Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

Puukiuas takaisin. Mitä teen muurille?

48 views
Skip to first unread message

Ilkka Kumara

unread,
Dec 13, 2000, 11:16:07 AM12/13/00
to
Heip.


Tarkoitukseni on tehdä jotain kolmitasoisen rivitalon (rak. -66)
kellarisaunalle. Sähkölle sauna on muutettu -70-luvulla. Kiinteistön
aneeminen sähköjärjestelmä ei salli kuin 4 kW:n kiukaan laiton, mikä on
aivan liian vähän nykykokoon. Eli joko sauna reilusti pienemmäksi ja
sähkölle, tai sitten puukiuasta peliin.

Hormit on palotarkastajan mielestä kuin uudet, joten kallistuisin
jälkimmäiseen. Selviäisin toistaiseksi kiuasremontilla. Sähkösaunominen
tympii muutenkin, kun hellaakaan ei kuulemma saisi yhtä aikaa käyttää.


Purin aikoinaan eristetyistä seinistä nyt paneelit pois, ja takaa paljastui
tyylikäs kirkkaanpunainen seinä, johon tietysti jäi karmeasti reikiä, kun
koolingit oli jyskytetty hiltipyssyllä kiinni. Hormiin menevä aukkokin oli
tukittu erinomaisen jämäkästi tiilenkappaleilla ja laastilla.

Mitäköhän noille seinille tekisin? Siisti laatoitus olisi toivottava pinta,
mutta pysyneekö ne tuossa maaliseinässä puukiukaan takana? Kaveri laatoitti
aikanaan muurinsa, kiukaan kohdalle kiinnitti laatat silikonilla. Hyvin on
pysynyt. Paikkaisko kolot kylmästi, ja laatoittaisi päälle?


Vai pitäisikö rappaus hakata pois? Sitten laittaa uusi, tai muurata tasaista
tiilipintaa? Tai tiiltä pelkästään kiukaan kohdalle ja laattaa muualle?

Mitä tuolle röörille tekisi, että sen saisi siistiksi? Jonkinlainen
laastipaikkaus ja peltilevyviritys tulee mieleen.

Katto on kiukaan kohdalla 30 cm alempana kuin muualla, johtuen kiinteistön
läpi kulkevista putkistoista. Suojana on tuplana palonsuojalevyt
ilmarakoineen. Olisko tuollaisia olemassa tyylikkäämpiä, kuin tämänhetkiset
harmaat asbestille haiskahtavat versiot.

Antakaapa noviisirapparille ehdotelmia teosta ja tarvikkeista, kohteesta on
muutama kuva osoitteessa:

www.infoq.fi/sauna.htm

-ilu


Ilkka Kumara

unread,
Dec 13, 2000, 3:28:33 PM12/13/00
to
> puukiukaasta kyllä tukevat myös sen käyttöä. Erilainen löyly, vaiva (?) ei
> ole ainakaan kovin paljon suurempi. Lämmittäminen on hauskaa.
>

Niinpä oon aatellutkin, ja lämpiävät tosiaan kuulemma nykykiukaat suht'
vähällä puulla.


>
> Okei okei, en kysy, miksi otit ne koolingit irti. Minä en ottanut vaan
> lisäsin uudet niihin kohtiin, joihin ei ollut jätetty ilmarakoa alunperin.
>

Hmm. Siis poistin paneelit koolinkeineen kiukaan takana/ympärillä olevasta
jälkikäteen eristetystä muurista. Ei kai siihen mitään palavia rakenteita
voi läheisyyteen jättää??


> Yksi vaihtoehto on puupaneeli. Se on aika edullinenkin. Puupaneelin hinta
> on halvimmillaan luokkaa 30,-/m2 + maalaus (95*15 mm ponttipaneeli
> 2,50/metri), saunasuojalitra (35,-) riittää saunaan
> kattoineen. Laatoituksen, vesieristysten jne jne suhteen löylytilassa en
> osaa kommentoida.

Viittaan edelliseen. En muista suojaetäisyyksiä ulkoa, mutta kyllä kai
puukiukaan ympärillä pitäisi olla kivitavaraa aika pitkälle. Laatat kyllä
pysynee muualla helposti, mutta ihan kiukaan ympärillä kuulemma heikommin.
Vaikea uskoa, että siliguano olis' siihen(kin) ratkaisu?


> Mulla kiukaan ympärystä on rapattu, maalasin Pestolla (joka tosin
kellastuu
> kuumimmista kohdista, ehkä valkoinen ei ollut paras väri?)
>

Niin, mitenhän kuumaksi seinä yltyy, ja mitä tuo maali siitä tykkää.
Siitäkin kaipaisin vinkkiä.

> > Katto on kiukaan kohdalla 30 cm alempana kuin muualla, johtuen
kiinteistön
> > läpi kulkevista putkistoista. Suojana on tuplana palonsuojalevyt
> > ilmarakoineen. Olisko tuollaisia olemassa tyylikkäämpiä, kuin
tämänhetkiset
> > harmaat asbestille haiskahtavat versiot.
>

> Tähän kaipaisin minäkin vinkkejä. Mille muuten asbesti haisee? ;)

En ihan nenätuntumalla kehdannut testata, kun on jotain kuullut asbestin
tekosista... Mutta näppituntumalla levyt vois' sisältää mokomaa kamaa.
Samaten muuten taisi olla asia vanhojen rappauslaastienkin yms. kanssa.
Täällä mm. mainittiin ko. tavarasta jotain.
http://www.kiratek.fi/kunto/asbesti.htm
http://www.kiratek.fi/labra/asbana.htm

> lauteet ovat kuusta
>

Hienolta näyttää. Lasiluukullisen kiukaan laitan ilman muuta, muuta valoa
varmaankin aika vähän. Lauteitten mittoja pureskelen justiinsa, mutta
ylimmän teen mahdollisimman syväksi, ehkä 80-90 cm.

-ik


Hantte Lehmussaari

unread,
Dec 13, 2000, 4:22:14 PM12/13/00
to
jussi.p...@nic.fi (jussi pakkanen) told about in
<dtRZ5.110$Q2....@uutiset.nic.fi>:

>
>
>-- lauteet lämpökäsitellystä haavasta ja seinät tervaleppää kiuas
>tietenkin puulla lämpiävä turvavälit 50 cm joka suuntaan
>
>
>
>begin 666 sauna6.jpg
>Attachment saved: [joku hakemisto]
>`
>end

Pieni pliis.
Kuvat sfnet.tiedostot palstalle ja keskusteluryhmiin VAIN tekstiä, raakaa
tekstiä, ei edes HTML-juttuja.
Onneksi kuva ei ollut sika iso (jotkut v***upäät tunkee megalomaanisiakin
kuvia), niin se tuli modemillakin alle ikuisuuden.
Jos haluaa näyttää kuvia, maininta siitä viestiin osoitteineen (ainakin
kuvaryhmän (sfnet.tiedostot) nimi ja viestin otsikko).


--
Hantte

So many fantastic colors; I feel in a wonderland.
Many fantastic colors makes me feel so good.

Mika Hautaniemi

unread,
Dec 15, 2000, 7:11:58 AM12/15/00
to
"Ilkka Kumara" <iku...@haistakakka.mail.student.oulu.fi> writes:

> Purin aikoinaan eristetyistä seinistä nyt paneelit pois, ja takaa paljastui
> tyylikäs kirkkaanpunainen seinä, johon tietysti jäi karmeasti reikiä, kun
> koolingit oli jyskytetty hiltipyssyllä kiinni. Hormiin menevä aukkokin oli
> tukittu erinomaisen jämäkästi tiilenkappaleilla ja laastilla.

Samaa hommaa tein itse viime kesänä. Alunperin puukiukalla varustettu
sauna oli muutettu sähkölle joskus 80-luvulla ja koolattu
ympäriinsä. Kaikki reiät tukittu (raitisilma, poistoilma,
ikkuna...). Käytännössä ei ilmarakoa ALU-paperin ja panelin välillä ja
panelikin noin 8 mm tavaraa.

Koolausten poistamisen jälkeen paljastui (rei'itetty) nokisen vihreä
muuri. Itse päädyin vetämään kaikki rappaukset alas tiilipintaan
saakka ja sitten uusi rappaus tilalle. Oma pinnoitusvalintani tosin ei
ollut laatta, vaan tyydyin tuon muurin maalaamaan. Hieman hankalmpi
puhdistaa laattoihin verrattuna, mutta omaa silmää ei oikein laatta
kiukaan ympärillä miellyttänyt.

> Mitä tuolle röörille tekisi, että sen saisi siistiksi? Jonkinlainen
> laastipaikkaus ja peltilevyviritys tulee mieleen.

Muuraat 125 mm putken (pitäisi riittää suurimmalle osalle
kiuasvalmistajien hormeista) tuohon reikään ja rappaukset ympärille,
niin saat siistin aukon, johon voi sitten kiukaan hormin liittää.

> Suojana on tuplana palonsuojalevyt
> ilmarakoineen. Olisko tuollaisia olemassa tyylikkäämpiä, kuin tämänhetkiset
> harmaat asbestille haiskahtavat versiot.

Himmeäksi hiottu teräslevy?

??hauhau

--
/*
hau (at) iki (dot) fi
*/

0 new messages