-Reijo-
Jotakuinkin noin se meni sadan euron kiinalaisessa vesiautomaatissakin,
ainoa vain että kumpikin säätö vaikutti vielä toisiinsa. Ei siihen
siis mitään "tosta ensin lähtöpaineeksi 2 bar ja sitten tosta puolen
barin hystereesi" -ratkaisua löydy, vaan sitä joutuu iteroimaan... (ja
koko toosan painerajat vielä riippuivat siitä, mihin asentoihin jouset
ja prikat koputteli ruuvaamisen jälkeen, mutta ehkä se oli se
kiinalainen panos asiassa).
Minäkin lähtisin ensin kiristelemään sitä isoa ruuvia. Ainoa vain että
jos laite yhtäkkiä heittäytyi tuollaiseksi, niin todennäköisemmin se
meni rikki kuin heittäytyi spontaanisti vääriin säätöihin.
--
http://www.hut.fi/u/iisakkil/ --Foo.
Tietysti jos tuolle tielle lähtee, ja ajoittaa homman muutoin kuin
lauantai-iltapäiväksi tai hankkii uuden kytkimen jo ennalta, saattaa olla
luotettavampi ratkaisu uusia koko kytkin. Em. kohteessa on yhä sama
painekytkin ja aikaa on kyllä jo kulunut toinen mokoma lisää. En tiedä
vaikuttaako nykyiseen toimintaan mitään, että kaivolta tuleva putki on
suunnilleen samoihin aikoihin em. remontin kanssa vaihtunut raudasta
muovirööriksi. En muista putken vaihtumisen syytäkään, ts. oliko
puhkiruostuminen vai halki jäätyminen, mutta surkeassa kunnossa sen
alkuperäisen röörin jäänteet ainakin olivat, joten sieltä putkesta oli
ymmärrettävästi irronnut yhtä ja toista vuosien mittaan.
--
TiN
> Potilas on Danfossin PS 4B joka käynnistää pumpun liian alhaisessa
> paineessa. Säätöohje on tietenkin kadonnut aika-avaruuteen. Oikeassa
> ylänurkassa on pikkuruuvi jossa on +/- -merkit, ja keskellä ylhäällä on isoa
> jousta puristava mutteri. Toinen säätää painetta ja toinen hysteresistä.
> Vaan kumpi on kumpi
Jousta puristava mutteri säätää painetta ja sitä kiristämällä
kytkentäpaine nousee. Mutteria saa pyörittää monta kierrosta. Pienempi
ruuvi on hysteriaa varten ja plus-suuntaan hysteria kasvaa.
Nuo säädöt eivät kuitenkaan muutu itsestään, joten kannattaa etsiä vikaa
muualta. Tarkista, ettei putket ole tukossa tai anturi rikki.
Luultavasti ruoste ja muu lika on jumittanut anturin tai sitten
anturille tuleva putki on muurautunut umpeen.
T: Pekka
Niin ja jos on painesäiliöllinenkin malli niin kannattaa tarkistaa että
siellä säiliössä on vielä ilmaakin...
Ei vikaa säätämällä korjata :) mutta se pienempi ruuvi on differenssi...
Tuolla tyypillä ei juuri tietoa löytynyt mutta Danfossin sivuilla
voi olla vastaavasta tietoja. Joistain on perusteellisetkin dokut.
Ensin valitset tyypin -> Literature -> esim. user guide tms.
http://dy.fi/u2
--
Matti Kaki at iki dot fi http://www.mattikaki.fi
=========== Location: 60.414 N 25.097 E ===========
Navigare Necesse Est - Vivere Non Est Necesse
Niinkuin tuossa jo tulikin, mutterilla peruspaine ja pikkuruuvilla
paine-ero.
Mutta kalkkeutumaa tai ruostetta minäkin syyttäisin, varsinkin jos
painekytkin tuntuu käyttäytyvän epäjohdonmukaisesti. Itsellä oli tilanne,
että paine pääsi nousemaan liki 6bar tasolle ennen katkaisua, ja laskemaan
selvästi alle 2bar tasolle ennen kuin pumppu taas käynnistyi. Syynä oli se,
että painetunnistimen kalvolle vettä päästävä reikä oli kalkkeutunut umpeen,
siinä oli huomattavasti nuppineulaa ohuempi reikä, ja vedenkulutuksen määrä
pumpun käydessä vaikutti suoraan rajapaineisiin. Oire oli pahentunut
pikkuhiljaa normaalista max 4bar min 3bar -tilanteesta, mutta vasta tuolloin
siihen tuli kiinnitettyä huomiota, kun kaivon pohjalla olevan uppopumpun
käyntiä ei kuule.
-Sami-
Kääntäisin ruuvistä + suuntaan.
Sillä isoa jousta vastaan painavalla mutterilla tosiaan tunnutaan
säädettävän joko käynnistys- tai pysäytyspainetta ja pienellä ruuvilla
hysteresistä niin että kun ruuvia kääntää miinussuuntaan pienenee paineiden
ero. Tuo jumahtaminen oli aika nopea ilmiö, vielä heinäkuussa kaikki toimi
normaalisti, tai ainakin tuntui siltä.
-Reijo-