Jos oletetaan että tuo peltien irroitus ja takaisinlaitto onnistuu, niin
miten on tuon aluskatteen toimivuuden laita?
-Toimiiko, jos on aivan kiinni pellissä?
-Onko ylipäätään jotain kullanarvoista vinkkiä tai varoituksen sanaa?
NK
Ei ymmärretty, vai ei vaadittu?
Kyllähän ihminen tekee talonsa aina kulloistenkin määräysten mukaan, jos ei
vapaaehtoisesti, niin sitten viranomaisvalvonnan kautta. Harva laittaa
tänäänkään taloonsa sellaisia rakenteita, joita tullaan vaatimaan vasta 10
vuoden päästä, ne kun tuppaavat nostamaan hintaa ja yleensä budjetti vinkuu
kuitenkin ylärajalla.
> -Onko ylipäätään jotain kullanarvoista vinkkiä tai varoituksen sanaa?
Koska aluskatetta ei tuohon ole rakentamisvaiheessa vaadittu, ei se
pakollinen ole nytkään. Ellei talossa ole ollut aiemmin ongelmia
kondenssiveden kanssa, en ainakaan minä lähtisi aluskatetta lisäämään ihan
harrastuksen vuoksi. Kuulostaa nimittäin saavutettuun etuun (mikä se
lieneekään?) nähden liian isolta hommalta. Siinä tapauksessa, että yläpohjan
villoihin on säännöllisesti (ei siis kerran keväällä) lurahtanut vettä, joka
saattaa mädättää talon, on tilanne tietenkin aivan toinen.
Tämä aivan puhtaasti maallikon näkökulmasta.
Ammattilaisilla (ainakin aluskatekauppiailla :) voi olla toisenlainenkin
näkemys.
MiKiE
Eikö se pitäisi olla ruoteitten alla, ts. irti siitä pellistä?
dWell
Jonkinlaisen hyötynäkökohdan kautta tuota voisi tosiaan miettiä. Jos
kondenssivesiä lirahtelee näkyviä määriä, niin voisi jossain mielessä ehkä
harkitakin tuollaisen kepuliviritys -aluskatteen laittamista.
Kepulikatehan siitä tulee, koska se tulee väärään paikkaan, kun aluskatteen
oikea sijainti olisi ruodelautojen alapuolella.
Rakennusteknisessä mielessä voisi pohtia, että tarjoaako se kepulikate
kosteudelle hyvän taskun missä lilliä koko talvikausi. Mukava tiivis vesi-
väli katteen ja pellin välissä ruostuttamassa peltikatetta, joka vanhalla
menetelmällä on ehtinyt sentään kestää jo 30 vuotta.
Kaupallisessa ja juridisessa mielessä voisi pohtia sitä, että onko
tuon remontin jälkeen talon katossa olemassa aluskate.
Siis onko siellä vai eikö ole?
Tällainen kysymys voisi tulla eteen, kun on joskus myymässä taloaan
pois.
Mikäli sanoo että on siellä aluskate, niin ostaja voi myöhemmin todeta
että väärin tehty rakenne, ja vaatia korvausta, kun on kondenssiveden
jälkiä yläpohjan eristeissä.
Jos sanoo että ei ole, niin ostaja voi myöhemmin huomata että on sinne
joku muovi 2000-luvulla kyhätty, ja samalla tehty rakennusvirhe, ja
vaatia myyjää korjaamaan.
Nykyinen ilman aluskatetta oleva vaihtoehto saattaisi kuitenkin olla
jossain mielessä selkeämpi ratkaisu. Se on on 70-luvun normien mukaan
tehtyä, ja sikäli hyväksyttävää rakennetta. Tai sitten varaa remppaan
tonnin verran lisää rahaa ja aikaa, ja tekee sen aluskatteen oikealla
tavalla, ettei jää jälkipuheille niin paljoa tilaa.
MNe
: Jos oletetaan että tuo peltien irroitus ja takaisinlaitto onnistuu, niin
: miten on tuon aluskatteen toimivuuden laita?
: -Toimiiko, jos on aivan kiinni pellissä?
: -Onko ylipäätään jotain kullanarvoista vinkkiä tai varoituksen sanaa?
Ei tule onnistumaan, tai jos onnistuu, ruoteiden kunto on
todennäköisesti heikonlainen. Jos sitä aluskatteen puutetta kovin
suree, paras on tehdä katto uudestaan. Ja laittaa aluskate sinne,
minne se kuuluukin. Eli ruoteiden ja kattotuolien väliin.
Jos ei ole halua/aikaa/rahaa noin isoon remonttiin, paras tyytyä vain
tehostamaan katon alapuolista tuuletusta. Kyllä sekin jotain auttaa,
ainakin enemmän kuin se aluskatteen laittaminen kiinni peltiin.
--
/Kallu <oh3fg at oh3tr ele tut fi>
Kiitoksia kaikille vastanneille, ja kerrotaan kaverille varoittavia
terveisiä.
Katosta vielä sen verran, ettei ainakaan nykyisellä asukkaalla ole
minkäänlaisia havaintoja kondenssiveden aiheuttamista ongelmista. (Ainakaan
viimeisen 10 vuoden aikana, jonka tuolla on asunut.)
Tuli muuten samalla kiistaa siitä, millainen pelti nykyään kattoon kannattaa
laittaa, itse ehdotin valmiiksi pinnoitettua (eiköhän se taida jonkinlainen
muovipinnoite noissa olla?), kun kaveri taas vannoi perinteisen "paljaan"
pellin puolesta. Noista pinnoitetuista kuulemma 5-10 vuoden kuluttua
hilseilee muovi päältä pois, eikä sitä voi sen jälkeen edes maalata.
Perinteisessä pellissä pysyy taas kuulemma maali kymmeniä vuosia, ja aina
saa tarvittaessa maalattua uudestaan päälle.
Onko mitään todellisuuspohjaa? Tuntuu kyllä oudolta, jos noin on.
NK
Peltien irrottaminen onnaa kyllä , tein sen pari vuotta sitten , otin
ruoteetkin irti , laitoin aluskatteen kattotuolien päälle ,
korokerimat ja kiinnitin samat ruoteet , kuin myös samat pellit ,
tällä kertaa ruuveilla uran pohjasta .
Siis , pellin ja aluskatteen välissä pitää olla tuuletusrako .
Jos ei ole ollut havaittavia vuotoja , voi naulat vaihtaa ruuveihin ,
ruuvi naulanreikään , kantsii kuitenkin kokeilla ensin . Niin , ja
avauksen yhteydessä voi tarkistaa lämpöeristeen kunnon ja paksuuden .
junnu
No, huonosta pellistä voi lähteä muovit jo alle kymmenessä vuodessa, mutta
kyllä ne kaikista jossain vaiheessa porsii. Ja vaikka hyviä maaleja
muovikatolle on yritetty tehdä niin ei niilläkään saa kovin pitkäikäistä
siistiä pintaa. Voi olla että jonain päivänä joku keksii
muovipinnoitetullekin hyvän maalin, mutta siihen voi mennä aikaa.
Maalattu sinkkipelti on aika takuutavaraa ja hyvin tehty katto kestää
vuosikymmeniä. Korjausmaalauksen jälkeen sinkipelti näyttää taas ihan
uudelta, maalatusta muovipintaisesta tulee aina vähän parsitun näköinen.
Muovin ostajat säästyvät ensimmäiseltä, uuden katon maalaukselta ja
haluavat "huoltovapaan". Kattoa ei siis huolleta vaan tehdään oitis uusi
kun vanhasta alkaa muovinrepaleet lepattamaan.
Pekka
: Tuli muuten samalla kiistaa siitä, millainen pelti nykyään kattoon kannattaa
: laittaa, itse ehdotin valmiiksi pinnoitettua (eiköhän se taida jonkinlainen
: muovipinnoite noissa olla?), kun kaveri taas vannoi perinteisen "paljaan"
: pellin puolesta. Noista pinnoitetuista kuulemma 5-10 vuoden kuluttua
: hilseilee muovi päältä pois, eikä sitä voi sen jälkeen edes maalata.
: Perinteisessä pellissä pysyy taas kuulemma maali kymmeniä vuosia, ja aina
: saa tarvittaessa maalattua uudestaan päälle.
: Onko mitään todellisuuspohjaa? Tuntuu kyllä oudolta, jos noin on.
Se maalaaminenkin on oma juttunsa. Uutena galvanoidun pellin pinta on
rasvainen, eikä maali siihen oikein tartu. Niiden peltien pitäisi
antaa olla maalaamatta ainakin vuosi ennen puhdistusta ja
maalaamista. Silloin voisi olettaa että rasva on liuennut ja haihtunut
pellin pinnalta. Toinen vaihtoehto on käyttää jotain liuotinta ja
pestä rasva uutena pois, mutta se on kova homma.
Muovipintainen pelti on kyllä ihan hyvää nykyisin, toisin oli
parikymmentä vuotta sitten kun muovipinnoitettu pelti oli uusi
keksintö. Kun katselee parikymmentä vuotta sitten tehtyjä
muovipeltikattoja, aika paljon näkee 'kesiviä' kattoja. Niistä kävivät
valmistajat oikeudessakin joskus toistakymmentä vuotta sitten ja
joutuivat maksamaan asiakkailleen korvauksia. Nykyisin laatu lienee
parantunut koska noita juttuja ei enää ole näkynyt alan lehdissä.
Muovipintaisen peltikaton kanssa pitää tekovaiheessa olla tarkkana
että leikkaa sitä vain ja ainoastaan peltisaksilla, ei _koskaan_
rälläkällä. Rälläkkä kuumentaa peltiä ja silloin muovipinnoitteen
reuna irtoaa pellistä. Sinne väliin kun pääsee vesi ja jäätyy,
jokainen voi arvata mitä siitä seuraa.
> Se maalaaminenkin on oma juttunsa. Uutena galvanoidun pellin pinta on
> rasvainen, eikä maali siihen oikein tartu. Niiden peltien pitäisi
> antaa olla maalaamatta ainakin vuosi ennen puhdistusta ja
> maalaamista. Silloin voisi olettaa että rasva on liuennut ja haihtunut
> pellin pinnalta. Toinen vaihtoehto on käyttää jotain liuotinta ja
> pestä rasva uutena pois, mutta se on kova homma.
>
>
Ja toinen tärkeä muistettava asia on ,Että peltin sinkkaus on muuttunut
tuosta vanhasta "jääkukkamaisesta" kuviosta lähes täysin sileän näköiseen
pintaan jolloin maalauksen suhteen tulee hieman muutoksia , Koska se maali
ei samoilla konsteilla pysy siinä pinnassa kiinni kuin tuossa jääkukka
pellissä.
Ja todellakin ainakin sen yhden talven yli odottaa ennen kuin alkaa
maalausta edes miettimään
Oikea ratkaisu on dokumentoida tehty ratkaisu tarkasti, kirjata samaan
yhteyteen, miksi se on tehty ja että se poikkeaa tekohetkellä
suositellusta rakenteesta ja saattaa aiheuttaa ongelmia, joita on/ei
ole havaittu.
>Nykyinen ilman aluskatetta oleva vaihtoehto saattaisi kuitenkin olla
>jossain mielessä selkeämpi ratkaisu. Se on on 70-luvun normien mukaan
>tehtyä, ja sikäli hyväksyttävää rakennetta. Tai sitten varaa remppaan
>tonnin verran lisää rahaa ja aikaa, ja tekee sen aluskatteen oikealla
>tavalla, ettei jää jälkipuheille niin paljoa tilaa.
Nämä minustakin ovat vaihtoehdot.
Aluskate leikataan valmiiksi lappeen pituiseksi ja niitataan samanpiuisiin
rimoihin. Rimat työnnetään ruoteiden alta ja naulataan kattotuolin
yläpaarteen kylkiin kiinni. Kokemuksesta voin sanoa asennuksen olevan
nopeaa. Aikaa menee enemmän näiden rimojen ja aluskatteen niittauksen
esivalmisteluihin, jotka voi tehdä ennen katon purkua.
Me käytimme vesihöyryä läpäisevää aluskatetta, niin tuuletuksen kanssa ei
ainakaan tule ongelmia. Taisi olla kemianjätti Dupontin tavaraa...
"Nosmo King" <in...@spamtillm.ig> wrote in message
news:c73hc5$b63$1...@phys-news1.kolumbus.fi...