Tilanne on seuraavanlainen. Asumme paritalossa ja rakennuksessa on
ulkovarasto, jonka yksi seinä on kiinni varsinaisessa asuinrakennuksessa.
Harrastelen aika paljon kaikennäköisiä puutöitä ja näin ollen tulee
käytettyä varsin kovaäänisiä sähkötyökaluja. Esimerkiksi sirkkelin ääni
kuuluu sisälle aika selvästi.
Naapuri ei ole vielä melusta valitellut mutta haluaisin tehdä varastosta
mahdollisimman hyvin äänieristetyn, jottei tarvitsisi valitella
jatkossakaan. Minkälaista äänieristystapaa suosittelisitte, jotta saisin
melutason mahdollisimman pieneksi?
HKM
Villan molemmillle puolille tarvitaan tiivis levypinta. Paneeleista tai
lomalaudoista ei ole apua. Kipsilevy saumattuna ja tasoitettuna on tiivis ja
vielä parempi, jos levytys kummallakin tai edes toisella pinnalla on
kaksinkertainen limitetyin saumoin.
Edelleen merkittävä askel parempaan suuntaan on kummankin levypinnan
rakentaminen omiin runkoihinsa, jolloin runkotolpan läpi kulkevan äänen tie
katkeaa - heikoiten eristävä kohta jää ala- ja yläsidepuihin.
Katsopa periaatteita tarkemmin vaikkapa Gyprocin sivuilta. Myös Isoverin
sivuilla on ainakin yläpohjista periaatekuvia, joissa on ilmoitettu
äänenvaimennukset.
Tavoitteena pitäisi mielestäni olla 50 - 60 dB:n vaimentava rakenne, jolloin
80 - 90 dB:n työkalusta jäisi 30 dB jäljelle seinärakenteen taakse. 50 dB on
kohtuudella toteutettavissa soirorunkoon, mutta 60 vaatii jo kaikki kikat
käyttöön. Sen päälle ei taida päästä kuin kivirakenteilla.
Hyvä selitys. Vielä paranee, kun kovat ja tiiviit materiaalit on painavia ja
jäykkiä ja
ne ripustetaan joustavasti toisiinsa. Siis ei koolata tukevasti kattoon
kiinni niitä levyjä, vaan liimataan vaikka ensin jäykkää vuorivillaa koko
katto täyteen. Sitten vaikka laudat propuilla kiinni, väliin voisi vielä
laittaa vaikka telttapatjasta joustimien. (Tosin monimutkaistaa ehkä liikaa
hyötyyn nähden, ´vaatii rimat vielä päälle tai upotuksia tms..)
Päälle sitten kipsilevy, aina paranee, jos on tuplana ja lomitellut saumat,
jotka on nauhoilla kitattu umpeen. Siis lopputulos pitäisi olla jäykkä
painava sisärakenne, joka on irti ulkoseinistä ja välissä
absobtiomateriaalina vaikka villaa.
Sen jälkeen voi vielä laittaa sisäpintaan ohuen akustolevyn, jotta huoneen
sisälle heijastuvat äänet vaimenisi. Eniten tämä vaikuttaa korkeisiin
ääniin, bassojen vaimentamiseen jelppii paremmin vaikka seinästä irti oleva
levy tai painava verho. Sisäakustointi ei paljoa vaimenna ulkopuolista
ääntä, eikä akustoinnin tarvitse olla kauttaaltaan. Mielellään palamatonta
materiaalia.
Jos halutaan todella hyvä vaimennus, ovet pitäisi tehdä saman periaatteen
mukaan, tuplana, sisäovi kiinni sisäkuoressa, välissä vaimennusmateriaalia
ja ulkopuolelle toinen ovi. Tiivisteet kuntoon ja ilmanvaihto vaimenninten
kautta. Äänet menee sitten heikoimmasta kohtaa läpi, eli vain yhtä osaa ei
kannata tehdä kunnolla/kalliilla, jos muualta menee äänet kuitenkin läpi.
Jouni
"HKM" <hk...@luukku.com> wrote in message
news:Q7Z8b.137$B05...@read3.inet.fi...