Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

Rakentajat huomio! Varoituksen sananen.

327 views
Skip to first unread message

Ossi Haapakoski

unread,
May 10, 2000, 3:00:00 AM5/10/00
to

Kokemukseni mukaan rakentajien kannattaa suhtautua varauksella
kiertävään rännikauppiaaseen nimeltä Juha Kaarlenkaski, kaverina
miehellä toimi ainakin Erkki Korkeakoski.
Kaverit liikkuvat kauppaamassa mm. rännejä parilla hiacella ainakin
Alahärmän ja Oulun välimaastossa sekä eteläsuomessa.

Minulle rännit asennettiin joulukuun lumituiskussa ja ovat kieltämättä
hyvin asennettu, mutta yhdessä on poistoreikä tehty hiukan väärään
paikkaan. Syöksytorvet jätettiin yhteisellä sopimuksella asentamatta
nurkkalautojen puuttumisesta johtuen, mutta samalla näyttää unohtuneen
myös kaikki asennustarvikkeet joita ei ole lukuisista puheluista ja
lupauksista huolimatta toimitettu. Yhden syöksytorven olisi pitänyt
olla ns. sivulleheittävä ja aiheuttaa nyt asennuksessa paljon harmaita
hiuksia.

Rakentajalla on kyllä riittävästi murhetta ilman näiden
"ammattilaisten" palveluja.

Ossi

ps. kuinka voin tarkastaa (tarkastuttaa) sen, onko mies maksanut verot
saamastaan maksusta?

Xpert

unread,
May 10, 2000, 3:00:00 AM5/10/00
to
Ossi Haapakoski wrote in message <3918ede9...@news.europe.nokia.com>...

>ps. kuinka voin tarkastaa (tarkastuttaa) sen, onko mies maksanut verot
>saamastaan maksusta?


En suosittele tarkastamaan.
Joudut vielä itse maksamaan.

Xpert


Juhani Koponen

unread,
May 10, 2000, 3:00:00 AM5/10/00
to
Ossi Haapakoski <ossi.haapakoski@spämmi.nokia.com> wrote:

> Kokemukseni mukaan rakentajien kannattaa suhtautua varauksella
> kiertävään rännikauppiaaseen

Ymmärtääkseni rakentajien kannattaa suhtautua varauksella
kaikkiin kiertäviin kauppiaisiin.

> ps. kuinka voin tarkastaa (tarkastuttaa) sen, onko mies maksanut verot
> saamastaan maksusta?

Voit tietysti ilmoittaa verottajalle, että Sinulle on tehty
töitä. Tämä sillä suurella varauksella, että Sinulla on
kuitti maksuistasi.

Petri Kärhä

unread,
May 10, 2000, 3:00:00 AM5/10/00
to
Juhani Koponen wrote:

> Ossi Haapakoski <ossi.haapakoski@spämmi.nokia.com> wrote:
>
> > Kokemukseni mukaan rakentajien kannattaa suhtautua varauksella
> > kiertävään rännikauppiaaseen
> Ymmärtääkseni rakentajien kannattaa suhtautua varauksella
> kaikkiin kiertäviin kauppiaisiin.

Meillä kävi pari viikkoa sitten kiertävä rännikauppias (Biggan OY
Suomenojalta) ja minä olin ihan tyytyväinen. Säästin etsimisen vaivan ja
rännit on ihan siistit. Tosin huomasin juuri, että yhdessä rännissä on kaato
väärään suuntaan. Mielenkiinnolla odotan saanko sen korjautettua takuutyöna,
kun lasku ehti jo mennä maksuun.

Tuosta alkuperäisestä tapauksesta, ei se nyt minusta niin tavattoman
ihmeelliseltä kuullosta. Kaverit kiertelevät todennäköisesti jossain muualla
Suomessa, eivätkä tästä syystä pysty toimittamaan osia ajoissa, vai lienenkö
väärässä? Ja jos rännit kerran on asennettu joulukuussa ja toukokuussa
pyydetään viimeistelemään, niin herää kyllä ainakin minulla kysymys, että
mikäs kiire tässä on. Ei rakentamisessa kannata hötkyillä. Hommat hoituvat
kyllä yleensä aikanaan.

Onkos muuten niin, että urakka on maksettu kokonaan, ja sitten on sovittu,
että rännit viimeistellään myöhemmin? Näin ei pitäisi koskaan menetellä.
Laskut pitäisi maksaa taannehtivasti sen mukaan mitä on tehty.

Pete

--
Dr. Petri Kärhä, Research Scientist | Tel: +358-9-451 2289
Helsinki University of Technology | Fax: +358-9-451 2222
Metrology Research Institute | Hand: +358-50-511 0307
http://www.hut.fi/~petek/ | Home: +358-9-855 8246

Xpert

unread,
May 10, 2000, 3:00:00 AM5/10/00
to

Juhani Koponen wrote in message <8fb8kl$raj$1...@oravannahka.helsinki.fi>...

>> ps. kuinka voin tarkastaa (tarkastuttaa) sen, onko mies maksanut verot
>> saamastaan maksusta?
>
>Voit tietysti ilmoittaa verottajalle, että Sinulle on tehty
>töitä. Tämä sillä suurella varauksella, että Sinulla on
>kuitti maksuistasi.

Tuo nyt on kaikkein suurin tyhmyys, mitä "pimeiden"
töiden teetättäjä saattaa mennä tekemään.
parasta vain jättä verojen maksaminen kokonaan
työn tekijän ja verottajan väliseksi asiaksi, eikä sotkeutua
siihen mitenkään.

Ei siinä "kuitti" mitään auta, päin vastoin. Jos menet kuitti
kourassa verottajan luokse kyselemään, ja ränni-hemmo ei
olekaan maksanut mitään, ja jos vielä kerrot että kyse oli
työstä (eikä urakasta, joka sekään ei enää tuossa hölmöilyn
vaiheessa mitään auttaisi) niin verottaja mätkäisee sinulle
kaikki maksamattomat sotu- ja vakuutus-maksut sun muut
pidätykset, ja viivästysmaksun ja koron, ja parhaassa tapauksessa
vielä sakotkin (="veronkorotus") ETKÄ VOI ASIALLE YHTIKÄS MITÄÄN.

Rännien hinta vain tuplaantuu. Ja rännikauppias - ja varsinkin
verottaja - hykertelevät tyytyväisinä.

Ilmainen neuvo : Pysy vaan hyvin kaukana verottajasta kuitteinesi !

Xpert


Ossi Haapakoski

unread,
May 10, 2000, 3:00:00 AM5/10/00
to
On Wed, 10 May 2000 12:37:05 +0300, Petri =?iso-8859-1?Q?K=E4rh=E4?=
<pe...@pop.hut.fi> wrote:

>Juhani Koponen wrote:
>
>> Ossi Haapakoski <ossi.haapakoski@spämmi.nokia.com> wrote:
>>
>> > Kokemukseni mukaan rakentajien kannattaa suhtautua varauksella
>> > kiertävään rännikauppiaaseen
>> Ymmärtääkseni rakentajien kannattaa suhtautua varauksella
>> kaikkiin kiertäviin kauppiaisiin.
>
>Meillä kävi pari viikkoa sitten kiertävä rännikauppias (Biggan OY
>Suomenojalta) ja minä olin ihan tyytyväinen. Säästin etsimisen vaivan ja
>rännit on ihan siistit. Tosin huomasin juuri, että yhdessä rännissä on kaato
>väärään suuntaan. Mielenkiinnolla odotan saanko sen korjautettua takuutyöna,
>kun lasku ehti jo mennä maksuun.

Kerroppa sitten miten kävi

>Tuosta alkuperäisestä tapauksesta, ei se nyt minusta niin tavattoman
>ihmeelliseltä kuullosta. Kaverit kiertelevät todennäköisesti jossain muualla
>Suomessa, eivätkä tästä syystä pysty toimittamaan osia ajoissa, vai lienenkö
>väärässä? Ja jos rännit kerran on asennettu joulukuussa ja toukokuussa
>pyydetään viimeistelemään, niin herää kyllä ainakin minulla kysymys, että
>mikäs kiire tässä on. Ei rakentamisessa kannata hötkyillä. Hommat hoituvat
>kyllä yleensä aikanaan.

No soitin ensimmäisen kerran asiasta joulukuussa ja sen jälkeen olen
soitellut tasaisesti ja aina on luvattu asia korjata. Viimeistä
edellisellä kerralla uhkasin tekstiviestissä kertoa heidän
palveluistaan tällä palstalla jos homma ei toimi, josta sain heti
vastauksena lupauksen homman hoitamisesta seuraavan viikon maanantaina
- eipä herraa ole näkynyt. Ajaa kuulemma tästä ohi keskimäärin joka
viikko.

>Onkos muuten niin, että urakka on maksettu kokonaan, ja sitten on sovittu,
>että rännit viimeistellään myöhemmin? Näin ei pitäisi koskaan menetellä.
>Laskut pitäisi maksaa taannehtivasti sen mukaan mitä on tehty.

Homma oli urakka ja tekijä toimii toiminimellä. Loput työt sovin
tekeväni itse, mutta asennustarvikkeet puuttuvat ja yksi syöksytorvi
on väärä.

Ossi

Ossi Haapakoski

unread,
May 10, 2000, 3:00:00 AM5/10/00
to
On Wed, 10 May 2000 12:50:44 +0300, "Xpert" <yellow...@hotmail.com>
wrote:

Eikai minulla ole mitään velvollisuuksia verojen suhteen, jos maksan
urakan pankkikortilla toiminimen haltijalle?

Ossi

John Smith

unread,
May 10, 2000, 3:00:00 AM5/10/00
to

Tuollaiseen purkaukseen on varmaan syynsä?

Mika

Timo Hyvonen

unread,
May 10, 2000, 3:00:00 AM5/10/00
to
Petri Kärhä <pe...@pop.hut.fi> writes:

> Meillä kävi pari viikkoa sitten kiertävä rännikauppias (Biggan OY
> Suomenojalta) ja minä olin ihan tyytyväinen. Säästin etsimisen vaivan ja
> rännit on ihan siistit. Tosin huomasin juuri, että yhdessä rännissä on kaato
> väärään suuntaan. Mielenkiinnolla odotan saanko sen korjautettua takuutyöna,
> kun lasku ehti jo mennä maksuun.

Paljos rannit maksoivat, montako laitoit?

Hintaluokkaa arvioin..

t. Timo


Xpert

unread,
May 10, 2000, 3:00:00 AM5/10/00
to
Ossi Haapakoski wrote in message
<39194420...@news.europe.nokia.com>...

>Eikai minulla ole mitään velvollisuuksia verojen suhteen, jos maksan
>urakan pankkikortilla toiminimen haltijalle?


Valitettavasti verottajan mielestä on.


Sinun tulee huolehtia siitä, että todella olet tehnyt
"urakkasopimuksen", eli vastapuolella todella on
"vero-vastuullinen" YRITTÄJÄ tai yritys.

Jos kuitissa on vain summa, ja että se on maksettu
jostain, niin verottajan tulkinta - siinä tapauksessa,
että tämä "urakoitsija" ei maksakaan verojaan, - on se
että oletkin teetättänyt kyseisellä hemmolla vaan työtä,
ns. työnantajan ominaisuudessa.

Ja silloin ottaa ohraleipä. Olet lyönyt laimin KAIKKI
työnatajan sosiaali- ym. maksuvelvollisuudet ja ne
peritään sinulta korkojen kera, tai häkki heilahtaa
...anteeksi: ulosotto.

Jos et esimerkiksi ole saanut hemmolta verotoimiston
leimallaan vahvistamaa lappua, jossa vakuutetaan,
että hän on itse luvannut huolehtia omista sotu- ym.
maksuistaan.

Xpert

... no mitäpä minä tässä uhoamaan ...
... kokeilkaa itse kepillä jäätä ....ehkä se kestää....


J. Skogstrand

unread,
May 10, 2000, 3:00:00 AM5/10/00
to

Xpert <yellow...@hotmail.com> kirjoitti
viestissä:8fbb9a$iu0$1...@news.kolumbus.fi...

> olekaan maksanut mitään, ja jos vielä kerrot että kyse oli
> työstä (eikä urakasta, joka sekään ei enää tuossa hölmöilyn
> vaiheessa mitään auttaisi) niin verottaja mätkäisee sinulle
> kaikki maksamattomat sotu- ja vakuutus-maksut sun muut
> pidätykset, ja viivästysmaksun ja koron, ja parhaassa tapauksessa
> vielä sakotkin (="veronkorotus") ETKÄ VOI ASIALLE YHTIKÄS MITÄÄN.

Ei näin, vaan että onko kyseessä työsuhde, jolloin rännien asennuksen tekee
joku hiacejobbari rännien asennuksen ostajan ja tässä tapauksessa
työnantajan johdon ja valvonnan alaisena (työ voi olla urakkakin), vai onko
kyseessä asiakassuhde ennakkoverovelvolliseen yrittäjään, jolta rännien
asennus ostetaan tarvikkeineen-töineen palveluna. Tässä tapauksessa ennen
laskun maksamista kannattaa pyytää nähtäville yrittäjän ennakkoverokortti.
Jos sitä ei pyydä tai jos sitä ei yrittäjällä ole, niin silloin ostajan on
pidätettävä urakkasummasta vero tuon yrittäjän verokirjan mukaan, ja
tilitettävä vero lääninverovirastolle.

Harmaat hommat - musta tulevaisuus.

J. Skogstrand

unread,
May 10, 2000, 3:00:00 AM5/10/00
to

Ossi Haapakoski <ossi.haapakoski@spämmi.nokia.com> kirjoitti
viestissä:39194420...@news.europe.nokia.com...

> Eikai minulla ole mitään velvollisuuksia verojen suhteen, jos maksan
> urakan pankkikortilla toiminimen haltijalle?
>

Kyllä sinulla on, jos toiminimen haltijalla ei ole ennakkoverokorttia. Aika
harvoin näillä kiertäjillä sitä on. EV-kortittomuus johtuu usein siitä, että
yrittäjällä on verovelkoja. Tällöin lääninverovirasto ei myönnä hänelle
ennakkovero-oikeutta, vaan joka hommasta on vero hänen asiakkaansa
pidätettävä ja tilitettävä. Tavallinen verokortti tällaisella yrittäjällä
aina on. Verosta on siis tässä tapauksessa vastuussa palvelun ostaja.


Ossi Haapakoski

unread,
May 11, 2000, 3:00:00 AM5/11/00
to
On Wed, 10 May 2000 20:17:11 +0300, "Xpert" <yellow...@hotmail.com>
wrote:

>Ossi Haapakoski wrote in message
><39194420...@news.europe.nokia.com>...

>>Eikai minulla ole mitään velvollisuuksia verojen suhteen, jos maksan
>>urakan pankkikortilla toiminimen haltijalle?
>
>

>Valitettavasti verottajan mielestä on.
>
>
>Sinun tulee huolehtia siitä, että todella olet tehnyt
>"urakkasopimuksen", eli vastapuolella todella on
>"vero-vastuullinen" YRITTÄJÄ tai yritys.
>
>Jos kuitissa on vain summa, ja että se on maksettu
>jostain, niin verottajan tulkinta - siinä tapauksessa,
>että tämä "urakoitsija" ei maksakaan verojaan, - on se
>että oletkin teetättänyt kyseisellä hemmolla vaan työtä,
>ns. työnantajan ominaisuudessa.
>
>Ja silloin ottaa ohraleipä. Olet lyönyt laimin KAIKKI
>työnatajan sosiaali- ym. maksuvelvollisuudet ja ne
>peritään sinulta korkojen kera, tai häkki heilahtaa
>...anteeksi: ulosotto.
>
>Jos et esimerkiksi ole saanut hemmolta verotoimiston
>leimallaan vahvistamaa lappua, jossa vakuutetaan,
>että hän on itse luvannut huolehtia omista sotu- ym.
>maksuistaan.

Älähän nyt, silloinhan on sama tilanne kaikkien kotimyyjien kanssa.
Jos mattokauppias tulee ovellesi ja ostat häneltä maton, voiko
verottajan mielestä olla niin että kauppias on ollut sinulla työssä
mattoa kutoessaan?
Entäs auton huolto, eikö verot saman periaatteen mukaan voi olla sinun
vastuullasi vaikka autoa noutaessasi höyläät summan pankkikortiltasi?

En minä ole tällä porukalla teettänyt työtä, olen ostanut kasan
rännejä ja syöksytorvia - osan asennettuna osan irrallaan.

Ossi

Petri Kärhä

unread,
May 11, 2000, 3:00:00 AM5/11/00
to
Timo Hyvonen wrote:

> Paljos rannit maksoivat, montako laitoit?
> Hintaluokkaa arvioin..

Rännejä on viisi kappaletta (1 kpl ~14m, 2 kpl ~4m, 2 kpl ~6 m). Kaksi ränniä
laskee katolle, alastuloja on neljä kappaletta. Tarvikkeet olisivat maksaneet
2.500,-. Asennettuna sai 3.500,- joten en viitsinyt lähteä itse nykertelemään.
Hintoihin sisältyy ALV ja kuitti.

Varmaan olisi jostain saanut halvemmalla, mutta kun juuri silloin ei ollut aikaa
lähteä juoksemaan ympäri kylää tarjousten perässä. Nyt minulta meni aikaa
jotakuinkin 20 minuuttia. Lisäksi minulla on aikaisempaa kokemusta Bigganista. Ne
teki meille pari vuotta sitten peltiset paloluukut rivitaloyhtiöön, eikä silloin
ollut työn tai palvelun laadussa mitään moittimista. Eikä kyllä nytkään, paitsi
tuo väärään suuntaan kallistettu ränni.

Niinkuin tälläkin palstalla on moneen kertaan tullut maileista ilmi, on hommissa
hintaakin tärkeämpää työn ja palvelun laatu. Urakoitsijoille pitäisi aina kysyä
suosituksia jostain suunnasta. Muuten saa yleensä katua ja raskaasti. Ja sitten
jos löytää yhden hyvän urakoitsijan johonkin hommaan, niin ei kyllä kannata lähteä
hevillä vaihtamaan.

Ossi Haapakoski

unread,
May 11, 2000, 3:00:00 AM5/11/00
to
On Thu, 11 May 2000 10:55:25 +0300, Petri =?iso-8859-1?Q?K=E4rh=E4?=
<pe...@pop.hut.fi> wrote:

>Timo Hyvonen wrote:
>
>> Paljos rannit maksoivat, montako laitoit?
>> Hintaluokkaa arvioin..
>
>Rännejä on viisi kappaletta (1 kpl ~14m, 2 kpl ~4m, 2 kpl ~6 m). Kaksi ränniä
>laskee katolle, alastuloja on neljä kappaletta. Tarvikkeet olisivat maksaneet
>2.500,-. Asennettuna sai 3.500,- joten en viitsinyt lähteä itse nykertelemään.

Minulla on vastaavasti rännejä 7kpl ( 2kpl ~6m, 1kpl ~5.5m, 1kpl
~10+1.7m (kulmalla), 1kpl ~3+1.7m (kulmalla) ja 2kpl ~1.2m).
Syöksyjä 5kpl sekä seinätikkaat, kattotikkaat ja kulkusiltaa katolle.
Poruka asensi rännit ja seinätikkaat, muiden jäädessä omaksi työksi.
Urakkahinta 3000mk joulukuun tuiskussa.

Ossi

Petri Kärhä

unread,
May 11, 2000, 3:00:00 AM5/11/00
to
Ossi Haapakoski wrote:

> Minulla on vastaavasti rännejä 7kpl ( 2kpl ~6m, 1kpl ~5.5m, 1kpl
> ~10+1.7m (kulmalla), 1kpl ~3+1.7m (kulmalla) ja 2kpl ~1.2m).
> Syöksyjä 5kpl sekä seinätikkaat, kattotikkaat ja kulkusiltaa katolle.
> Poruka asensi rännit ja seinätikkaat, muiden jäädessä omaksi työksi.
> Urakkahinta 3000mk joulukuun tuiskussa.

Ohhoh, onpas halpaa! Paitsi että muistaakseni yksi syöksytorvi on tehty
vituralleen, luvattuja asennusosia ei toimiteta, kaverit eivät enää tule lukuisista
pyynnöistä huolimatta asennuspaikalle (perävalotakuu), ja kaikki ovat enemmän tai
vähemmän verottajan hampaissa ;-) Asennuspaikkakin lienee kehä-kolmosen
ulkopuolella (päätellen siitä, että joulukuussa oli tuiskuja), missä kaikki muukin
on kadehdittavan halpaa. Hetken meinasi harmittaa, mutta tiedä sitten.

Tuosta hinnasta ei muuten veroja pysty maksamaan millään ilveellä. Tai sitten
täytyy jättää asennusmateriaalit maksamatta tukkureille. Ei voi olla kavereilla
täysin puhtaat jauhot pussissa.

Xpert

unread,
May 11, 2000, 3:00:00 AM5/11/00
to

Ossi Haapakoski wrote in message <391a5827...@news.europe.nokia.com>...

>Älähän nyt, silloinhan on sama tilanne kaikkien kotimyyjien kanssa.
>Jos mattokauppias tulee ovellesi ja ostat häneltä maton, voiko
>verottajan mielestä olla niin että kauppias on ollut sinulla työssä
>mattoa kutoessaan?

>
>Entäs auton huolto, eikö verot saman periaatteen mukaan voi olla sinun
>vastuullasi vaikka autoa noutaessasi höyläät summan pankkikortiltasi?
>
>En minä ole tällä porukalla teettänyt työtä, olen ostanut kasan
>rännejä ja syöksytorvia - osan asennettuna osan irrallaan.

Esimerkkisi olivat niin lennokkaita, ettei oma ajatukseni
pysynyt enää mukana, etkä näköjään sinäkään
kyennyt seuraamaan minun ajatuksiani,
mistä huomaan, että työskentelet verotoimistossa.

Xpert


Ossi Haapakoski

unread,
May 12, 2000, 3:00:00 AM5/12/00
to
On Wed, 10 May 2000 20:38:52 +0300, "J. Skogstrand" <sk...@nomail.fi>
wrote:

>
>Ossi Haapakoski <ossi.haapakoski@spämmi.nokia.com> kirjoitti
>viestissä:39194420...@news.europe.nokia.com...
>

>> Eikai minulla ole mitään velvollisuuksia verojen suhteen, jos maksan
>> urakan pankkikortilla toiminimen haltijalle?
>>
>

>Kyllä sinulla on, jos toiminimen haltijalla ei ole ennakkoverokorttia. Aika
>harvoin näillä kiertäjillä sitä on. EV-kortittomuus johtuu usein siitä, että
>yrittäjällä on verovelkoja. Tällöin lääninverovirasto ei myönnä hänelle
>ennakkovero-oikeutta, vaan joka hommasta on vero hänen asiakkaansa
>pidätettävä ja tilitettävä. Tavallinen verokortti tällaisella yrittäjällä
>aina on. Verosta on siis tässä tapauksessa vastuussa palvelun ostaja.

Ok - uskotaan, minun olisi pitänyt olla tarkempi. Olkaahan muutkin
tarkkana, jos nämä rännihui... siis ränniveijarit sattuvat pihallenne
kaartamaan.

Kiitos hyvistä mielipiteistä

Ossi

Xpert

unread,
May 13, 2000, 3:00:00 AM5/13/00
to

J. Skogstrand wrote

>>Xpert kirjoitti
>>> ...(snip).... jos vielä kerrot että kyse oli


>>> työstä (eikä urakasta, joka sekään ei enää tuossa hölmöilyn
>>> vaiheessa mitään auttaisi) niin verottaja mätkäisee sinulle
>>> kaikki maksamattomat sotu- ja vakuutus-maksut sun muut
>>> pidätykset, ja viivästysmaksun ja koron, ja parhaassa tapauksessa
>> >vielä sakotkin (="veronkorotus") ETKÄ VOI ASIALLE YHTIKÄS MITÄÄN.

>Ei näin, vaan että onko kyseessä työsuhde, jolloin rännien asennuksen tekee
>joku hiacejobbari rännien asennuksen ostajan ja tässä tapauksessa
>työnantajan johdon ja valvonnan alaisena (työ voi olla urakkakin), vai onko
>kyseessä asiakassuhde ennakkoverovelvolliseen yrittäjään, jolta rännien
>asennus ostetaan tarvikkeineen-töineen palveluna. Tässä tapauksessa ennen
>laskun maksamista kannattaa pyytää nähtäville yrittäjän ennakkoverokortti.
>Jos sitä ei pyydä tai jos sitä ei yrittäjällä ole, niin silloin ostajan on
>pidätettävä urakkasummasta vero tuon yrittäjän verokirjan mukaan, ja
>tilitettävä vero lääninverovirastolle.

En onneksi ole ihan ensikertalainen näissä vero-asioissa, ja
kehoitan sopimuksia tehdessään muitakin suureen tarkkuuteen,
ettei sitten jälkikäteen tule "ylläreitä", kuten omakotirakentajille
joskus tapahtuu.

Esittämäsi "sinisilmäinen" tulkinta ennakkoverokortin
kaikkivoipaisuudesta pätee vain siihen asti, kun kukaan ei
aseta sitä kyseenalaiseksi, eli siihen asti kun jokainen hoitaa
omat velvoitteensa kuntoon lakien ja asetusten mukaisesti.
Näin ei kuitenkaan valitettavasti ole silloin, kun näitä
vero-"ongelmia" alkaa esiintyä. Inhottavinta asiassa on se,
että ne ovat usein "toisten" vero-ongelmia, eivätkä omia.

Verottaja haluaa omansa, - ja saa. Jos hän ei saa sitä
"pimeältä" yrittäjältä, hän saa sen takuulla omakotirakentajalta,
joka rännit on tilannut. Karkuun et pääse - tai menee vielä talo
ja tontti - jotka eivät kuitenkaan pääse karkuun. Verottaja käy
yleensä sen - helpoimman uhrin - kimppuun, joka ei kykene
puolustautumaan. Tieliikennelain lisäksi kaikkien tulisi
perehtyä myös verolakeihin - niin kuivia kuin ne saattavat ollakin.

Verottajan tulkinta - jota ennakkoverokortin olemassa-olo yksin
ei miksikään muuta - on se, että kyseinen pimeä yrittäjä on ollut
sinuun työsuhteessa. Kuinka moni todella on tehnyt oikean,
kirjallisen "urakka"sopimuksen ovelta ovelle kiertävän
rännikauppiaan kanssa. Sopimuksen ehkä - mutta millaisen?
Ostetaan rännit ja asennustyö ja koko homma maksaa niin ja
niin paljon ?

Jos kirjallista näyttöä "oikeasta" urakkasopimuksesta
(jonka liitteenä tulee olla voimassa oleva ennakkoverorekisteriin
merkitsemistodistus, huom: todistuksen yhä voimassaolo on
myös AINA puhelimitse kysyttävä verotoimistosta) ei löydy,
olet kusessa. Maksat kaiken vaadittavan kiltisti ....ja kiroilet.
Korkojen ja viivästys-sakkojen kanssa.

Silloin kun rännihuijari jättää veronsa ja Sotu:nsa maksamatta,
ei se, että olet ollut ostavinasi rännit "palveluineen ja töineen"
sinällään takaa sitä, että verottaja tulkitsee kyseessä olleen
vero-vastuullisen urakan ja/tai urakoitsijan - valitettavasti.
Tämä on sellainen sopimus-asia, jossa pilkkua todella
kannattaa n..ssia.

Omakotitalon rakentajat ovat KAIKKI verottajan silmissä
potentiaalisia veronkiertäjiä - ja kohtelu on sen mukaista.
Armoa ei anneta tippaakaan, jos "käry" käy. "Työntekijöittensä"
kanssa saa olla tarkkana. Monet vero-"ammattimiehet" osaavat
veronkierron ....niin hyvin että itsekin joskus yllätyn.
Toiset taas ....ovat ihan tumpeloita.

Xpert
..... jo 35 vuotta veroneuvontaa


0 new messages