Voi näköjään käydä näinkin päin. Parkettia asennettaessa rako
seinän vieressä on jäänyt turhan pieneksi. Millähän saisi
siististi sahattua?
Taltta ja vasara eivät ole hyviä, koska lohkeaa helpolla väärään
suuntaan. Paikallisella konevuokraamolla ei ole sopivia laitteita.
Yhtenä ajatuksenä on ollut ostaa Dremeliin sopiva minisirkkeli, jolla
saattaisi päästä lähelle seinänviertä. Ongelmana vain se, että
leikkuusyvyys on n. 7 mm -> pitäisi sitten lyödä taltalla loppuun.
Ideoita?
Tipi
Rälläkkä. Isolla laikalla pääsee vetämään aika läheltä seinää. Tai
sitten vetäiset pintaan leikkauksen sillä dremelillä ja varsinaisen
sahauksen teet ketjusahalla. Dremelillä leikkaus sen takia ettei
ketjusaha revi pintalautoja. Kun pistät vielä laudan viereen
ohjuriksi, niin saha ei lipsahda sille puolelle mitä on tarkoitus
säästää ehjänä.
--
** Keijo Länsikunnas
Onko parketti liimattua laatua, lukkopontillisenhan saisi irroitettua
sahausta varten?
Jarno
Tuota kesä/talvi-juttua olen miettinyt. Äkkiseltään voisi ajatella,
että nyt kesällä on kaikkein kosteinta, ja talven mittaan parketti
vain kutistuu lämmityksen takia -> ei edes tarvitse / kannata tehdä
mitään.
Kysymässäni tapauksessa on lukkopontti, mutta sitä ei ehjänä saa
auki, koska rako on niin pieni :)
Tipi
Voisin kuvitella, että mitään ongelmaa ei tule, koska nyt parkettisi on
kaikkein laajimmillaan, lämmityskauden alkaessa se sitten rupeaa
pienenemään. Mitään takeita ei tosin ole, mutta seuraa mieluummin
tilannetta ja tee korjaustoimenpiteet vasta sitten, kun niihin on
oikeasti tarvetta.
--
AH
Hyvä huomio, toinen ääni tälle. Mä olen tossa maalaillut vanhoja
peiliovia ja peilien liikevarat kehyksessä on juuri tähän aikaan
vuodesta ihan tapissa.
--
Byrgcn hgryvnf!
Mikä on liian pieni?
Kannattaa huomioida että nyt lattia on pahimmillaan, ei se enää tästä
turpoa.
Ja päädyistä on turha leikata, kun puu laajenee vain muutamia prosenkin
kymmenyksiä
pituussuunnassa. Leveyssuunnassa laajeneminen onkin sitten huomattavasti
suurempaa.
Jos välit eivät ole täysin ummessa ja lattia ei kupruile vielä mistään,
en tekisi tuolle mitään.
Mitenköhän tän laajenemisen kanssa oikein on, kun olen kanssa sydän kylmänä
odotellut ~9 metrin lattian elämistä kesän mittaan, mutta paria milliä
enempää ei lattia ole levinnyt. Tosin -ainakaan mittarin mukaan-
ilmankosteuskaan ei ole noussut yli kuudenkympin. Kyseessä on pontista
liimattu siperian lehtikuusi.
-Juha
> Mitenköhän tän laajenemisen kanssa oikein on, kun olen kanssa sydän kylmänä
> odotellut ~9 metrin lattian elämistä kesän mittaan, mutta paria milliä
> enempää ei lattia ole levinnyt. Tosin -ainakaan mittarin mukaan-
> ilmankosteuskaan ei ole noussut yli kuudenkympin. Kyseessä on pontista
> liimattu siperian lehtikuusi.
Panu Kailan Talotohtorissa on puun ominaisuuksista, myös elämisestä,
paljon mielenkiintoista asiaa, kannattaa katsoa sieltä. Puun eläminen on
kiinni puulajista, puun laadusta, puun kohdasta ja monesta muusta
asiasta. Pituussuunnassa puun eläminen on hyvin pientä.
--
AH
Pituussuunnassa puun eläminen on hyvin pientä.
>
> --
> AH
Nii-i. Tässäkin tapauksessa on kyse juuri leveyssuunnasta...
Oisko noin. Parketti taitaa olla ristiinrastiin laitettua puuta..
>Juha Jaakkola wrote:
Joo, mutta niillä arvoilla ei ole mitään tekemistä ristiinliimatun pohjan
päälle rakennetun parketin ominaisuuksien kanssa. Puu elää
leveyssuunnassakin paljon noita annettuja arvoja vähemmän kun sen elämistä
rajoittaa parketin keskikerrokseen liimatut vastakkaissuuntaiset rimat tai
viilut.
Ensimmäinen ajatus on, että kai sulla sen verran on ylimääräistä parkettia
että saat sinne uuden levyn jos vaan piikkaat sen sieltä paloina pois? Ja
toinen ajatus on, että kun se siellä kerran on niin anna olla ja katso
vasta hetken päästä että tuleeko siitä mitään riesaa. Jos lattia rupeaa
paukkumaan ja narisemaan niin tiedät missä vika on. Nyt on tosiaan se
kaikkein kostein aika vuodesta, niin ettei siitä nyt isoja murheita
pitäisi tulla.
Pekka
--
http://www.puuvene.net/
No sauvaparketit ovat erikseen, mutta eiköhän nuo normaaliparketit
ole yleensä kuidut samamaan suuntaan kuin "pituuskin"...
Et vissiin ole katsonut lautaparketteja koskaan tarkemmin -- niissä on
todellakin liimattu puuta ristiin juuri tuon kosteuselämisen
vähentämiseksi ja lujuuden lisäämiseksi.
--
Pekka Taipale
p...@iki.fi -- http://www.iki.fi/pjt/
No oppia ikä kaikki... Ei tosin 20 vuotta vanhassa vielä noin ollu tehty...
eipä kestä
Väke
"Tipi" <tii...@utu.fi> kirjoitti
viestissä:1125381886.2...@g43g2000cwa.googlegroups.com...
Siis rako on liian pieni vain jos se tahan aikaan vuodesta on oikeasti
seinassa kiinni ja parketti natisee, kuprulla tms. Eli ala tee mitaan
jos nain ei ole.
Itse olen joutunut tekemaan muutaman kymmenen sentin kohdalla korjauksen
(@#*&*@! tunariasentaja) yhteen kohtaan, tein sen pikkuporalla +
taltalla + imurilla palat pois, toimi hyvin. Mutta mulla on viela
hieman isompi kohta odottamassa etta mita sen kanssa tehdaan, ehka
kylmemmat ilmat korjaavat ahdistuksen tai sitten asentaja tulee
korjaamaan jalkensa tavalla 1 tai 2...
Ilkka
... tai itseasiassa, tuolla pääsee tietenkin seinäpintaan asti. Se terän
paksuushan osallistuu sahaamiseen. :)
Ilkka
Saisikohan (Multimaster) tuota jostain netistä edukkaasti tai mistä
olette ostaneet ja mihin hintaan?
Petteri
"Petteri Soikkonen" <ijusth...@my.mail> wrote in message
news:dfjn93$fit$1...@phys-news1.kolumbus.fi...
"Petteri Soikkonen" <ijusth...@my.mail> wrote in message
news:dfjn93$fit$1...@phys-news1.kolumbus.fi...
mutta varmaan jostain toisen maan netistä sen saisi halvemmalla...
Petteri