posting.google.com...
> ...täytyisi vahtaa tiiliverhoiltu puurunkotalo puuvuorille.

> - jokin pienenpi koolaus esim. 2x 22mm laudat ja pelti pelti
> peittämään sokkelin ylimääräistä, näin on ainakin erään
> talovalmistajan talomalleissa.

Tämä on yleinen rakenne julkisivuissa, joissa käytetään osin tiiltä
ja osin panelia. Sokkelin päällyspelti tulee ehdottomasti kiinnittää
siihen alempaan koolaukseen ja jättää alimman panelin ja pellin
väliin riittävä tuuletusrako.

Hansu


Rakentaja_Mika

unread,
Mar 2, 2004, 3:06:22 PM3/2/04
to
esap...@mail.com (Kivimies) wrote in message news:<318079d1.04030...@posting.google.com>...

Jep jee näin kävi vilkkaassa mielessäni, MUTTA mitä huokoinen puukuitulevy
merkitsee siellä välissä ns. väärässä paikassa? Talooni on tulossa Termex tai
ekovilla eristys, miten saisin sen hyödynnettyä ko. uudessa rakenteessa?
Näihin kysymyksiin itse törmäsin kun tupesin miettimään eristyksen lisäystä!

-mika-

Vesa

unread,
Mar 2, 2004, 5:40:00 PM3/2/04
to

"Rakentaja_Mika" <mika.ait...@webinfo.fi> kirjoitti viestissä
news:ca2d4188.04030...@posting.google.com...

> Jep jee näin kävi vilkkaassa mielessäni, MUTTA mitä huokoinen puukuitulevy
> merkitsee siellä välissä ns. väärässä paikassa? Talooni on tulossa Termex
tai
> ekovilla eristys, miten saisin sen hyödynnettyä ko. uudessa rakenteessa?

Puukuitulevy kahden ekovillakerroksen välissä? Tiiviimpää sellukuitua
harvempien kerrosten välissä. Mitä haittaa? Kunhan vain ulkopintaan laitat
tuulenpitävän levyn. Välilevy voi olla hyväksikin, se estää ilman
liikkumista eristekerroksessa. Kosteuden kulkeutumiseen sillä ei ole
merkitystä - ei kai siinä levyssä mitään maalipintaa ole?

-VJ-

0 new messages