Google Groups no longer supports new Usenet posts or subscriptions. Historical content remains viewable.
Dismiss

Eikö lattiaa saa tasaiseksi millään?

57 views
Skip to first unread message

Petri Seppälä

unread,
Sep 5, 2000, 5:42:35 AM9/5/00
to
Rakennusprojektissamme on osoittautunut aivan uskomattomaksi ongelmaksi
saada betonilattia tasaiseksi.

Historiaa: betonivalu tehtiin keväällä. Valu näytti pintapuolisesti
tasaiselta, mutta lähempi tutkiskelu osoitti että aaltoilua esiintyy parin
senttimetrin verran. Rakennusliikkeen mies otti sitten asiakseen levittää
lattialle tasoitetta, 'neljätonnista'. Eihän se lattia siitä tasoittunut,
lähinnä tuli 2 cm kumpu keskelle huonetta. Tämän jälkeen esitettiin, että
käytettäisiin itsestään tasoittuvaa ainetta, 'Vaateria'. Kuulostaa hyvältä,
sen kuin levittää tavaraa lattialle ja se hyvin juoksevana hakeutuu itse
vaateriin. Vaan kun ei käytännössä. Lopputuloksena muutaman tasoituskerran
jälkeen on se, että tasoitus halkeilee lattialla kerrosten välisen
korkkausilmiön johdosta ja aaltoilua edelleen esiintyy ainkakin 5 mm. Olen
antanut kertoa itselleni, että laminaattilattialle tasaisuuden pitäisi olla
1-2 mm.

Kysymykset: mitä pitäisi tehdä? Asiaa on ihmetellyt jo aika monikin itseään
ammattimieheksi kutsuva henkilö, mutta asia vaan mutkistuu. Pitäisikö
piikata koko roska sileäksi ja aloittaa alusta, vai tyytyä halkeilevaan 5 mm
aaltoilevaan lattiaan ja päälystää se laminaatilla?

Mikäli lattia piikataan ja tasoitetaan uudestaan, kysymys kuuluu: mistä
löytyy mies, joka osaa tasoittaa lattian??

-Petri


M. Saren

unread,
Sep 5, 2000, 6:58:23 AM9/5/00
to
petri....@nokia.com (Petri Seppälä) wrote in
<fe3t5.8669$AM5.1...@news1.nokia.com>:

>Historiaa: betonivalu tehtiin keväällä. Valu näytti pintapuolisesti
>tasaiselta, mutta lähempi tutkiskelu osoitti että aaltoilua esiintyy parin
>senttimetrin verran.

tehtiinkö valun hiertäminen käsin vai koneella? Ero on iso.

>Kysymykset: mitä pitäisi tehdä? Asiaa on ihmetellyt jo aika monikin
>itseään
<ammattimieheksi kutsuva henkilö, mutta asia vaan mutkistuu. Pitäisikö
>piikata koko roska sileäksi ja aloittaa alusta, vai tyytyä halkeilevaan 5
>mm
>aaltoilevaan lattiaan ja päälystää se laminaatilla?

..toisten jälkiä on ikävä korjata...

>Mikäli lattia piikataan ja tasoitetaan uudestaan, kysymys kuuluu: mistä
>löytyy mies, joka osaa tasoittaa lattian??

Meillä kävi valutyön tekemässä Hemia Oy ja tekivät erittäin hyvän jäljen.
Koneellisesti hierrettynä oikein tasainen. Löytyy keltaisilta sivuilta.

Ovat kuulemma tehnyt tehdashalleihin lattioita joissa laatuvaatimus on alle
1mm heitot, sillä jos 10m korkea automaattitrukki on epätasaisemmalla
alustalla, niin pieleen menee....

tv mika

Tomppa

unread,
Sep 5, 2000, 7:41:12 AM9/5/00
to
Tuota, milla matkalla tuo 5mm esiintyy? Meinaan, etta ainakin parketissa
sanottiin 4mm / 2m.
Kavin aikanaan katsomassa valmistumassa olevia asuntoja ja niissa tuo
aaltoilu oli n.20 m2
huoneessa luokkaa 2 - 3 cm. Siina ei tosin ollut viela tasoitetta paalla.

Itse oikaisin lattian heittoja ( max 14 mm yhdessa nurkassa, mutta muuten
noin 5mm/2m vetonit 1500:lla. Siela missa kerrospaksuus on paksuin on jalki
myos tasaisin.
Vaikka sakissa sanottiin, etta on on itsestaan levittyva, niin autoin
tavaran reunoille ja kulmiin liipin kanssa.

Jos tasoitetta kaipaava alue on suuri, kannaataa harkita pumppausta.

Tuo Vaateri Plus on oletettavasti helpompi levittaa ja saada tasaiseksi,
koska 1500:en alkaa sitoutua jo 10 min kohdalla.

-t

0 new messages