Yhdelle peltisepälle soittelin ja hän sanoi, että pelti tulee sitten
'suorana' aukkoon eli siis tavallisesti pellin etureunassa oleva
taitos alaspäin tulee puuttumaan. Kun sitä ihmettelin, niin hän sanoi,
että näin se pyöreään ikkunaan laitetaan.
Näin kuitenkin tuossa työmatkalla rakennuksen, jonka pyöreän ikkunan
ikkunapellissä oli tuollainen alaspäin taivutettu reuna eli ei se
näyttäisi mikään mahdoton ratkaisu olla.
Jostain netistä googlasin, että koska vesi lilluu pyöreän ikkunan
peltiin yhteen tiettyyn kohtaan niin olisi hyvä, että pelti
laitettaisiin 30 mm yli talon seinän tasosta, ettei tulisi seinään
valumajälkiä.
Mitä mielä olette? Olisiko paras ratkaisu riittävän leveä (tuo 30 mm
huomioitu) pelti, jossa lisäksi alaspäin taivutettu reuna? Vai jotain
muuta? Kokemuksia?
>Pitäisi saada ikkunapelti pyöreään ikkunaan. Jostain syystä jäänyt
>talon edelliseltä omistajalta laittamatta.
Ei ole mikään ihme, että pyöreän ikkunan pellitys "jää laittamatta". Vaikka
mm. arkkitehti Pet Michael joka ikiseen taloonsa tunkee yhden pyöreän
ikkunan, ei kysyntää ole riittävästi kunnollisen tarjonnan synnyttämiseksi.
Pyöreän ikkunan pellitykset ovat siis väkintäänkin erikoistuilaustuotteita,
joiden valmistajia on vähänlaisesti.
Valmistus tapahtuu joko pakottamalla, juottamalla tai saumaustekniikalla.
pakottamisessa - etenki pienempikokoisissa ikkunoissa - pellin venymiskyky
joutuu tosi tiukille. Joskus entivanhaan noita tehtiin kuparista, joka
lämmittämällä ja veteen astamalla muuttui aika joustavaksi.
Luuken, että parhaat mahikset löytää pellin tekijä, on kysellä niiltä
yrityksiltä, jotka alueellanne tekevät konesaumakattoja - heillä lienee
sopivimmat konekannat ja osaamiset tuohon hommaan.
Jeps, tuo venymiskyky on se pahin probleema. Siitäkin
tosin pääsee eroon, kun kanttauksen syvyys on vain noin
sentin, jonka pelti pääsääntöisesti kestää kivasti, ja siihen
sitten kovajuotetaan, hitsataan tai liimataan syvempi lieriö.
Oma hommansa, muttaa onnistuu kyllä. Vaatii taivutusta
varten uros- ja naarasmuottien teon, jotka voi valmistaa
vaikka vanerista.
Samaa tekniikkaa tässä alumiinin osalta, joka on helvetisti
helpommin repiävää kuin pelti :-)
http://www.project-ch701.net/ch701_wings/big_0058.jpg
http://www.project-ch701.net/ch701_wings/big_0059.jpg
http://www.project-ch701.net/ch701_wings/big_0060.jpg
http://www.project-ch701.net/ch701_wings/big_0061.jpg
Leikki sikansa sai, mutta asiaan: Ikkunapellillä pitää olla väh. 20
asteen kallistus. Siinä on tippanokkaa aluksi. Toisaalta pellin reunan
vähäinenkin pokkaus alaspäin tippanokaksi onnistuu vaikka itseltä.
Eihän sitä tarvitse taivuttaa kuin parinkymmenen sentin matkalta ja
muutaman millin nokka riittää. Nokan ei tarvitse myöskään olla edes
suoraan alaspäin kunhan on sen verran ettei vesi pyri kiipeämään
pellin alapinnalle tuulella.
Pellitystähän ei tehdä ikkunan ympäri, vaan vain alapuoliskolle.
Yläpuoliskollahan ulkoverhous muodostaa tippanokan ikkunan
yläpuoliselle osalle.
Sinänsä ihan kivoja nuo pyöreät ikkunat. Toivoisin vain näkeväni
soikeita, sydämiä ja piparkakkujakin. Saisivat pläkkärit töitä.
Saattaisivat vaihtaa raaka-aineen muoviin. Kukahan muuten on
julistanut, että pellitys tehdään sinkitystä teräspellistä. Kestäähän
siinä vaikka vaneri.
Vaihteeksi aivan asiallinen vastaus Ranelta. Tekee mieli sanoa, että
pitkästä aikaa. Joten asiakas-feedbäk ja valitukset tekevät näköjään
tehtävänsä.
Lisään Ranen antamaan informaatioon, että myös autopeltisepiltä kannattaa
kysellä. Heiltä löytyy pelit ja vehkeet kaarevien peltien tekoon, samoin
kuin myös ammattitaito.
Myös pellin sijasta jotain muuta materiaalia voi harkita. Mikä tahansa käy,
olen nähnyt (valko)lakattuja taivutettuja vanereitakin tossa tehtävässä.
Muovista noita tekisi helpommin. Kysele lasikuituveneiden tekijätkin. Ellei
jollakulla ole vinkkiä heittää, saako jostain muovia (esim. PE-levy), jonka
voisi lämmittää ja taivuttaa letkauttaa muotin päällä "vormuunsa".
Kuollut lesta, hyvä lesta.
Lestaa ei voi opettaa, sen voi vain lopettaa....
-J. Leskinen et al.
Mutta materiaali vois mielestänne olla jotain muutakin kuin peltiä?
Ehkä kuitenkin yhdenmukaisuuden vuoksi (muiden ikkunoiden pellitykset)
meille parhain vaihtoehto olisi tuo pelti. Tosin ikkuna on sen verran
korkealla ja sellaisessa paikassa, että eipä sen materiaalin
eroavuutta muihin ikkunoihin välttämättä huomaa, jos värityksen vaan
saa samanväriseksi.
>Jos siis oikein ymmärsin, niin alkuperäisiin kysymyksiini vastaus on,
>että kannattaa teetättää sellainen pellitys, jossa on tuo alaspäin
>tuleva taitos? Siis ilman taitosta ei olis hyvä? Tarviin näköjään ihan
>rautalangasta väännetyn vastauksen, kun tuo rakentamistietous ei ole
>sitä vahvimpaa aluettani ... :-)
Rakentamisessa on vähänlaisesti kyllä...ei-asetelmia. Suora peltikin on
parempi kuin ei peltiä lainkaan (välttävä), pieni pokkaus on parempi kuin
suira pelti (tyydyttävä) ja kunnon pokkaus tietysti antaa hyvän
lopputuloksen (hyvä).
>Mutta materiaali vois mielestänne olla jotain muutakin kuin peltiä?
Vesipelliksi suosittelisin ensisijaisesti peltiä. Joku vaneri vain
pakottavissa osoissa.
Riippuu vähän ikkunan paikastakin. Paljonkin siinä sitä viistosadevettä
oikein huilaa?
Varmaan vähempikin riittää, pääasia ettei se vesi aivan sinne seinään
sentään huilaa.
>Mutta materiaali vois mielestänne olla jotain muutakin kuin peltiä?
Aivan mainiosti. Mulla on yhden ikkunan "vesipeltinä" maalattu lauta. Se on
sen verta ylhäällä, että siihen sataa harvoin ja aurinkokin rasittaa sitä
varsin vähän. Kukaan ei ole vielä jäynää huomannut. Eikä lauta ole mennyt
miksikään. Hoitaa hommansa tod näk aika pitkään.
>Ehkä kuitenkin yhdenmukaisuuden vuoksi (muiden ikkunoiden pellitykset)
>meille parhain vaihtoehto olisi tuo pelti. Tosin ikkuna on sen verran
>korkealla ja sellaisessa paikassa, että eipä sen materiaalin
>eroavuutta muihin ikkunoihin välttämättä huomaa, jos värityksen vaan
>saa samanväriseksi.
Veikkaan, ettei tuolla asialla ole *mitään* merkitystä.
Oleellistahan on, että vesi tippuu ikkunapellin reunasta maahan, eikä
valu seinää pitkin.
Jossain muistelen nähneeni, että pyöreässä ikkunassa on ikkunapelti vain
alimman kolmanneksen kohdalla. Siis siellä, minne sadevesi valuu. Ja
lippa oli vain keskellä alhaalla (ehkä 15 cm leveä, keskeltä V:ksi
vängätty). Talo oli rapattu.
Pelti-sana ei määrittele materiaalia, vaan sen, että kyseessä on ohut
levy, yleensä jostain metallista tehty.
Alumiinipellistä on paljon helpompi pakottaa muotoja kuin teräspellistä.
Alumiinikin pitää teräksen tapaan pintakäsitellä, ettei korroosio tuhoa
sitä.
Ikkunapeltiä on helppo mallailla askartelukartongista, jos haluaa nähdä,
miltä se näyttää siellä paikoillaan. Annat vain mielikuvituksen laukata :)
--
Hantte
So many fantastic colours, I feel in a wonderland
Many fantastic colours, makes me feel so good
Kerrohan toki tänne takaisin minkä ratkaisun löysit/päädyit. Ei ole aivan
triviaalitehtävä ratkaistavaksi nykypäivän "peltiseppien" taitojen/hintojen
kanssa. Ehkä siitä syystä talon ed. omistajakaan ei ollut saanut sitä
laitettua...