Poistumisovet aukeavat Suomessa aina ulos päin. Jos tilassa on joku muu
ensisijainen poistumisreitti, niin ovi voi aueta myös sisään. Tällä on
ajateltu esim. tulipalossa ulos päin paniikissa änkeäviä ihmisiä. Esim.
omakotitalossa ei yleensä ole muita poistumistie vaatimuksia, kuin ulko-ovi.
Eli väliovet voivat aueta mihin suuntaan tahansa.
Jenkeissä ilmeisesti ajatellaan ensisijaisesti sisään pyrkivää poliisin
erikoisyksikköä. ;-)
Osaako kukaan vahvistaa, että paloasemalla käytävälle aukeavat ovet
aukeisivat aina sisään päin, jotta hälytykseen ryntäävät palomiehet eivät
saisi ovea otsikkoonsa? Näin väitti eräs opettaja tekussa aikoinaan. Hän
puhui käsitteestä "palomiehen otsa". Hänen jutuissansa oli aina välillä sen
verran "kieli poskessa", että aina ei tiennyt mitä uskoa...
Harri
Tästä tulee vaan mieleen se, että amerikkalaisissa leffoissa se ovi
potkaistaan aina sisään:)
Se on aika helppoakin, kun on sikäläistä rakennusstandardia ihmetellyt.
Tosin onhan ne sisäovet pahvia suomessakin.
Ameriikassa on yleisissä tiloissa aina myös varapoistumistie joka aukeaa
sellaisella rivalla- ja ulospäin, että rynnivät väkijoukot saadaan kyllä
ulos...
´
Onhan suomessa myös kätevää ettei lumet höpsähdä sisään ovea avatessa jos
ne on yöllä kasaantunut oven eteen.
tv mika
Suomessa talon ulko-oven sisäpuolelta löytyy usein jonkinlainen
tuulikaappi, meikäläisestä ilmastosta johtuen. Kun varsinainen
ulko-ovi avautuu ulospäin ja tuulikaapin ovi sisäänpäin, ovet eivät
missään tilanteessa kolise toisiinsa.
(Kerrostalo)asuntojen ovista en ole aivan varma, mutta minulla on
hämärä käsitys että asia liittyy jotenkin paloturvallisuusmääräyksiin.
Selvästikin on helpompaa paniikissa päästä ovesta ulos, jos se aukeaa
ulospäin.
--
Matti....@hut.fi <URL: http://www.hut.fi/u/mkurkela/ >
The universe runs through the complex interweaving of energy, matter,
and enlightened self interest.
> ne aukeavat sisäänpäin. Onko sillä mitään merkitystä, mihin suuntaan ovi
> aukeaa?
Alpeilla ovet aukeavat useimmiten sisäänpäin. Syynä tähän lienee ulko-ovien
jumittumisvaara lumesta. (vyöryt yms.)
-Tuomo
Itse olen myös asiaa ihmetellyt, ja kerran kysyin asiaa usalaisessa
uutisryhmässä.
Siellä sanottiin vastaukseksi että ulospäin avautuvissa ovissa on
mahdollista ottaa saranat pois paikoiltaan ja siten helpompi murtautua
sisään. Olen saman selityksen joskus lukenutkin jostain muusta
lähteestä.
Tiedän. Idioottimainen syy, ei tarvitse sitä minulle sanoa. Miksi
huolehtia saranoista, jos ovi pikkuisen nojaamalla kuitenkin saadaan
murrettua auki? Ja onhan saranatapitkin keksitty ties milloin.
Toinen jenkkien kummallisuus on se että kylpyhuoneessa ei ole
lattiakaivoa, pahimmillaan siellä on jopa kokolattiamatto. Hauskaa kun
käy kylvyssä ja vesi vähän roiskuu - tai kun on suihkussa ja
suihkuverhon helma on unohtunut kylpyaltaan ulkopuolelle. Nimim.
"kokemusta on".
>Toinen jenkkien kummallisuus on se että kylpyhuoneessa ei ole
>lattiakaivoa, pahimmillaan siellä on jopa kokolattiamatto. Hauskaa kun
>käy kylvyssä ja vesi vähän roiskuu - tai kun on suihkussa ja
>suihkuverhon helma on unohtunut kylpyaltaan ulkopuolelle. Nimim.
>"kokemusta on".
>
Juu, ja Kaliforniassa meinaa loppua vesi. Siitä huolimatta
kylppärikalusteet pakkusyöttää vettä viemäriin melkein niagaratahtia.
JOssain hotellissa lyhyen suihkun aikana täyttyi kylpyamme, kun viemäri
ei vetänyt vettä pois samaa tahtia kuin hanasta tuli. Veden määrää ei
tietenkään voinut säätää, vain lämpötilaa.
Abloyllä ja Oraksella luulisi olevan hyvät markkinat siellä. Ilmeisesti
jenkit ei vaan tajua vaatia yhtään mitään parempaa. Tai sitten tonnin
hana ja vessanpytty on kertakaikkiaan liian hienoa luxusta. Tai
kolmentonnin ulko-ovi + kunnon lukko. Rahat kuluu
keinokuitukokolattiamattoon ja vettä valuttavaan ilmastointihuristimeen
ja torakkamyrkkyyn, jolla se kastunut matto pidetään puhtaana:-)
>Abloyllä ja Oraksella luulisi olevan hyvät markkinat siellä. Ilmeisesti
>jenkit ei vaan tajua vaatia yhtään mitään parempaa. Tai sitten tonnin
>hana ja vessanpytty on kertakaikkiaan liian hienoa luxusta. Tai
Tai sitten kyse on siitä, että Jenkkien mielestä tosimies ei säästä
mitään. Tuhlaus on perustuslaillinen oikeus. Oli se sitten miten
tyhmää tahansa.
--
Vesa Ruusunen http://www.hut.fi/u/vruusune/
>Juu, ja Kaliforniassa meinaa loppua vesi. Siitä huolimatta
>kylppärikalusteet pakkusyöttää vettä viemäriin melkein niagaratahtia.
No, nykyään ei saa edes asentaa ammattimaisesti muita kuin lo-flo
vessanpyttyjä. Mutta eivät ne tunnu vedenkulutusta vähentävän, kun istunnon
jälkeen täytyy vetää entisen kerran sijaan kaksi. ;) Varsinkin kun putket
tuntuvat olevan pienempää laatua kuin Suomessa.
> Abloyllä ja Oraksella luulisi olevan hyvät markkinat siellä. Ilmeisesti
Ainakin löytyisi varmasti markkinoita suihkulle, joka estää suihkuveden
lämpötilan muuttumisen, kun esim. kylmän veden paine laskee.
>Onhan suomessa myös kätevää ettei lumet höpsähdä sisään ovea avatessa jos
>ne on yöllä kasaantunut oven eteen.
Eikös tuo ameriikan tapa periydy vuosisatojen takaa uudisasukkaiden
ajoista, kun yönaikana sataa metri-kaksi lunta oveneteen, ei sitä
aukaise mitenkään ulospäin.
Olen myös kuullut jutun suomalaisesta ulospäinaukeamisesta taas
johtuvan siitä että aikanaan yksi kirkkokansa on palanut kirkon mukana
kun paniikissa olleet ihmiset oli pakkautuneet sisäänpäin aukeavaa
ovea vasten.
Ossi
**Tuota oven aukeamista ulospäin olen minäkin ihmetellyt.
Mutta, toinenkin juttu on ihmetyttänyt.
Nimittäin kun tullaan sisään siitä ulkoovesta, niin sitten on yleensä
pari-kolme askelmaa -alaspäin, mikähän idea siinäkin on.
Suomessa en ole törmännyt koskaan samanlaisiin askelmiin. Ulkopuolella
kylläkin!
Matias
Minusta ovet aukeavat sisäänpäin lähinnä kaikkialla muualla paitsi
pohjoismaissa. (Kaikkialla muualla tarkoittaa tässä yhteydessä
Jenkeissä, Englannissa, Hollannissa ja muutamassa muussa Euroopan
maassa). Minulla on pari teoriaa mistä se johtuu.
Pohjoismaissa on perinteisesti rakennettu puusta, toisin kuin
Etelä-euroopassa. Puutalossa on tulipalon sattuessa kiire ulos,
kivitalossa ei niinkään. Englannissa taas sataa aina, joten kiire on
lähinnä sisääntultaessa. Englannista tapa on sitten levinnyt muualle
Eurooppaan ja Amerikkaankin, vaikka siellä talot onkin puurakenteisia.
Ulkomailla myös vessan ovet aukeaa sisäänpäin, missä myös on järkeä.
Vessaan juostessa saattaa olla kiire, mutta pöntöllisen jälkeen se
sitten helpottaa.
Saunastakin saattaa olla joskus kiire ulos, mitä muiden kuin
Suomalaisten voi olla vaikea tajuta.
Onkos ovien aukeamissuunta Suomessa muuten lakisääteinen juttu, vai onko
ne ovet vaan tapana laittaa aukeamaan ulospäin?
Pete
--
Dr. Petri Kärhä, Research Scientist | Tel: +358-9-451 2289
Helsinki University of Technology | Fax: +358-9-451 2222
Metrology Research Institute | Hand: +358-50-511 0307
http://www.hut.fi/~petek/ | Home: +358-9-855 8246
Viime kädessä kai suositus.... jollei kovin isoja
pippaloita ole tapana järjestää;
<lainaus>
10.6.1
Uloskäytävän kulkusuunnassa olevien ovien tulee yleensä avautua
poistumis-suuntaan.
10.6.2
Poistumiseen tarvittavan oven tulee avautua poistumissuuntaan, jos sen
kautta
poistuvien henkilöiden määrä on yli 60.
JukkaT