Marko
Kaban pesä menee Abloyn runkoon, mutta en tiedä onko se halvempi.
-Markku
Pääset murto-osalla kuluista.
ak
Kuinkas helppoa (mahdollista) noita on itse sarjoitella. Tarvitaanko
ruuvaria erikoisempaa työkalua tai tarvikkeita?
nm.Pitäisi pariin kolmeen oveen laitella pesät moniura abloy:lle.
sami
Voi joko itse sarjoittaa, tai sitten vie pesän lukkoliikkeeseen.
Pienet liikkeet on halvempia ja joustavampia kuin wiralliset
abloy-liikkeet, joiden on pakko käyttää wirallisia abloy-aihoita.
Itse sarjoittamiseen on pari tietä: joko muokkaa lukon sopivaksi
jollekin nykyiselle avaimelle, tai laittaa haitat haluamaansa
järjestykseen ja sen perusteella (numerolla) teettää avaimen
suutarilla.
Jos muokkaa lukkoa olemassa olevalle avaimelle, tarvitaan meisseli,
viila ja vaivannäköä. Lopputuloksena lukko aukeaa omalla avaimella,
mutta teoriassa myös muutamalla muulla mahdollisella avaimella, kun
vanhan yhdistelmän "palasia" jää mukaan. Todennäköisyys, että
jollakulla muulla sattuu olemaan sopiva avain on aika pieni,
mahdollisia yhdistelmiä kuitenkin miljoonia. Kustannus: nolla euroa,
paitsi kulutettu aika.
Jos vaihtelee haittoja ja lukee niistä sarjan ja sen perusteella
teettää avaimen, päästään samaan lopputulokseen kuin edellä,
mutta helpommalla ja ilman viilanpurua. Kustannus: avaimen hinta
muutama euro ja kulutettu aika.
Kolmas vaihtoehto on mennä pesän kanssa sopivaan liikkeeseen ja
pyytää liikkeen setää sarjoittamaan pesä uudelleen ja tekemään
siihen avain. Onnistuu noin kympillä ura-avaimelle, jos osaa tinkiä
ja liike on valittu oikein.
> nm.Pitäisi pariin kolmeen oveen laitella pesät moniura abloy:lle.
Kolmesta saa vielä lisäksi neuvoteltua paljousalennusta.
Jos ei asia kiinnosta itsessään, niin tuo kolmas vaihtoehto on ainoa
järkevä. Säästö ei ole niin merkittävä, että ainakaan aluksi
pääsisi tuntipalkoille itse opettelemalla ja askartelemalla.
Jos asia kiinnostaa, niin netistä kyllä löytyy hakemalla
abloy-järjestelmän kuvauksia. Sitten vain joku vanha lukko auki ja
tutkimaan sisältöä.
ak
Laita pelkkä painike ja riippulukko?
Tuo vanhan hamuaminen itselle toimii ehkä optimaalisimmin silloin jos asut
osakkeessa johon ei suoranaisesti kuulu esim. autotallia, mutta olet
sellaisenkin joskus itsellesi hommannut. Tällöin talliin kokonaan uusi pesä
kotiavaimeen sarjotettuna on aika kiwa. Wanha pesä avaimineen talteen joskos
joskus kytkös pitäisi purkaa esim. myynnin yhteydessä joskos vaikka se
uusikin kämppä löytyisi siitä aika läheltä = ei tarttisi tallista luopua.
Niin juu ja sellainen yksityiskohta vielä että mallisuoja lienee purkautunut
jo kaikilta muilta Ab Lukko Oy:n avaimilta paitsi execiltä (se musta
muoviperäinen, I-palkkia muistuttavalla profiililla) = "ylimääräisiä"
lukkopesiä löytyy aika helposti ja suutarikin sulle numeron perusteella
avaimen tekee. Exec pitää tilata Abloylta = kallista avainkarttoineen
kaikkineen, mutta huhujen mukaan kyllä jo Suomenlahden tuollapuolen tekevät
niitäkin...
"akokki" <ako...@cc.hut.fi> wrote in message
news:1131404551.6...@f14g2000cwb.googlegroups.com...
sami kirjoitti:
Yksi pikku huomio kotiavaimen mukaan sarjoittamisesta. JOs esim kadun
varressa oleva postilaatikko sarjoitetaan kotiavaimen mukaan ja voro
pulttaa koko laatikon mukaansa, hän saa kopsattua kotiavaimen sen
mukaan. Sitten esim vuoden kuluttua voidaan lomamatkan aikana käydä
tyhjäämässä kämppää omilla avaimilla. Siinä sitten selittelee
vakuutusyhtiölle murtojäljettömyyttä.
Eli kannattaa laittaa tyhjiä haittoja tai tehdä lyhyttä avainta
lukeva sylinteri.
Niin ja jos satut asumaan esim. taloyhtiössä jossa on noita putkiavaimia -
eli sellainen seinään porattu reikä johon on upotettu putki jossa on kiinni
esim. taloyhtiön yleisavain tms. ja tuon putken tulppana on lukko johon käy
esim. sähkö/puhelinyhtiön avain - niin varmistakaa ihmeessä että niillä
avaimilla on tasan rajattu pääsy taloyhtiön tiloihin! Pahimmassa tapauksessa
putkessa on taloyhtiön super-ylkkäri joka kelpaa taloyhtiön jokaiseen
lukkoon. Nuo putket ovat meinaan niin helposti "kätilöitävissä" seinistä
irti ettei tosikaan ja ei pidä hölmönä luulla ettei "Alfredilla" tuota
työkalua olisi, sellainen kun mahtuu helposti jopa hupparin taskuun.
<nos...@supertel.fi> wrote in message
news:1131436286....@g49g2000cwa.googlegroups.com...
Saako? Onko sen postilaatikon sarjan oltava sama tai edes saman pituinen
kuin sen oven avaimen?
Ainakin aiemmin sai tehtyä niinkin, että "pitkän" vakio-Abloy avaimen
sai sopimaan postilaatikoissa usein käytettyyn lyhyeen pesään.
--
EliasA
: Jos asia kiinnostaa, niin netistä kyllä löytyy hakemalla
: abloy-järjestelmän kuvauksia. Sitten vain joku vanha lukko auki ja
: tutkimaan sisältöä.
Oliskos linkkiä? Kovin heikolla menestyksellä koitin hakea. Uudessa
osoitteessa on useampi lukko, ja kaikki eri sarjassa. Voisi olla
kiinnostavaa katsoa, jos nuo saisi omatoimisesti sarjoitettua...
-Tapio-
Haitoissa puolestaan on siis tuo em. ura, mutta myös uloke. Tuo uloke pyörii
sylinterissä olevassa hahlossaan ja kun oikea avain on lukossa, koskettavat
kaikki hahlot sylinterin laitaa ja välittävät avaimen pyörähdyksen
lukkosylinterin pyörähdykseksi. Sylinterin pyörähtäessä, sen päässä oleva
välitinakseli pyörähtää ja pyörittää ovessa olevaa itse lukkokoneistoa.
Tässä mielessä siis kaikki normaalit ja ura-abloyt ovat identtisiä. Vain
itse sylinterin koko ja haittojen muoto eroaa mallista riippuen. Execiä en
ole vielä purkanut, mutta kai sekin aika joskus tulee enkä usko
perusrakenteen kuitenkaan kovin oleellisesti muuttuneen pyörivine
haittoineen yms. Tietty mekaniikan parantuessa voidaan käyttää ohuempia
haittoja = enemmän avainvaihtoehtoja.
No juu, yksi kuva selittäisi varmasti paaaljon paremmin ;-)
<tapio.l...@helsinki.fi.invalid> wrote in message
news:dkq5a8$da1$1...@oravannahka.helsinki.fi...
Tekeekös ne liikkeet nykyään myös ura-avaimia numeron perusteella?
Muistelen, että joskus aikaisemmin tekivat vain sitä tavallista ei
urallista.
TJ
Sitä suomenkielistä tekstiä, mistä aikanaan itse asiaa opiskelin,
ei nyt löytynyt, mutta paaaljon parempi löytyi sen sijaan:
Tuolla on myös selkeitä kuvia sisuksista.
ak
Lähtee myös pikkumeisselillä kampeamalla, jos ei ole lr-pihtejä
käsillä. Helpompi on kyllä pihdeillä...
> itse sylinterin koko ja haittojen muoto eroaa mallista riippuen. Execiä en
> ole vielä purkanut, mutta kai sekin aika joskus tulee enkä usko
> perusrakenteen kuitenkaan kovin oleellisesti muuttuneen pyörivine
> haittoineen yms. Tietty mekaniikan parantuessa voidaan käyttää ohuempia
> haittoja = enemmän avainvaihtoehtoja.
Execissä oleellisin muutos lienee se, että profiili ei ole enää
puoliympyrä, vaan suorakaide ja viisteet on kahdella nurkalla yhden
sijasta. Haitat jne. on muuten about samanlaiset.
> No juu, yksi kuva selittäisi varmasti paaaljon paremmin ;-)
Laitoin jo toiseen viestiin, mutta pannaan uudestaan:
http://www.toool.nl/abloy.pdf
Aika selkeästi olit kyllä esittänyt asian ilman kuvaakin.
ak
"akokki" <ako...@cc.hut.fi> wrote in message
news:1131472979.6...@g43g2000cwa.googlegroups.com...
Aivan juuri oikea päätelmä. Minullakin tontilla useita samaan sarjaan
sopivia lukkoja. Mitään niitä ei kannata rakentaa täydelle avaimen
leveydelle, yleensä riittää neljä, viisi haittaa avaimen päästä.
Tälläviisiin ei jonkun riippulukon kähveltänyt rosmo pääse täyden
avaimen koodiin kiinni.
Matti R.