minulla on remontti tekeillä ja nyt olisi kohta vuorossa lattian
uudelleen teko. Eli pohjalla on lastulevy ja lattiat eivät ole ihan
suorat mutta pitäisi saada suoraksi. Kysymys kuuluu että miten
helpoiten saan ne suoristettua ? Lattiamateriaali tulee luultavasti
olemaan parketti, jos mahtuu suoristamisen jälkeen ovian alle.
Jonkintyyppistä tasoitetta olisi hyvä, mutta kun kaikki myyjät sanovat
että tarvii silloin aika paksun kerroksen ainetta ja koko alueelle.
Koska lattia on hieman kuprulla olisi helpointa tehdä tasaus aina
siihen mihin tarvii, eli mikä olisi hyvä aine tähän "kuoppien
täyttöön" ?
Hyvää Joulua kaikille !
Juuri täytin kuoppia kovalevylattiasta Artulla, en tiedä onko se paras,
taikka edes hyvä, muta homma onnistui kuitenkin.
--
ML
Taitaa olla Vetonit 3300 .
junnu
Oliko paljon kuoppia, ja täytit siis vain kuopat, ei koko lattialle.
Pysyykö ehjänä pienetkin palat vai meinaako lohkeilla ? Siis Arttu
jotain, onko betonipohjainen vai ei ?
Stefan
junnu
Aine on jonkin sortin betonia. Osa täytöstä oli aivan ohutta
kerrospaksuutta, väliin paksumpaa. Ruuvasin irtonaisen kovalevyn lattiaan ja
laitoin aineitta ainoastaan kuoppakohtiin. Tässä vaiheessa ei paloja
lohkeillut, vaikka kävelinkin päällä. Epäilen kyllä itsekkin sitä, että
paloja lohkeaa tai Arttu murenee. Vielä ei ole mitään havaittavissa. Tämä
ainehan on pirun kallista, mutta sattui olemaan vanhaa tavaraa jemmassa, ja
sen enempää pohtimatta laitoin sitä lattiaan. Arttu-säkin hinnalla saa jo
monta levyä EK-Cyprocia eli monta neliötä uutta lattiaa.
Jos olisin tekemässä "hyvää" lattiaa en laittaisi tuota...(voi tosin olla
hyväkin, mutta kun en ole varma). Kyseessä oli lastenhuone...
Mitään elastista mutta kovaa täyttöainetta ei taida olla.
--
ML